Pihabongaus 2017

Pihabongaus on nyt tulevana viikonloppuna. Kaikki vaan mukaan. Tuolta löytyy lisätietoja.

Jääteidetta 2017

Tein vuosi sitten ilmapalloilla ja karamellivärillä jäätaidetta. Lopputulos oli niin kiva että pääti yrittää uudestaan tänä vuonna. Lopputulos ei kuitenkaan ihan vastannut odotuksia. Ehkä ei ollut tarpeeksi kylmä ja jäätyminen tapahtui liian hitaasti tai ehkä käytin liian lämmintä vettä. Lisäksi osa hapertuneista pallooista räjähteli käsiin niin että tyttö nauraaräkätti kippurassa vieressä kun kuivailin vessasta sinistä vettä.
Jotain sentään saatiin meille iloksi. Ei aina tarvitse onnistua niin täydellisesti. Osa palloista halkesi jo jäätymisvaiheessa ja osa oli ihan sameita. Tein myös tölkkeihin jäätiiliä joihin jäädytin kasveja sisälle. Tänä vuonna määrä korvaa laadun.

Energian jakamista

Ehkä minun on nyt myönnettävä että työnteko ja blogin pitäminen eivät vaan molemmat mahdu jaksamiseni rajojen sisäpuolelle. Tässä parin kuukauden aikana on päässä pyörinyt useita hyviä aiheita ja kuviakin olen nappaillut, mutta kun ei vaan iltaisin jaksa ja viikonloppuna paikkaillaan kodin siisteydessä, laskujen maksamisessa, lapsen kanssa touhuamisessa ja omassa jaksamisessa olevia aukkoja. Ihan normaalia lapsiperhearkea siis, mutta on myönnettävä että jotenkin ehdin tottua siihen että minulla riittää aikaa ja energiaa jaettavaksi itseni lisäksi siivoukselle ja lapselle. Nyt tuntuu että hyvä jos sitä riittää lapselle sen verran että voidaan työpäivän jälkeen pelata yksi lautapeli ja sen jälkeen löhötä yhdessä katsomassa Areenasta pikkukakkosta.
Tästä syystä aion nyt lakata yrittämästäkään pitää blogia säännöllisesti. Kirjoittelen kyllä välillä ja aion pitää blogin hengissä, mutta en jaksa ottaa stressiä siitä jos tänne ei tule päivityksiä kuin kerran kuukaudessa. Jos taas joskun on enemmän energiaa niin aktivoidun paremmin.

Tämä tammikuu on pitänyt sisällään aikamoista lämpötilojen vuoristorataa. Vähän vuodenvaihteen jälkeen oli pari päivää siinä 25-27 astetta pakkasta, sitten yhtäkkiä seuraavana päivänä olikin vai seitsemän. Välillä käy plussalla ja sitten jäähtyy taas. Lunta satelee, mutta minusta sitä ei ole tarpeeksi, sillä pellosta töröttävät korret edelleen lumen läpi. Ne haittaavat kunnon hankikantoa jollaista jaksan edelleen toivoa helmikuussa näkeväni.

Tuntuu että aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Vasta äsken oli syksy ja nyt jo parin kuukauden päästä alkaa olla kevät. mihin tämä aika oikein katoaa? En ole saanut vielä kertaakaan kulkea lumikengillä (ei ole ollut tarvetta lumen vähäisyyden vuoksi), mäkeä on laskettu ihan liian vähän ja vaikka olenkin myös töissä päässyt luistelemaan, eli olen luistellut aika paljon enemmän kuin monena menneenä vuotena yhteensä niin en tunnu saavan siitä kyllikseni.
Ollaan pistetty meidän neitikin luistimille muutaman kerran. Tänään tyttö pääsi jo hienosti eteenpäin ihan ilman tukea. Ja hän HALUAA luistelemaan. Se on se mihin olen pyrkinyt tänä talvena. kaikki muu on plussaa. Nyt kuitenkin näyttää että ehkä ensi talvena voidaan jopa harjoitella vähän oikean tekniikan hakemista. Sen verran hyvin tyttö pysyy pystyssä.
Seuraavaksi on ollut harkinnassa kokeilla miten neiti hallitsisi sukset. Minulle ne ovat isompi mörkö kuin luistimet, joita taas mieheni kaihtaa. Toisaalta olen hiihdättänyt lapsia töissä ja homma on minulle tutta. Laskettelemaan en kuitenkaan suostu kuin kirveellä uhaten ja silloinkin lupaan tulla pyllymaassa rinteen alas. Mies haaveilee että veisi tytön laskettelemaan ensi talvena. Siitä vaan, kunhan minun ei tarvitse.

Sen verran eläinkuulumisia että meillä toinen koirista etsii nyt itselleen uutta kotia. Eddie ei ole sopeutunut kahdessa vuodessa lapsen tuloon. on raukka melkein jatkuvasti kuin viritetty jousi. Haikeaa luopua eläimestä jonka kanssa on yhteistä taivalta takana jo kymmenisen vuotta, mutta luulen että se on kaikille parempi. Kun vain löytyisi hyvä koti. Vanha  ja lapsia ja muita koiria kaihtava koira ei ole niitä helpoimmin sijoitettavia.

Eddie

Pippin

Uusivuosi

Vuosi loppui lämpimässä säässä ja uusi alkoi pakkasella. Tuuli lennätti raketin hylsyjä aika pitkälle ja sammutti tästisadetikkujen sytytykseen tarkoitetun kynttilän useaan otteeseen. Yö oli täysin kirkas ja kaikista hienoista raketeista huolimatta minusta tähtitaivas oli silti kaikista kaunein.
Aamulla herättiin olohuoneesta siskonpetiltä missä pidettiin samalla seuraa paukkuaroille koirille (omat raketiti valittiin sillä perusteella että ne pitävät mahdollisimman vähän ääntä).

Kaikista viime vuonna kuulluista huonoista uutisista ja ihmisten vihasta toisiaan kohtaan huolimatta toivotaan hyvää vuotta 2017!

Elossa ollaan.

Lunta oli niinkin paljon että tehtiin lumiukko
ja siihen viereen lumikoira.

Pitkä hiljaisuus takana. Ihan hyvä välillä pitää taukoa blogistakin, vaikka myös sen kirjoittaminen on hauskaa.
Ulkona +3,5C ja aamulla satoi vettä. On tässä välissä ehtinyt olla luntakin, mutta nyt sitä on vähemmän kuin taas vähään aikaan. Motivaatio ulkoiluun on ollut vaihtelevaa. Vähän säidenkin mukaan. Tähän aiheeseen palaan kun puran viimeisimmän väittämäni tässä lähiaikoina.
Nyt ajattelin kuitenkin huikata että hengissä ollaan :)

Tammikuun lopussa piha oli kuin luistinrata.

Jäätaiteesta on jäljellä enää tämä

ja lumiveistoksetkin näyttävät aika surkeilta.

Mutta on tässä säässä se hyvä puoli että lapsi pääsee taas puljaamaan lätäköissä eikä mikään ole hauskempaa kuin heittäytyä selälleen jäiselle tielle ja odottaa että äiti kiskaisee jalasta vauhtia ja sitten liukua hurjaa kyytiä kieppuen pitkin jäistä renkaanjälkeä.

Pihabongaus 30.31.1.2016

Talitiainen ja sinitiaisia
Kuvaaja: Pekka Nurminen   

Nyt viikonloppuna on taas pihabongausviikonloppu. Valitaan joku hetki päivästä kun on tunti aikaa tarkkailla pihan ja lintulaudan elämää. Kirjataan ylös kaikki lajit joita tuon tunnin aikana vierailee lintulaudalla ja lasketaan kuinka monta minkäkin lajin edustajaa on yhtäaikaa näköpiirissä. Minä olen sen verran seurannut että lintuja alkaa tulla laudalle joskus yhdeksän maissa, mutta suurin ryntäys on yleensä joskus puolenpäivän maissa tai alkuiltapäivästä ja luultavasti ajoitan oman bongaukseni siihen.

Pihabongausta on järjestetty tammikuun viimisenä viikonloppuna jo kymmenen vuoden ajan, mutta minä osallistuin vasta vuosi sitten ensimmäistä kertaa. Tapahtumalla halutaan innostaa ihmisiä luonnon tarkkailuun, mutta samalla kerätään tietoja Suomessa talvehtivista linnuista. Havainnot ilmoitetaan Bird Lifelle, joka tapahtuman järjestää. Heidän sivuillaan on tarkemmat ohjeet tapahtumaan osallistumista varten sekä kuvia jotka auttavat tunnistamaan eri lintulajeja. Pihabongaukseen osallistuminen ei siis edellytä suurta lintutietoutta, matkustamista minnekään tai hienoja välineitä.

Urpiainen
Kuvaaja: Ari Nordström   

Minulle tämä on hyvä kannustin rauhoittua hetkeksi tuijottamaan muutakin kuin tietokoneen näyttöä. Lintuja on hauska katsella ja kuitenkin samalla oppii linnuista. Olen myös vakuuttunut että luonnon katselu on hyväksi mielenterveydelle.
Minä en ole lintuharrastaja enkä tunnista vakituisista vierailijoista varmasti kuin yleisimmät tiaiset, närhen, harakan ja fasaanin. Minulla ei ole edes tavoitteena aloittaa lintuharrastusta tämän vakavammin. Homman helppouden takia haastankin kaikki blogin lukijat mukaan pihabongaukseen. Yksi tunti viikonlopun aika mielen hoitamista, uuden oppimista ja samalla hyödyllisen informaation keräämistä.

Pihabongaajat
Kuvaaja: Lauri Hänninen   

Kuvat lainattu Bird Lifen sivuilta.

Pääkallokeli

Aamun -2C ja vesisateesta päivän 0C. On ollut aikamoinen harppaus pakkaskeleistä lämpimään.

Olen ollut parina päivänä sairaslomasijaisena päiväkodilla ja ulkoilut ovat tulleet työn puolesta. Ihan mukava niin ja parasta on se että ulkoilua ei tarvitse keskeyttää mennäkseen kokkaamaan ja kun tulee sisälle niin ruoka on valmiina ja se tarvitsee vain tarjoilla. Tänään oli hauskaa kun lasten kanssa pääsi tekemään lumipalloja. Taisi olla ensimmäiset oikein kunnolliset lumipallokelit tänä talvena. Vaikka olenkin pakkasen ystävä niin on näillekin päiville paikkansa.

Ajokeliin vesisateet ovat vaikuttaneet varsin negatiivisesti. On pirun liukasta ja kamalaa (juuri kun minulla on työpäiviä). Tarkoitan kamalaa noin yleisesti, en henkilökohtaisesti. Olen tänään useampaan otteeseen ja useammalle ihmiselle maininnut siitä miten onnellinen ja kiitollinen olen että tuossa minun pikku koppisessa on neliveto ja nastarenkaat. Ajelin tänään kotiin kitkarenkailla liikenteessä olevan Sprintterin perässä (takaveto). Vauhtia oli parhaimmillaan n. 45km/h 80 alueella ja silti vaikutti siltä että oli vaikeuksia pysyä tiellä. Siinä meni peräkanaa kaksi ääripäätä ja en voi kuin olla vilpittömän iloinen siitä että itse olin tällä kelillä oman autoni ratissa.
Minulla tulee varmaan jossain vaiheessa ongelmia autoni kanssa, kun en millään tahtoisi luopua hyvistä ominaisuuksista joita minulle tipahtelee aina auto autolta lisää. Minulla on tällä hetkellä Suzuki Ignis. Olen usein kuvannut sitä maasturin ja pienen henkilöauton rakkauslapseksi. Pieni ja näppärä peli jossa on korotettu maavara, neliveto ja minuun vetoava hiukan kulmikas muotoilu. Arvatkaa vaan haluaisinko enää tämän jälkeen hankkia autoa tavallisella maavaralla tai kaksivetoisena? No en haluaisi. Mutta sitähän ei tietysti tiedä mitä tulevaisuudessa oikeasti tapahtuu. NIin minä vannoin Golfini jälkeen että en halua manuaalivaihteista, mutta nyt olen sellaisella ajellut useampia vuosia. Raha ratkaisi.

Tämä oli nyt varsin autopainottainen postaus. Pohdin tässä olisinko osannut ympätä joukkoon sanasen muista kulkupeleistä tai jalankulkijoista, mutta ei minulla oikeasti juuri nyt ole muuta mainittavaa mielessä kuin se että lauantaina minut yllätti liikenteessä joukko moottoripyöräilijöitä! Siis keskellä talvea motoristeja pyörineen! Ja se että tänään meinasi maahanmuuttajalapsi hypätä autoni alle. Onneksi kaveri ehti tarttua lasta harteista. Ei olisi ollut kivaa kummallekaan. Vikaa oli kyllä minussakin. Olisi pitänyt ennakoida ja hidastaa ajoissa, mutta katsoin että lapset tulevat aika rauhallisesti ja ehdin autoni kanssa mennä ennen kuin ovat suojatiellä asti. Näin niitä onnettomuuksia sattuu, mutta onneksi nyt kävi hyvin ja minä sain opetuksen.

Eikö meille kaikille olisi tilaa?

Tämä on nyt aika tunteita herättävä ja mielipiteitä jakava aihe, mutta minua ihan oikeasti on vuosia ottanut päähän se miten talviset hiihtoladut terrorisoivat muita liikkumisen muotoja.
Kun asuin maalaiskunnan keskustassa niin takapihalta lähti mainio koiranulkoilutusreitti sekä kävelyreitti joka lyhensi työmatkaani huomattavasti, mutta talvella siitä vedettiin latu. Tänään ajettiin hiihtolatu meidän talon takaiselle pellolle. Kuten olen kirjoittanut aikaisemmin on meillä pulkkamäki takapihalla ja se päättyy pellolle. Ajattelin että se on ihan ok ja meille kaikille riittää tilaa pellolla kun latu lopulta vedetään. Ajattelin että se joka ladun vetää osaisi käyttää silmiään ja päätään eikä olisi iso asia siirtää latua pari metriä keskemmälle peltoa. Kun tilaa kuitenkin selvästi on. No tässä tulos.

Ymmärrän kyllä että hiihto on hyvä ja suosittu harrastus ja sille pitää olla tilaa. Ei voi vaatia että kaikki polut säilyisivät kävelijöiden käytössä tai että pallolla liikuessa ei joutuisi varomaan latuja, mutta olisiko se niin iso asia jos paljon käytetylle kävelyreitille vedetyn ladun viereen vaikka ajettaisiin myös kävelijöille kelkanjälki? Ei edes ehkä jokaiselle reitille, mutta joku polku jota pääsisi vaikka kävelemään sinne ja takaisin ja joka menisi suunnilleen sellaisilla kohdilla missä tiedetään kävelijöidenkin paljon liikkuvan. Ilmeisesti se on kuitenkin jostain syystä ihan mahdoton ajatus. Sitten valitetaan kun ladut ovat rikki kun joku on kävellyt siitä tai hiihtänyt koiran kanssa, joka jättää tassunjälkiä.
Tai nyt tämä meidän mäki. Kyllä tiesin varautua siihen että latu on tulossa ja olin valmis siihen että joudun ehkä jossain kohtaa vähän jarruttelemaan ettei lasketa ladulle kun mäki nyt kuitenkin melkein joka laskulla tuppaa vähän pitenemään. Mutta jos tahallaan latu ajetaan hyvin selkeän lasku-uran yli niin saavat luvan hiihtäjät sopeutua siihen että latu on siltä kohdin vähän epätasainen.
Suurin vaarahan tuossa on jos joku hiihtää vauhdilla puskasta juuri kun ollaan tulossa pulkalla.

Minä inhoan tätä hiihtäjien ja jalankulkijoiden välistä sotaa, mutta silti päädyn usein osalliseksi siihen. Minusta kaikki mahtuisivat tuonne ulos liikkumaan kun siihen vaan suotaisiin mahdollisuus. Se ei ole hiihtäjän vika jos hänelle on vedetty latu siihen mistä ennen pääsi kävelemään, mutta jalankulkijallakin on oikeus minusta vaatia että hänelle jää tilaa harrastaa omaa liikkumisen muotoaan. Ymmärrän hyvin niitä jotka ihan törkeästi kävelevät latuja pitkin kun vaihtoehtona on mennä koiran kanssa lumen kaventamaa tienlaitaa. Kyllä minäkin kuljin ladunviertä pitkin kun työmatkani olisi pidentynyt huomattavasti jos olisin kiertänyt polkujen sijaan tien kautta. Minä en tahallaan turmellut/turmele latuja enkä ilkeyttäni kiusaa hiihtäjiä vaan jos joudun ladun viertä kulkemaan niin oikeasti kuljen sitä viertä. Enkä soisi kenenkään muunkaan tahallisesti latuja turmelevan. Se aiheuttaa vaan lisää kiukkua ja sanomista. Mutta minua inhottaa se miten laduilla terrorisoidaan muita ulkoilijoita. Ja sitten kiukkuiset hiihtäjät valittavat pilalla olevista laduista ja kaikki ovat vihaisia. Minusta monen kunnan liikuntatoimella olisi tässä mietinnän paikka. Miten sovittaa hiihtoladut ja kävelyreitit  niin että kaikille olisi tilaa.

Pulkkapäivä

-12C. Puolipilvinen, oikein kaunis talvipäivä. Tytön kanssa vietettiin se pulkkamäessä. Aamupäivästä tunti ja iltapäivästä toinen mokoma.

Paikkasin eilen pulkkaan tulleen reiän (rusautin suoraan ojassa olleeseen tappiin) ilmastointiteipillä ja hyvin kulkee. Alkuun piti tietysti muutaman kerran laskea että sai kynnettyä hyvät lasku-urat, mutta sen jälkeen pulkka kulki vähän liiankin lujaa. Päästiin iltapäivästä vielä ainakin tuplasti noin pitkälle pellolle mitä jäljet tässä kuvassa ovat. Rinnetontin etuja.

Meillä on pihassa kaksi mäkeä. Lyhyt, jyrkkä ja suora sekä pitkä, loivempi ja kiemurampi. Suorassa mäessä vauhti nousee sen verran kovaksi että ojan reunalle tullessa tulee pieni pomppu ja lumi pöllyää. Pidemmän mäen mutkissa pulkan perä heittää ja mennään sivuluisua. Minua hirvittää ja tyttö nauraa vaikka lumi pöllyää naamaan.

 On muuten yllättävän rankkaa vetää lasta pulkassa mäkeä ylös umpihangessa. Kun päivän aikana on yhteensä pari tuntia mennyt mäkeä ylös ja alas niin voin sanoa että nyt illalla ei enää olisi pahemmin huvittanut lähteä koiran kanssa lenkille. Mutta tuli sekin hoidettua. Ei tarvitse ainakaan olla huolissaan siitä saako tarpeeksi liikuntaa. Ihanaa kun on talvi <3

Nyt kun on tullut lunta niin saattaa tulla liikuttua pulkan kanssa myös teitä pitkin ja jos retki venyy niin voi olla että tulee liikuttua myös hämärän aikaan. Minä olen tätä silmällä pitäen liimannut meidän pulkan perään pari heijastinta ja tänään ompelin heijastinnauhan kiinni vetonaruun. Molemmat ovat kestäneet hyvin vauhdissa mukana.

Talven ensimmäiset lumityöt

Hyvä kokoelma erilaisia sinisen sävyjä.

-12C. Kaksi päivää on satanut lunta. Maailma on täynnä valkoista puuteria jota tuuli pyörittelee ja muovailee. Kasailee vaarallisia, mutta kauniita kinoksia. Eilen tehtiin talven ensimmäiset lumityöt ja kevyttä pakkaslunta oli hyvä työnnellä. Jopa lumiaura kävi pihassa.

Linnuille maistui eilen ruoka. Söivät kaksi säiliöllistä. Tänään onneksi meni vähän vähemmän.

 Pulkka on ollut ahkerassa käytössä kunnes rysäytimme suoraan ojan pohjalla lumen peitossa olleeseen tappiin. On kumma tunne kun pulkka jää ojan pohjalle ja itse jatkaa samaa vauhtia pyllykyytiä ojan reunalle. Nyt pulkassa on reikä, mutta onneksi sellaisessa kohtaa että ei oikeastaan haittaa käyttöä ja kun teipataan kunnolla niin ei pitäisi lähteä halkeamaan eteenpäin.

Iso-Melkuttimen reitti

2.1. tehtiin ekstempore päivävaellus Lopelle. Kierrettiin Iso-Melkuttimen reitti. 6,9km kun lasketaan matkat autolta järven rantaan ja takaisin. Nyt vaellus vielä onnistui mukavasti kun lunta ei ollut kuin ohut kerros maassa. Saman olivat huomanneet muutkin. Vaikka ei voi sanoa että reitti oli vilkas niin nähtiin kuitenkin useampia koiranulkoiluttajia, pari sauvakävelijää, pilkkijöitä ja retkeilijöitäkin.

Edellisenä iltana säntäilin ympäri kämppää kun hain tavaroita reppuun. Vaikka kyse olikin vain päiväretkestä niin yllättävän paljon tarvitaan tavaraa jo puhtaasti luonnossa ruokailuun. Varsinkin jos tarkoitus on lämmittää ruoka paikanpäällä. Taaperon mukana olo tuo myös oman lisänsä. Isolla repulla kuitenkin pärjäsi hyvin. Rinkkaa ei tarvittu. Minä en ole myöskään niitä jotka osaisivat luonnostaan pakata kevyesti. Otain kaikenlaista ihan vaan varoiksi mukaan. Nyt ei kuitenkaan tullut juurikaan turhia juttuja kannettua.

• Istuinalustat
• Taukoviltti
• EA-pakkaus
• Retkikeitin ja kaasupullo
• Termoksessa lämmintä glögiä
• Ruokailuvälineet (aikuisille vain aseet ja mukit, lapselle myös lautanen)
• Retkiruuat
• vessa-/talouspaperia
• Puukko/linkkuveitsi
• Tulitikut
• Kosteuspyyhkeitä
• Varavaippoja
• Riepu (yleishyödyllinen kangaskappale lapsen kanssa missä vain. Tässä tapauksessa vaipanvaihtoalustana)
• Sytykepaperia (kun ei tiennyt taukopaikan varistelutasosta)
• Pari kuivaa ja lämmintä klapia (luen edellinen)
• Pullollinen vettä ruokien valmistukseen ja juotavaksi
• Roskapussi ja lapsen kanssa myös likapyykkipussi

Sitten se mitä en tälläkään kertaa älynnyt että taukovaatteet erikseen. Viltti oli ihan hyvä matkassa, mutta villapaita reppuun ja vasta tauolla päälle. Tuli nimittäin aika lämmin kävellessä. Lapselle olisi voinut ottaa myös varoiksi yhden sisävaatekerraston jos olisi vaippa vuotanut pahasti.

Lapsi kulki kantorepussa (Wompat) ja siksi piti pukea kunnolla päälle. Sisävaatteiden päälle laitettiin villapaita ja villaiset haalarihousut. vaikka oli aika hullunkurisen näköinen pakkaus kun paksu paita oli housujen sisäpuolella niin kiitin tätä oivallusta kun piti vaihtaa vaippa kenttäolosuhteissa.
Jalassa pienellä oli kahdet villasukat (päällimmäiset reilua kokoa, että ei tule liian tiivis paketti) ja reilun kokoiset hupikkaat. Villa kannattaa laittaa suoraan iholle jos vaan mahdollista. Niin on aina lämpimämpi kuin jos on tekokuitu välissä. Käteen villalapaset ja nahkarukkaset.

Poskia yritettiin vähän suojata laittamalla pipo jossa on mukana kaulaliina. Tuulisella säällä olisi nostettu huppu päähän. Kaiken päälle toppahaalari.

En tiedä olisiko kantotakin kanssa helpompaa vai vaikeampaa kun kuitenkin taukopaikalla piti saada lapsi selästä. Ei ole kokemusta kantotakeista.

Lapsen kulkeminen repussa tarkoittaa tietysti sitä että toiselle jää kannettavaksi kaikki tarpeisto (tai ainakin suurin osa). Lähiömutsi  kantaa hienosti lasta edessä ja rinkkaa selässä. Ja näin se täytyisikin toimia jos pidemmälle reissulle lähtisi ja kantamuksia olisi jaettava. Minusta lapsen kantaminen edessä on kuitenkin aika raskasta puuhaa ja siinä ei oikein tahdo nähdä kaikkia juuria ja kuoppia niin mieluummin kannan selässä jos mahdollista.

 Valittiin Iso-Melkuttimen reitti pituutensa ja sijaistinsa puolesta. Tunnin verran autolla suuntaansa ja Kävelymatka sellainen että sen jaksaa kyllä kävellä kylmiltäänkin.

Alkumatkasta oli paljon tällaisia sahattuja puita. Onkohan tässä tarkoitus kelottaa niitä pystyyn vai mikä lienee syynä moiseen?

 Polku kulki ihan alkua ja loppua lukuunottamatta rantoja pitkin. Lähdettiin kiertämään järveä vastapäivään. Pohjoisen kautta sinne ja etelän puolta takaisin. Nyt jos lähtisin uudestaan niin valitsisin varmaan toisen kiertosuunnan. Etelässä oli enemmän korkeuseroja. Polku nousi harjuille ja laskeutui alas ja nousi taas ylös. Täydellä vatsalla ja väsyneillä jaloilla olisi ollut mukavampi kulkea tasaisemmalla maalla.

Reitin varrella oli paikka jossa väkeä oli lähdössä sukeltamaan.

Käpytikka

Reitin länsipäässä sijaitseva laavu oli mukavasti kahden kumpareen välissä suojaisassa paikassa ja rakenteeltaankin jo ihan tuulensuojainen. Vaikka nyt ei pahemmin viima käynytkään niin pienikin tuuli lisää pakkasen purevuutta yllättävän paljon. Joka tapauksessa sää oli meille suosiollinen. Lämpötila oli yli -10C ja päivä oli kirkas. Tauon aikana aurinko alkoi paistaa ja taivaalta leijailevat lumihiutaleet tekivät maisemasta satumaisen. Parempaa retkisäätä en olisi voinut toivoa.

Laavun varustelu oli hyvä. Puuta oli melko vähän, mutta se oli kuivaa. Sytykettä löytyi ja samoin tulitikut! (Olivatko voineet unohtua joltain vai kuuluuko laavun varustuksiin yleensä tulitikut?

Tulipaikka oli reunustettu metallilla ja siihen oli metallinen kansi päälle. Nuotion sai siis kyhätä kuivalle alustalle. Lisäksi tulen ylle sai käännettyä koukun ja ritilän. Laavulla oli myös, ilmeisesti kalan paistamista varten, sellainen metallisysteemi missä on kaksin puolin verkkoa ja ruoka litistetään siihen väliin (anteeksi, en tiedä sen nimeä).

Vessat olivat siistit ja yleisesti laavu oli minusta ympäristöineen todella hyvässä kunnossa.

Eväänä meillä oli retkimuonapusseja. Välimeren broileripastaa. Sen lisäksi tein kotona eväsleivät joita sitten lämmiteltiin muotiolla. Ulkona ruoka kyllä maistuu niin paljon partemmalta.
Ainut vika oli retkimuonan suolaisuus. Se oli siis aivan tulisuolaista. Tietysti siihen osaa varautua aina kaikkien valmisruokien kohdalla kun itse syö yleensä kohtalaisen vähäsuolaista ruokaa, mutta jotenkin se silti hätkähdyttää. Jos joku tietää vähäsuolaisia kuivapastoja tai retkiruokia niin otan tulevaisuutta ajatelleen mieluusti vinkkejä vastaan.



Muutenkin hyvät retkimuonavinkit ovat aina tervetulleita :)
Kun edellisen kerran olimme liikenteessä tehtiin kotona maitojauheesta, leivinjauheesta ja jauhoista valmis kuivasekoitus lettutaikinaa varten (taisi siinä ripaus suolaakin olla). Paikanpäällä sekoitettiin vesi ja paisteltiin letut. Syötiin sokerin kanssa ja kyllä maistui!

Maisema laavun viereisestä niemenkärjestä.

Paluumatka kävikin sitten jo vähän voimille, mutta vasta ihan viimisellä kilometrillä alkoi jalkapohjissa tuntua että oli kävelty. Pitäisi tosiaan saada itsensä taas tuosta kaamoshorroksesta liikkeelle että saisi kartutettua vähän kuntoa jos kesällä tekisi ihan yöreissun jonnekin.

Aurinko alkoi jo laskea kun taaperrettiin alkuiltapäivästä takaisin päin.

Laavu lähellä parkkipaikan risteystä vaikutti myös ihan kivalta ja toimivalta vaikkakaan ei yhtä viihtyisältä kuin järven toisessa päässä.

Kotimatkalla pienin retkeilijä simahti täysin. Sitä se ulkoilu (ja päiväunien viivästyminen) teettää. Harmi kun unohdin laittaa askelmittarin. Olisi ollut hauska nähdä millaisia lukuja siihen olisi kertynyt.