Oven toisella puolen: Kevät keikkuen tulevi

Narsissit puskevat kukkapenkistä.

Niin se viikko taas vierähti. Mikä lie kevätuupumus on iskenyt kun tuntuu että jatkuvasti nukuttaa tai vähintään laiskottaa. Hetkittäin saan jonkun inspiraatiopuuskan ja touhuan, mutta kun istun pari minuuttia niin ei huvittaisikaan enää nousta ylös.

Leskenlehdet supussa pilvisenä aamupäivänä.

Ensin epäilin säätä, mutta kun väsymys jatkuu edelleen vaikka on ollut pari ihan kivaa päivää. Minä yleensä sinnittelen ihan viimiseen asti etten alkaisi nurista säästä (muuten kuin miehelle joka saa kuulla harvase viikko miten kurja ilma on ja että liika on liikaa ja liian vähän ei ole mitään). Tuntui että kevät otti ison harppauksen taaksepäin. Lunta tuiskutti, vettä satoi, tuuli ja oli todella kylmää ja kurjaa. Kostea sää teki sen että kun oli vielä kylmä niin ei voinut lapasia riisua sen vertaa että olisi nenänsä niistänyt. Muistelen kirjoittaneeni joskus loppuvuodesta siitä miten inhoan sitä kun sää lupailee jo tulevaa vuodenaikaa, mutta sitten peruukin. Ilmeisesti se jäi kuitenkin kirjoittamatta tai sitten en etsinyt kunnolla. Joka tapauksessa inhoan sitä kun talvi alkaa olla lopuillaan ja tulee ihanaa ja lämmintä ja kaunista. Se on kuin kevään traileri. Näytetään muutamia parhaita paloja, mutta sitten varsinaista ensi-iltaa saa odottaa vielä kaksi kuukautta. Sama pätee talven tuloon. Ensin saadaan vähän lunta ja muutama pakkaspäivä ja sitten onkin taas viikkotolkulla pimeää ja märkää.

Meinattiin pääsiäisen pyhinä käydä Suurisuolla kävelemässä ja ottamassa kuvia näkötornista. Pakattiin tyttö ja koirat autoon ja ajettiin melkein perille, mutta eihän sinne vielä päässyt! En voinut kuvitellakaan että tie olisi vielä parinkymmenensentin lumikerroksen alla. Oli sinne jotkut jäljet, mutta en uskaltanut nelivedosta huolimatta edes yrittää. Hyvin voi olla että joku oli traktorilla mennyt. Yritettiin siinä keksiä joku muu kohde lähiympäristöstä kun nyt kerran oltiin autoon pakkauduttu, mutta kaikki tuntuivat vielä tähän vuodenaikaan sopimattomilta. Tultiin sitten kotiin ja tehtiin vähän pihahommia. Mikäs siinä. Malttamattomana kyllä odotan että pääsisi jo suolle ja Laurinmäelle ja Hakoisten linnavuorelle.

Kuusimetsän alaoksat lähikuvassa.

Nyt sää näyttää onneksi paranemisen merkkejä. Tänään jaksoin myös pitkästä aikaa ulkoiluttaa kameraa. Vaikka mitään super onnistuneita otoksia ei tullutkaan niin jokainen kuva opettaa yleensä jotakin. Ja inspiraation viemänä on hauska kulkea kameran perässä. Hyvä kun lähdin aamupäivällä, sillä iltapäivällä satoikin sitten vettä. Alkuiltaan mennessä sade kuitenkin hellitti ja ulkoiltiin kotipihassa. Melkein tyynessä ja aika lämpimässä säässä (tarkeni hyvin ilman lapasia) tuntui jo häivähdys kesää. Vaikka kesä nyt on vielä kaukana, mutta pystyin silmät sulkiessani melkein kuvittelemaan että olisi voinut olla juhannusilta sateen jälkeen kun löntystellään saunalta tuvalle. Vähän ehkä jotain makeaa kukkien tuoksua jäin kaipaamaan, mutta muuten.

Kyyhkynen on linjoilla.

Tällaisina iltoina sitä tahtoisi rauhoittua aistimaan luontoa kaikilla aisteilla. Näkö tietysti, mutta sitä käyttää ihan liikaa. Kun sulkee silmät niin muut aistit saavat tilaa. Tuoksut, tunto ja äänet. Vahinko vain että äänimaiseman rikkoo aina auto tai lentokone. Olen viettänyt lapsena paljon aikaa paikoissa joihin ei juurikaan kuulu teiden melu tai sitten se on niin vaimea että sen kuullakseen on oikein erikseen pysähdyttävä kuuntelemaan. Tosin sopivalla säällä kotipihaan kantautui myös junan ääni, mutta siellä missä vietin kesät ei oikeasti kuulunut kuin pihaan tulevien autojen ääni silloin harvoin kun niitä tuli. Nyt huomaan että kun yritän kotipihassa (tai mökilläkin) kuunnella puiden suhinaa tai lintujen laulua niin jatkuva autoista tai lentokoneista lähtevä taustakohina nostaa verenpainetta. Välillä jos oikein kaipaisin rauhaa niin meinaan ihan suuttua kun yksi auto on mennyt ja kuuluu jo seuraava olevan tulossa. Tähän kantaa ääni tieltä jotenkin todella hyvin. Minä tarvitsisin ehdottomasti säännöllisin väliajoin rauhoittumista paikassa jossa kaikki ylimääräiset äänet olisi minimoitu. Sisällä kuuluisi vain kellon raksutus ja pihalla vain luonnon ääniä.