Luonto kuin lasia

Tänään taas kun työntelin vaunuilla ympyrää tuolla mitä kauneimmassa -14C talviaamupäivässä pohdin että onko tässä monien suomalaisten kylmän ihannoinnissa ihan oikeasti järkeä vai yritämmekö vaan tehdä itsemme jotenkin paremmiksi kuin muut.

Minulla ei ollut kylmä enkä usko että ipanallakaan. Tosin kuulun itse juuri näihin pakkasen ja talven ihannoijiin jotka korostavat sitä miten ihanaa on kun on kova pakkanen ja miten nynnyä on lukittautua sisälle kun luonto on kauneimmillaan. Sen olen kylläkin oppinut tähänastisen elämäni aikana että en tyrkytä näitä ajatuksiani liiaksi muille (mitä nyt blogiin vaan kaiken kansan luettavaksi). Jos joku palelee ja inhoaa kylmää niin sitten palelee ja inhoaa kylmää. Tavallaan se on silti sääli sillä luonto on oikeasti todella kaunis kun on tyyni ja kirkas pakkaspäivä. Sitä jää kokematta se ihana rauha mikä silloin vallitsee. Koko luonto on kuin hienointa lasia. Taivas on kirkas ja värit vaihtelevat hennosta vaaleanpunaisesta persikan kautta kirkkaansiniseen ja paikoin valkoiseen. Puut ovat ohuen kuuran peitossa ja hanki narahtelee jalan alla. Ja kun tulee sisään kaulaliina ja piponreuna huurteessa, ripset jäässä niin poskia alkaa pistelemään lämmöstä. Lämmin glögi tai kaakao terästettynä toffeeliköörillä ja ikkunanääreen vielä ihastelemaan tätä luonnon taideteosta. Mutta saisiko paleleva ihminen oikeasti samanlaisen nautinon tuosta ulkoiluretkestä? Tuskin. Jos väkisin raahaisin tällaisen ihmisen pihalle niin todennäköisesti reaktio olisi täysin päinvastainen kuin toivoin. Parempi siis antaa kaikkien tehdä omat valintansa ulkoilun suhteen ja yrittää itse ottaa kaikki irti näistä kauniista päivistä.

Tätään osui muuten varustelukin nappiin. Pitkätkalsarit housujen alle, toppahousua päälle, armeijan villapaita ja jalassa kuomien alla merinovillasukat, toppatakki ja eilen valmistunut piponi. Kun pysyi pienessä liikkeessä niin ei tullut yhtään kylmä.
Kehun vielä törkeästi vähän tuota pipoani. Mikään muu pipo ei ole yhtä hyvin pysynyt kasvojen suojana. Vaikka miten virittelisi kaulaliinaa niin jostain se silti fuskaa. Tuo pysyi hyvin paikallaan ja kaulaliinahärpäkkeet suojasivat ala-asteella palelluttamaani leukaa ja olivat vähän poskillakin suojana. Että voi ihminen olla nero!

Lapselle laitoin villaa varpaisiin, villahousut, villapuvun, lapaset, nahkarukkaset, kaulaliinan, kypärämyssyn ja pipon. Sitten sujautin koko komeuden lämpöpussiin ja kietaisin vielä jalkojen ympärille pienen villapeitteen. Kun tyttö nukahti heitin vaunun päälle toisen villapeitteen ettei kasvoille pääse niin paljon raakaa ilmaa. Tuntuu että saatoin hiukan liioitella kun lämpöpussi on kuitenkin aika lämmin, mutta ehkä parempi niin.

Koiratkin ovat lopulta alkaneet saada talvikarvaa. Syksypuolella pidettiin niitä ihan liikaa sisällä. Nyt mies on ruvennut viemään ne aamulla töihin lähtiessään ulos ja minä otan ne sisälle kun käyn tytön kanssa aamupäivällä pihalla. Tänään pakkasesta huolimatta kumpikaan koira ei vaikuttanut erityisen palelevalta. Jo se oli aikakin saada kunnon turkki. Nyt ollaan kumminkin jo ihan sydäntalvessa.

Voi hyvänen aika mihin tämä aika oikeasti katoaa. Muutaman kuukauden päästä on jo kevät!

Kuvat on otettu Luumäen Kivirärveltä tammikuussa 2008