Sellainen joulu

Tänään päivällä +4C ja illasta +2 ja satoi jonkun verran märkää lunta maahan.
Täällä etelässä joulu oli musta. Minä surin sitä jo ennen joulua ihan itkuksi asti, mutta niin siitä silti selvittiin. Joululoman ulkoilut ovat jääneet kyllä anteeksiantamattoman vähäisiksi. Lapsikin reagoi kun ei ulkoilla tarpeeksi. Kiusaa koiria ja häärää levottomasti. Jotenkin vaan alitajuisesti olen halunnut sulkea ulkomaailmalta silmäni ja käpertyä vaan sisälle viettämään joulua. Pitäisi opetella katsomaan maiseman kauneutta sellaisena kuin se on, mutta varsinkin joulun aikaan se tuntuu TODELLA vaikealta jos sää on kuin Mordorin lokakuu (kuten joku tuttuni asian ilmaisi).
Tänään iltapäivästä käänsin kuitenkin katseeni pihalle kun pilvet väistyivät ja taivas oli melkein täysin sininen. Saatiin ihailla auringon laskua varmaan juuri ennen lumipilvien tuloa. Se piristi mieltä kummasti. Jos ei lunta niin edes aurinkoa.

Hei, pitkästä aikaa

Tauko venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta teki hyvää. Tänään tuntuu taas hyvältä kirjoittaa.

Tänään aamulla oli 14 C pakkasta. Päivällä kävi kuudessa ja alkoi sitten taas hiljaksene kiristyä. Nyt n. seitsemän pakkasastetta, pilviä kulkee, kuu on melkein täysi ja taivaalta satelee hiljaa suurehkoja lumihiutaleita.

Mukavan pakkaslenkin jälkeen on hauska istua sisällä villasukat jalassa. Poskia kihelmöi vielä pakkasen jäljiltä ja mielessä on kuun hohde pilvien läpi (siellä ei todellakaan ollut pimeää) ja kuuran kimallus punamultaisen ladon seinässä.

Muutenkin tämä syksy ja alkutalvi on hellinyt meitä. Välissä oli sateinen ja vähän kurjemman oloinen (minun mielestäni, jollekin muulle se saattoi olla mukavaa) jakso kun satoi vettä, lumet sulivat ja oli aika synkkää ja pimeää, mutta väliin on aina mahtunut aurinkoisia päiviä. Tuntuu ettei aurinko tänä synkynä ole ollut ollenkaan harvinainen valoilmiö. Silti varsinkin kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla tullessa on pimeää alkaa mieli vetää jotenkin matalaksi. Tajusin tänään että en viikolla huomaa ollenkaan samalla tavalla seurata lintulaudan tilannetta kun sitä ei näe valoisassa. Ei myöskään tule nähtyä lintulaudan vieraita. Tämä ongelma on parina viime talvena ollut minulle ihan vieras enkä ole samalla tavalla kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Nyt huomaan taas joinain päivinä että pimeä tuntuu raskaalta kun ei ehdi olla valoisan aikaan ollenkaan kotona.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta töitä aika aktiivisesti. Ihanaa päästä metsäretkille ja pihapuuhiin lasten kanssa. Tänään oli hieno hetki kun tutkimme erään lapsen kanssa leikkitelineen kylkeen muodostuneita kuurankukkia. Miten sitä itse tulee niin sokeaksi tällaisille hienouksille vaikka kuinka yrittää ylläpitää omaa lapsen uteliaisuuttaan. Kyseinen lapsi sanoi että jää on arvokasta ja minä olen siitä kyllä samaa mieltä. Sen arvo ei ole rahassa vaan sen ainutlaatuisuudessa ja kauneudessa. Kun jää kerran sulee niin ei se koskaan jäädy uudestaan täysin samalla tavalla. Sitä paitsi monessa paikassa tällä pallolla ei ikinä ole jäätä.

Luin juuri YLE:n jutun siitä miten ihmiset mieltyvät eri vuodenaikoihin. Perus ajatus tässä on se että ne vuodenajat joista ihmisellä on positiivisia kokemuksia ovat ne joista pidetään. Käy järkeen. Minä ainakin muistelen aina mitä tein samaan aikaan vuodesta lapsena.
Minulla on oikeasti todella paljon hyviä muistoja monista vuodenajoista. Jopa siitä nykyisin inhoamastani loskapaskasäästä kun lumi sulaa, kaikkialla on märkää ja liukastumatta käveleminen vaatii taitoa. Tällä hetkellä tuntuu että jokainen vuodenaika voi kuitenkin olla kaunis ja hieno, mutta yhtä lailla kurja ja masentava. Se riippuu niin paljon säästä, mutta myös omasta mielentilasta. Olisi hienoa jos voisin paremmin hallita sitä miten katson eri vuodenaikoja. Sehän oli osaltaan tarkoitus tämän blogin myötä ja sitä tässä edelleen enemmän taikka vähemmän aktiivisesti opetellaan.

Pidän blogitaukoa marraskuun ajan. Kun kirjoittaminen tökkii niin turha yrittää väkisin. palaillaan asiaan taas joulukuun alussa joulutunnelmissa :)

Ensimmäiset lumet

Tänään ne satoivat. Syksyn ensimmäiset kunnon lumet. Viime viikolla joku päivä tuli vähän hiutaleita ja auton päällä oli ohut huntu, mutta tänään satoi niin että lapset tekivät päiväkodin pihalla lumipalloja. Ilta olikin ihan erinäköinen. olen varmaan ennenkin ihastellut täällä sitä miten ohutkin lumikerros vaikuttaa valoon jopa sisällä. Vaikka taivas oli paksussa pilvessä niin ulkona ei näyttänyt synkältä ja selin ikkunaan istuessakin jostain seinän kautta heijastui erilainen valo kuin vielä eilen.

Toisena puolena tänään oli syksyn ensimmäinen päivä kun pääsin taas osalliseksi oikein kunnon kuravaaterumbaan. Kun tuntuu että kaikki ihohuokoset, nenä, silmät ja suukin on täynnä hiakkpölyä joka irtoaa kuivatetuista kuriksista ja nenässä tuntuu vielä jonkun aikaa kuivurissa muhivien märkien rukkasten haju. Mutta on se silti sen arvoista. Kun näkee lasten innon ja energian kun luonto muuttuu taas ihan eri näköiseksi. Ja kun saa itse nauttia tästä lisääntyneestä valosta <3 Antaa sataa vaan lisää lunta! Tosin talvirenkaat saan vasta perjantaina. Tänä vuonna päätin tavoistani poiketen viedä auton ihan huoltamolle renkaiden vaihtoon. Saavat samalla vaihtaa parkkivaloihin polttimon kun olen itse vaihtanut vain ajovaloja enkä edes tiedä miten parkkivaloihin pääsisi käsiksi. Valot ja renkaat on hyvä katsoa kuntoon viimeistään nyt.

Erityisen kaunis lokakuu

Ihana lokakuu ollut tähän asti. Aurinkoa, lämmintä, kuuraisia ja sumuisia aamuja ja ennekaikkea kuivia ja valoisia päiviä.

Selityksenä hiljaiselolleni voin kertoa että olin taas pitkästä aikaa töissä ja jostain syystä nukuin koko kuluneen viikon niin huonosti että minusta ei työpäivän jälkeen ollut muuhun kuin joko makaamaan ajattelematta mitään tai kiukuttelemaan pahemmin kuin kaksivuotias. On töissä silti myös ihan tosi hauskaa! Juuri nyt se vaan jostain syystä saa aikaan tiedostamatonta stressiä joka valvottaa. Töitä on luvassa myös tulevalla viikolla, joten en uskalla luvata postaustahdin vilkastuvan vielä silloin. Pitäkää kuitenkin peukkuja parempien unien toivossa. Pyrkimykseni olisi joka tapauksessa saada Tunne sää -sarja käytyä läpi ennen katseluajan loppumista. Katsotaan kuinka käy :)

Tunne sää: Myrsky

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.

Kuudennessa jaksossa on aiheena myrsky.

Minä pidän ukkosista. Kaksi mennyttä kesää ovat molemmat olleet niiden suhteen pettymys. Pari kertaa on kuulunut muutama jyrähdys aika läheltä, mutta minä haluaisin nähdä pidempään jatkuvaa kunnollista salamointia. Se on upeaa katsottavaa.
Lapsena ukkonen kumminkin vähän pelotti. Muistan että se oli samaan aikaan positiivisen jännittävää ja hurjan pelottavaa. Varsinkin öisin inhosin ukkosta. Oli kurjaa maata sängyssä ja yrittää nukahtaa kun ulkona salamoi ja jyrisi. Tuntuu että silloin ukkosti aika usein. Monta kertaa kesässä olisi ollut kunnon ukkosia. Mutta ehkä muisti vaan tekee temput. Sen muistan että aina jos päivällä tuli ukonilma niin hain lautasellisen kuivia kauraryynejä ja napostelin niitä. Se oli jotenkin rauhoittavaa. Istuin ikkunan ääressä katselemassa kun ukkonen jylläsi.

Pahinta myrskyissä on minusta tuuli. Ensimmäinen kova tuuli jonka muistan (en tiedä oliko myrskylukemisdsa, mutta minulle se oli myrsky) sattui kun olin isovanhempien luona kesälomalla. Sähköt meni. Käytiin veljen kanssa etsimässä vaariani että hän tulisi sisälle (ehkä syömään tai kahville) ja kun tultiin takaisin ja nousin talon korkeita ulkoportaita niin tuuli lennätti terassilla olleen maton ja maton päällä olleen koirankupin suoraan minua päin. Putosin portaat alas selkä edellä. En muista että minuun olisi sattunut, mutta pelästyin kyllä ja muistan että siitä asti olen inhonnut ja vähän pelännytkin kovia tuulia. En tunne saaneeni mitään traumoja enkä tunne ahdistusta muistellessani tapausta, mutta yhdistän inhoni koviin tuuliin juuri tuohon tapaukseen.
Toinen jonka muistan oli laivamatka kun olin aika pieni. Ulkona tuuli kovasti lä lähdimme käymään kannella. Minusta tuntui että tuuli painoi minua kumoon, mutta minua käskettiin kiivetä metallirtappusia ylemmälle kannelle. Se oli todella pelottavaa.
Kova tuulikin voi silti olla komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Minua kumminkin aina pelottaa että tuuli katkoo puita. Muutama vuosi takaperin oli tapaninpäivänä kova tuuli kun oltiin lähdössä aamulla vanhempieni luo. Muistan kun lähtötohinat keskeytti hirveä rämähdys. Muistan vielä sanoneeni että "nyt meni antenni". Ulkona selvisi että talon lähellä olleen kaksihaaraisen männyn toinen haara oli katkennut ja pudonnut katon nurkalle. Onneksi se rikkoi vain rännin. Myöhemmin samana päivänä oli toinen paksumpi haara kaatunut, mutta se ei osunut taloon.
Vielä viiminen tuulikokemukseni oli aika hullu ja vaarallinen. Muistan että tuuli aika kovasti ja kun sain lapsen päiväunille kävin vähän kiertämässä pihalla katsastamassa mahdollisia tuhoja. Tuuli oli levitellyt irotnaisen kattopeltipinon pitkin pihaa. Minä kasasin peltejä takaisin kasaan kun tuli tuulenpuuska. Olin juuri kumartunut nostamaan yhtä peltiä maasta kun takaani kuului kolahdus. Käännyin ja huomasin että juuri pinoon viemäni pelti oli lähtenyt tuuleen ja osunut parin metrin päässä takanani pöllyyn ja uponnut siihen arviolta sentin syvyyteen. Katsoin peltiä hetken, päätin että se riitti siltä erää, jätin pellit oman onnensa nojaan ja painuin sisälle. Muistan miettineeni miten syälle pelti olisi uponnut jos se olisi osunut esimerkiksi minua jalkaan.

Sääpalveöut syynissä: Päivä 2.

Eilen Foreca veti pisimmän korren. Vaikka aurinko ei juuri kurkistellut niin sade alkoi aika tasan klo 16. Myös tälle aamulle luvattu sade toteutui. Aamuista sadetta lupasivat myös muut sääpalvelut.

Loppupäiväksi Ilmatieteenlaitos lupaa puolipilvistä ja poutaa.
Foreca taas näyttää että neljään asti puolipilvistä tai melkein selkeää ja mahdollisesti vähäistä tai ajoittaista sadetta. Sen jälkeen melkein selkeää ja yö täysin selkeä. Näkyisiköhän revontulia? Radiossa puhuivat joku päivä että lähipäivinä voisi näkyä.
Norjalainen sääpalvelu lupaa pilvisempää, mutta ei yhtään sadetta.
Tuulta kaikkien mukaan 6-7m/s.

Sääpalvelut syynissä, päivä 1.

Tänään voitti Ilmatieteenlaitos. Suunnilleen kolmen aikaan iltapäivällä alkoi kevyt sade.

Huomiseksi Norjalainen lupaa pilvistä ja vasta illaksi sadetta.
Foreca lupaa omalla tavallaan mukavampaa säätä. Ajoittain puolipilvistä, mutta sade alkaisi jo neljän tietämissä.
Ilmatieteenlaitos on tästä väliltä. Heidän mukaansa aurinko kurkistelisi puolenpäivän tienoilla ja illalla yhdeksältä alkaisi sataa.

Sääpalvelut syynissä

Nyt laitan testiin norjalaisen sääpalvelun jota minulle suositeltiin paljon tarkempana kuin Forecaa, jota yleensä käytän. Reiluuden vuoksi tähän pitäisi kai liittää vielä Ilmatieteenlaitos.
Mikä palvelu on lähimpänä oikeaa? Alkaako sade puolenpäivän maissa vai vasta illalla?
Jotta tulisi vähän laajempi näkemys asiasta niin katson huomenna ainakin ylihuomisen sään ja jos mielenkiintoa riittää niin jatkan seuraamista vielä perjantaina.

Norjalainen lupaa että sade alkaisi vasta illalla yhdeksän maissa.
Foreca sanoo että vettä alkaa tulla ajoittaisesti puolenpäivän aikaan.
Ilmatieteenlaitos lupaa heikkoa sadetta iltapäivälle.

Tunne sää: Sään ennustaminen

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Viidennessä jaksossa puhutaan sään ennustamisesta. Oikea ennuste, väärä sää.

Minun on nykyään aika vaikea luottaa sääennustuksiin. Olen tässä suhteessa aikamoinen pessimisti. Odotan aina että ennusteet kääntyvät huonompaan tai sää on huonompaa kuin on ennustettu. Jos on kesä ja luvataan kaunista ja kuumaa niin odotan että lämpötila on ainakin 5 astetta viileämpi ja luultavasti vähintään tuulee niin että korvat heiluu. Jos taas on pitkään kuivaa ja luvataan sadetta niin odotan sen kastelevan suunnilleen yhtä paljon kuin hiiren pissa. Kun syksyllä tai alkutalvesta luvataan lunta niin minun on vaikea uskoa siihen.
Ehkä tämä johtuu siitä että ne ennusteet joihin tahtoisi uskoa, mutta jotka jäävät toteutumatta ovat niitä jotka jäävät mieleen ja siksi tuntuu etteivät ennusteet ole koskaan oikeassa. Olen sitäpaitsi oppinut että keskustassa voi hyvinkin sataa vettä ja meillä paistaa aurinko tai lämpötilaero voi olla useamman asteen. Näin paikallista säätä lienee mahdotonta ennustaa.

Minusta olisi oikeastaan aika hauska joskus lukea erilaisista perinteisistä sään ennustustavoista. Päivistä, eläimistä, pihlajanmarjoista yms. ja ihan seurata ja kokeilla huvikseni ennustaa niiden mukaan. Luottamus näihin ennustuksiin ei ole kovin vahva, mutta kun kaikki isoäidin aikainen ja sitä vanhempi kiinnostaa niin se olisi hauska kokeilu.

Syksyn merkkejä

Aamulla +3C ja iltapäivällä +17C. Nyt on taas se aika vuodesta kun ei tiedä mitä pukisi lapselle päiväkotiin. Kerrospukeutuminen kunniaan aina tähän vuodenaikaan. Ohuehko veden pitävä haalari on aika näppärä vaatekappale tuollaiselle pienelle. Se sopii useammallekin säälle. Pieni sade ei haittaa, jos alla on vain ohut paita niin ei ole ainakaan pahasti liian kuuma, mutta alle voi laittaa tarvittaessa enemmän vaatetta. Lapsella on ollut saappaissa villasukat tällä viikolla ja ihan kaiken varalta myös villapuku hoitokassissa, mutta sitä ei ilmeisesti ole tarvinnut vielä käyttää. Ja onhan se varmasti vähän liioittelua kun ottaa huomioon ettei lapsi ole herkästi palelevaa tyyppiä.
Eilen illalla totesin että alkoi olla sen verran viileää että laitoin keittiön ikkunan kiinni. makuuhuoneen ikkuna saa luultavasti olla auki vielä ainakin kuukauden.
Kannoin myös kesän ulkonaviettäneet sisäkukat tänään takaisin sisätiloihin. Harmittelen vähän tomaattiani, joka on liian iso sisälle siirrettäväksi, mutta jossa on paljon vihreitä raakileita. Onneksi se on parvekkeella mihin ei halla käy niin herkästi.

Olen parin päivän aikana huomannut että pikkuhiljaa alkaa olla haravoinnin kiireisintä aikaa. Joka päivälle on haravoitavaa jos vaan energiaa riittää. haapa pudottaa lehtiä aika reilusti, vaahtera on myös hyvässä vauhdissa. Kun haavat alkavat olla valmiita niin pajut ja lepät pääsevät vauhtiin.

Huomenna on syyspäivätasaus. Sen jälkeen päivät ovat lyhyempiä kuin yöt. Oikeastaan on ihan mukavaa odotella hämärtyviä iltoja kun sää on ollut selkeää. Tosin ensi viikolle vähän lupailtiin sateita. Sen näkee sitten. Pääseepähän lapsi leikkimään lätäköihin jos tulee vettä :)

Ps. Tunne sää -postauksiin tulee muutaman päivän tauko, mutta jatkan niitä taas viikonloppuna tai alkuviikosta.

Tunne sää: Sade

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Neljäs jakso käsittelee kaatosadetta ja kulkee nimellä Harmaa pilvi sataa.

Sateesta sanoisin että kohtuus kaikessa. Kun syksyllä tulee ensimmäiset kunnon kaatosateet niin minulle tulee vastustamaton halu vetää sadevaatteet päälle ja painella pihalle. Kaatosateessa kävely voi olla myös miellyttävä kokemus. Jos on ollut pidemmän aikaa kuivaa niin kova sade on samalla tavalla vähän uusi ja jännä juttu kuin ensilumi tai kevään ensimmäinen hellepäivä. Vesisade jollain tavalla kietoo sisäänsä kuten lumisadekin. Tosin erona on se että vesisade on kovaääninen ja rauhaton kun lumisade taas on yleensä hiljainen ja rauhoittava. Ja se että kaatosateesta nauttii sen yhden ulkoilun verran, mutta jos pitää samana päivänä laittaa nenän toisen kerran sateeseen niin täytyy tunnustaa että se alkaa jo vähän ärsyttää.
Monta päivää jatkuva sade, olipa se sitten rankkasadetta tai rauhallisempaa, on aika masentavaa. Koirat pitää kuivata jokaisen ulkoilun jälkeen ja vaikka kuinka kuivaisit ja pyyhkisit niin kuraa tulee sisään joka tapauksessa. Ulkovaatteet ovat märkiä, sisällä haisee märkä koira ja imuroida saisi kahdesti päivässä. Oikein erityisen masentavaa se on marraskuussa kun on muutenkin pimeää ja yleensä aika kylmää. Sade tekee säästä vielä entistäkin synkempää.

Kesällä sade on tietysti tervetullutta kastelijana. Muistan yhden kesän kun oli niin pitkään kuivaa että koivujen lehdet alkoivat kellastua ja ruoho ei enää näyttänyt vihreältä, vaan enemmän kulottuneen keltaiselta. Siitä on sen verran aikaa että muistot ovat voineet vähän värittyä, mutta sen muistan että silloin odotettiin sadetta ihan todella.
Olen ajatellut että kesäsään ihanne olisi minulle sellainen että lämpötila liikkuisi +20-25C asteessa ja välillä nousisi ylikin. Muutamana yönä viikossa saisi tulla vettä läpi yön niin että aamulla sade taukoaisi. Tällaistahan oikeasti tapahtuu hyvin harvoin, mutta jos saisin valita itselleni lomasään niin se olisi tuollainen.

Tunne sää: Helle

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Kolmannessa jaksossa puhutaan helteestä ja lämpimästä. Jakso kulkee nimellä Luvassa lämmintä.

Olen nyt ylistänyt lunta ja pakkasta niin kävisi jotenkin järkeen että inhoaisin hellettä. Minulla on kaveripiirissä useampia ihmisiä jotka huokaisevat helpotuksesta kun tulee syksy. Minä en. Minä kaipaan helteitä ja jos kesässä ei ole tarpeeksi oikeasti lämpimiä päiviä niin syksyn tullen tuntuu ettei ole vielä valmis alkavaan pimeään ja kylmään aikaan. Tänä kesänä Suomessa koin yhden päivän kun lämpötila nousi +30C ja se oli ihanaa. Kun on harvoin niin lämmintä niin se lämpö tuntuu ihanalta. Sitä tahtoo vaan antaa lämmön valua koko kroppaan kunnes tulee tukalaa ja sitten hypätä viilentävään järveen, juoda kivennäisvettä ja kuivatella taas auringossa.
Kuitenkin jos hellettä on useita päiviä niin varsinkin sisätiloissa tulee tukalaa. Meillä on isot ikkunat etelään päin ja vielä myöhään syksylläkin aurinkoisina päivinä olohuoneessa tulee tukalan kuuma. Kuumassa nukkuminen on hankalaa, ruoka ei maistu (kuten ohjelmassakin sanottiin) ja energiaa ei tahdo riittää mihinkään puuhasteluun. Helle kaipaa kaveriksi järven. Asuin vuosia järven äärellä niin että aina kun siltä tuntui pääsi uimaan. Ehkä tästäkin syystä minusta on niin väärin viettää hellepäiviä kotona missä uimaan pitää lähteä autolla. Nurisen ja marisen kun on liian kuuma ja tavallaan tuhlaan koko sen hyvän hellepäivän siinä.
Olin heinäkuussa vajaan kaksi viikkoa Unkarissa. Siellä ehti aika hyvin tottua lämpimiin ilmoihin, mutta oli siellä myös tukalaa. Teimme pitkiä kävelyitä ja varsinkin aurinkoista tienviertä kävellessä tuntui että aletaan olla jo sietokyvyn äärirajoilla.

Helteeltä on hankalampi suojautua kuin kylmältä. Kylmällä voi aina pukea lisää. Laittaa vaatetta vaatteen päälle, mutta helteellä ei voi riisua loputtomasti. Veden tuoma viilennys kestää vain hetken ja kuten sanoin niin kuumassa on tukalaa nukkua kun taas kylmässä saa kaikista parhaat unet. Olen muuten kuullut että löysä musta vaate voi olla helteellä todella mukava päällä. Se imee lämpöä ulkopuolelta, mutta se kuulemma imisi sitä myös sisäpuolelta ja siksi viilentäisi ihmistä. Kun taas valkoinen blokkaa ulkoa tulevan lämmön, mutta tekisi saman myös sisäpuolelta. En tiedä väitteen todenperäisyyttä, mutta jotenkin se tuntuisi käyvän järkeen.
Minä inhoan huoneiden keinotekoista viilentämistä. Jotenkin se saa minulla aina aikaan kurkkukipua ja palelen sisällä jos on viilennyslaitteita päällä. Olen kuullut jonkun ohjeen auton ilmastoinneista. Olikohan se niin että autossa lämpötila pitäisi pitää matalimmillaan viisi astetta alempana kuin ulkolämpötila. Kuulostaisi kyllä jollain tapaa hassulta että jos ulkona on +30C niin autossa ei saisi olla +25C viileämpää. Joka tapauksessa olen tosi varovainen auton ilmastoinnin kanssa, koska liikaa käytettynä se aiheuttaa minulle todella kovia ja hankalia niskakipuja. Siksi pidän sen päällä vain sen verran että autossa on kohtalaisen mukava olla.

Jos olisi ihan pakko valita helteen ja pakkasen välillä niin valitsisin pakkasen, mutta on se hellekin ihanaa.

Tunne sää: Pakkanen

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Toisen jakson nimi on Pakastettua elämää. Eli puhutaan pakkasesta.

Kuten lumenkin kohdalla, minun täytyy todeta että pakkanen on ihanaa. Rakasta syksyn ensimmäisiä pakkasaamuja, talvella lämpötila saisi pääosin pysyäkin pakksella, mutta välillä sen verran suojaa että saa rakenneltua lumiukkoja ja linnoja. Minä sanoisin että suomen luonto on kauneimmillaan aurinkoisena päivänä joskus ennen juhannusta tai kovalla pakkasella. Milloinkaan ei näe katsoa niin pitkälle kuin kireässä pakkassäässä. Ilman on niin kuulas ettei sitä varmaan uskoisi jos ei ole nähnyt.
Minusta on ihanaa mennä ulos oikein kireään pakkaseen. Viikonloppuna on mukava vetää jalkaan vaarin vanhat villahousut, armeijan villapaita, lämpöliivi, villasukat tai kahdet, kaulahuivi, kunnon karvalakki ja toppavaatteet. Ehkä olen vähän hullu kun nautin siitä kun ripset jäätyvät ja kaulaliina on ihan jäästä tankea. Etenkin sisään tullessa olo on ihan mahtava. Ei sellaista tunnetta saa lämpimällä säällä.

Mutta on pakkasessa huonotkin puolensa. Töissä lasten kanssa ei kovilla pakkasilla ulkoilla. Se tarkoittaa että lapset ovat levottomia ja työpäivät rankkoja, Auton kanssa saa aina jännittää että lähteekö käyntiin vaikka kuinka saisi piuhan päähän. Aamulla jos puoliunessa pitää lähteä kylmään autoon istumaan niin tuntuu että se on ihan vihoviimisiä juttuja. Ja kun ei ole kunnon takkaa niin pakkasen tuntu on talossa sisälläkin. Ei se tietysti niin kovin kurjaa ole jos on valmis sisälläkin pukeutumaan villasukkiin ja villapaitaan. ja niin sen pitäisikin olla. Ei meillä talvella yleensä ole sisällä kuin korkeintaan +19C. Silti kun ei ole kunnollista varaavaa takkaa niin olo jää ikävän kalsaksi. Silmälaseja käyttävien kohdalla on vielä se että lasit huurtuvat ja jäätyvät. Onneksi en itse tarvitse laseja eikä tämä haittaa pakkasesta nauttimista.
Joka tapauksessa myös pakkanen on sää jonka toivotan iloisin mielin tervetulleeksi. Näinkin eteläisessä Suomessa oikeasti kireitä pakkasia ei yleensä kuitenkaan ole kovin montaa päivää vuodessa. Tuollaiset dokumentissa mainitut lapin -40-50C jotka jatkuvat pitkään olisivat varmasti juttu ihan erikseen. Ehkä tällaisen eteläneläjän ei pitäisi pakkasista edes puhua ;)

Tunne sää: Lumi

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Ensimmäisen jakson aiheena on lumi.

Minä olen aina pitänyt lumesta. Lapsuuden talvimuistoihin liittyy hyvin vahvasti luminen luonto. Kuljettiin metsissä tiputtelemassa kuusenoksille tarttunutta lunta, juostiin hankikannolla pitkin metsiä, laskettiin mäkeä, rakennettiin lumesta.

Tuota jaksoa katsellessa oikein jäin miettimään onko minulla minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia tai ajatuksia lumesta. Keksin vain pari. Keväällä kun odottaa jo kovasti kesää, lumien sulaminen on hyvässä vauhdissa ja sitten tulee hirmuinen pyry. Uusi lumi on vanhan surma, mutta silti se jotenkin vaan ottaa päähän.
Toinen on auton kaivaminen lumen alta aamulla kun on kylmä, väsyttää ja olisi jo kiire. Silloinkin jää on yleensä lunta pahempi ja pakkasella en yleensä edes harjaa autoa illalla valmiiksi, sillä kevyt pakkaslumi suojaa ikkunaa pahemmalta jäätymiseltä yön yli.
Minua eivät haittaa lumityöt. Kyllähän niihin menee aikaa ja aina ei huvita tai millään ei jaksaisi. Kun kuumeessa työntää raskasta nuoskalunta kolalla saappaat lipsuen niin voi päästä muutama kirosana, mutta en muista edes tuolloin tunteneeni että lumi olisi jotenkin huono asia. Minä yksinkertaisesti nautin lumesta. Se on kaunista, siinä on kiva kieriä, siitä on kiva rakentaa, sen avulla saa hyvää arkiliikuntaa.

Lumella on kaksi piirrettä jotka nostan ylitse kaikkien muiden. Kaksi lempijuttuani lumeen liittyen. Ensimmäinen on sen tuoma valo. Kun on pimein vuodenaika marras-joulukuussa ja sitten sataakin ohut kerros valkeaa lunta maahan. Se miten paljon lisää valoa ihan ohutkin lumikerros tuo on uskomatonta. Minua ei haittaa talven pimeys jos on lunta. Jos ei ole niin jossain vaiheessa ahdistun ja masennun, mutta lumi tuo maisemaan hehkuvaa taikaa.
Täysikuinen myöhäisilta ja pakkanen. Aavat pellot, lumen narahtelu lumikenkien alla tai kovan hankiaisen tuntu jalkaan. Puiden pitkät varjot ja se miten lumi kertaa kuun valon. Tuntuu melkein kuin maa itsekin loistaisi valoa.
Toinen ominaisuus jota olen alkanut erityisesti arvostaa viime vuosina on lumen tuoma hiljaisuus. Dokumentissa sokealla oli hyvä pointti siitä että lumen ääntä vaimentava ominaisuus voi olla myös huono juttu, mutta minä rakasta sitä. Kun sataa oikein isoja lumihiutaleita ja puut peittyvät pöpperöiseen lumeen tulee ihanan rauhallista ja hiljaista. Minua rasittavat liikenteen äänet. Ihan todella tunnen väsyväni niihin. Kun lumi peittää maan saa seisoa vaan keskellä pihaa silmät kiinni ja kuunnella sitä ihanaa hiljaisuutta. Jos jossain meneekin auto niin äänestä katoaa terävyys ja se on enemmän vain matalaa huminaa hurinan ja suhinan sijaan. Tällaiset hetket ovat minulle terapiaa. Silloin mieli lepää.

Lapasia ja kumppareita

Ilmat viilenee. Lämpötilat ovat monena päivänä olleet aamusta siellä +10C kieppeillä ja päivälläkin nousseet vain +15-16C. Tällä hetkellä on +13C.
Mukavan poutainen viikko takana. Haravointia on riittänyt.
Hirvikärpäsiä on niin tiheään että jopa mieän pikkumetsiköstä niitä ropisee niskaan. Tämä on varsin ikävää siksikin että nyt, kuten joka syksy minulle tulee hirmuinen hinku päästä metsään. Nyt kun lapsikin jaksaa jo kävellä ihan mukavasti voisi olla hauska käydä Suurisuolla, Laurinmäellä ja muutenkin kulkea metsissä, mutta hirvikärpästen takia ei viitsi lähteä.

 Ensimmäisiä kertoja on pitänyt aamukävelylle pukea lapaset käteen. lapsi on ihan innoissaan lapasista. ja pakko myöntää että niin olen minäkin sormikkaistani. Ostin itselleni merinovillasormikkaat ja ihan asiaa ajattelematta ovat samaa vriä kuin uudet saappaani. Vanhoista saappaista piti joitain vuosia sitten leikata varret poikki kun sääret eivät enää mahtuneet saappaaseen. Haisaappaisiin sääret mahtuvat, mutta olen ehkä liiaksikin tottunut paljasjalkailuun kun jopa näissä tuntuu olevan niin paljon korkoa että pitää opetella ihan uudestaan kävelemään.

 Lapsellekin pitää ostaa uudet saappaat. Hunterit jälleen, vaikka on kallismerkki. En halua vieläkään ostaa hänelle jäykkäpohjaisia jalkineita (huopikkaita lukuunottamatta).

Jo syyskuu

Syyskuu. Syksy. +17C. Monena päivänä ollut tätäkin lämpöisempää. Viimeksi tänään luin että meteorologien mielestä ei vielä ole syksy. Terminen syksy alkaa vasta kun vuorokauden keskilämpötila tipahtaa alle +10C. Minulle syksyn määritelmä on kyllä vähän toisenlainen.

Syksyn tuntee tuoksuista, lämpimänäkin päivänä tuntuvasta viileästä pohjavireestä ja pelloilla touhuoavista puimureista ja traktoreista. Sen näkee kellastuvista, rusehtuvista ja punertuvista puista, siitä kun ei enää jaksa laittaa kukkapenkkejä ja pihakalusteet keräävät kaikenlaista roskaa kun niitä ei tule käytettyä yhtä ahkerasti kuin kesällä. Siitä kun pitää kaivaa villapaita päälle ja aamulla kuudelta on vielä hämärää ja illalla nukkumaan mennessä oikeasti pimeää. Sitä on minusta syksy ja se on täällä. Mutta ihanaa kun on lämmin syksy.

Haravoimista on jo riittänyt, mutta onneksi on apulainen.

Ollaan päästy vielä syyskuun puolella syömään terassille, vaikka takit
pitikin pitää päällä että tarkeni.

Keväällä ei vielä ollut toivoakaan yltää, mutta nyt on vähän treenailtu potkupyöräilyä.
Pois alta koirat!

Tänä syksynä en ota valokuvaseurantaa. Toivottavasti se pääsee kuvioihin taas keväällä. Nyt tuntuu kuitenkin että niin paljon asioita on auki ja minulla valtava stressi kaikesta ettei energiaa riitä blogille samalla tavalla kuin joskus. En halua blogista stressin aihetta, vaan haluan pitää tätä hyvillä mielin. Päivityksiä tulee kun tulee, mutta niitä varmasti tulee. Haaveilen vielä yhdestä päivävaelluksesta jonnekin tänä syksynä. Jos ei muualle niin mentäisiin nyt EDES sinne takametsikön laavulle ja kokattaisiin avotulella. Onhan tässä lähellä Evo sekä Iso Melkutin ja vaikka Mallinkaisten järvi. Tuonne viimeisen rannalle olen tänä syksynä varmasti menossa, mutta en osaa sanoa ehditäänkö kierrellä luonnossa. Toivottavasti. Sinne en kuitenkaan lähde perheen kanssa ja tahtoisin nimenomaan käydä päiväretken perheen parissa. Nyt kun pikkuneitikin kävelee jo ainakin kilometrin matkoja verkkaiseen, mutta varmasti niin olisi ihana lähteä jonnekin helppokulkuiselle reitille. Toki Wompat mukaan kun väsy jossain kohtaa iskee.
Nyt kuitenkin parantelen kotona flunssaa ja odottelen tietoa siitä saisinko osa-aikaisia töitä jostain.

Tuulee

Melkein +22, mutta ihan mieletön tuuli. Kuljettelee taas lapsen kottikärryjä pitkin pihaa ja jytyyttää taloa oikein kunnolla. Hieno ilma muuten kyllä.

Piha haravoitiin toissapäivänä...

Laavuyö

Eilen oli aika kaunis päivä ja lupailtiin että tänä aamunakaan ei pitäisi sataa. Päätettiin siis viimeinkin toteuttaa jo pari vuotta suunnitelmissa ollut yö omalla laavulla.
Se on siitä mukavaa retkeilyä että kaikki tarvittava on helposti saavutettavissa eikä tuota suuria vaikeuksia tuoda vähän luksusta retkeilyyn kunnon patjoilla ja untuvapeitoilla. Yksi iso bonus oli päästä tarvittaessa juoksemaan ihan sisävessaan. Sen verran matkaa että yöpissit hoitaa mieluummin puskassa, mutta illalla tai isomman hädän tullen vessa on kumminkin saavutettavissa.

Lapsi nukkui omassa retkisängyssään (Deryan Peuter Luxe), jonka saa suljettua niin ettei sänkyyn pääse ötökät kiusaamaan. Ostettiin tuo sänky muistaakseni noin vuosi sitten kun vanhasta sängystä hajosi mekanismi. Olisi se ollut vielä ihan käyttökuntoinen, vaikkakin vähän kallellaa, mutta haluttiin muutenkin ostaa kevyt ja helppo matkasänky ja sitä tuo oikeasti on. Plussana vielä tuo ulkona nukkumisen mahdollisuus.
Lähiömutsilta löysin vinkin että lapsi voi nukkua talvihaalarissaan. Hän on tosin ilmeisesti käyttänyt sitä pienempien lasten kanssa, mutta meidän neiti ei suostu nukkumaan makuupussissa, joten otyettiin tämä keino testiin. Hyvin meni yö eikä lapsi ollut yhtään vilpoinen. Pikemminkin ehkä jopa liian lämmin. Kun yöllä oli villasukka lähtenyt jalasta (ties miten kauan aikaa ennen kuin huomasin) niin jalka oli ihan kuuma.

Ennen yöpymistä rakennettiin laavuun vielä vähän matkaa seiniä sivulle. Helpottaa laavun käyttöä ja suojaa ehkä hiukan tuulelta ja sateelta. Ne pitäisi vielä öljytä sään kestävämmiksi.

Minä puolestani otin käyttöön taitettavan patjan, ohuen makuupussin ja untuvapeiton. Makuupussi oli lähinnä jos peitto lähtee päältä sekä lakanan korvikkeena.
Mies nukkui riippumatossa hyttyssuojan ja laavukankaan kanssa.
Minkäänlaisia hyttyssuojia ei kuitenkaan olisi tarvittu, sillä yhtään inisevää ei bongattu koko illan tai yön aikana. Oli siis minulta oikea päätös jättää virittelemättä hankala hyttysverkko laavuun. Suunnitelmissa olisi kumminkin toteuttaa jonkunlainen kattoon kiinnitettävä hyttysverkkosysteemi tuonne laavulle.

Laavuyöhön kuului iltapala laavulla. Tietysti on mukavampi myös viettää laavulla hetki aikaa ennen kuin painuu pehkuihin. Ruokalistalla oli muurikkalettuja vadelmilla täydennetyn mansikkasoseen kanssa. Vesi tuotiin kannettavassa ämpärissä ja siitä saatiin niin juomavesi kuin hampaidenpesuvesikin. Tarvittaessa se olisi toiminut myös sammutusvetenä jos tuli olisi päässyt hyppäämään padastaan pois.
Viriteltiin iltasella vielä minun sadeviittani laavun pellonpuoleiseen päähän sadesuojaksi, sillä yöksi oli luvattu jonkun verran sadetta.

Valittiin varmasti oikea yö tälle retkelle. Ilta oli mitä kaunein. Aurinko paistoi ja lämmitti. Kun alettiin kantaa tavaraa laavulle oli varjossa +17C. Kun pellon reunasta kaadettiin talvella puskaa ja puuta pois (ei meidän toimesta) niin nyt ilta-aurinko pääsee juuri sopivasti paistamaan laavulle. Siinä oli mukava paistella lettuja miehen vasta rasvaamalla muurikalla. Yhtään ei yrittänytkään tarttua kiinni. Tyttö oli saanut laittaa suolan taikinaan ja täytyy sanoa että oli ehkä parhaiten suolatut letut mitä olen ikinä syönyt. Usein letuissa on minun makuuni liikaa suolaa, mutta kun itse suolaan niin laitan aina varovaisuuttani liian vähän.
Lettujen jälkeen pestiin hampaat ja laitoin tytön nukkumaan. Vaikka neiti kävikin ylikierroksilla niin sammui silti kuin saunalyhty kun lakkasin kiinnittämästä pyörimiseen ja pelleilyyn huomiota. Saatiin juoda miehen kanssa iltateet termarista katsellen kun ilta hämärtyi. Auringon laskettua ilma alkoi nopeasti viiletä ja se houkuttelikin kaivautumaan kohtalaisen aikaisin lämpimään peiton alle.
Oli hienoa maata untuvapeitto nenää myöten vedettynä ja katsella kun tuli valaisi lähimpiä puunrunkoja. Oikein tunnelmallista.

Ainut miinus oli se että koirat hermoilivat alkuyöstä jokaista rapsahdusta. Pellon laidassa liikkui joku eläin ja sitä piti murista ja haukkua, mutta onneksi mokomat rauhoittuivat aikanaan.
No oli siellä toinenkin pieni miinus. Laavu viettää ulospäin. En ole huomannut sitä aikaisemmin, mutta nyt kun nukuin siellä niin se oli selvästi kalteva. Joka tapauksessa etureunaan pitäisi lisätä yksi tukipylväs jossain vaiheessa niin ehkä laavua voi samalla kokeilla pönkätä vähän suorempaan. Mutta kyllä se noinkin kelpasi. Yllättävän hyvät unet laavussa sai. Ottaen huomioon että olen aina vähän huono nukkumaan vieraissa paikoissa. Heräilin yöllä koirien ääniin, sateen alkuun, siihen kun toinen koira oli kiertänyt hihnansa niin ettei päässyt sateensuojaan ja aamulla siihen kun oli liian valoisaa. Tästä huolimatta sain silti nukuttua useita tunteja ihan hyvän tuntuista unta.

Aamu oli aika kostea ja vilakka. Tässä kohtaa olisi ollut hienoa jos majapaikka olisi ollut kauempana. Olisin voinut laittaa aamulla tulet pataan kun odottelin muiden heräämistä. Nyt en viitsinyt kun tiesin kaikkien (minä mukaan lukien) tahtovan siirtyä sisätiloihin kunhan saadaan herättyä ja leiri purettua. Kaivauduin sitten vielä peiton alle ja nukahdinkin tunniksi, kunnes laavuun tullut koira ja siihen herännyt tyttö herättivät.
Kyllä oli hauskaa ja ihan varmasti tullaan yöpymään jatkossakin tuolla. Laavu on tähän asti ollut aika vähällä käytöllä, mutta suurilla suunnitelmilla. Ehkä tästä alkaa nyt todellinen käyttö. Ehkä jopa joskus uskaltaudun toteuttamaan haaveni yöpymisestä ulkona talviaikaan.