Talvi takana, kevät edessä

Kaunis kevätpäivä. Nythän voi jo sanoa niin kun on ensimmäinen kevätkuukausi alullaan. Lämpötila liikkuu nollan tienoilla, tintit laulavat, aurinko kurkkaa aina välillä harmaiden pilvien välistä ja märkä maa tuoksuu.

Se mitä olen harmitellut menneinä päivinä on se että tänä talvena oli aina vähän tilaisuuksia tehdä hyviä lumirakennelmia jotka olisivat kestäneet. Jos tuli nuoska niin se veti usei9n ihan vesikelille ja sulatti rakennelmat muutamassa päivässä. Tehtiin tytön kanssa kissa ja auto ja seuraavana päivänä kissa oli vain pieni lumikumpu ja autokin oli muuttunut varsin mtalaksi urheilumalliksi. Tällä viikolla korjailtiin vähän autoa, mutta eikös se ollut aika turhaa kun seuraavana päivänä satoi vettä. No olihan se rakentaminen hauskaa.

Korjattu auto

Toinen mitä olen pohtinut on yksi kevään tunnelmantuoja. Muistan lapsuudesta miten upeaa oli kun koko talven oli kävellyt lumisella pinnalla ja ensimmäinen sulaläiskä tuli esiin. Siihen piti mennä seisomaan ja tunnelmoimaan miten erilaiselta tuntui seisoa kovalla hiekkapohjalla verrattuna lumeen (joka sekin voi toki olla kovaa). En osaa selittää tätä eroa, mutta muistan että se oli suuri ja nostatti tunnelmaa melkein samoin kuin ensilumi. Nykyään harvemmin on useamman kuukauden lumisia jaksoja joiden jälkeen voisi tällaisesta pienestä asiasta iloita.

Tämä talvi oli mikä oli ja vaikka liukasta on riittänyt ja mäkeä ei ehditty laskea kuin muutama hassu kerta niin ei tämä missään tapauksessa ole ollut huonoimmasta päästä. Lumikengät ovat kyllä keränneet pölyä kun sopivan syviä hankia ei ole tullut että niissä olisi ollut mitään järkeä, mutta luistelemaan olen päässyt enemmän kuin vuosiin ja hiihtämäänkin kerran. Tyttö on saanut rakennella lumesta, kokea myös sukset ja luistimet sekä vähän laskea mäkeäkin. Onhan tässä ollut talvipuuhaa.

Nyt käännän katseen kevääseen ja jään osottamaan mitä se tuo tullessaan. Suunnittelin jo tomaateille kevyttä kasvihuonetta parvekkeelle että sato olisi parempi kuin menneinä vuosina ja kun perunamaassa on nyt kahtena vuonna ollut perunat niin voisi pitää välivuoden ja laittaa siihen vaikka kesäkurpitsaa (varsinkin kun viime kesänä monen perunan sisälle oli kaivautunut etana). Olisi kiva tehdä kimalaisille pesäkoloja kukkaruukuista tai vaikka puusta, kukkapenkistä pitää kaivaa kuollut köynnösruusu pois (talvi 2015-2016 vei sen) ja katsoa mitä tilalle laittaisi.

Kesä tulee olemaan erilainen siinäkin mielessä että ensi kesänä meillä on vain yksi koira. Eddie, vanhaherra joka ei oikein osaa asettua ja rauhoittua lapsiperheen keskellä muuttaa toivottavasti muutaman viikon päästä etelänaapuriin Narvaan, missä se saa viettää eläkepäivänsä yhden miehen koirana. Matkustaminen käy helpommaksi yhden koiran kanssa ja voikin olla että tulee reissattua enemmän mökeillä ja ehkä tämä sopuisampi tapaus pärjäisi jopa mukana Kymenlaakson reissuilla. Uskon että muutenkin koko perheen stressitaso laskee. Vaikka luopuminen onkin haikeaa ja Eddieä tullaan ikävöimään hurjasti niin silti odotan jopa hiukan innoissani vain yhden koiran tuomia mahdollisuuksia. Toinen koira pääsee paremmin mukaan perheen juttuihin ja sille ehditään ja pystytään antamaan sen kaipaamaa ja tarvitsemaa huomiota enemmän.

Talviulkoilua

Olipas ihana päivä. +4C ja aurinko paistoi. Töiden puitteissa minut heivattiin suksille ensimmäistä kertaa vuosiin ja ihan yllätyin miten kiva on mennä rauhallista tahtia lasten perässä, kuunnella kun talitintti sanoo ti ti tyy ti tyy ti tyy ja haistella sulavasta lumesta kostean ilman keväistä tuoksua (HELMIKUUSSA!). Voisin melkein uskaltaa sanoa että ala-asteen liikuntatunneilta saatu hiihtoinho alkaa ehkä pikkuhiljaa todella rapista pois ja alan ymmärtää tuon lajin viehätyksen.

Viikko sitten oli ihan toisenlainen keli. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja kun viikolla oli kaksi vapaapäivää niin toisena niistä päätin lähteä kamera kaulassa koluamaan omaa tonttia lapsen kanssa. Kummasti tämäkin talvi vaan on hurahtanut töitä tehdessä enkä ole ehtinyt ihastelemaan kaunista vuodenaikaa vaikka joka päivä ulkoilen töissäkin.

Ensimmäiset lumet

Tänään ne satoivat. Syksyn ensimmäiset kunnon lumet. Viime viikolla joku päivä tuli vähän hiutaleita ja auton päällä oli ohut huntu, mutta tänään satoi niin että lapset tekivät päiväkodin pihalla lumipalloja. Ilta olikin ihan erinäköinen. olen varmaan ennenkin ihastellut täällä sitä miten ohutkin lumikerros vaikuttaa valoon jopa sisällä. Vaikka taivas oli paksussa pilvessä niin ulkona ei näyttänyt synkältä ja selin ikkunaan istuessakin jostain seinän kautta heijastui erilainen valo kuin vielä eilen.

Toisena puolena tänään oli syksyn ensimmäinen päivä kun pääsin taas osalliseksi oikein kunnon kuravaaterumbaan. Kun tuntuu että kaikki ihohuokoset, nenä, silmät ja suukin on täynnä hiakkpölyä joka irtoaa kuivatetuista kuriksista ja nenässä tuntuu vielä jonkun aikaa kuivurissa muhivien märkien rukkasten haju. Mutta on se silti sen arvoista. Kun näkee lasten innon ja energian kun luonto muuttuu taas ihan eri näköiseksi. Ja kun saa itse nauttia tästä lisääntyneestä valosta <3 Antaa sataa vaan lisää lunta! Tosin talvirenkaat saan vasta perjantaina. Tänä vuonna päätin tavoistani poiketen viedä auton ihan huoltamolle renkaiden vaihtoon. Saavat samalla vaihtaa parkkivaloihin polttimon kun olen itse vaihtanut vain ajovaloja enkä edes tiedä miten parkkivaloihin pääsisi käsiksi. Valot ja renkaat on hyvä katsoa kuntoon viimeistään nyt.

Jo syyskuu

Syyskuu. Syksy. +17C. Monena päivänä ollut tätäkin lämpöisempää. Viimeksi tänään luin että meteorologien mielestä ei vielä ole syksy. Terminen syksy alkaa vasta kun vuorokauden keskilämpötila tipahtaa alle +10C. Minulle syksyn määritelmä on kyllä vähän toisenlainen.

Syksyn tuntee tuoksuista, lämpimänäkin päivänä tuntuvasta viileästä pohjavireestä ja pelloilla touhuoavista puimureista ja traktoreista. Sen näkee kellastuvista, rusehtuvista ja punertuvista puista, siitä kun ei enää jaksa laittaa kukkapenkkejä ja pihakalusteet keräävät kaikenlaista roskaa kun niitä ei tule käytettyä yhtä ahkerasti kuin kesällä. Siitä kun pitää kaivaa villapaita päälle ja aamulla kuudelta on vielä hämärää ja illalla nukkumaan mennessä oikeasti pimeää. Sitä on minusta syksy ja se on täällä. Mutta ihanaa kun on lämmin syksy.

Haravoimista on jo riittänyt, mutta onneksi on apulainen.

Ollaan päästy vielä syyskuun puolella syömään terassille, vaikka takit
pitikin pitää päällä että tarkeni.

Keväällä ei vielä ollut toivoakaan yltää, mutta nyt on vähän treenailtu potkupyöräilyä.
Pois alta koirat!

Tänä syksynä en ota valokuvaseurantaa. Toivottavasti se pääsee kuvioihin taas keväällä. Nyt tuntuu kuitenkin että niin paljon asioita on auki ja minulla valtava stressi kaikesta ettei energiaa riitä blogille samalla tavalla kuin joskus. En halua blogista stressin aihetta, vaan haluan pitää tätä hyvillä mielin. Päivityksiä tulee kun tulee, mutta niitä varmasti tulee. Haaveilen vielä yhdestä päivävaelluksesta jonnekin tänä syksynä. Jos ei muualle niin mentäisiin nyt EDES sinne takametsikön laavulle ja kokattaisiin avotulella. Onhan tässä lähellä Evo sekä Iso Melkutin ja vaikka Mallinkaisten järvi. Tuonne viimeisen rannalle olen tänä syksynä varmasti menossa, mutta en osaa sanoa ehditäänkö kierrellä luonnossa. Toivottavasti. Sinne en kuitenkaan lähde perheen kanssa ja tahtoisin nimenomaan käydä päiväretken perheen parissa. Nyt kun pikkuneitikin kävelee jo ainakin kilometrin matkoja verkkaiseen, mutta varmasti niin olisi ihana lähteä jonnekin helppokulkuiselle reitille. Toki Wompat mukaan kun väsy jossain kohtaa iskee.
Nyt kuitenkin parantelen kotona flunssaa ja odottelen tietoa siitä saisinko osa-aikaisia töitä jostain.

Kävelylle

Maanantain seurantakuva

Paljon on taas vilissyt päässä aiheita joista olisi voinut jotain tänne näpytellä tai laittaa vaikka vain sääpäivityksiä, mutta eipäs ole tullut tehtyä.
Esimerkiksi se myrsky jonka piti olla valtava ja kaataa puita, mutta joka komeasta tuulesta huolimatta jäi aika kesyksi tai reissu Kymenlaaksoon ja sen hiljaisuuteen. Paikkaan jossa autojen ääni tai ilmastoinnin humina (tietokoneista puhumattakaan) ei häiritse. Sauna, vihdat, kalastus jne. Tuolla reissulle en ottanut kameraa mukaan. Paljon olisi ollut kovattavaa, mutta oikeasti kameran läpi katsottuna ei ehdi kokea kaikkea. Tulee liian kiire tallentaa muistot kuviksi muistojen sijaan.
Huomaa että minulla on taas vähän kameran vieroksumiskausi. Kuitenkin jos lähtee liikkeelle ihan sillä ajatuksella että mennään kuvausreissulle niin tilanne on ihan eri. Kuten vaikkapa viikonloppuinen Suurisuon reissu, josta taidan laittaa ihan erillisen kuvapostauksen. kuvia nimittäin kertyi aika paljon.

Tuulen kuvaaminen on minulle usein haaste, mutta saipas pari ihan onnistunutta otosta,
joissa on muutakin kuin taipuvat puunlatvat.

Nyt ajattelin kuitenkin kirjoitella ihan tästä päivästä ja Ylen uudesta sarjasta Metsien kätkemä.
Eilen katselin parin jakson verran sarjaa Areenasta (missä se on katseltavissa kokonaisuudessaan vielä aika monen vuoden ajan). Tänään aamusta katselin vielä jakson ja mietin miten taas olen luisunut tähän etytä istun päivästä useamman tunnin koneen ääressä. Jotenkin se aina hivuttautuu pikkuhiljaa siihen suuntaan. Tietokone on melkein kuin jonkinlainen magneetti joka vetää puoleensa kun on kotona eikä ole juuri sillä hetkellä jotain akuuttia tehtävää. Tuon sarjan innoittamana päätin nyt taas repäistä itseni koneelta ja lähteä koirien kanssa kävelemään.
Alkumatkasta pohdin sitä miksi se lähteminen onkin nykyään taas niin vaikeaa. Päädyin siihen että tietokone ja sosiaalinen media vaan vetää minua taas liikaa puoleensa. Jos lähden niin tulee jonkunlainan huoli siitä että nyt jään jostain paitsi tai joku yrittää tavoittaa minua juuri nyt netin kautta. Ihan tyhmä ajatus. Jos joku tahtoo minut tavoittaa niin kännykällä saa kiinni ja mikä asia voisi olla niin akuutti että se vaatisi reagointia heti ja jota ei älyttäisi hoitaa puhelimitse? En näin äkkiseltään keksi sellaista.

Juhannusruusu täydessä kukassa.

Heti ulos astuessa tuoksut iskivät vahvoina. Naapurin sireeni, oma juhannusruusu ja varmaan iso kirjo kaikenlaisia muitakin kukkia. Vadelma ja raparperi kukkivat ja molemmat houkuttelevat paljon kimalaisia. Pölyttäjien määrä on tällä hetkellä aika huima. Joka paikassa pörrää ja surisee. Tuuli tuoksui kostealta ja raikkaalta vaikka ilma oli lämmin ja lähdin ihan tippo päällä liikenteeseen.
Myöhemmin kävellessä tuli kuivan kangasmetsän tuoksu, kuuma asfalttikin hohkaa jonkinlaista tuoksua ja hiekkatie myös. Lammen rannalla oli oma kostea ja raikas tuoksu ja kuumalla peltoaukealla omansa. Kesäisin pitää liikkua kaikki aistit avoinna tai jää paljon kokematta.

Minulla on tapana usein kävellä katse maahan luotuna ja katsoa mihin astun. Nyt ajattelin ihan tietoisesti kokeilla vähän toisenlaista lähestymistapaa. Asahista olen oppinut ns. maastovalppauden. Eli että katse on suunnattuna kauas, mutta tietoisesti avaa koko näkökentän ja katsoo laajaa maisemaa ykdellä kertaa. Näkee mitä silmänurkassa tapahtuu ja myös ylös ja alas (kuten nyt huomasin). Metsäisellä polulla missä oli vähän juuria ja maastonmuotoja nostin katseeni maasta ja luotin siihen että kun katson polkua pidemmälle ja voin näin nähdä isommat esteet ja möykyt ja luoten paljasjalkakenkien tuomaan tuntumaan pystyn kävelemään ilman että tuijotan jatkuvasti varpaitani. Ja kyllä se vaan onnistui. Kerran varvas nappasi jostain risusta vähän kiinni, mutta muuten ei tuottanut vaikeuksia.
Se minkä huomasin oli että noin kulkiessa näkee paljon enemmän, mutta samaan aikaan paljon vähemmän. Maisemasta näkee kokonaiskuvan, mutta yksityiskohdat, kuten lahoavan oksan muodot, kivien väri ja rakenne, muurahaiset ja kävyt sekä pienet kukkaset jäävät täysin huomiotta. En varmaan tule koskaan täysin oppimaan siihen etten luonnostani laskisi katsetta maahan, mutta aion kyllä jatkossakin sillointällöin harrastaa tietoista kauemmas katsomista.

Kesken metkan meidät yllätti iso jänis. Se joikki hiljakseen tietä pitkin vastaan eikä ilmeisesti heti huomannut meitä. Koiratkaan eivät pitkään aikaan huomanneet jänistä. Lopulta se pysähtyi tielle ja jäi nuuskimaan meidän suunnalta puhaltavaa tuulta, mutta tuli silti vielä vähän lähemmäksi. Juttelinkin sille että ollaan tulossa siihen suuntaan ja kohta kun koirat huomaavat sinut niin tulee meteli. Jänis istuskeli hetken ja lähti sitten rauhallisesti loikkimaan tietä pitkin takaisin siihen suuntaan mistä tulikin. Vasta tässä vaiheessa koirat huomasivat ja alkoivat elämöidä.

Varustuksesta sen verran että en ole vielä aikaisemmin kokeillut noita feelmaxejani tai merinosukkia ihan näin lämpimässä säässä ja täytyy todeta että yllättäen ei ahdistanut jalkoja ollenkaan. Voisi kuvitella että kun keikutaan kuitenkin lähellä hellelukemia olisi tuollainen umpinainen kenkä ja paksuhko sukka ehdottomasti liikaa. Olo ei kuitenkaan käynyt yhtään tukalaksi. Kyllä kenkiä riisuessa sukka oli hikinen, mutta kosteus ei tuntunut mitenkään kurjalta. Sukka siirsi sen hyvin ja tuntui jalkaa vasten kuivalta.

Se on kesä nyt

Ilma on melkein helteinen ja kostea. Vähän trooppisen tuntuinen. Ihanaa kun on lämmintä. Jo amupäivän puolella oli yli +20C.

Luonto tuoksuu kukkasilta ja kuulostaa linnun laululta ja viimeisiltä koulupäiviltä. Koululaisten välituntiäänistä kuulee jo että he alkavat olla kesätunnelmissa. Ihanaa kun voi pitää ovia ja portteja auki. Kunhan välillä tarkistaa missä koirat menevät. Ihanaa kun aita on nyt vedetty etupihan puolelle kokonaan.

 Lepakon pönttö pitäisi rakentaa. Hyttysiä on alkanut olla aika runsaasti. Minä vähän luulen myös että terassin kulmalla jossain on linnun pesä. Siinä on käynyt sen verran kova liikenne. Joku on myös yrittänyt istua ikkunalaudalle ja epäonnistuneesta yrityksestä on jäänyt siitepölyyn kaunis kuva tuiskahtaneesta linnusta. Voi raukkaa.

Juhannusruusussa jo isot nuput.

Raparperista on kerätty pakkaseen kolme pussillista satoa ja nyt se saa minun puolestani kukkia kauniina koristuksena.
Jos vielä satoa kaipaan niin olkoon sitten vaikka vähän puisevaa.

Kurjenmiekat selvisivät hengissä, vaikka olin varma että ne kuolevat.

Lumipalloheisin vihreät kevätkukat sopivat hyvin yhteen voikukkien kanssa.

Kesäturkkikoira. Saas nähdä selvitäänkö tänä kesänä ilman hotspottia (koiran ihotulehdus).

 Ostettiin tytölle sandaalit kun hän ei näytäkään olevan ihan yhtä innoissaan paljain jaloin kävelystä kuin viime kesänä. Jostain syystä hän on inhonnut sandaalejaan, mutta tänään sain suotutelluksi laittamaan ne jalkaan. Kai muuten voisi kulkeakin Feelmaxeillaan, mutta niihin pitää aina pukea erikseen sukat ja jos tahtoo viipottaa ilman vaippaa niin sandaalit on helpompi tarvittaessa pestä.

Pirjan kukinta alkaa olla jo loppusuoralla. Punakanelissa on muutama kukka yhden oksan kärjessä. Perheomenapuu sen sijaan on täynnä kukkia.

Eilen siivottiin vähän pujoja pihasta.

Pihlaja on yksi lempipuistani ja tänä vuonna ne kukkivat ihan kohtalaisen komeasti.

 Pelkkä aurinkoinen hiekkakenttäkin voi olla kaunis katsella. Ja varsinkin mukava tuntea sen karheus ja lämpö jalkapohjissaan. Aamun varjopaikoissa on vielä viileää, mutta päivän mittaan aurinkoiset kohdat tulevat polttavan kuumaksi. Sitä on kesä.

Kesän tuoksuja

Päivän yli ikkunamittarista varjon puolelta bongattu lämpötila oli +19C. Puolipilvistä.

Vielä eilen tuskailin ja harmittelin kun on niin kalsaa ja vettä tullut monena päivänä, mutta tänään kaikki kyllä maksettiin korkojen kera takaisin. Tai voiko noin ajatella jos kyse ei ole sopimuksesta tai vaihtokaupasta vaan ihan siitä millainen sää nyt sattuu olemaan? Joka tapauksessa eilinen kyllästyminen ja harmistuminen on poispyyhitty ja tuskin muistan sitä enää. Oikeastaan on ollut ihan hyväkin että vettä on tullut. Kuiva k3evät on omalla tavallaan minusta vielä hankalampi. Kun tulee vettä ja nyt lämpöä, jonka lupaillaan jatkuvat pidempäänkin niin luonto röyhähtää hetkessä vihreäksi. Minä miestä jo varoittelin tekemään pian ruohonleikkurin keväthuollon. Voi nimittäin olla että viikonpäästä päästään jo leikkaamaan ruohoa.

Tänään oli kyllä niin ihana istua takapihalla ja haistella kuivan kangasmaan tuoksua. Meillä on siitä hassu piha että toisessa paikkaa on melkein soisen vetistä ja toisessa taas kuivaa ja hiekkaista. Auringon paahtaman mäntykankaan tuoksu linkittyy minulla todella vahvasti lapsuuden kesiin. Tuo hieman pölyinen tuoksu on tuttu ja turvallinen.
Iltalenkillä koiran kanssa tuoksu oli kasteinen ja kostea. Ehkä jopa hiukan tunkkainen, mutta ei mitenkään epämiellyttävällä tavalla.

 Kuvat on otettu tässä ihan muutaman päivän sisään. Vetisimmät kuvat ovat edellisten rankempien sateiden jäljiltä perjantailta.

Voi sitä tunnetta kun ensimmäistä kertaa keväällä heittää sukat pois, käärii lahkeet ylös ja istuu aurinkoiselle nurmikolle. Ruoho kutittaa jalkoja ja tuuli hipsuttelee vielä talven jäljiltä rehottavia säärikarvoja (asialle voisi ehkä tehdä jotain lähiaikoina). Kimalaiset surisevat ja on jotenkin ihan kesä.
Ihanaa tämä oli siis sen jälkeen kun tajusin siirtyä pois aivan kusiaispesän vierestä ;)

Syksyllä istutettu valkosipuli

Lapsi tykkää mutustella ruohosipulia suoraan penkistä.