Vähän vihreää

Viimeksi yllätyin keväästä ja lämmöstä. Sen jälkeen kevät onkin näöyttänyt taas todelliset karvansa. On ollut kylmää pohjoista tuulta, on tullut lumipyryjä ja kaatosadetta. Silti tuntuu että kevät etenee. Nyt kun katsoo ulos ikkunasta niin näyttää harmaalta ja synkältä. Kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Silti tiedän että siellä tuoksuu kevät. Ollaan kannettu kalusteita ja tavaroita talviteloilta kesäpaikoilleen. Lumikolat ja lapiot vielä nojailevat terassin pieleen, mutta kohta nekin saavat siirtyä varaston puolelle.
Rairuoho kasvaa ikkunalla ja toin tänään koivun ja mustaherukan oksia sisälle maljakkoon, että saadaan pieni pala kevättä sisällekin.

Kohta askarrellaan tytön kanssa virpomaoksia ja pitäisi suunnitella vähän metsänsiivoustalkoitakin.
Meillä on muodostunut viime vuosina tavaksi panostaa jokatoinen vuosi pihaan ja jokatoinen vuosi metsikköön. Nyt on metsikön vuoro vaikka pihaakin varten on suunnitelmia.
Kyllä se kevät ja kesä sieltä keikuttelee. Olen harvinaisen toiveikkaalla mielellä tänä keväänä.

Viimeisiä jäitä.

Kesäportti jo paikoillaan.

Talviulkoilua

Olipas ihana päivä. +4C ja aurinko paistoi. Töiden puitteissa minut heivattiin suksille ensimmäistä kertaa vuosiin ja ihan yllätyin miten kiva on mennä rauhallista tahtia lasten perässä, kuunnella kun talitintti sanoo ti ti tyy ti tyy ti tyy ja haistella sulavasta lumesta kostean ilman keväistä tuoksua (HELMIKUUSSA!). Voisin melkein uskaltaa sanoa että ala-asteen liikuntatunneilta saatu hiihtoinho alkaa ehkä pikkuhiljaa todella rapista pois ja alan ymmärtää tuon lajin viehätyksen.

Viikko sitten oli ihan toisenlainen keli. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja kun viikolla oli kaksi vapaapäivää niin toisena niistä päätin lähteä kamera kaulassa koluamaan omaa tonttia lapsen kanssa. Kummasti tämäkin talvi vaan on hurahtanut töitä tehdessä enkä ole ehtinyt ihastelemaan kaunista vuodenaikaa vaikka joka päivä ulkoilen töissäkin.

Jääteidetta 2017

Tein vuosi sitten ilmapalloilla ja karamellivärillä jäätaidetta. Lopputulos oli niin kiva että pääti yrittää uudestaan tänä vuonna. Lopputulos ei kuitenkaan ihan vastannut odotuksia. Ehkä ei ollut tarpeeksi kylmä ja jäätyminen tapahtui liian hitaasti tai ehkä käytin liian lämmintä vettä. Lisäksi osa hapertuneista pallooista räjähteli käsiin niin että tyttö nauraaräkätti kippurassa vieressä kun kuivailin vessasta sinistä vettä.
Jotain sentään saatiin meille iloksi. Ei aina tarvitse onnistua niin täydellisesti. Osa palloista halkesi jo jäätymisvaiheessa ja osa oli ihan sameita. Tein myös tölkkeihin jäätiiliä joihin jäädytin kasveja sisälle. Tänä vuonna määrä korvaa laadun.

Energian jakamista

Ehkä minun on nyt myönnettävä että työnteko ja blogin pitäminen eivät vaan molemmat mahdu jaksamiseni rajojen sisäpuolelle. Tässä parin kuukauden aikana on päässä pyörinyt useita hyviä aiheita ja kuviakin olen nappaillut, mutta kun ei vaan iltaisin jaksa ja viikonloppuna paikkaillaan kodin siisteydessä, laskujen maksamisessa, lapsen kanssa touhuamisessa ja omassa jaksamisessa olevia aukkoja. Ihan normaalia lapsiperhearkea siis, mutta on myönnettävä että jotenkin ehdin tottua siihen että minulla riittää aikaa ja energiaa jaettavaksi itseni lisäksi siivoukselle ja lapselle. Nyt tuntuu että hyvä jos sitä riittää lapselle sen verran että voidaan työpäivän jälkeen pelata yksi lautapeli ja sen jälkeen löhötä yhdessä katsomassa Areenasta pikkukakkosta.
Tästä syystä aion nyt lakata yrittämästäkään pitää blogia säännöllisesti. Kirjoittelen kyllä välillä ja aion pitää blogin hengissä, mutta en jaksa ottaa stressiä siitä jos tänne ei tule päivityksiä kuin kerran kuukaudessa. Jos taas joskun on enemmän energiaa niin aktivoidun paremmin.

Tämä tammikuu on pitänyt sisällään aikamoista lämpötilojen vuoristorataa. Vähän vuodenvaihteen jälkeen oli pari päivää siinä 25-27 astetta pakkasta, sitten yhtäkkiä seuraavana päivänä olikin vai seitsemän. Välillä käy plussalla ja sitten jäähtyy taas. Lunta satelee, mutta minusta sitä ei ole tarpeeksi, sillä pellosta töröttävät korret edelleen lumen läpi. Ne haittaavat kunnon hankikantoa jollaista jaksan edelleen toivoa helmikuussa näkeväni.

Tuntuu että aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Vasta äsken oli syksy ja nyt jo parin kuukauden päästä alkaa olla kevät. mihin tämä aika oikein katoaa? En ole saanut vielä kertaakaan kulkea lumikengillä (ei ole ollut tarvetta lumen vähäisyyden vuoksi), mäkeä on laskettu ihan liian vähän ja vaikka olenkin myös töissä päässyt luistelemaan, eli olen luistellut aika paljon enemmän kuin monena menneenä vuotena yhteensä niin en tunnu saavan siitä kyllikseni.
Ollaan pistetty meidän neitikin luistimille muutaman kerran. Tänään tyttö pääsi jo hienosti eteenpäin ihan ilman tukea. Ja hän HALUAA luistelemaan. Se on se mihin olen pyrkinyt tänä talvena. kaikki muu on plussaa. Nyt kuitenkin näyttää että ehkä ensi talvena voidaan jopa harjoitella vähän oikean tekniikan hakemista. Sen verran hyvin tyttö pysyy pystyssä.
Seuraavaksi on ollut harkinnassa kokeilla miten neiti hallitsisi sukset. Minulle ne ovat isompi mörkö kuin luistimet, joita taas mieheni kaihtaa. Toisaalta olen hiihdättänyt lapsia töissä ja homma on minulle tutta. Laskettelemaan en kuitenkaan suostu kuin kirveellä uhaten ja silloinkin lupaan tulla pyllymaassa rinteen alas. Mies haaveilee että veisi tytön laskettelemaan ensi talvena. Siitä vaan, kunhan minun ei tarvitse.

Sen verran eläinkuulumisia että meillä toinen koirista etsii nyt itselleen uutta kotia. Eddie ei ole sopeutunut kahdessa vuodessa lapsen tuloon. on raukka melkein jatkuvasti kuin viritetty jousi. Haikeaa luopua eläimestä jonka kanssa on yhteistä taivalta takana jo kymmenisen vuotta, mutta luulen että se on kaikille parempi. Kun vain löytyisi hyvä koti. Vanha  ja lapsia ja muita koiria kaihtava koira ei ole niitä helpoimmin sijoitettavia.

Eddie

Pippin

Uusivuosi

Vuosi loppui lämpimässä säässä ja uusi alkoi pakkasella. Tuuli lennätti raketin hylsyjä aika pitkälle ja sammutti tästisadetikkujen sytytykseen tarkoitetun kynttilän useaan otteeseen. Yö oli täysin kirkas ja kaikista hienoista raketeista huolimatta minusta tähtitaivas oli silti kaikista kaunein.
Aamulla herättiin olohuoneesta siskonpetiltä missä pidettiin samalla seuraa paukkuaroille koirille (omat raketiti valittiin sillä perusteella että ne pitävät mahdollisimman vähän ääntä).

Kaikista viime vuonna kuulluista huonoista uutisista ja ihmisten vihasta toisiaan kohtaan huolimatta toivotaan hyvää vuotta 2017!

Hei, pitkästä aikaa

Tauko venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta teki hyvää. Tänään tuntuu taas hyvältä kirjoittaa.

Tänään aamulla oli 14 C pakkasta. Päivällä kävi kuudessa ja alkoi sitten taas hiljaksene kiristyä. Nyt n. seitsemän pakkasastetta, pilviä kulkee, kuu on melkein täysi ja taivaalta satelee hiljaa suurehkoja lumihiutaleita.

Mukavan pakkaslenkin jälkeen on hauska istua sisällä villasukat jalassa. Poskia kihelmöi vielä pakkasen jäljiltä ja mielessä on kuun hohde pilvien läpi (siellä ei todellakaan ollut pimeää) ja kuuran kimallus punamultaisen ladon seinässä.

Muutenkin tämä syksy ja alkutalvi on hellinyt meitä. Välissä oli sateinen ja vähän kurjemman oloinen (minun mielestäni, jollekin muulle se saattoi olla mukavaa) jakso kun satoi vettä, lumet sulivat ja oli aika synkkää ja pimeää, mutta väliin on aina mahtunut aurinkoisia päiviä. Tuntuu ettei aurinko tänä synkynä ole ollut ollenkaan harvinainen valoilmiö. Silti varsinkin kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla tullessa on pimeää alkaa mieli vetää jotenkin matalaksi. Tajusin tänään että en viikolla huomaa ollenkaan samalla tavalla seurata lintulaudan tilannetta kun sitä ei näe valoisassa. Ei myöskään tule nähtyä lintulaudan vieraita. Tämä ongelma on parina viime talvena ollut minulle ihan vieras enkä ole samalla tavalla kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Nyt huomaan taas joinain päivinä että pimeä tuntuu raskaalta kun ei ehdi olla valoisan aikaan ollenkaan kotona.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta töitä aika aktiivisesti. Ihanaa päästä metsäretkille ja pihapuuhiin lasten kanssa. Tänään oli hieno hetki kun tutkimme erään lapsen kanssa leikkitelineen kylkeen muodostuneita kuurankukkia. Miten sitä itse tulee niin sokeaksi tällaisille hienouksille vaikka kuinka yrittää ylläpitää omaa lapsen uteliaisuuttaan. Kyseinen lapsi sanoi että jää on arvokasta ja minä olen siitä kyllä samaa mieltä. Sen arvo ei ole rahassa vaan sen ainutlaatuisuudessa ja kauneudessa. Kun jää kerran sulee niin ei se koskaan jäädy uudestaan täysin samalla tavalla. Sitä paitsi monessa paikassa tällä pallolla ei ikinä ole jäätä.

Luin juuri YLE:n jutun siitä miten ihmiset mieltyvät eri vuodenaikoihin. Perus ajatus tässä on se että ne vuodenajat joista ihmisellä on positiivisia kokemuksia ovat ne joista pidetään. Käy järkeen. Minä ainakin muistelen aina mitä tein samaan aikaan vuodesta lapsena.
Minulla on oikeasti todella paljon hyviä muistoja monista vuodenajoista. Jopa siitä nykyisin inhoamastani loskapaskasäästä kun lumi sulaa, kaikkialla on märkää ja liukastumatta käveleminen vaatii taitoa. Tällä hetkellä tuntuu että jokainen vuodenaika voi kuitenkin olla kaunis ja hieno, mutta yhtä lailla kurja ja masentava. Se riippuu niin paljon säästä, mutta myös omasta mielentilasta. Olisi hienoa jos voisin paremmin hallita sitä miten katson eri vuodenaikoja. Sehän oli osaltaan tarkoitus tämän blogin myötä ja sitä tässä edelleen enemmän taikka vähemmän aktiivisesti opetellaan.

Erityisen kaunis lokakuu

Ihana lokakuu ollut tähän asti. Aurinkoa, lämmintä, kuuraisia ja sumuisia aamuja ja ennekaikkea kuivia ja valoisia päiviä.

Selityksenä hiljaiselolleni voin kertoa että olin taas pitkästä aikaa töissä ja jostain syystä nukuin koko kuluneen viikon niin huonosti että minusta ei työpäivän jälkeen ollut muuhun kuin joko makaamaan ajattelematta mitään tai kiukuttelemaan pahemmin kuin kaksivuotias. On töissä silti myös ihan tosi hauskaa! Juuri nyt se vaan jostain syystä saa aikaan tiedostamatonta stressiä joka valvottaa. Töitä on luvassa myös tulevalla viikolla, joten en uskalla luvata postaustahdin vilkastuvan vielä silloin. Pitäkää kuitenkin peukkuja parempien unien toivossa. Pyrkimykseni olisi joka tapauksessa saada Tunne sää -sarja käytyä läpi ennen katseluajan loppumista. Katsotaan kuinka käy :)

Tunne sää: Pakkanen

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Toisen jakson nimi on Pakastettua elämää. Eli puhutaan pakkasesta.

Kuten lumenkin kohdalla, minun täytyy todeta että pakkanen on ihanaa. Rakasta syksyn ensimmäisiä pakkasaamuja, talvella lämpötila saisi pääosin pysyäkin pakksella, mutta välillä sen verran suojaa että saa rakenneltua lumiukkoja ja linnoja. Minä sanoisin että suomen luonto on kauneimmillaan aurinkoisena päivänä joskus ennen juhannusta tai kovalla pakkasella. Milloinkaan ei näe katsoa niin pitkälle kuin kireässä pakkassäässä. Ilman on niin kuulas ettei sitä varmaan uskoisi jos ei ole nähnyt.
Minusta on ihanaa mennä ulos oikein kireään pakkaseen. Viikonloppuna on mukava vetää jalkaan vaarin vanhat villahousut, armeijan villapaita, lämpöliivi, villasukat tai kahdet, kaulahuivi, kunnon karvalakki ja toppavaatteet. Ehkä olen vähän hullu kun nautin siitä kun ripset jäätyvät ja kaulaliina on ihan jäästä tankea. Etenkin sisään tullessa olo on ihan mahtava. Ei sellaista tunnetta saa lämpimällä säällä.

Mutta on pakkasessa huonotkin puolensa. Töissä lasten kanssa ei kovilla pakkasilla ulkoilla. Se tarkoittaa että lapset ovat levottomia ja työpäivät rankkoja, Auton kanssa saa aina jännittää että lähteekö käyntiin vaikka kuinka saisi piuhan päähän. Aamulla jos puoliunessa pitää lähteä kylmään autoon istumaan niin tuntuu että se on ihan vihoviimisiä juttuja. Ja kun ei ole kunnon takkaa niin pakkasen tuntu on talossa sisälläkin. Ei se tietysti niin kovin kurjaa ole jos on valmis sisälläkin pukeutumaan villasukkiin ja villapaitaan. ja niin sen pitäisikin olla. Ei meillä talvella yleensä ole sisällä kuin korkeintaan +19C. Silti kun ei ole kunnollista varaavaa takkaa niin olo jää ikävän kalsaksi. Silmälaseja käyttävien kohdalla on vielä se että lasit huurtuvat ja jäätyvät. Onneksi en itse tarvitse laseja eikä tämä haittaa pakkasesta nauttimista.
Joka tapauksessa myös pakkanen on sää jonka toivotan iloisin mielin tervetulleeksi. Näinkin eteläisessä Suomessa oikeasti kireitä pakkasia ei yleensä kuitenkaan ole kovin montaa päivää vuodessa. Tuollaiset dokumentissa mainitut lapin -40-50C jotka jatkuvat pitkään olisivat varmasti juttu ihan erikseen. Ehkä tällaisen eteläneläjän ei pitäisi pakkasista edes puhua ;)

"Koska lasketaan kelkkamäkeä. Kun maassa on lunta ja pakkasta."

Pari pakkasastetta. Aamu alkoi lumipyryllä joka muuttui hämmentäväksi myrskyksi. Suunnittelin että ulkoillaan taas reippaana aamupäivä, mutta kun ikkuna alkoi muurautua umpeen joka suuntaan yhtäaikaa sinkoilevista hiutaleista päätinkin että on parempi ajatus jäädä vaan sisälle katselemaan areenasta lastenohjelmia ja kokoamaan 1000 palan palapeliä taaperon kanssa.

Kohta kun tästä saadaan syödyksi niin lähdetään kyllä pihalle. Vaikka siellä edelleen tuulee niin nyt myös paistelee aurinko ja on aika kauniin näköistä.

Oltiin tuossa viikonloppuna ja alkuviikosta ipanan kanssa Kaakkoissuomen lomalla. Juuri sopivasti päästiin näkemään ja kokemaan ne pahimmat lumipyryt ihan paikanpäälle. Ja ensimmäistä kertaa tuntui että nyt talvi ihan todella ja kunnolla tuli.

Päiviin mahtui mäenlaskua, kuutamokävelyitä, pulkkalenkkejä, lumikenkäilyä, seinäkiipeilyä, lumilinnoja ja lumikoiria. Ja yksi ihan oikeakin koira.
Oli sitä hiljaisuuttakin jota olen kaivannut. Yhdellä kenkäilyreissulla kun ilta alkoi jo hämärtyä ja lopulta taittua ihan pimeän puolelle oli niin tyyntä ja hiljaista ettei pysähtyessään kuullut muuta kuin omat sydämenlyöntinsä ja veren kohinan korvissa. Se on oikeaa lomaa. On mukava hakea vaihtelua, elämyksiä ja kokemuksia erilaisista paikoista, mutta jos oikeasti haluaa levätä niin pitää mennä paikkaan jossa ei kuulu autojen tai tietokoneiden hurina. Jonnekin missä äänimaailma on niinsanotusti puhdas.

Päästiin myös kokemaan menneiden vuosien elämää kun veden kanssa tuli ongelmia. Voin kertoa että puinen ulkohuussin reuna on pakkasella KYLMÄ. Ja että peseytymiseen tarvittavan veden määrä on aika vähäinen kun lämmin vesi keitetään puuhellalla ja kylmä nostetaan käsipelillä kaivosta. Minä tietysti keskityin pääasiassa taaperon kanssa puuhailuun ja muut hoitivat rankan työn, mutta pääsin silti osaksi tunnelmaa. Pieni arjen seikkailu ja osoitus siitä että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi jos vaan olisi aikaa kotona tehdä ne vaadittavat askareet. Mikä edellyttäisi toki sitä ettei olisi näin pahasti tietokonekoukussa että tuntuu ettei päivissä riitä tunnit mihinkään vaikka ei tekisiyhtään mitään.

3. väittämän purku: Lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos.

Rohkenin väittää että lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos kuin ilman lasta. Tiesin jo väittäessäni moista että siihen sisältyy omat riskinsä. Vaatteiden pukeminen, vaatteiden riisuminen, vaatteiden kuivatus. Suurimmat huolet ja harmit liittyvät lapsen kanssa ulkoilussa ehdottomasti vaatteisiin. Meillä siis näin. Tiedän myös saman ikäisiä lapsia jotka heittävät pihalla maahan, muuttuvat jalattomiksi, vinkuviksi, nariseviksi ja huutaviksi pötkylöiksi jotka sopivalla säällä ovat vielä päästä jalkoihin mutaisia maattuaan vesilätäkössä huutamassa. Meidän ulkoilusta nauttivan lapsen kanssa lähtökohdat ovat siis olleet paljon paremmat.

No miten meillä on mennyt? Sellaisia päiviä kun ei olla ulkoiltu kuin sen verran että on avattu makuuhuoneen ikkuna tai nostettu roskapussi pihalle on mahtunut joukkoon, mutta vaikka en alkanut niitä laskemaan niin uskon että ne saisi helposti laskettua sormin. Moniin tällaisiin päiviin liittyy toki myös menoja, jotka ovat vieneet tuota parasta ulkoiluaikaa ja ulkoilu onkin jäänyt siihen että kuljetaan auton ja ulko-oven väliä.

Tuleeko sinne ulos tosiaan lähdettyä helpommin kun on lapsi motivoimassa?
No ei kyllä tule. Ulkoilu on erilaista, mutta enää en usko että ulkoilua tulisi enemmän. Säännöllinen päivärytmi johon mahtuu omat hetket ulkoilulle takaa sen ettei aika samalla tavalla lipsahda käsistä vaan pihalle tulee mentyä ajallaan. Mutta jos yhtään väsyttää, ulkona on loskakakkaa piha täynnä ja lapsikin huonolla tuulella niin motivaatio alkaa itse pahantuulisena pukemaan kiukuttelevaa nyyttiä on aika olematon. Ulos pukeutuminen onkin niitä asioita joiden johdosta saan eniten pienimuotoisia hermoromahduksia ja epätoivon puuskia tuon ipanan kanssa. Syksyn puolella johtui pukemiseen liittyvästä kiukuttelusta ja vastustelusta. Nyt se on vaihtunut ilkikuriseen karkuun juoksemiseen ja pelleilyyn. Päiväunien siirryttyä sisälle ei tule edes korvattua yhteistä ulkoilua sillä että työntelee vaunuja pihassa edestakaisin. Toisaalta kun lapsi nukkui ulkona niin ei ollut päiviä etteikö olisi väkisin tullut edes sitä nukutusulkoilua.

Ilman lasta oli todella helppo lähteä ulos. Pakkasi vaan itselleen sään mukaiset varusteet, otti koiran/koirat mukaan ja lähti tallaamaan tienviertä ja olemaan itsekseen ajatustensa kanssa. Mieli sai askaroida tärkeissä tai mietityttävissä jutuissa samalla kun kroppa teki töitä ja itse sai raitista ilmaa. Minusta oli ihanaa lähteä syksyn kaatosateessa kävelylle. Kun vesi virtasi valtoimenaan sadetakin hupulta, saappaat porskuttivat läpi lätäköiden ja koirat olivat sisään tullessa kuin uitettuja. Mutta ilma on tuolloin niin ihanan raikas ja sitä on helppo hengittää. Tuollaisessa säässä saa myös yleensä ulkoilla rauhassa. Harvemmin on tullut muita ulkoilijoita vastaan. koiratkin ovat siis rauhallisempia. Tällaisia kävelyitä ei tule kyllä lapsen kanssa tehtyä.
Nykyään oikeastaan tulee tehtyä todella vähän kävelyitä lapsen kanssa. Viime viikolla kävin kantorepun kanssa pellolla ja vähän aikaisemmin on lähdetty pari kertaa pulkan kanssa. Mutta ei vaan tule näin talvisäällä lähdettyä. Polkupyörä on varastossa ja vaunutkin laitettiin talteen kun lapsi nukkuu päikkärit sisällä eikä niille ollut pariin kuukauteen mitään käyttöä. Tässä yksi päivä pohdinkin että millä ihmeellä me kuljetaan tuonne kylille kun oli oikeaa asiaa ja tiet oli hiekoitettu niin ettei pulkalla päässyt. Minulla oli niska turkasen kipeä ja lapsi piti topata paksuun haalariin kun tarkoitus oli jäädä pihalle reissun jälkeen niin reppu ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Sitten tajusin että onhan meillä rattaat!

Toinen puoli ulkoilussa on nykyään se että lapsen kanssa ulkoilu on ehdottomasti hauskempaa. Sateella on hauska seurata miten lapsi rakastaa kahlata lätäköissä, kerätä vettä ämpäriin ja tehdä mutakakkuja. Lumessa lapsi on mitä mainioin syy lähteä pulkkamäkeen tai rakentaa lumilinnoja ja lumiukkoja. Kyllähän minä näitä viimeisiä asioita tein ilman lastakin, mutta nyt minua ei pidättele mikään. Meillä on pihassa kaksi pientä lumilinnaa liukumäkineen, lumiukko ja lumikoira ovat sulaneet, mutta niitä oli hauska tehdä. Nyt kun lapsi on innostunut tutkimusretkiin pihallakin on metsikössä kuljeskelu saanut ihan uusia piirteitä.
Ennen minusta oli tylsää kun mies ei ole niin innokas ulkoilemaan ja sain aina lähteä yksin tai miehellä oli kiire sisälle kun minä olisin mieluusti touhujen jälkeenkin jäänyt vielä oleskelemaan pihalle vuodenajasta riippumatta. Nyt minulla on kaveri ulkoiluihin. Kaveri joka tekee ulkoiluista hankalampia ja rajoittaa tiettyjä juttuja, mutta joka myös innostaa, inspiroi ja saa nauttimaan ulkoilusta ihan eri tavalla.

Yhteenvetona, en ulkoile juurikaan enempää ja tiettyjä ulkojuttuja ei viitsi edes lähteä yrittämään lapsen kanssa kahdestaan, mutta lapsi tuo ulkoiluun rutiineja ja ihan erilaista sisältöä.