Johan oli säitä tänään

Johan on ollut sääpäivä. Aamulla paistoi kauniisti aurinko vaikka plusasteita oli mittarissa vai viisi. Sitten jossain vaiheessa aamupäivää ihan yhtäkkiä kuului ihan hirveä humahdus kun tuuli pyyhkäisi yli ja sem perässä tuli kaatosade jota jatkui korkeintaan 10 min, minkä jälkeen aurinko taas paistoi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jonkun ajan päästä tuli yoinen samanmoinen, mutta vähän vähemmän dramaattinen puuska sateineen. Iltapäivällä sitten alkoi hirveä humina ja kun katsoin ulos niin rakeita tuli taivaan täydeltä keskeyttäen rastaiden lemmenpuuhat. minusta näytti että naaraalta meni halut kokonaan tuon kuuron aikana kun meni vaan karkuun. Ehkä kaksi-kolme minuuttia sejatkui ja sitten tuli ihan seesteinen hetki. Se oli kuitenkin vain hengenveto ennen kahta rankempaa raekuuroa. Loppupäivän on ohi kulkenut useita tuulen perässä tulevia sadekuuroja. Osa heikompia ja osa voimakkaampia.

Toissayönä taas satoi 12ml vettä. Tuo sade tuli tarpeeseen. Lumisateiden loputtua ei vettä oltukaan saatu ja maa alkoi olla vähän kuivaa ja siitepölyä alkoi olla vähän liikaa joka paikassa. Sade oli kyllä hyvin tervetullut. Nyt joutaisikin tulla taas vaikka helle (mutta tuskinpa se tähän hätään tänne joutaa).

+24C ja puolipilvistä. Tähän asti on ollut oikein kaunis sää, mutta nyt alkoi sataa. Ei tunnu että se ainakaan vielä viilentäisi ilmaa.

Minä kyllä kaipaisin vielä elokuulle kunnon hellejaksoa ja ukkosta, mutta saas nähdä. Vuoden ensimmäinen kunnon ukkonen oli keskiviikkona. Sekin vain jytyytteli parin kilometrin päässä. Yhden välähdyksen bongasin.

Niin joo ja valitettavasti blogiin ei saa nyt uusia kuvia ennen kuin saan heitettyä jonnekin ulkoavaruuden äärilaidoille tämän Windows 10 mukana tulleen paskan kuvienlatausohjelman, joka tahtoo purkaa koko kameran sisällön kerralla (minä tyhjennän yleensä kameran 2-4 latauskerran välein ja tällä systeemillä tulee aika paljon kuvia useaan kertaan) ja tahtoo väkisin "korjata" kuvien valotuksen päin takamusta.

Kevätflunssa on yksi kevään merkki

Se viimeksi povaamani kevätflunssa iski. Minulla on myös jostain syystä taipumus väsähtää aina keväisin ihan totaalisesti. Ennen luulin sen johtuvan työstä, mutta nyt parin kotona vietetyn kevään jälkeen voin todeta että väsyn ihan yhtälailla. Hullua kun toisaalta pitäisi olla pirteä ja tarmokas kun valo lisääntyy, maa tuoksuu ja luonto muuttuu joka päivä. Mutta ei. Tai oikeastaan joo, olen pirteä ja tarmokas, mutta minulla on surkea keskittymiskyky. En jaksa tehdä mitään vähänkään enemmän ajatustyötä vaativaa.Voisin haahuilla pihalla ihmettelemässä, ommella jotain, lenkkeillä, rakentaa, mutta en jaksa istua koneella tekemässä vakavia asioita. Varsinkaan nyt kun silmät vuotavat flunssan johdosta. Mutta silti sain juuri tänään kerättyä lopulta taas energiaa kirjoittelulle ja kuvien laitolle.

Viikko sitten laitettiin parveke kuntoon, nähtiin ensimmäinen kimalainen ja ensimmäinen perhonen. Kimalaisparka meinasi heti joutua koiran kitaan.
Kukkaruukut ja penkit on laitettu kuntoon ja odotan vain että yöpakkaset loppuisivat ja saisin käydä hakemassa kukkia ja siemeniä.

Pippin pääsi yhtenä päivänä leikkimään naapurin kanssa.
Kyllä oli illalla väsynyt koira.

Narsisseja ei kuulu, mutta hain tänään jo ensimmäiset varret ruohosipulista ja bongasin tontilta valkovuokkoja kukassaan. Sinililjatkin ovat sen näköisiä että ei mene montaa päivää kun aukeavat.
Eilen satoi lunta ja tänään aurinko paistoi oikein keväisesti. Kylmä tuuli kuitenkin oli hyvä muistutus siitä että on vielä todella varhainen kevät. Jokuhan povasi että toukokuussa päästäisiin jo 20 asteen tienoille, mutta en ole ihan vakuuttunut. Mutta olisihan se hienoa :)
Viikon päästä varmaan pääsee jo ajamaan ruohoa.
Tomaateilleni ja auringonkukilleni kävi kehnosti. Yksi kaunis päivä kun ne olivat parvekkeella ulkoilemassa niin linnut olivat käyneet syömässä ne. Eli se siitä. onneksi kaveri lupasi omia ylimääräisiä tomaatintaimiaan minulle ja auringonkukat nyt tulevatkin paremmin  suoraan maahan kylvettynä. Pitää vaan muistaa suojata ne.

Ruohosipuli viikonloppuna.

Pelargoniat saivat uudet mullat. Vain yksi kuoli talven aikana.

Auton kevätpesu.

Rakentamaani pönttöön on muuttanut talitinttipariskunta.

Purin askarteluinspiraatiotani rakentamalla hyönteishotellin.
Ihan kuin lahopuuaita ja puolivillinä rehottava metsikkö ei muka riittäisi.

3. väittämän purku: Lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos.

Rohkenin väittää että lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos kuin ilman lasta. Tiesin jo väittäessäni moista että siihen sisältyy omat riskinsä. Vaatteiden pukeminen, vaatteiden riisuminen, vaatteiden kuivatus. Suurimmat huolet ja harmit liittyvät lapsen kanssa ulkoilussa ehdottomasti vaatteisiin. Meillä siis näin. Tiedän myös saman ikäisiä lapsia jotka heittävät pihalla maahan, muuttuvat jalattomiksi, vinkuviksi, nariseviksi ja huutaviksi pötkylöiksi jotka sopivalla säällä ovat vielä päästä jalkoihin mutaisia maattuaan vesilätäkössä huutamassa. Meidän ulkoilusta nauttivan lapsen kanssa lähtökohdat ovat siis olleet paljon paremmat.

No miten meillä on mennyt? Sellaisia päiviä kun ei olla ulkoiltu kuin sen verran että on avattu makuuhuoneen ikkuna tai nostettu roskapussi pihalle on mahtunut joukkoon, mutta vaikka en alkanut niitä laskemaan niin uskon että ne saisi helposti laskettua sormin. Moniin tällaisiin päiviin liittyy toki myös menoja, jotka ovat vieneet tuota parasta ulkoiluaikaa ja ulkoilu onkin jäänyt siihen että kuljetaan auton ja ulko-oven väliä.

Tuleeko sinne ulos tosiaan lähdettyä helpommin kun on lapsi motivoimassa?
No ei kyllä tule. Ulkoilu on erilaista, mutta enää en usko että ulkoilua tulisi enemmän. Säännöllinen päivärytmi johon mahtuu omat hetket ulkoilulle takaa sen ettei aika samalla tavalla lipsahda käsistä vaan pihalle tulee mentyä ajallaan. Mutta jos yhtään väsyttää, ulkona on loskakakkaa piha täynnä ja lapsikin huonolla tuulella niin motivaatio alkaa itse pahantuulisena pukemaan kiukuttelevaa nyyttiä on aika olematon. Ulos pukeutuminen onkin niitä asioita joiden johdosta saan eniten pienimuotoisia hermoromahduksia ja epätoivon puuskia tuon ipanan kanssa. Syksyn puolella johtui pukemiseen liittyvästä kiukuttelusta ja vastustelusta. Nyt se on vaihtunut ilkikuriseen karkuun juoksemiseen ja pelleilyyn. Päiväunien siirryttyä sisälle ei tule edes korvattua yhteistä ulkoilua sillä että työntelee vaunuja pihassa edestakaisin. Toisaalta kun lapsi nukkui ulkona niin ei ollut päiviä etteikö olisi väkisin tullut edes sitä nukutusulkoilua.

Ilman lasta oli todella helppo lähteä ulos. Pakkasi vaan itselleen sään mukaiset varusteet, otti koiran/koirat mukaan ja lähti tallaamaan tienviertä ja olemaan itsekseen ajatustensa kanssa. Mieli sai askaroida tärkeissä tai mietityttävissä jutuissa samalla kun kroppa teki töitä ja itse sai raitista ilmaa. Minusta oli ihanaa lähteä syksyn kaatosateessa kävelylle. Kun vesi virtasi valtoimenaan sadetakin hupulta, saappaat porskuttivat läpi lätäköiden ja koirat olivat sisään tullessa kuin uitettuja. Mutta ilma on tuolloin niin ihanan raikas ja sitä on helppo hengittää. Tuollaisessa säässä saa myös yleensä ulkoilla rauhassa. Harvemmin on tullut muita ulkoilijoita vastaan. koiratkin ovat siis rauhallisempia. Tällaisia kävelyitä ei tule kyllä lapsen kanssa tehtyä.
Nykyään oikeastaan tulee tehtyä todella vähän kävelyitä lapsen kanssa. Viime viikolla kävin kantorepun kanssa pellolla ja vähän aikaisemmin on lähdetty pari kertaa pulkan kanssa. Mutta ei vaan tule näin talvisäällä lähdettyä. Polkupyörä on varastossa ja vaunutkin laitettiin talteen kun lapsi nukkuu päikkärit sisällä eikä niille ollut pariin kuukauteen mitään käyttöä. Tässä yksi päivä pohdinkin että millä ihmeellä me kuljetaan tuonne kylille kun oli oikeaa asiaa ja tiet oli hiekoitettu niin ettei pulkalla päässyt. Minulla oli niska turkasen kipeä ja lapsi piti topata paksuun haalariin kun tarkoitus oli jäädä pihalle reissun jälkeen niin reppu ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Sitten tajusin että onhan meillä rattaat!

Toinen puoli ulkoilussa on nykyään se että lapsen kanssa ulkoilu on ehdottomasti hauskempaa. Sateella on hauska seurata miten lapsi rakastaa kahlata lätäköissä, kerätä vettä ämpäriin ja tehdä mutakakkuja. Lumessa lapsi on mitä mainioin syy lähteä pulkkamäkeen tai rakentaa lumilinnoja ja lumiukkoja. Kyllähän minä näitä viimeisiä asioita tein ilman lastakin, mutta nyt minua ei pidättele mikään. Meillä on pihassa kaksi pientä lumilinnaa liukumäkineen, lumiukko ja lumikoira ovat sulaneet, mutta niitä oli hauska tehdä. Nyt kun lapsi on innostunut tutkimusretkiin pihallakin on metsikössä kuljeskelu saanut ihan uusia piirteitä.
Ennen minusta oli tylsää kun mies ei ole niin innokas ulkoilemaan ja sain aina lähteä yksin tai miehellä oli kiire sisälle kun minä olisin mieluusti touhujen jälkeenkin jäänyt vielä oleskelemaan pihalle vuodenajasta riippumatta. Nyt minulla on kaveri ulkoiluihin. Kaveri joka tekee ulkoiluista hankalampia ja rajoittaa tiettyjä juttuja, mutta joka myös innostaa, inspiroi ja saa nauttimaan ulkoilusta ihan eri tavalla.

Yhteenvetona, en ulkoile juurikaan enempää ja tiettyjä ulkojuttuja ei viitsi edes lähteä yrittämään lapsen kanssa kahdestaan, mutta lapsi tuo ulkoiluun rutiineja ja ihan erilaista sisältöä.

Eikö meille kaikille olisi tilaa?

Tämä on nyt aika tunteita herättävä ja mielipiteitä jakava aihe, mutta minua ihan oikeasti on vuosia ottanut päähän se miten talviset hiihtoladut terrorisoivat muita liikkumisen muotoja.
Kun asuin maalaiskunnan keskustassa niin takapihalta lähti mainio koiranulkoilutusreitti sekä kävelyreitti joka lyhensi työmatkaani huomattavasti, mutta talvella siitä vedettiin latu. Tänään ajettiin hiihtolatu meidän talon takaiselle pellolle. Kuten olen kirjoittanut aikaisemmin on meillä pulkkamäki takapihalla ja se päättyy pellolle. Ajattelin että se on ihan ok ja meille kaikille riittää tilaa pellolla kun latu lopulta vedetään. Ajattelin että se joka ladun vetää osaisi käyttää silmiään ja päätään eikä olisi iso asia siirtää latua pari metriä keskemmälle peltoa. Kun tilaa kuitenkin selvästi on. No tässä tulos.

Ymmärrän kyllä että hiihto on hyvä ja suosittu harrastus ja sille pitää olla tilaa. Ei voi vaatia että kaikki polut säilyisivät kävelijöiden käytössä tai että pallolla liikuessa ei joutuisi varomaan latuja, mutta olisiko se niin iso asia jos paljon käytetylle kävelyreitille vedetyn ladun viereen vaikka ajettaisiin myös kävelijöille kelkanjälki? Ei edes ehkä jokaiselle reitille, mutta joku polku jota pääsisi vaikka kävelemään sinne ja takaisin ja joka menisi suunnilleen sellaisilla kohdilla missä tiedetään kävelijöidenkin paljon liikkuvan. Ilmeisesti se on kuitenkin jostain syystä ihan mahdoton ajatus. Sitten valitetaan kun ladut ovat rikki kun joku on kävellyt siitä tai hiihtänyt koiran kanssa, joka jättää tassunjälkiä.
Tai nyt tämä meidän mäki. Kyllä tiesin varautua siihen että latu on tulossa ja olin valmis siihen että joudun ehkä jossain kohtaa vähän jarruttelemaan ettei lasketa ladulle kun mäki nyt kuitenkin melkein joka laskulla tuppaa vähän pitenemään. Mutta jos tahallaan latu ajetaan hyvin selkeän lasku-uran yli niin saavat luvan hiihtäjät sopeutua siihen että latu on siltä kohdin vähän epätasainen.
Suurin vaarahan tuossa on jos joku hiihtää vauhdilla puskasta juuri kun ollaan tulossa pulkalla.

Minä inhoan tätä hiihtäjien ja jalankulkijoiden välistä sotaa, mutta silti päädyn usein osalliseksi siihen. Minusta kaikki mahtuisivat tuonne ulos liikkumaan kun siihen vaan suotaisiin mahdollisuus. Se ei ole hiihtäjän vika jos hänelle on vedetty latu siihen mistä ennen pääsi kävelemään, mutta jalankulkijallakin on oikeus minusta vaatia että hänelle jää tilaa harrastaa omaa liikkumisen muotoaan. Ymmärrän hyvin niitä jotka ihan törkeästi kävelevät latuja pitkin kun vaihtoehtona on mennä koiran kanssa lumen kaventamaa tienlaitaa. Kyllä minäkin kuljin ladunviertä pitkin kun työmatkani olisi pidentynyt huomattavasti jos olisin kiertänyt polkujen sijaan tien kautta. Minä en tahallaan turmellut/turmele latuja enkä ilkeyttäni kiusaa hiihtäjiä vaan jos joudun ladun viertä kulkemaan niin oikeasti kuljen sitä viertä. Enkä soisi kenenkään muunkaan tahallisesti latuja turmelevan. Se aiheuttaa vaan lisää kiukkua ja sanomista. Mutta minua inhottaa se miten laduilla terrorisoidaan muita ulkoilijoita. Ja sitten kiukkuiset hiihtäjät valittavat pilalla olevista laduista ja kaikki ovat vihaisia. Minusta monen kunnan liikuntatoimella olisi tässä mietinnän paikka. Miten sovittaa hiihtoladut ja kävelyreitit  niin että kaikille olisi tilaa.

"Paras hypätä suoraan kevääseen."

Tänään +9,5C ja vesisadetta. Joutsenia lensi pihan yli. Niidenkin muutto on kyllä todfella pahasti myöhässä.
Eilen oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Sellainen josta nauttisi täysin rinnoin jos se sijoittuisi vaikkapa loka- tai marraskuulle.

Torstaina aamusta  oli jo vähän lunta. Päivän aikana sitä satoi aika reippaasti lisää ja illalla ulkona näytti jo tältä.

Koskematon hanki pihassa.

Tehtiin tytön kanssa talven ensimmäinen lumilinna.

 Seuraavana aamuna näytti jo ihan toiselta. Illalla ei ollut jäljellä kuin pieni nökäre lunta siellä mihin oli tehty kakkuja.

Kuin muumi-animaation ensimmäisessä jaksossa,

"Paras hypätä suoraan kevääseen."

On se ihmisen niin vaikea olla tyytyväinen. Minusta tuntuu että olen oikein erityisen tyytymätön yksilö kun tunnen suorastaan fyysistä ahdistusta siitä että jouluksi tuskin tullaan saamaan lunta. Sama homma keväällä jos kesä ei tunnu lähtevän käyntiin tai lyhyen helejakson jälkeen tipahtaakin lämpötila lähemmäs kymmentä plusastetta.

Täysin turha syy ahdistua ja tuntea tuskaa, mutta silti yritän vältellä katsomastakaan ulos.

Ulos, tai sitten ei.

-1C. Jo herätessä näki mittariin katsomatta että ulkona on pakkasta. Ilma oli kirkas ja valoisa. Aurinkokin on kurkistellut pilvien raosta.
Eilen sateli väliin vettä, sitten räntää ja lunta ja taas vettä, mutta ehti se aurinkokin paistaa. Lämpötila pysytteli siinä +1C tietämissä koko päivän.

Tänään päätin että nyt lähdetään heti aamupalan jälkeen ulos ja otan oikein kameran mukaan ja kuvataan, hengitetään raitista ilmaa ja nautitaan kun on taas kuivaa. Lapsi ei vaan ollut samaa mieltä. Ulos pukemisesta on tullut taistelutanner. Hän tahtoisi pukea itse, mutta kun se ei vielä onnistu niin minun on edelleen suoritettava tuo toimenpide lopulta loppuun ja sitähän ei saisi missään nimessä tehdä. Kyllä minä muuten pukisin yhden vastustelevan lapsen helposti, mutta kun on kolmannen kerran vääntänyt saman kiemurrellessa lähteneen hanskan käteen ja taas se on puoliksi pois niin hanskat lentävät nurkkaan ja me ei lähdetä ulos. Siitä seuraa tietysti se että olen pahalla päällä puoli päivää kun joudun kököttämään sisällä. Voi antakaa joku minulle lisää kärsivällisyyttä...

Maailma pysähtyi

Pitkästä aikaa pakkasaamu. Seitsemän jälkee oli -1C ja yhdeksän maissa kun lähdettiin ulos n'ytti nollaa. Maa oli kuurassa, lehdet jäässä, tien pinta jäässä ja taivaalla sumua.
Maailma oli muuttunut harmaaksi. Mutta ei synkän harmaaksi vaan ikään kuin haalistuneeksi. Kesän ja syksyn kirkkaat värit olivat saaneet liikaa aurinkoa, kuin muovilelu joka jää koko kesäksi suoraan auringonpaisteeseen. Kuura teki kaikesta harmaata ja sumu jonka läpi aurinko yritti urheasti valaista lisäsi vaikutelmaa. Oli täysin tyyntä ja maailma tuntui pysähtyneen meditoimaan tai odottamaan. Ainoastaan pari varista lensi tien yli. Tien kohdalla oli hyvinkin kuulasta ja kirkasta. Tuntui kuin olisi saanut uudet silmälasit (tosin en käytä laseja, joten tämä pohjautuu vain mielikuvaan siitä miltä se voisi tuntua), mutta peltojen takana puut häipyivät sumuun. Taianomaista.
Nyt on sitten synkänharmaata, plussaa ja ankean kosteaa. Voihan syksy.

Ja kuvia ei taaskaan tullut. En jaksanut ottaa kameraa mukaan. Ehkä se olisi jopa osittain pilannut tunnelmasta nauttimisen. Enkä varmaan olisi saanut vangittua sitä pysähtynyttä tunnelmaa kameralla kuitenkaan. Voi miten odotan lumen toumaa valoa ja hiljaisuutta. Marraskuu on niin kova, kylmä, arvaamaton ja ikävä.
Rännit on tyhjäämättä, viimiset lehtikasat pihasta siivoamatta ja myyrä oli tehnyt linnakkeen keskelle takapihaa.
Minulla on valmiina postaus lintujen talviruokinnasta, mutta sitä varten otetut kuvat katosivat samassa kasassa seurantakuvien kanssa...

Kaivoin toiveikkaana tytölle lämpöpussin kun laitoin ulos vaunuihin nukkumaan. Olisi niin helppo kun laittaisi vaan villasukat, lapaset ja myssyn ja sujauttaisi paketin pussiin. Mutta luulen että kun kohta herättelen neidin niin hän on aivan hikinen. Tuo pussi kumminkin riittää sinne yli (vai pitäisikö sanoa alle, jos tarkoittaa kylmempää?) 10 asteen pakkasiinkin.

Onkohan minulla lievää kaamosmasennusta kun tuntuu etten saa itsestäni irti mitään.

Voihan tietotekniikka

 Tässä kävi nyt niin että koko lokakuun loppupuolen ja marraskuunalun kuvasaaliini katosi koneen syövereihin. Latasin ne koneelle ja poistin kamerasta. En ehtinyt siirtää kuvia paikoilleen kun mies kävi käynnistämässä koneeni uudelleen ja puf! Nyt en löydä kuvia enää mistään. Samalla katosi monia todella ihania iltakuvia joissa kauniit ja vahvat värit.
No ei mahda mitään. Tässä teille siis ainut valokuvaseurantakuva mitä minulla on edellisen päivityksen jälkeen annettavana. Mutta laitan tähän nyt sitten muutaman kuvan eräältä iltakävelyltämme Lokukuussa.

Kuuta kuvaamassa

Ilmat viilenevät. Tai niin meille lupaillaan. Nyt kun puista on lehdet pudonneet ja illat pimenneet niin alan kaivata sitä raikastas pikkupakkasta joka näin syksyllä nipistää nenää, mutta jolle helmikuussa vaan naureskellaan kun ei tunnu missään.

Ulkoilu on ollut viimepäivinä työn takana. Pari viikkoa on ollut niin paljon menemistä ja tekemistä että nyt kotiin päästyä huomasin olevani kyllä henkisesti ja fyysisesti virkeämpi, mutta samalla niin väsynyt ettei ole tosikaan. Yhden päivän möllötin sisällä aamusta iltaan ja tänäänkin pääsin pihalle vasta puolenpäivän aikaan. Lapsi reagoi kun ei olla ulkoiltu ja kiukuttelee. Tahtoo selkeästi ulos leikkimään. Ja minäkin kaipaan jo raitista ilmaa. Kuu on kaunis ja kulkee väärään suuntaan. En ole kovin hyvin perillä taivaankappaleiden liikkeistä, mutta minusta kuu meni tänään ihan väärään suuntaan ja se nousikin ihan väärästä paikasta.
Päivällä lämpötila kävi +7C-asteessa, mutta heti kun aurinko lähti laskuun romahti lämpötilakin kahteen. Ajasti sähkökynttilät valaisemaan eteistä ja pitää ruveta hamstraamaan öljykynttilöitä pihan valaisia ajatellen.

Ei huvita kuvata

Sää on tasaisen kauniin syksyinen. Öisin pikkupakkasta tai lähellä nollaa ja päivisin korkeintaan +10C. Joka päivä on aurinko käynyt kurkistamassa ainakin hetken aikaa. Tällainen kuiva syyssää on kyllä mitä ihanin. Kuitenkin tässä hipsutellaan kohti sitä pimeää ja synkkää aikaa vuodesta kun lehdet ovat pudonneet, illat ja aamut pimenneet eikä vielä ole lunta tuomassa valoa ja iloa ulkoiluihin.

Minulle on iskenyt valokuvaustauko. Jotenkin en jaksa edes ajatella kameran ottamista mukaan ulos. Noita valokuvaseurannan kuvia olen jaksanut ottaa aina kun kykenen (paitsi tänään kun unohdin), mutta muuten ei jotenkin huvita. Tässä eräänäkin aamuna olisi ollut aivan ihania sumuisia ja auringon kultaamia maisemia ja kauniit kuuraiset heinät tien vierellä, mutta en ollut ottanut kameraa. Olin alkuviikosta reissussa tuolla idässä enkä ottanut kameraa. Tässä kuussa on vielä toinen reissu sille suunnalle tulossa ja juuri nyt tuntuu siltä etten halua ottaa kameraa.
Enkä muuten otakaan jos ei siltä tunnu. Tunnen sen verran hyvin itseni että jos nyt väkisin valokuvaan vaikka ei huvita niin kyllästyn lopulta kokonaan. Parempi pitää vaan paussia ja tarttua sitten taas kameraan kun se tuntuu mielekkäämmältä. Sääli vaan että menetän valokuvauksen näkökulmasta nämä kauniit ruskanväriset päivät jolloin maailma hehkuu lämpimissä väreissä. Mutta niin se nyt vaan on. Ehkä ensi vuonna uudestaan.

(Kuva syksyltä 2008)

Erilaisia lupauksia

Kyllähän sitä kovasti huudeltiin että helle tulee. Mutta eipäs tullutkaan. Siitä huolimatta olen ihan kohtalaisen tyytyväinen siihen mitä sääennustukset näyttävät tällä hetkellä. Vähän vähemmän saisi tuulla ja vielä pari astetta lisätä jokaiseen päivään, mutta ottaen huomioon mitä nyt on ollut ja mihin suuntaan nuo ennustukset voivat vielä kääntyä olen ihan tyytyväinen siihen mitä nyt näyttää. Ja edelleen varmaan monia ottaa päähän se että valitan säästä. Siitä olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin. Siksi en nyt paneudu siihen.

Toinen mikä monia saattaa ärsyttää on saamattomuuteni noiden luvattujen postausten suhteen. Kyllä olen edelleen harmillisen tietoinen että en ole tehnyt kyselyni yhteenvetoa. Kyllä aion sen tehdä, mutta en tiedä milloin. Tulokset ovat tuossa viereisellä välilehdellä muistuttamassa itsestään jatkuvasti. Postaus Laurinmäestä tulee varmasti kunhan ehditään jossain välissä taas käydä siellä. Nyt sinne kannattaakin mennä, sdillä siellä on mahdollisuus nähdä myös lehmiä ja lampaita.
Sen sijaan voin nyt luvata että ihan oikeasti seuraava postaukseni koskee parveketta, josta lupasin muistaakseni jo keväällä tehdä oman postauksensa. Kuvat ovat valmiina odottamassa että katson ne läpi ja naputtelen tekstit. Se on siis ihan OIKEASTI nyt tulossa.

Ps. Jos teitä ei tämä viivyttelyni ärsytäkään niin minua itseäni se ärsyttää. Mukamas ei olisi koskaan aikaa...

Mökkielämää ja piipahdun Kuopiossa

Olemme nyt käyttäneet miehen kesälomasta suunnilleen puolet siihen että ollaan oltu jollakin mökillä. Ensin pari viikkoa miehen mökillä ja sitten pari yötä minun isäni mökillä. Kuvasaalista on kertynyt aikas paljon ja samoin maristavaa ja ihailtavaa.

Auringonpalvoja

On se hauki!

Mustikkaa riitti

Suurin marinan aihe on tuo sää. Valitettavasti en ole päässyt yli siitä että minua harmittaa kun kesä ei ole kunniolla lähtenyt käyntiin ja kohta jo syksy kolkuttelee ovelle.
Minä pidän kyllä kaikista vuodenajoista ihan alkukevättä ja loppusyksyä lukuunottamatta. Niitä loskaisimpia ja rapaisimpia kausia siis. Se vaan että kesä antaa virtaa jaksaa pimeä loppuysyksy ja kohti talven vaaterumbaa. Lämpimän kesän jälkeen sitä oikeastaan jo kaipaakin syksyn raikkautta ja väriloistoa. Sitten kun lehdet ovat suunnilleen pudonneet puista niin alkaa lumen odotus. Maaliskuun tietämillä alankin jo taas haikailla puutarhahommiin, uimaan, tepastelemaan paljainjaloin pitkin pihaa ja nuuskimaan kukkasia. Nyt kun kesä tuntuu tavallaan jäävän väliin niin tuntuu ettei akuissa olisi kylliksi virtaa jaksaa pimeän talven yli. Jalkapohjat eivät ole päässeet pinttymään harmaiksi, iholla ei hehku auringon lämpö vielä illalla, en ole kaivanut kesäpeittoa kaapista enkä ole sheivannut sääriäni kuin satunnaisesti kuluneen kesän aikana.

Remonttiapulainen

Ja mitenkäs tämä liittyy mökkeilyyn? No se liittyy siihen siten että mökillä parasta kotiin verrattuna on telkkarin ja tietokoneen puuttumisen lisäksi järven läheisyys. On ihanaa kun kuumana kesäpäivänä voi vaan päättää hypätä veteen vilvoittelemaan. Voi uida ja polskutella kunnes kädet ovat ihan ryppyiset ja lihaksia särkee ja sen jälkeen saa kuivatella laiturilla auringonpaisteessa.
No nytpä me vietimme peräti kahtena päivänä aikaa mökin pikkuisella hiekkarannalla. Lapsen mielestä vesi oli kylmää, mutta minä olin päättänyt että on kesä. Ilma oli parin kympin tienoilla ja vesi samoin. Ei hirmuisesti tehnyt mieli rymytä vedessä vaikka ei sitä nyt kylmäksi voinutkaan sanoa. Meni enemmän kahlailun puolelle. Mukamas kesä. Pah. Mutta positiivisena puolena, mustikoita riittää!

Nyt laitetaan kyllä tilaukseen oikein kunnon kesäinen ja helteinen elokuu!

Ilta-aurinko leikkii järven pinnalla.

Kyllä se aurinko kaikesta huolimatta pääsi kimaltelemaan veden pinnassa.

Mutta siis siitä mökkielämästä vielä sen verran että tuo miehen mökki on melko moterni ja periaatteessa siellä on helppo mökkeillä pienenkin tenavan kanssa. On sähköt ja vesi juoksee järvestä. Telkkarikin siellä kyllä on, mutta sitä ei olla koskaan avattu, eikä avata. Anoppi puolisoineen katselee sitä aika paljon, ja se heille suotakoon, mutta minä menen mökille nimenomaan päästäkseni irti tuon kaltaisista laitteista.
Vaikka olenkin kova valittamaan niin oli tuolla aika hienojakin hetkiä. Kuten se kun istuu laiturilla auringossa huuhtomassa vastapestyä pyykkiä, vesi liplattaa, koira on pylly pystyssä puskassa ja saunanpiipusta tupruttelee savua.
Tai oletteko koskaan kokeilleet puhaltaa saippuakuplia tyynen järven yllä? Kuplat jäävät pomppimaan veden pinnalle ja kun on tilaa niin tuuli pyörittelee niitä uskomattoman pitkään ennen kuin ne puhkeavat. Kaunista on se.

Kaatosade

Sateen jälkeen

Myös todellinen kaatosade oli kokemuksena ihan hieno. Vettä tuli kuin saavista. Koko mökki kumisi ja ulkona pimeni. Lapsikin oli vähän ihmeissään.
Ampiaiset tekivät pesää keinun kattoon ja pesän edistymistä oli ilo seurata. Myös pari tyyntä ja todella kaunista aamua olivat ehkä koko kesän hienoimmat. Käytiin soutelemassa tunnin verran melkein tyynellä järvellä ja sain ihan uskomattoman hienoja kuvia aamu-usvasta.

Kesän projektina huussi sai sisämaalin.

Se oli se kaunis rantapäivä.

Isäni mökki onkin vähän alkeellisempi. Sähkö tulee aurinkopaneeleista ja vesi kannetaan ihan hartiavoimin. Lisähaastetta tuotti mökin ja pihan keskeneräisyys. Mutta valmistuttuaan se on varmasti myös hieno paikka. Sen suurimpia etuja tuohon toiseen mökkiin nähden on ehdottomasti oma rauha. Miehen mökin molemmin puolin on naapurit ja heillä molemmilla on koira. Tie kummallekin mökille kulkee aika läheltä meidän mökin takaa ja kaikki liikenne kuuluu ja tarvittaessa näkyy. Isäni mökillä taas naapuri näkyy kyllä osasta tonttia, mutta siitä ei kulje väkeä ohi ja matkaa naapuriinkin on sen verran että kumpikaan ei häiritse toistaan (ellei sitten naapuria häiritse kun liikenne kulkee hänen ohitseen :P ). Lisäksi talojen välissä on vielä vettä.

Pulkkilanharjulla menossa.

Kesäsää

 Kun nyt kerran reissunpäällä oltiin niin piipahdettiin samalla Kuopiossa syömässä Muikkuja matkustajasataman tuntumassa sijaitsevassa vanhassa merimieskapakassa Sampossa, joka on nykyään varsin viihtyisä muikkuravintola. Muikut on paistettu kunnon voissa ja ne eivät ole ihan niitä kaikista pienimpiä sinttejä. Ja ne pyrstöt! Niitä voisi syödä kuin sipsejä. Tyttökin söi oman muikkuannoksensa hyvällä halulla. Palvelukin pelasi paremmin kuin hyvin.
Sen verran voi kokemuksesta sanoa että jos tietää olevansa menossa tuonne niin kannattaa joko olla liikenteessä jo yhdentoista maissa kun paikka aukeaa tai sitten varata pöytä etukäteen. Kerran olen joutunut kääntymään ovelta kun paikka oli ihan täynnä.

Käveltiin vähän tuolla sataman tuntumassa ja kierrettiin kirkko joka on tällä hetkellä remontissa. Voin sanoa että Kuopio on ainakin noilta osin varsin viehättävä kävelykäupunki. Puistoja on paljon ja niitä on hoidettu huolella ja rakkaudella. Pienet rännikadut luovat ihan oman tunnelmansa ja yllätyin miten paljon siellä on säästetty vanhoja puutaloja. En ollut ensimmäistä kertaa Kuopiossa, mutta jotenkin en ole ennen tullut ajatelleeksi. Noiden rakennusten kunto on kaikenlisäksi uskomattoman hyvä. Ihan toista kuin Hämeenlinnassa. Onhan sielläkin toki vanhaa kunnostettu ja säästetty, mutta ei näitä kahta voi verratakaan. Oikein harmittaa oman kotiseudun tilanne kun näkee miten asiat voisivat olla.
Voin suositella kyllä lämpimästi kävelyretkeä Kuopioon kauniina kesäpäivänä. Ruokapaikoiksi uskallan suositella Sampoa ja isäni kertoi hyvää paikasta nimeltä Mustalammas. Itse en ole käynyt, enkä siksi osaa sanoa enempää. On kuulemma oikein Michelin tähtiä saanut, mutta siihen nähden varsin edullinen ruokapaikka. Jos joku on käynyt niin kertokaa ihmeessä kokemuksia!

Paluumatkalla pysähdyttiin sitten Pulkkilanharjulla Reimarissa. Ei syöty muuta kuin jäätelöt, joten ruuasta en osaa sanoa mitään. Uskallan kuitenkin noin lyhyellä pysähdyksellä sanoa että paras anti paikassa oli maisema. Itse paikka ei ole erityisen viehättävä, jos nyt ei luotaantyöntäväkään. Vessassa haisi vanhalle rakennukselle ja koppi oli niin pieni että sinne piti peruuttaa sisään ja minunkin joka on vain 150cm pitkä enkä omista kovin komeaa vatsaa oli oikeasti hankala mahtua koppiin sisälle. polvet ottivat oveen kiinni. Oli paikka kuitenkin kohtalaisen siisti ja tosiaan en tiedä vaikka ruoka olisi miten ihmeellistä. Mutta jos on ajamassa ohi ja siltä tuntuu niin ei tuo nyt mitenkään huono pysähdyspaikka ole

Pulkkilanharjulla Reimarin parkkipaikalla.