Talvi takana, kevät edessä

Kaunis kevätpäivä. Nythän voi jo sanoa niin kun on ensimmäinen kevätkuukausi alullaan. Lämpötila liikkuu nollan tienoilla, tintit laulavat, aurinko kurkkaa aina välillä harmaiden pilvien välistä ja märkä maa tuoksuu.

Se mitä olen harmitellut menneinä päivinä on se että tänä talvena oli aina vähän tilaisuuksia tehdä hyviä lumirakennelmia jotka olisivat kestäneet. Jos tuli nuoska niin se veti usei9n ihan vesikelille ja sulatti rakennelmat muutamassa päivässä. Tehtiin tytön kanssa kissa ja auto ja seuraavana päivänä kissa oli vain pieni lumikumpu ja autokin oli muuttunut varsin mtalaksi urheilumalliksi. Tällä viikolla korjailtiin vähän autoa, mutta eikös se ollut aika turhaa kun seuraavana päivänä satoi vettä. No olihan se rakentaminen hauskaa.

Korjattu auto

Toinen mitä olen pohtinut on yksi kevään tunnelmantuoja. Muistan lapsuudesta miten upeaa oli kun koko talven oli kävellyt lumisella pinnalla ja ensimmäinen sulaläiskä tuli esiin. Siihen piti mennä seisomaan ja tunnelmoimaan miten erilaiselta tuntui seisoa kovalla hiekkapohjalla verrattuna lumeen (joka sekin voi toki olla kovaa). En osaa selittää tätä eroa, mutta muistan että se oli suuri ja nostatti tunnelmaa melkein samoin kuin ensilumi. Nykyään harvemmin on useamman kuukauden lumisia jaksoja joiden jälkeen voisi tällaisesta pienestä asiasta iloita.

Tämä talvi oli mikä oli ja vaikka liukasta on riittänyt ja mäkeä ei ehditty laskea kuin muutama hassu kerta niin ei tämä missään tapauksessa ole ollut huonoimmasta päästä. Lumikengät ovat kyllä keränneet pölyä kun sopivan syviä hankia ei ole tullut että niissä olisi ollut mitään järkeä, mutta luistelemaan olen päässyt enemmän kuin vuosiin ja hiihtämäänkin kerran. Tyttö on saanut rakennella lumesta, kokea myös sukset ja luistimet sekä vähän laskea mäkeäkin. Onhan tässä ollut talvipuuhaa.

Nyt käännän katseen kevääseen ja jään osottamaan mitä se tuo tullessaan. Suunnittelin jo tomaateille kevyttä kasvihuonetta parvekkeelle että sato olisi parempi kuin menneinä vuosina ja kun perunamaassa on nyt kahtena vuonna ollut perunat niin voisi pitää välivuoden ja laittaa siihen vaikka kesäkurpitsaa (varsinkin kun viime kesänä monen perunan sisälle oli kaivautunut etana). Olisi kiva tehdä kimalaisille pesäkoloja kukkaruukuista tai vaikka puusta, kukkapenkistä pitää kaivaa kuollut köynnösruusu pois (talvi 2015-2016 vei sen) ja katsoa mitä tilalle laittaisi.

Kesä tulee olemaan erilainen siinäkin mielessä että ensi kesänä meillä on vain yksi koira. Eddie, vanhaherra joka ei oikein osaa asettua ja rauhoittua lapsiperheen keskellä muuttaa toivottavasti muutaman viikon päästä etelänaapuriin Narvaan, missä se saa viettää eläkepäivänsä yhden miehen koirana. Matkustaminen käy helpommaksi yhden koiran kanssa ja voikin olla että tulee reissattua enemmän mökeillä ja ehkä tämä sopuisampi tapaus pärjäisi jopa mukana Kymenlaakson reissuilla. Uskon että muutenkin koko perheen stressitaso laskee. Vaikka luopuminen onkin haikeaa ja Eddieä tullaan ikävöimään hurjasti niin silti odotan jopa hiukan innoissani vain yhden koiran tuomia mahdollisuuksia. Toinen koira pääsee paremmin mukaan perheen juttuihin ja sille ehditään ja pystytään antamaan sen kaipaamaa ja tarvitsemaa huomiota enemmän.

Jääteidetta 2017

Tein vuosi sitten ilmapalloilla ja karamellivärillä jäätaidetta. Lopputulos oli niin kiva että pääti yrittää uudestaan tänä vuonna. Lopputulos ei kuitenkaan ihan vastannut odotuksia. Ehkä ei ollut tarpeeksi kylmä ja jäätyminen tapahtui liian hitaasti tai ehkä käytin liian lämmintä vettä. Lisäksi osa hapertuneista pallooista räjähteli käsiin niin että tyttö nauraaräkätti kippurassa vieressä kun kuivailin vessasta sinistä vettä.
Jotain sentään saatiin meille iloksi. Ei aina tarvitse onnistua niin täydellisesti. Osa palloista halkesi jo jäätymisvaiheessa ja osa oli ihan sameita. Tein myös tölkkeihin jäätiiliä joihin jäädytin kasveja sisälle. Tänä vuonna määrä korvaa laadun.

Energian jakamista

Ehkä minun on nyt myönnettävä että työnteko ja blogin pitäminen eivät vaan molemmat mahdu jaksamiseni rajojen sisäpuolelle. Tässä parin kuukauden aikana on päässä pyörinyt useita hyviä aiheita ja kuviakin olen nappaillut, mutta kun ei vaan iltaisin jaksa ja viikonloppuna paikkaillaan kodin siisteydessä, laskujen maksamisessa, lapsen kanssa touhuamisessa ja omassa jaksamisessa olevia aukkoja. Ihan normaalia lapsiperhearkea siis, mutta on myönnettävä että jotenkin ehdin tottua siihen että minulla riittää aikaa ja energiaa jaettavaksi itseni lisäksi siivoukselle ja lapselle. Nyt tuntuu että hyvä jos sitä riittää lapselle sen verran että voidaan työpäivän jälkeen pelata yksi lautapeli ja sen jälkeen löhötä yhdessä katsomassa Areenasta pikkukakkosta.
Tästä syystä aion nyt lakata yrittämästäkään pitää blogia säännöllisesti. Kirjoittelen kyllä välillä ja aion pitää blogin hengissä, mutta en jaksa ottaa stressiä siitä jos tänne ei tule päivityksiä kuin kerran kuukaudessa. Jos taas joskun on enemmän energiaa niin aktivoidun paremmin.

Tämä tammikuu on pitänyt sisällään aikamoista lämpötilojen vuoristorataa. Vähän vuodenvaihteen jälkeen oli pari päivää siinä 25-27 astetta pakkasta, sitten yhtäkkiä seuraavana päivänä olikin vai seitsemän. Välillä käy plussalla ja sitten jäähtyy taas. Lunta satelee, mutta minusta sitä ei ole tarpeeksi, sillä pellosta töröttävät korret edelleen lumen läpi. Ne haittaavat kunnon hankikantoa jollaista jaksan edelleen toivoa helmikuussa näkeväni.

Tuntuu että aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Vasta äsken oli syksy ja nyt jo parin kuukauden päästä alkaa olla kevät. mihin tämä aika oikein katoaa? En ole saanut vielä kertaakaan kulkea lumikengillä (ei ole ollut tarvetta lumen vähäisyyden vuoksi), mäkeä on laskettu ihan liian vähän ja vaikka olenkin myös töissä päässyt luistelemaan, eli olen luistellut aika paljon enemmän kuin monena menneenä vuotena yhteensä niin en tunnu saavan siitä kyllikseni.
Ollaan pistetty meidän neitikin luistimille muutaman kerran. Tänään tyttö pääsi jo hienosti eteenpäin ihan ilman tukea. Ja hän HALUAA luistelemaan. Se on se mihin olen pyrkinyt tänä talvena. kaikki muu on plussaa. Nyt kuitenkin näyttää että ehkä ensi talvena voidaan jopa harjoitella vähän oikean tekniikan hakemista. Sen verran hyvin tyttö pysyy pystyssä.
Seuraavaksi on ollut harkinnassa kokeilla miten neiti hallitsisi sukset. Minulle ne ovat isompi mörkö kuin luistimet, joita taas mieheni kaihtaa. Toisaalta olen hiihdättänyt lapsia töissä ja homma on minulle tutta. Laskettelemaan en kuitenkaan suostu kuin kirveellä uhaten ja silloinkin lupaan tulla pyllymaassa rinteen alas. Mies haaveilee että veisi tytön laskettelemaan ensi talvena. Siitä vaan, kunhan minun ei tarvitse.

Sen verran eläinkuulumisia että meillä toinen koirista etsii nyt itselleen uutta kotia. Eddie ei ole sopeutunut kahdessa vuodessa lapsen tuloon. on raukka melkein jatkuvasti kuin viritetty jousi. Haikeaa luopua eläimestä jonka kanssa on yhteistä taivalta takana jo kymmenisen vuotta, mutta luulen että se on kaikille parempi. Kun vain löytyisi hyvä koti. Vanha  ja lapsia ja muita koiria kaihtava koira ei ole niitä helpoimmin sijoitettavia.

Eddie

Pippin

Sellainen joulu

Tänään päivällä +4C ja illasta +2 ja satoi jonkun verran märkää lunta maahan.
Täällä etelässä joulu oli musta. Minä surin sitä jo ennen joulua ihan itkuksi asti, mutta niin siitä silti selvittiin. Joululoman ulkoilut ovat jääneet kyllä anteeksiantamattoman vähäisiksi. Lapsikin reagoi kun ei ulkoilla tarpeeksi. Kiusaa koiria ja häärää levottomasti. Jotenkin vaan alitajuisesti olen halunnut sulkea ulkomaailmalta silmäni ja käpertyä vaan sisälle viettämään joulua. Pitäisi opetella katsomaan maiseman kauneutta sellaisena kuin se on, mutta varsinkin joulun aikaan se tuntuu TODELLA vaikealta jos sää on kuin Mordorin lokakuu (kuten joku tuttuni asian ilmaisi).
Tänään iltapäivästä käänsin kuitenkin katseeni pihalle kun pilvet väistyivät ja taivas oli melkein täysin sininen. Saatiin ihailla auringon laskua varmaan juuri ennen lumipilvien tuloa. Se piristi mieltä kummasti. Jos ei lunta niin edes aurinkoa.

Hei, pitkästä aikaa

Tauko venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta teki hyvää. Tänään tuntuu taas hyvältä kirjoittaa.

Tänään aamulla oli 14 C pakkasta. Päivällä kävi kuudessa ja alkoi sitten taas hiljaksene kiristyä. Nyt n. seitsemän pakkasastetta, pilviä kulkee, kuu on melkein täysi ja taivaalta satelee hiljaa suurehkoja lumihiutaleita.

Mukavan pakkaslenkin jälkeen on hauska istua sisällä villasukat jalassa. Poskia kihelmöi vielä pakkasen jäljiltä ja mielessä on kuun hohde pilvien läpi (siellä ei todellakaan ollut pimeää) ja kuuran kimallus punamultaisen ladon seinässä.

Muutenkin tämä syksy ja alkutalvi on hellinyt meitä. Välissä oli sateinen ja vähän kurjemman oloinen (minun mielestäni, jollekin muulle se saattoi olla mukavaa) jakso kun satoi vettä, lumet sulivat ja oli aika synkkää ja pimeää, mutta väliin on aina mahtunut aurinkoisia päiviä. Tuntuu ettei aurinko tänä synkynä ole ollut ollenkaan harvinainen valoilmiö. Silti varsinkin kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla tullessa on pimeää alkaa mieli vetää jotenkin matalaksi. Tajusin tänään että en viikolla huomaa ollenkaan samalla tavalla seurata lintulaudan tilannetta kun sitä ei näe valoisassa. Ei myöskään tule nähtyä lintulaudan vieraita. Tämä ongelma on parina viime talvena ollut minulle ihan vieras enkä ole samalla tavalla kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Nyt huomaan taas joinain päivinä että pimeä tuntuu raskaalta kun ei ehdi olla valoisan aikaan ollenkaan kotona.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta töitä aika aktiivisesti. Ihanaa päästä metsäretkille ja pihapuuhiin lasten kanssa. Tänään oli hieno hetki kun tutkimme erään lapsen kanssa leikkitelineen kylkeen muodostuneita kuurankukkia. Miten sitä itse tulee niin sokeaksi tällaisille hienouksille vaikka kuinka yrittää ylläpitää omaa lapsen uteliaisuuttaan. Kyseinen lapsi sanoi että jää on arvokasta ja minä olen siitä kyllä samaa mieltä. Sen arvo ei ole rahassa vaan sen ainutlaatuisuudessa ja kauneudessa. Kun jää kerran sulee niin ei se koskaan jäädy uudestaan täysin samalla tavalla. Sitä paitsi monessa paikassa tällä pallolla ei ikinä ole jäätä.

Luin juuri YLE:n jutun siitä miten ihmiset mieltyvät eri vuodenaikoihin. Perus ajatus tässä on se että ne vuodenajat joista ihmisellä on positiivisia kokemuksia ovat ne joista pidetään. Käy järkeen. Minä ainakin muistelen aina mitä tein samaan aikaan vuodesta lapsena.
Minulla on oikeasti todella paljon hyviä muistoja monista vuodenajoista. Jopa siitä nykyisin inhoamastani loskapaskasäästä kun lumi sulaa, kaikkialla on märkää ja liukastumatta käveleminen vaatii taitoa. Tällä hetkellä tuntuu että jokainen vuodenaika voi kuitenkin olla kaunis ja hieno, mutta yhtä lailla kurja ja masentava. Se riippuu niin paljon säästä, mutta myös omasta mielentilasta. Olisi hienoa jos voisin paremmin hallita sitä miten katson eri vuodenaikoja. Sehän oli osaltaan tarkoitus tämän blogin myötä ja sitä tässä edelleen enemmän taikka vähemmän aktiivisesti opetellaan.

Ensimmäiset lumet

Tänään ne satoivat. Syksyn ensimmäiset kunnon lumet. Viime viikolla joku päivä tuli vähän hiutaleita ja auton päällä oli ohut huntu, mutta tänään satoi niin että lapset tekivät päiväkodin pihalla lumipalloja. Ilta olikin ihan erinäköinen. olen varmaan ennenkin ihastellut täällä sitä miten ohutkin lumikerros vaikuttaa valoon jopa sisällä. Vaikka taivas oli paksussa pilvessä niin ulkona ei näyttänyt synkältä ja selin ikkunaan istuessakin jostain seinän kautta heijastui erilainen valo kuin vielä eilen.

Toisena puolena tänään oli syksyn ensimmäinen päivä kun pääsin taas osalliseksi oikein kunnon kuravaaterumbaan. Kun tuntuu että kaikki ihohuokoset, nenä, silmät ja suukin on täynnä hiakkpölyä joka irtoaa kuivatetuista kuriksista ja nenässä tuntuu vielä jonkun aikaa kuivurissa muhivien märkien rukkasten haju. Mutta on se silti sen arvoista. Kun näkee lasten innon ja energian kun luonto muuttuu taas ihan eri näköiseksi. Ja kun saa itse nauttia tästä lisääntyneestä valosta <3 Antaa sataa vaan lisää lunta! Tosin talvirenkaat saan vasta perjantaina. Tänä vuonna päätin tavoistani poiketen viedä auton ihan huoltamolle renkaiden vaihtoon. Saavat samalla vaihtaa parkkivaloihin polttimon kun olen itse vaihtanut vain ajovaloja enkä edes tiedä miten parkkivaloihin pääsisi käsiksi. Valot ja renkaat on hyvä katsoa kuntoon viimeistään nyt.

Herätys talviunesta

Lämpötila on keikkunut jo pitkään nollan tuntumassa, mutta nyt keittiön mittari näyttää yli viittä plusastetta. Välillä on saatu aurinkoa, väliin räntää tai lunta ja pilvisiäkin päiviä on mahtunut joukkoon. Aamulla oli sumua, mutta nyt aurinko paistaa ohuen pilviverhon läpi.

Olen viime päivinä sunnannut energiaani kävelyn lisäämiseen. Olen oikein panostanut siihen että kartutan taas askelia mittariin. Syksyllä otin mittarin pois kun luvut olivat niin masentavia. No niinhän asiat ratkaistaan että lakaistaa ongelma piiloon eikä tehdä niille mitään. Mutta nyt taas tehdään. Kai se oli jonkinlainen talvihorros. Aika surkeita lukemia on mittariin nytkin kertynyt, mutta koko ajan lisääntyvässä määrin kuitenkin.

Viime torstaina oli se ratkaiseva päivä kun päätin että saa riittää nököttäminen. Kaivoin lumikengät kaapista ja jäin arpomaan otanko tytön mukaan pulkassa vai kantorepussa. Pulkka olisi vähemmän raskas kun sen kiinnittää koirien talutusvyöhön, mutta päädyin reppuun, koska halusin päästä kulkemaan myös ojien yli ja metsään.
Olihan sekin yhdenlainen miniseikkailu. Ensinnäkin lumikengät olivat melko turhat kun pellossa sänki pisti läpi hangen. Tunsin itseni aika tyhmäksi kenkineni, mutta kun nyt kerran oli lähdetty niin sitten mentiin. Metsän puolella lunta oli vielä vähemmän. Oli ihana huomata miten metsän sisälle päästyä äänimaailma muuttui. Pellolle kantoi autojen hurina ja kaikenlainen ihmisten aiheuttama taustahäly. Metsän sisältä näki kyllä miten autot menivät tiellä, mutta niiden ääni oli tuskin kuuluva. Hukkui tuulen ääniin lähes täysin. Autojen sijasta kuului lintujen sirpatusta ja oksilta putoilevan lumen humpsahduksia ja kahahduksia. Haahuilin siellä kuuntelemassa hiljaisuutta ja nuuskimassa ja silittelemässä puita. Puun pinta on aina ollut minulle jotenkin rauhoittava koskettaa. Lapsena jo tykkäsin kosketella kaarnaa. Aistien herättelyä ja mielen hoitoa yhdessä paketissa.
Paluureittiä valitessa piti tietysti mennä vaikeimman kautta. Metsän laidassa oli aika iso oja jonka yli minun oli itseppäisenä pakko päästä. Tietysti, koska vaihtoehtona olisi ollut kiertää pidempi tie sillan kautta, ja palata omia jälkiään kotiin tai ylittää toinen yhtä syvä, mutta vähän leveämpi oja. Paikoittain oja oli sula, mutta löysin kohdan missä se oli vähän kapeampi, yli jäätynyt ja siinä oli jotain puskaa. Puskia lumikengän alle taivuttamalla ja hyvin varovaisin askelin pääsin kuivana ojan yli. Lapsi nauraa räkätti selässä. Noiden kenkien ja selkäkyytiläisen kanssa jyrkkää penkkaa ylös kapuaminen oli myös ihan mielenkiintoinen operaatio. Tuli vähän sauvoja ikävä ja lapsella oli entistä hauskempaa kun ähisin ja puhisin kaikkia neljää raajaani käyttäen ja lumikengät lipsuen hitaasti, mutta melko varmasti ylöspäin.
Joka tapauksessa hikisenä ja ihan naattina lumikengät kainalossa tienviertä kotiin päin taapertaessa oli aika voittajatunnelmat. Sitä ei aina laiskuudessaan muista miten hyvä olo tulee kun haastaa kroppansa.

Tuon reissun jälkeen olen taas kävellyt joka päivä, paitsi tänään. Vielähän tässä on aikaa lähteä. Tosin pukeutuminen noihin lämpötiloihin voi olla jo vähän haastavaa. Minulle tuottaa aina hankaluuksia nämä vuodenaikojen vaihdokset. Esillä on tällä hetkellä vaan talvitamineita ja ne myös pitävät parhaiten vettä ja kosteutta. Niissä tulee kuitenkin ihan varmasti auttamattomasti hiki. Mutta toisaalta lumi hohkaa kylmää. Kuomakopiotkin pitää varmaan vaihtaa vaelluskenkiin, jotka pitävät vettä ja ehkä toppatakin vaihtaminen sarkatakkiin olisi hyvä idea.
Odotan jo todella malttamattomana sitä kun saan ottaa käyttöön paljasjalkakenkäni. Kaipaan sitä keveyttä ja vapautta jonka niiden avulla saa kävelyyn. Oikeastaan voisin iltapäivällä ottaakin ne testikäyttöön. Katsoa miten ne villasukan kanssa menevät lumessa jos pysyy liikkeessä. Voivat kyllä olla auttamattoman liukkaat, mutta eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Mitkään talvikengät nuo eivät kyllä ole, mutta sittenpähän tietää.

Talvi kauneimmillaan, mutta kevättä jo ilmassa.

Helmikuun loppu ja maaliskuun alku ovat olleet nyt sitä mitä kevättalvelta odotan. Kauniita päiviä, pikkupakkasta joka auringossa on varmasti plussan puolella, kevyitä tuulia ja silmiä kirvelevää kirkkautta hangen toistaessa auringon valoa. Kun sopivana päivänä oikeaan aikaan on liikenteessä niin tuntee jo tuulessa keväisen tuoksun. En osaa eritellä mikä siinä tuoksuu, mutta on helppoa hengittää ja ilma on selkeästi kosteampi ja jotenkin lempeämpi. Tosin meidän pihassa tuoksuun sekoittuu komposti, joka innostui pöyhinnästä niin että tohottaa nyt täyttä päätä. Ei toimiva komposti niin pahalta haise, mutta ei se minusta kaikista hehkeimpiäkään tuoksuja ole.
Pulkkamäki on parhaimmillaan, linnut laulavat innoissaan ja tänään talitintitkin lauloivat "titityy", yleisemmän "tityy" sijasta. Syksyn ja talven pimeydestä ei ole enää tietoakaan. Pilvisetkään päivät eivät ole synkkiä ja harmaita. Ajatukset alkavat askaroida jo keväässä, kasvimaassa, kompostissa ja kukkapenkissä. Halu elvyttää pimeimpään aikaa katkenneet kävelylenkit on voimakas ja innostuin tässä eräänä päivänä ajatuksesta hankkia ensimmäistä kertaa vuosiin polkupyörä ja ruveta kulkemaan sillä jos on keskustaan asiaa. Tätä jarruttaa kuitenkin se että pyörät ovat varsin hintavia ja aikaisemmat yritykset pyöräilystä ovat lähinnä hengenahdistus ja tuska. Ei ehkä tässä kohtaa elämää. Mutta katsotaan vaikka vuoden tai kahden päästä miltä tuntuu.

Se mihin pitäisi oikeasti saada nyt panostettua on linnunpöntöt. Otimme vanhat pöntöt alas ja heitimme suosiolla roskiin kun niiden siivoaminen on joka kerta taistelua. Pöntöt aukesivat liu'uttamalla uraa pitkin pohja pois ja joka vuosi pohja on ollut niin turvoksissa että saa käyttää aikaa, voimaa ja kärsivällisyyttä eikä silti ole takeita onnistumisesta. Lisäksi parista pöntöstä oli katto jo halki ja paikattu. Tekisi mieli rakentaa pöntöt itse, mutta en tiedä riittääkö aika ja kärsivällisyys taaperon kanssa. Siksi luultavasti päädytään kaikesta huolimatta tilaamaan pöntöt jostakin tai ostamaan valmiit.

Tässä kuussa käynnistyy/käynnistyi Miljoona linnunpönttöä -kampanja. En ole ihan perillä siitä kuka kampanjan aloitti, mutta tarkoituksena olisi lisätä pesimäpaikkoja linnuille sekä tehdä kuntakohtaista kartoitusta ripustetuista pöntöistä. Mukana kampanjassa ainakin seuraavat tahot (lainattu suoraan hankkeen sivuilta) Metsähallitus, BirdLife Suomi, WWF Suomi,Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, Suomen ympäristökeskus SYKE, Suomen Partiolaiset, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus
Ajattelin tutustua juttuun vähän tarkemmin ja melko varmastu osallistuakin. Tiedä vaikka innostuisin mainostamaan kylälläkin asiaa.
Vaikka nykyään on kaikenmoista kampanjaa, projektia ja teemapäivää jatkuvalla syötöllä ja moni niistä tuntuu täysin turhalta niin onhan jokaisella omat kannattajansa ja on se hyvä muistutella ihmisiä asioista. Yhdessä tekeminen ja eräänlainen talkoohenki netin yli tuntuu olevan varsin suosittua nykyään.

"Koska lasketaan kelkkamäkeä. Kun maassa on lunta ja pakkasta."

Pari pakkasastetta. Aamu alkoi lumipyryllä joka muuttui hämmentäväksi myrskyksi. Suunnittelin että ulkoillaan taas reippaana aamupäivä, mutta kun ikkuna alkoi muurautua umpeen joka suuntaan yhtäaikaa sinkoilevista hiutaleista päätinkin että on parempi ajatus jäädä vaan sisälle katselemaan areenasta lastenohjelmia ja kokoamaan 1000 palan palapeliä taaperon kanssa.

Kohta kun tästä saadaan syödyksi niin lähdetään kyllä pihalle. Vaikka siellä edelleen tuulee niin nyt myös paistelee aurinko ja on aika kauniin näköistä.

Oltiin tuossa viikonloppuna ja alkuviikosta ipanan kanssa Kaakkoissuomen lomalla. Juuri sopivasti päästiin näkemään ja kokemaan ne pahimmat lumipyryt ihan paikanpäälle. Ja ensimmäistä kertaa tuntui että nyt talvi ihan todella ja kunnolla tuli.

Päiviin mahtui mäenlaskua, kuutamokävelyitä, pulkkalenkkejä, lumikenkäilyä, seinäkiipeilyä, lumilinnoja ja lumikoiria. Ja yksi ihan oikeakin koira.
Oli sitä hiljaisuuttakin jota olen kaivannut. Yhdellä kenkäilyreissulla kun ilta alkoi jo hämärtyä ja lopulta taittua ihan pimeän puolelle oli niin tyyntä ja hiljaista ettei pysähtyessään kuullut muuta kuin omat sydämenlyöntinsä ja veren kohinan korvissa. Se on oikeaa lomaa. On mukava hakea vaihtelua, elämyksiä ja kokemuksia erilaisista paikoista, mutta jos oikeasti haluaa levätä niin pitää mennä paikkaan jossa ei kuulu autojen tai tietokoneiden hurina. Jonnekin missä äänimaailma on niinsanotusti puhdas.

Päästiin myös kokemaan menneiden vuosien elämää kun veden kanssa tuli ongelmia. Voin kertoa että puinen ulkohuussin reuna on pakkasella KYLMÄ. Ja että peseytymiseen tarvittavan veden määrä on aika vähäinen kun lämmin vesi keitetään puuhellalla ja kylmä nostetaan käsipelillä kaivosta. Minä tietysti keskityin pääasiassa taaperon kanssa puuhailuun ja muut hoitivat rankan työn, mutta pääsin silti osaksi tunnelmaa. Pieni arjen seikkailu ja osoitus siitä että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi jos vaan olisi aikaa kotona tehdä ne vaadittavat askareet. Mikä edellyttäisi toki sitä ettei olisi näin pahasti tietokonekoukussa että tuntuu ettei päivissä riitä tunnit mihinkään vaikka ei tekisiyhtään mitään.

Muuttuva posliinimaisema

-10C ja luonto on kuin posliinimaalaus. En ole seurannut sääennustuksia viimeaikoina ja tämä pakkanen pääsi yllättämään. Koiratarhan ovi on jäätynyt kiinni, postilaatikko on jäätynyt kiinni ja ennen neuvolalle lähtöä pitää raapata auto tuon jäätyneen lumikuoren alta. Mutta on tuolla vaan kaunista.

Taivaan yläosa on harmahtavan sininen. Sen alapuolella tulee kapea kaistale persikkaa joka liukuu pikkuhiljaa vaaleanpunaisen ja violetin sävyihin. Kontrastina tummanharmaa pilvi vaalean värin päällä. Valkea lumi tietysti alimpana ja siinä välissä tummamvihreitä ja selvärajaisia puiden hahmoja joiden alaosa peittyy sumuun.
Ja maiseman kuvaamisen haaste on siinä että se muuttuu jatkuvasti. Nyt väripaletti on jo ihan erilainen kuin aloittaessani kirjoittamaan.

Talventaikaa

Viime lauantai oli sellainen talvipäivä josta nauttii kaikin aistein. Yleensä niitä helmikuulle mahtuu useampiakin, mutta nyt oli kyllä tälle talvelle harvinaista herkkua.

Aamupäivällä satoi lunta oikein pyryttämällä. Yritettiin koko remmi lähteä kävelylle, mutta todettiin jossain vaiheessa (aika lähellä kotia) että ei kannat enää pidemmälle jatkaa. Kotipiha tarjosi onneksi liukumäet ja hauskan aamupäivälle.

Iltapäivällä luonto näyttikin kaunimpansa. Linnut sirpattivat, aurinko paistoi ja oli vaan niin ihanaa ettei olisi malttanut ollenkaan lähteä sisälle.

Elossa ollaan.

Lunta oli niinkin paljon että tehtiin lumiukko
ja siihen viereen lumikoira.

Pitkä hiljaisuus takana. Ihan hyvä välillä pitää taukoa blogistakin, vaikka myös sen kirjoittaminen on hauskaa.
Ulkona +3,5C ja aamulla satoi vettä. On tässä välissä ehtinyt olla luntakin, mutta nyt sitä on vähemmän kuin taas vähään aikaan. Motivaatio ulkoiluun on ollut vaihtelevaa. Vähän säidenkin mukaan. Tähän aiheeseen palaan kun puran viimeisimmän väittämäni tässä lähiaikoina.
Nyt ajattelin kuitenkin huikata että hengissä ollaan :)

Tammikuun lopussa piha oli kuin luistinrata.

Jäätaiteesta on jäljellä enää tämä

ja lumiveistoksetkin näyttävät aika surkeilta.

Mutta on tässä säässä se hyvä puoli että lapsi pääsee taas puljaamaan lätäköissä eikä mikään ole hauskempaa kuin heittäytyä selälleen jäiselle tielle ja odottaa että äiti kiskaisee jalasta vauhtia ja sitten liukua hurjaa kyytiä kieppuen pitkin jäistä renkaanjälkeä.

Eikö meille kaikille olisi tilaa?

Tämä on nyt aika tunteita herättävä ja mielipiteitä jakava aihe, mutta minua ihan oikeasti on vuosia ottanut päähän se miten talviset hiihtoladut terrorisoivat muita liikkumisen muotoja.
Kun asuin maalaiskunnan keskustassa niin takapihalta lähti mainio koiranulkoilutusreitti sekä kävelyreitti joka lyhensi työmatkaani huomattavasti, mutta talvella siitä vedettiin latu. Tänään ajettiin hiihtolatu meidän talon takaiselle pellolle. Kuten olen kirjoittanut aikaisemmin on meillä pulkkamäki takapihalla ja se päättyy pellolle. Ajattelin että se on ihan ok ja meille kaikille riittää tilaa pellolla kun latu lopulta vedetään. Ajattelin että se joka ladun vetää osaisi käyttää silmiään ja päätään eikä olisi iso asia siirtää latua pari metriä keskemmälle peltoa. Kun tilaa kuitenkin selvästi on. No tässä tulos.

Ymmärrän kyllä että hiihto on hyvä ja suosittu harrastus ja sille pitää olla tilaa. Ei voi vaatia että kaikki polut säilyisivät kävelijöiden käytössä tai että pallolla liikuessa ei joutuisi varomaan latuja, mutta olisiko se niin iso asia jos paljon käytetylle kävelyreitille vedetyn ladun viereen vaikka ajettaisiin myös kävelijöille kelkanjälki? Ei edes ehkä jokaiselle reitille, mutta joku polku jota pääsisi vaikka kävelemään sinne ja takaisin ja joka menisi suunnilleen sellaisilla kohdilla missä tiedetään kävelijöidenkin paljon liikkuvan. Ilmeisesti se on kuitenkin jostain syystä ihan mahdoton ajatus. Sitten valitetaan kun ladut ovat rikki kun joku on kävellyt siitä tai hiihtänyt koiran kanssa, joka jättää tassunjälkiä.
Tai nyt tämä meidän mäki. Kyllä tiesin varautua siihen että latu on tulossa ja olin valmis siihen että joudun ehkä jossain kohtaa vähän jarruttelemaan ettei lasketa ladulle kun mäki nyt kuitenkin melkein joka laskulla tuppaa vähän pitenemään. Mutta jos tahallaan latu ajetaan hyvin selkeän lasku-uran yli niin saavat luvan hiihtäjät sopeutua siihen että latu on siltä kohdin vähän epätasainen.
Suurin vaarahan tuossa on jos joku hiihtää vauhdilla puskasta juuri kun ollaan tulossa pulkalla.

Minä inhoan tätä hiihtäjien ja jalankulkijoiden välistä sotaa, mutta silti päädyn usein osalliseksi siihen. Minusta kaikki mahtuisivat tuonne ulos liikkumaan kun siihen vaan suotaisiin mahdollisuus. Se ei ole hiihtäjän vika jos hänelle on vedetty latu siihen mistä ennen pääsi kävelemään, mutta jalankulkijallakin on oikeus minusta vaatia että hänelle jää tilaa harrastaa omaa liikkumisen muotoaan. Ymmärrän hyvin niitä jotka ihan törkeästi kävelevät latuja pitkin kun vaihtoehtona on mennä koiran kanssa lumen kaventamaa tienlaitaa. Kyllä minäkin kuljin ladunviertä pitkin kun työmatkani olisi pidentynyt huomattavasti jos olisin kiertänyt polkujen sijaan tien kautta. Minä en tahallaan turmellut/turmele latuja enkä ilkeyttäni kiusaa hiihtäjiä vaan jos joudun ladun viertä kulkemaan niin oikeasti kuljen sitä viertä. Enkä soisi kenenkään muunkaan tahallisesti latuja turmelevan. Se aiheuttaa vaan lisää kiukkua ja sanomista. Mutta minua inhottaa se miten laduilla terrorisoidaan muita ulkoilijoita. Ja sitten kiukkuiset hiihtäjät valittavat pilalla olevista laduista ja kaikki ovat vihaisia. Minusta monen kunnan liikuntatoimella olisi tässä mietinnän paikka. Miten sovittaa hiihtoladut ja kävelyreitit  niin että kaikille olisi tilaa.

Jäätaidetta

Vielä muutaman päivän ajan rapsahtelee kunnon pakkanen. Nyt olisi täydellinen tilaisuus tehdä jäätaidetta pihaan.
Tässä minun versioni, mutta sitä voi mukailla omien välineiden ja mieltymysten mukaan.

Tarvitset ilmapalloja, elintarvikeväriä ja vettä.

Tiputa ilmapalloon elintarvikeväriä tai vaikka useampaa ja

Täytä pallo vedellä.

Vie pallot ulos pakkaseen. Minä jäädytin palloja pari-kolme
vuorokautta kun lämpötila oli n. -10C ja pallot ehkä puolillaan.
Vettä olisi voinut laittaa enemmänkin, mutta pelkäsin pallojen
puhkeamista. Jos nyt tekisin uudestaan niin olisin rohkeampi.
Älä koske palloihin liian aikaisin.

Kuori ilmapallo pois jään päältä. Pitäisi lähteä aika helposti kunhan ensimmäisen reiän saa aikaan.

Tähän palloon menin koskemaan jo vuorokauden jäädyttämisen jälkeen ja se sylki värillisen veden pitkin terassia. Ledilampuilla siitä tuli kuitenkin kaunis jäälyhty. Eli jos tahdot onttoja palloja niin lyhennä jäädytysaikaa.

 Tätä voi versioida myös maitotölkeistä tai mistä tahansa vedenpitävästä astiasta. Jos olisi paljon maitotölkkejä niin voisi tehdä vaikka jäämuuria.
Jotkut ovat käyttäneet myös vesivärejä elintarvikevärin sijasta ja eräs kaverini keksi että pallon sisään voisi tiputtaa vaikka marjoja tms.