Etelä-Karjalassa

Huh että on taukoa pidellyt. Josko sitä uusin voimin taas puskisi blogia eteenpäin. Kuten kerroinkin niin aiheideoita on vaikka millä mitalla, mutta tuntuu että aikaa ei vaan ole naputella.

Tänään on todella kauniin näköinen kevätpäivä. Koululaiset keräävät pajunoksia (herranen aika, joko nyt on pääsiäinen ovella!?) ja aurinko paistaa poutapilviseltä taivaalta. Parisen pakkasastetta näytti mittari kun lähdettiin lapsen ja koirien kanssa reippaana tallustamaan.
Se reippaus kuitenkin karisi aika pikaisesti kun tultiin tielle ja tuuli iski päin kasvoja. Se siitä pitkästä lenkistä. Tuuli oli kuin Pakkasukon pieru. Liekö päättänyt pyllistää vielä viimeisiä kertoja yli Suomen. Ihan vaan muistutuksena siitä että vaikka kesä on tulossa niin hänen jalkojensa juuressa täällä asutaan.
No, ei anneta sen liiaksi lannistaa. Tuuli kuuluu kevääseen, mutta taitaa jäädä tänään pitkät lenkit tekemättä. Jos sitä iltapäivästä vaikka innostuisi typykän kanssa pihaleikkeihin kun nyt kuitenkaan ei sada.

Oltiin viikko sitten viikonloppuna tytön kanssa minun vanhempieni luona Etelä-Karjalassa. Sieltä tämän postauksen kuvatkin on otettu. Minut yllätti se miten paljon pidemmällä kevät on täällä. Tietysti tiedän että siellä on yleensä enemmän lunta ja jäätä, mutta en silti osannut yhtään varautua. Minulla oli vaelluskengät, jotka sopivat märälle, mutta eivät jäälle ja tuulipuvun housut joita pitkään arvoin kun tiesin että on viilenemässä, mutta toppahousut vievät niin paljon tilaa. Pienten jäänhakkaustoimenpiteiden jälkeen kuitenikin pääsi aika hyvin kulkemaan yli pihan ja äiti lainasi toppahousuja sen yhden kerran kun niitä tarvittiin. Ihanat hankikannos oli, mitä täällä en ole vielä kertaakaan kunnolla kokenut ja veljen koiran kanssa tallattiin yhtenä päivänä kaksistaan pitkin metsiä. Jäällekin uskaltautui kun ei mennyt kovin pitkälle. Jotkut urheat pilkkimiehet siellä kyllä olivat kyykkysellään.

Vaikka ei varsinaisesti ulkoiluun liitykään niin veljeni vei minut sunnuntaina Lappeenrantaan kokeilemaan seinäkiipeilyä. https://vimeo.com/108120194
Oli kyllä ihan minun juttuni. Lapsena jo haaveilin että tontilla olisi kunnollinen kiipeilypuu. Ala-asteen pihassa oli pari puuta joihin oli tosi hyvä kiivetä ja vaikka se oli kiellettyä niin siellähän sitä oltiin melkein jokainen välitunti. Kotipihassa oli suuria kiviä joilla veljen kanssa kiipeiltiin ja hypittiin lapsena. Nyt sain uudestaan kauan kadoksissa olleen kiipeilykärpäsen pureman ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Hämeenlinnaan katsastamaan millainen on paikallinen kiipeilypaikka. Lappeenrannassa tykkäsin kun oli sopivan pieni ja viihtyisä halli missä palvelu oli ihan tosi ystävällistä. Minä aina pelkään että minua katsotaan vähän nenänvartta pitkin kun menen uusiin juttuihin. Oli kiva kokemus ja voin kyllä suositella kokeilemaan jos ei ole mitään hyvää syytä olla kokeilematta. Lievä korkeanpaikankammo ei ole tässä tapauksessa hyvä syy, sillä boulderoinnissa mennään ilman valjaita, omaan tahtiin ja omien kykyjen mukaan juuri niin ylös kun itse uskaltaa ja tahtoo. Ja avasi muuten tehokkaasti jumisen kropan. Varmaan melkein kaikki lihakset käytössä kun tuolla seinällä roikkui. Nyt vaan pitäisi vielä saada pidettyä päänsä ja käysyä säännöllisesti niin saisin jättää hyvästit jumiselle kropalleni ja minulla olisi lopulta ihan oikea ja järkevä harrastus!

Lenkkiseuraa

Jää näyttää ihan vedeltä

Joku oli syönyt ravun.