Rohkenin väittää että
lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos kuin ilman lasta. Tiesin jo väittäessäni moista että siihen sisältyy omat riskinsä. Vaatteiden pukeminen, vaatteiden riisuminen, vaatteiden kuivatus. Suurimmat huolet ja harmit liittyvät lapsen kanssa ulkoilussa ehdottomasti vaatteisiin. Meillä siis näin. Tiedän myös saman ikäisiä lapsia jotka heittävät pihalla maahan, muuttuvat jalattomiksi, vinkuviksi, nariseviksi ja huutaviksi pötkylöiksi jotka sopivalla säällä ovat vielä päästä jalkoihin mutaisia maattuaan vesilätäkössä huutamassa. Meidän ulkoilusta nauttivan lapsen kanssa lähtökohdat ovat siis olleet paljon paremmat.
No miten meillä on mennyt? Sellaisia päiviä kun ei olla ulkoiltu kuin sen verran että on avattu makuuhuoneen ikkuna tai nostettu roskapussi pihalle on mahtunut joukkoon, mutta vaikka en alkanut niitä laskemaan niin uskon että ne saisi helposti laskettua sormin. Moniin tällaisiin päiviin liittyy toki myös menoja, jotka ovat vieneet tuota parasta ulkoiluaikaa ja ulkoilu onkin jäänyt siihen että kuljetaan auton ja ulko-oven väliä.
Tuleeko sinne ulos tosiaan lähdettyä helpommin kun on lapsi motivoimassa?
No ei kyllä tule. Ulkoilu on erilaista, mutta enää en usko että ulkoilua tulisi enemmän. Säännöllinen päivärytmi johon mahtuu omat hetket ulkoilulle takaa sen ettei aika samalla tavalla lipsahda käsistä vaan pihalle tulee mentyä ajallaan. Mutta jos yhtään väsyttää, ulkona on loskakakkaa piha täynnä ja lapsikin huonolla tuulella niin motivaatio alkaa itse pahantuulisena pukemaan kiukuttelevaa nyyttiä on aika olematon. Ulos pukeutuminen onkin niitä asioita joiden johdosta saan eniten pienimuotoisia hermoromahduksia ja epätoivon puuskia tuon ipanan kanssa. Syksyn puolella johtui pukemiseen liittyvästä kiukuttelusta ja vastustelusta. Nyt se on vaihtunut ilkikuriseen karkuun juoksemiseen ja pelleilyyn. Päiväunien siirryttyä sisälle ei tule edes korvattua yhteistä ulkoilua sillä että työntelee vaunuja pihassa edestakaisin. Toisaalta kun lapsi nukkui ulkona niin ei ollut päiviä etteikö olisi väkisin tullut edes sitä nukutusulkoilua.
Ilman lasta oli todella helppo lähteä ulos. Pakkasi vaan itselleen sään mukaiset varusteet, otti koiran/koirat mukaan ja lähti tallaamaan tienviertä ja olemaan itsekseen ajatustensa kanssa. Mieli sai askaroida tärkeissä tai mietityttävissä jutuissa samalla kun kroppa teki töitä ja itse sai raitista ilmaa. Minusta oli ihanaa lähteä syksyn kaatosateessa kävelylle. Kun vesi virtasi valtoimenaan sadetakin hupulta, saappaat porskuttivat läpi lätäköiden ja koirat olivat sisään tullessa kuin uitettuja. Mutta ilma on tuolloin niin ihanan raikas ja sitä on helppo hengittää. Tuollaisessa säässä saa myös yleensä ulkoilla rauhassa. Harvemmin on tullut muita ulkoilijoita vastaan. koiratkin ovat siis rauhallisempia. Tällaisia kävelyitä ei tule kyllä lapsen kanssa tehtyä.
Nykyään oikeastaan tulee tehtyä todella vähän kävelyitä lapsen kanssa. Viime viikolla kävin kantorepun kanssa pellolla ja vähän aikaisemmin on lähdetty pari kertaa pulkan kanssa. Mutta ei vaan tule näin talvisäällä lähdettyä. Polkupyörä on varastossa ja vaunutkin laitettiin talteen kun lapsi nukkuu päikkärit sisällä eikä niille ollut pariin kuukauteen mitään käyttöä. Tässä yksi päivä pohdinkin että millä ihmeellä me kuljetaan tuonne kylille kun oli oikeaa asiaa ja tiet oli hiekoitettu niin ettei pulkalla päässyt. Minulla oli niska turkasen kipeä ja lapsi piti topata paksuun haalariin kun tarkoitus oli jäädä pihalle reissun jälkeen niin reppu ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Sitten tajusin että onhan meillä rattaat!
Toinen puoli ulkoilussa on nykyään se että lapsen kanssa ulkoilu on ehdottomasti hauskempaa. Sateella on hauska seurata miten lapsi rakastaa kahlata lätäköissä, kerätä vettä ämpäriin ja tehdä mutakakkuja. Lumessa lapsi on mitä mainioin syy lähteä pulkkamäkeen tai rakentaa lumilinnoja ja lumiukkoja. Kyllähän minä näitä viimeisiä asioita tein ilman lastakin, mutta nyt minua ei pidättele mikään. Meillä on pihassa kaksi pientä lumilinnaa liukumäkineen, lumiukko ja lumikoira ovat sulaneet, mutta niitä oli hauska tehdä. Nyt kun lapsi on innostunut tutkimusretkiin pihallakin on metsikössä kuljeskelu saanut ihan uusia piirteitä.
Ennen minusta oli tylsää kun mies ei ole niin innokas ulkoilemaan ja sain aina lähteä yksin tai miehellä oli kiire sisälle kun minä olisin mieluusti touhujen jälkeenkin jäänyt vielä oleskelemaan pihalle vuodenajasta riippumatta. Nyt minulla on kaveri ulkoiluihin. Kaveri joka tekee ulkoiluista hankalampia ja rajoittaa tiettyjä juttuja, mutta joka myös innostaa, inspiroi ja saa nauttimaan ulkoilusta ihan eri tavalla.
Yhteenvetona, en ulkoile juurikaan enempää ja tiettyjä ulkojuttuja ei viitsi edes lähteä yrittämään lapsen kanssa kahdestaan, mutta lapsi tuo ulkoiluun rutiineja ja ihan erilaista sisältöä.
Päästiin myös kokemaan menneiden vuosien elämää kun veden kanssa tuli ongelmia. Voin kertoa että puinen ulkohuussin reuna on pakkasella KYLMÄ. Ja että peseytymiseen tarvittavan veden määrä on aika vähäinen kun lämmin vesi keitetään puuhellalla ja kylmä nostetaan käsipelillä kaivosta. Minä tietysti keskityin pääasiassa taaperon kanssa puuhailuun ja muut hoitivat rankan työn, mutta pääsin silti osaksi tunnelmaa. Pieni arjen seikkailu ja osoitus siitä että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi jos vaan olisi aikaa kotona tehdä ne vaadittavat askareet. Mikä edellyttäisi toki sitä ettei olisi näin pahasti tietokonekoukussa että tuntuu ettei päivissä riitä tunnit mihinkään vaikka ei tekisiyhtään mitään.
