Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huhtikuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huhtikuu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Takatalvi

Eilen oli vielä suht kaunista ja keväistä. Suunnittelin lapsen hiekkalaatikkoa ja nautin auringon lämmittäessä selkää vaikka lämpöasteita ei niin huimasti ollutkaan.
Tänään sitten kaivettiinkin hiekkalaatikon alustaa lumituiskussa. Pakko myöntää että olen tänään käynyt sään kanssa jo vähän epätoivoisissa tunnelmissa. Mutta eihän sille mitään mahda mitä taivaalta tulee tai on tulematta. Voi kun nämä lumisateet olisi saatu juuri ennen joulua.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Ensimmäinen perhonen

Kaunis päivä. Puolipilvistä ja keittiön mittari varjossa näyttää +11C. Vähän tuulee, mutta se ei juurikaan haittaa.
Kevään ensimmäiset sitruunaperhoset bongattiin tänään ja kärpänenkin lensi ohi.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Vaihteleva sää

Tänään sää on vaihdellut hurjasti. Aamopäivällä satoi vettä ja oli harmaata, mutta aika lämmintä. Iltapäivästä aurinko jo melkein alkoi paistelemaan, mutta sitten iskikin yllättävä kaatosade. Kun pääsin kotiin niin ukkonen jyrähti pari kertaa oikein komeasti ja näin jopa toista jyrähdystä edeltäneen välähdyksen. Nyt taas paistaa aurinko.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Vähän vihreää

Viimeksi yllätyin keväästä ja lämmöstä. Sen jälkeen kevät onkin näöyttänyt taas todelliset karvansa. On ollut kylmää pohjoista tuulta, on tullut lumipyryjä ja kaatosadetta. Silti tuntuu että kevät etenee. Nyt kun katsoo ulos ikkunasta niin näyttää harmaalta ja synkältä. Kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Silti tiedän että siellä tuoksuu kevät. Ollaan kannettu kalusteita ja tavaroita talviteloilta kesäpaikoilleen. Lumikolat ja lapiot vielä nojailevat terassin pieleen, mutta kohta nekin saavat siirtyä varaston puolelle.
Rairuoho kasvaa ikkunalla ja toin tänään koivun ja mustaherukan oksia sisälle maljakkoon, että saadaan pieni pala kevättä sisällekin.
Kohta askarrellaan tytön kanssa virpomaoksia ja pitäisi suunnitella vähän metsänsiivoustalkoitakin.
Meillä on muodostunut viime vuosina tavaksi panostaa jokatoinen vuosi pihaan ja jokatoinen vuosi metsikköön. Nyt on metsikön vuoro vaikka pihaakin varten on suunnitelmia.
Kyllä se kevät ja kesä sieltä keikuttelee. Olen harvinaisen toiveikkaalla mielellä tänä keväänä.
Viimeisiä jäitä.
Kesäportti jo paikoillaan.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kukkia ja muuta

Päivällinen parvekkeella.
Vielä alkuviikosta mittarin näyttäessä n. kahtakymmentä plusastetta kävi kylmä tuuli joka pakotti pitämään pitkähihaista päällä. Perjantainakin minulla oli aamupäivästä huppari kun seisoin päiväkodin pihalla. Eilen ja varsinkin tänään on lämpöä kuitenkin riittänyt. Tänään keittiön mittari nousi +25C asteeseen.





Luonto on taas räjähtänyt vihreäksi. Alkuviikosta vihreää oli kyllä jo näkyvissä, leskenlehdet loistiva ja valkovuokot saivat metsän näyttämään keijukaismetsältä. Eilen ja tänään on kuitenkin alkanut huomata miten isot lehdet tai lehden alut puissa ja pensaissa jo on. Läheinen mäki on saanut vaaleanvihreää tummien havujen rinnalle ja huomaan että kotimetsikkökin alkaa pikkuhiljaa viidakoitua vattupuskien ja villiintyneiden viinimarjojen ansiosta.

Tänään käytiin puutarhaostoksilla. Mukaan tarttui laatikollinen orvokkeja, pari unikkoa, koristemansikoita ja tomaatteja. Vielä voi tulla kylmiä öitä, mutta elän toivossa että kasvit selviäisivät niistäkin. Orvokeilla tuskin on hätää, mutta parvekkeelle laitetut tomaatit voivat tykätä vähän huonoa. Pitää ehkä hakea pakkassuoja niille jos luvataan kylmiä öitä.

Olen kuivattanut nokkosia ja keräillyt lautaselle nuoria maitohorsmia. Ketunleipä alkaa nousta maasta ja kohta saa vahtia ettei tyttö syö kieloja. Hän kun on ihastunut siitä että ulkona on kasveja ja käy mielellään yrttipenkistä hakemassa ruohosipulia. Ihan ei ole vielä hallussa tieto siitä mitä kannattaa syödä ja mitä ei.
Koirakin on jo kesäkarvassa.
Tässä vielä muutaman viikon seurantakuvat. Olen ollut taas töissä niin energia kuvien laittoon on ollut vähän kortilla. Erityisesti kahdessa viimeisessä kuvassa huomaa miten luonto on taas kerran herännyt vauhdilla kun on saanut "vähän" lämpöä.
16.4.

1.5.
8.5.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kesän tuoksuja

Päivän yli ikkunamittarista varjon puolelta bongattu lämpötila oli +19C. Puolipilvistä.
Vielä eilen tuskailin ja harmittelin kun on niin kalsaa ja vettä tullut monena päivänä, mutta tänään kaikki kyllä maksettiin korkojen kera takaisin. Tai voiko noin ajatella jos kyse ei ole sopimuksesta tai vaihtokaupasta vaan ihan siitä millainen sää nyt sattuu olemaan? Joka tapauksessa eilinen kyllästyminen ja harmistuminen on poispyyhitty ja tuskin muistan sitä enää. Oikeastaan on ollut ihan hyväkin että vettä on tullut. Kuiva k3evät on omalla tavallaan minusta vielä hankalampi. Kun tulee vettä ja nyt lämpöä, jonka lupaillaan jatkuvat pidempäänkin niin luonto röyhähtää hetkessä vihreäksi. Minä miestä jo varoittelin tekemään pian ruohonleikkurin keväthuollon. Voi nimittäin olla että viikonpäästä päästään jo leikkaamaan ruohoa.

Tänään oli kyllä niin ihana istua takapihalla ja haistella kuivan kangasmaan tuoksua. Meillä on siitä hassu piha että toisessa paikkaa on melkein soisen vetistä ja toisessa taas kuivaa ja hiekkaista. Auringon paahtaman mäntykankaan tuoksu linkittyy minulla todella vahvasti lapsuuden kesiin. Tuo hieman pölyinen tuoksu on tuttu ja turvallinen.
Iltalenkillä koiran kanssa tuoksu oli kasteinen ja kostea. Ehkä jopa hiukan tunkkainen, mutta ei mitenkään epämiellyttävällä tavalla.


 Kuvat on otettu tässä ihan muutaman päivän sisään. Vetisimmät kuvat ovat edellisten rankempien sateiden jäljiltä perjantailta.


Voi sitä tunnetta kun ensimmäistä kertaa keväällä heittää sukat pois, käärii lahkeet ylös ja istuu aurinkoiselle nurmikolle. Ruoho kutittaa jalkoja ja tuuli hipsuttelee vielä talven jäljiltä rehottavia säärikarvoja (asialle voisi ehkä tehdä jotain lähiaikoina). Kimalaiset surisevat ja on jotenkin ihan kesä.
Ihanaa tämä oli siis sen jälkeen kun tajusin siirtyä pois aivan kusiaispesän vierestä ;)



Syksyllä istutettu valkosipuli


Lapsi tykkää mutustella ruohosipulia suoraan penkistä.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Huhtikuinen aamu

Lämpötila nollassa ja tämän aamua on satanut lunta niin että on jäänyt ihan maahan. Jos olisi joulukuu niin voi millainen onni tuollainen kaunis ja hiljaa leijuva suurihiutaleinen lumisade olisikaan ollut.

Onkohan tämä nyt se kuuluisa takatalvi mitä joka kevät odotellaan vai kuuluuko se vaan luonnolliseen osaan kevättä että välillä sataa lunta? Minä luulen että jälkimmäinen. Tuskin tällainen sade millään tavoin viivästyttää kevään tuloakaan. Kunhan on hetkellinen häiriö. Mutta mistäpä sitä tietää jos tästä eteenpäin tuleekin lunta viikon yhteen putkeen ;)

torstai 21. huhtikuuta 2016

Kevätflunssa on yksi kevään merkki

Se viimeksi povaamani kevätflunssa iski. Minulla on myös jostain syystä taipumus väsähtää aina keväisin ihan totaalisesti. Ennen luulin sen johtuvan työstä, mutta nyt parin kotona vietetyn kevään jälkeen voin todeta että väsyn ihan yhtälailla. Hullua kun toisaalta pitäisi olla pirteä ja tarmokas kun valo lisääntyy, maa tuoksuu ja luonto muuttuu joka päivä. Mutta ei. Tai oikeastaan joo, olen pirteä ja tarmokas, mutta minulla on surkea keskittymiskyky. En jaksa tehdä mitään vähänkään enemmän ajatustyötä vaativaa.Voisin haahuilla pihalla ihmettelemässä, ommella jotain, lenkkeillä, rakentaa, mutta en jaksa istua koneella tekemässä vakavia asioita. Varsinkaan nyt kun silmät vuotavat flunssan johdosta. Mutta silti sain juuri tänään kerättyä lopulta taas energiaa kirjoittelulle ja kuvien laitolle.

Viikko sitten laitettiin parveke kuntoon, nähtiin ensimmäinen kimalainen ja ensimmäinen perhonen. Kimalaisparka meinasi heti joutua koiran kitaan.
Kukkaruukut ja penkit on laitettu kuntoon ja odotan vain että yöpakkaset loppuisivat ja saisin käydä hakemassa kukkia ja siemeniä.
Pippin pääsi yhtenä päivänä leikkimään naapurin kanssa.
Kyllä oli illalla väsynyt koira.
Narsisseja ei kuulu, mutta hain tänään jo ensimmäiset varret ruohosipulista ja bongasin tontilta valkovuokkoja kukassaan. Sinililjatkin ovat sen näköisiä että ei mene montaa päivää kun aukeavat.
Eilen satoi lunta ja tänään aurinko paistoi oikein keväisesti. Kylmä tuuli kuitenkin oli hyvä muistutus siitä että on vielä todella varhainen kevät. Jokuhan povasi että toukokuussa päästäisiin jo 20 asteen tienoille, mutta en ole ihan vakuuttunut. Mutta olisihan se hienoa :)
Viikon päästä varmaan pääsee jo ajamaan ruohoa.
Tomaateilleni ja auringonkukilleni kävi kehnosti. Yksi kaunis päivä kun ne olivat parvekkeella ulkoilemassa niin linnut olivat käyneet syömässä ne. Eli se siitä. onneksi kaveri lupasi omia ylimääräisiä tomaatintaimiaan minulle ja auringonkukat nyt tulevatkin paremmin  suoraan maahan kylvettynä. Pitää vaan muistaa suojata ne.
Ruohosipuli viikonloppuna.

Pelargoniat saivat uudet mullat. Vain yksi kuoli talven aikana.
Auton kevätpesu.

Rakentamaani pönttöön on muuttanut talitinttipariskunta.
Purin askarteluinspiraatiotani rakentamalla hyönteishotellin.
Ihan kuin lahopuuaita ja puolivillinä rehottava metsikkö ei muka riittäisi.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Edellisestä päivityksestä on aikaa. Olen ollut aika poikki kuluneella viikolla. Ensin nukuin huonosti useampana yönä, sitten sain muutaman päivän sijaisuuden ja olen ollut töissä ja nyt tuntuu että joku kevätflunssa yrittää salakavalasti tavoitella minua. Silti olen ehtinyt ulkoilla meidän pikkuneidin kanssa ja ottaa viikon aikana myös joukon kuvia.
Huolimatta vaiteliaisuudestani kevät on edennyt huimasti. Lumi on sulanut lähes kokonaan ja lähipelloille on kerääntynyt suuret laumat hanhia, joutsenia ja kurkia. Minä olen siivonnut kukkapenkkejä kuntoon ja löytänyt paitsi kovaa vauhtia kasvavat ruohosipulit, myös sinililjojen pieniä vihreitä kärkiä. Narsissien mahdollinen katoaminen tosin vähän harmittaa. Ainakaan niistä ei vielä näy vilaustakaan, vaikka yleensä aurinkoisessa penkissä ovat olleet varsin varhaisia. Nyt odotellaan että kaikista kypsin komposti sulaa ja saan levittää kompostiaineksen kukkapenkkeihin ja kasvimaille. Lisäksi saan tuon valokuvaseurantakuvissakin näkyvän sinisen pihan kaunistuksen, pohjattoman tynnyrin (joka on meillä kompostin viiminen hautumispaikka ennen penkkiin laittoa) siirrettyä vähän syrjäisempään paikkaan.
Yhtenä päivänä lämpötila kävi jo +16C, mutta nyt on taas ollut päiviä kun lämpötila on pysytellyt alle kymmenessä plusasteessa.
Valokuvaseuranta 4.4. 2016

Sinililja

Ruohosipuli


 Vuosi takaperin on ollut kovia tuulia. Tämä onkin ehkä sitä parasta antia kun olen nyt pitänyt blogia useampana vuonna niin voi vertailla säätilanteita. Vaikka tälläkin viikolla oli aikamoisia tuulia niin tänä keväänä ei ole ollut yhtään oikeaa kevätmyrskyä. Niin minä valitin vielä syksyllä kun aina tuulee ja aina pitää olla myrsky, mutta eipä ole nyt ollutkaan. Ennustelin myös että tänä keväänä lumien sulaminen aiheuttaa suuretkin "tulvat" ja pitkään jatkuvan muta-ajan. Pakkaset kun alkoivat reilusti ennen lumien tuloa, mikä jäädytti maan ja ajattelin etteivät vedet pääse imeytymään ollenkaan. Mutta onpas ollut mukava kevät. Loskapaskaa ei oikeastaan ollut kuin parina-kolmena päivänä. Luulen että se ettei lunta lopulta ollut ihan hirmuisen paljon auttoi asiaan. Parempi näin. Joskus on hauskaa olla väärässä.
Kärpäsetkin liikkuvat jo aurinkoisella ulkoseinustalla.
Tuo pellon laidassa näkyvä lumi on jo viikossa sulanut kokonaan.