Herätys talviunesta

Lämpötila on keikkunut jo pitkään nollan tuntumassa, mutta nyt keittiön mittari näyttää yli viittä plusastetta. Välillä on saatu aurinkoa, väliin räntää tai lunta ja pilvisiäkin päiviä on mahtunut joukkoon. Aamulla oli sumua, mutta nyt aurinko paistaa ohuen pilviverhon läpi.

Olen viime päivinä sunnannut energiaani kävelyn lisäämiseen. Olen oikein panostanut siihen että kartutan taas askelia mittariin. Syksyllä otin mittarin pois kun luvut olivat niin masentavia. No niinhän asiat ratkaistaan että lakaistaa ongelma piiloon eikä tehdä niille mitään. Mutta nyt taas tehdään. Kai se oli jonkinlainen talvihorros. Aika surkeita lukemia on mittariin nytkin kertynyt, mutta koko ajan lisääntyvässä määrin kuitenkin.

Viime torstaina oli se ratkaiseva päivä kun päätin että saa riittää nököttäminen. Kaivoin lumikengät kaapista ja jäin arpomaan otanko tytön mukaan pulkassa vai kantorepussa. Pulkka olisi vähemmän raskas kun sen kiinnittää koirien talutusvyöhön, mutta päädyin reppuun, koska halusin päästä kulkemaan myös ojien yli ja metsään.
Olihan sekin yhdenlainen miniseikkailu. Ensinnäkin lumikengät olivat melko turhat kun pellossa sänki pisti läpi hangen. Tunsin itseni aika tyhmäksi kenkineni, mutta kun nyt kerran oli lähdetty niin sitten mentiin. Metsän puolella lunta oli vielä vähemmän. Oli ihana huomata miten metsän sisälle päästyä äänimaailma muuttui. Pellolle kantoi autojen hurina ja kaikenlainen ihmisten aiheuttama taustahäly. Metsän sisältä näki kyllä miten autot menivät tiellä, mutta niiden ääni oli tuskin kuuluva. Hukkui tuulen ääniin lähes täysin. Autojen sijasta kuului lintujen sirpatusta ja oksilta putoilevan lumen humpsahduksia ja kahahduksia. Haahuilin siellä kuuntelemassa hiljaisuutta ja nuuskimassa ja silittelemässä puita. Puun pinta on aina ollut minulle jotenkin rauhoittava koskettaa. Lapsena jo tykkäsin kosketella kaarnaa. Aistien herättelyä ja mielen hoitoa yhdessä paketissa.
Paluureittiä valitessa piti tietysti mennä vaikeimman kautta. Metsän laidassa oli aika iso oja jonka yli minun oli itseppäisenä pakko päästä. Tietysti, koska vaihtoehtona olisi ollut kiertää pidempi tie sillan kautta, ja palata omia jälkiään kotiin tai ylittää toinen yhtä syvä, mutta vähän leveämpi oja. Paikoittain oja oli sula, mutta löysin kohdan missä se oli vähän kapeampi, yli jäätynyt ja siinä oli jotain puskaa. Puskia lumikengän alle taivuttamalla ja hyvin varovaisin askelin pääsin kuivana ojan yli. Lapsi nauraa räkätti selässä. Noiden kenkien ja selkäkyytiläisen kanssa jyrkkää penkkaa ylös kapuaminen oli myös ihan mielenkiintoinen operaatio. Tuli vähän sauvoja ikävä ja lapsella oli entistä hauskempaa kun ähisin ja puhisin kaikkia neljää raajaani käyttäen ja lumikengät lipsuen hitaasti, mutta melko varmasti ylöspäin.
Joka tapauksessa hikisenä ja ihan naattina lumikengät kainalossa tienviertä kotiin päin taapertaessa oli aika voittajatunnelmat. Sitä ei aina laiskuudessaan muista miten hyvä olo tulee kun haastaa kroppansa.

Tuon reissun jälkeen olen taas kävellyt joka päivä, paitsi tänään. Vielähän tässä on aikaa lähteä. Tosin pukeutuminen noihin lämpötiloihin voi olla jo vähän haastavaa. Minulle tuottaa aina hankaluuksia nämä vuodenaikojen vaihdokset. Esillä on tällä hetkellä vaan talvitamineita ja ne myös pitävät parhaiten vettä ja kosteutta. Niissä tulee kuitenkin ihan varmasti auttamattomasti hiki. Mutta toisaalta lumi hohkaa kylmää. Kuomakopiotkin pitää varmaan vaihtaa vaelluskenkiin, jotka pitävät vettä ja ehkä toppatakin vaihtaminen sarkatakkiin olisi hyvä idea.
Odotan jo todella malttamattomana sitä kun saan ottaa käyttöön paljasjalkakenkäni. Kaipaan sitä keveyttä ja vapautta jonka niiden avulla saa kävelyyn. Oikeastaan voisin iltapäivällä ottaakin ne testikäyttöön. Katsoa miten ne villasukan kanssa menevät lumessa jos pysyy liikkeessä. Voivat kyllä olla auttamattoman liukkaat, mutta eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Mitkään talvikengät nuo eivät kyllä ole, mutta sittenpähän tietää.

Sateinen päivä helteiden jälkeen

Pilvinen, sateinen ja trooppisen tuntuinen päivä. Tuuli puhalteli varmaan itsensä loppuun jo alkukesästä kun nyt jaksoi vain juuri sen verran huokailla että sen huomasi.

Sade toi tullessaan tuoksut. En vain osannut päättää tuliko tuoksusta enemmän mieleen juhannus vai syksy. Sade vahvisti kukkien ja maan tuoksua ja tuo alle 20C ja kostea ilma olisi sopinut periaatteessa molempiin. Jos olisin sulkenut silmäni erään naapuritalon kohdalla jossa lämmitettiin puusaunaa olisin voinut hyvin kuvitella käveleväni juhannuksena pyyhe harteilla kohti rantasaunaa.

Lapsi järjesti tänään liikuntapuoleni. Kun tuo sateinen sää ei houkutellut pihalle pyörimään niin käytin hyväkseni pientä taukoa ja kokosin porukkani (lapsi ja kaksi koiraa) ja lähdettiin vaunulenkille. Lapsipa päätti melkein tasan puolivälissä heivata vaununreunalla roikkuvan itkuhälyyttimen virkaa tekevän Cobran radiopuhelimen pois kyydistä. En tietenkään huomannut sitä ennen kuin kotipihassa kun sitä olisi tarvittu. Noh piti pärjätä siihen hätään ilman. Kolusin koko huushollin läpi etsien paria yksinäiselle radiopuhelimelleni ja harmittelin kun toinen puoli ei tietenkään ollut päällä. Iltapäivästä sitten ei muuta kuin sama lenkki uudestaan. ja siellähän se puhelin köllöttelin "naama" maata vasten penkalla. Oli saanut aikapaljon sadettakin niskaansa, mutta niinpä roiskesuojattu laite toimii edelleen. ja kiitos lapseni, askelmittarissa on sittenkin yli 10 000 askelta tälle päivälle!

Kotipihan viidakko

Kun on pari viikkoa poissa kotoa niin pihalla ehtii tapahtua paljon. Kirvat ovat vallanneet useampiakin kasveja, ruoho oli kasvanut räjähdysmäisesti, seinän välissä asuvat kimalaiset ovat lisääntyneet hurjasti ja seinänvierellä käy aikamoinen kuhina, kukkapenkki on mennyt ihan länään kun kukaan ei ole ollut seuraamassa tarvitseeko se tukea ja linnunpoikaset ovat lähteneet pesästään. Perunoissa on pitkät varret ja kurkuilla ja tomaateillakin on toivoa jos elokuussa tulisi lämpimiä ja mielellään syyskuussakin jonkun verran. Tällä välillä onkin kuulemma tullut ihan mukavassa suhteessa vettä ja aurinkoa. Naapuri jonka pyysin kastelemaan kukkia poissaollessamme kertoi että hänen ei ole tarvinnut pihalla tehdä käytännössä mitään. Sisäkukkien ja parvekkeen kasvien kastelu on riittänyt.

Se että emme olleet leikkaamassa ruohoa on ollut paitsi niittykukkian, myös kimalaisten ilonaihe (jos kimalaiset nyt voivat iloa tuntea). Puoli nurmikkoa oli nimittäin täynnä valkoapilaa. Sen tuoksu levisi koko pihaan ja täytyy sanoa että se jon mikä on kotoinen kesätuoksu.

Nyt tuo apilaviidakko on kuitenkin kesytetty. Ruohoa ajaessa leikkuri meni tukkoon niin monta kertaa etten jaksanut laskea. Lopulta en saanut sitä enää ollenkaan käyntiin. Siinä vaiheessa hätyytin miehen hoitamaan työn loppuun. Tapani mukaan halusin kuitenkin että kimalaisten ja minunkin ilokseni säästetään muutamia apilamättäitä. Tämän pihan kukkaloisto perustuu kuitenkin pääosin niittykukkiin, vaikka istutettujakin kukkia ja puskia löytyy ihan riittävästi hoidettavaksi.


Projektini lisätä askelmääriä on käynyt vähän huonosti. En edelleenkään pääse useimpina päivinä lähellekään sitä 10 000 askeleen tavoitetta johon pitäisi pyrkiä. Ruohon leikkuusta niitä askelia tulee ihan mukavasti. Olen ihmetellyt ihan miten olenkin tänä kesänä innostunut leikkaamaan ruohoa! Se on oikeasti mukavaa! No meillä on vetävä leikkuri niin työntämiseen ei tarvita voimaa. Pääasiassa se on leikkurin perässä kävelemistä ja oikeaan suuntaan ohjaamista. Jyrkimmissä paikoissa pitää kyllä oikeasti työntääkin. Jos tuon koko pihan ajaa itse niin siitä tulee arviolta 4000-5000 askelta. Ihan hyvä saldo ihan vaan kotipihalla ;) Voi jos tämä into jatkuisi talven lumitöihin. Mikäli talvella nyt saadaan lunta (pessimisti)...

Kukkapenkkikin on muuttunut viidakoksi.

+ 20c, mutta ikävä kalsa tuuli.
Kevät (vai joko uskaltaa sanoa että kesä?) etenee nopeammin kuin ehdin kuvata, blogin päivittämisestä puhumattakaan. Ihmettelin jo viimeksi ja ihmettelen jälleen, mikä siinä keväässä on kun silloin iskee aina poikkeuksetta hirmuinen stressi eikä mukamas ehdi tehdä mitään. No on tänäänkin sentään tullut yli 7000 askelta kun vein koko porukan lenkille aamupäivällä ja iltapäivällä käytiin vielä tytön kanssa pyöräilemässä (minä työnsin) pieni lenkki.

Kevätpuuhia

Uhkailin Twitterin puolella että blogi on muutaman päivän tauolla, mutta oli sään puolesta niin jännä päivä että tulin nopeasti naputtelemaan muutaman sanan.

Tänään on paistanut aurinko ja välistä tullut melko rankkojakin sadekuuroja. Nyt illemmalla on tuuli voimistunut ja jossain vaiheessa katselin ikkunasta miten tuuli painoi sadetta aaltoina sivuttain tuolla pellon yläpuolella.

Tänään on kevättöiden osalta ollut varsin antoisa päivä. Mies laittoi ruohonleikkurin kuntoon ja minä ajelin nurmikot. Haravoin etupihan risut ja neulaset ja kärräsin ne uuden perunamaan pohjaksi.
Lapsikin valloitti pihaa konttaamalla etupihan laidasta laitaan kumpaankin suuntaan minun haravoidessani.

Kannatti olla itsepäinen ja ryhtyä tuohon ruohonleikkuuseen vaikka satoi vettä. Sade loppui nopeasti enkä ehtinyt edes kastua vaikka ajon aikana ehti tulla toinenkin sadekuuro. Paitsi hiestä kun suurimman osan aikaa aurinko paistoi täydeltä terältä enkä uskaltanut kevään petollisuuden takia riisua vielä takkia. Nyt on nimittäin kivan siistin näköinen piha ja vasta leikattu ruoho tuoksuu niiiiiiiiin hyvältä.
Plussana muuten että ennen pihatöihin lähtöä oli askelia kertynyt päälle 700 ja kun tulin sisälle niin niitä oli yli 5500. Ei siis edelleenkään olla palattu takaisin omiin tavoitteisiin, mutta tämä oli jo iso parannus. Tällä hetkellä askelia on päälle 6000Jos tänään saisi vielä tuhannen askelta kerättyä niin alettaisiin olla taas omassa minimitavoitteessa.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Nyt on muutaman päivän ollut mukavan lämmintä. Tänäänkin lämpötila kävi reippaasti yli kymmenen asteen vaikka ihan aamua lukuunottamatta onkin ollut pilvistä. Eilen oli kauniin aurinkoista ja joku päivä tässä menneellä viikolla oli todella tyyni ja mukavan tuntuinen ilma vaikka vettä sateli. Sade oli kuitenkin sellaista mukavaa joka raikastaa ilman ja loppuu aina ennen kuin vaatteet ehtivät kastua läpi. Ai miten nautin sateen tuoksusta ja raittiista ilmasta kun remontin takia oli kuuhkattu sisällä monta päivää.

Raparperi puskee maasta.

Viinimarja jo hyvässä kasvunalussa.

Kun pieni ihminen on elänyt yli puolet elämästään niin että ulkona on tarvittu rukkasia ja tumppuja niin voi miten maailma aukeaa kun nuo ärsyttävät ja tarttumista haittaavat jutut saa heivata pois. Sitä löytää kaikenmaailman kaarnanpalasia, kastematoja, käpyjä ja ruohoja. Kaikki käy tietysti suun kautta ja aikuinen saa olla tarkkana, mutta kyllä vaan pitäisi jokaisen ottaa mallia tuollaisesta vuoden vanhasta. Maailma on paljon ihmeellisempi kun sitä pysähtyy tosissaan katsomaan läheltä.

Nokkosia voisi jo kerätä.

 Kukkapenkin narsissikin on jo kukassa, mutta siitä en ole huomannut ottaa kuvaa.

Maitohorsma talon nurkalla.

Tänään tuli lähdettyä vielä tuossa viiden maissa kävelylle typyn ja koirien kanssa. Suunnattiin kohti keskustaa ja mies poimi koko konkkaronkan kyytiin kotimatkallaan. Kolmisen kilometriä ehdittiin tallata ja askelmittariin on kertynyt askelia vajaa 7600. Eihän se oikeasti paljon ole, mutta ilahduttaa minua sillä kevätmasennuksen ja tuon remontin takia on kohta pari viikkoa menty ihan muutamallatuhannella askelmalla ja jossain kohtaa kun mittarin lukemat vaan masensivat kannustamisen sijaan sai mittari muutaman päivän kerätä pölyä hyllynreunalla. Ehkä tämä taas tästä pikkuhiljaa.

Kevät tuntuu olevan minulle se kaikista rankin vuodenaika. En tiedä miksi, mutta olen joka kevät jossain vaiheessa tosi väsynyt ja kyllästynyt. Luulin aina että se jontui siitä että töissä on keväällä aina niin kiire, mutta nyt olen ollut kotona ja sama juttu. Mistäköhän moinen mahtaa johtua? Keväällä on kuitenkin niin paljon kaikkea kivaa. Luonto herää ja joka päivä on jotain uutta löydettävää ja katsottavaa.

Kuvassa näkyvä mato oli ihan vähällä tulla syödyksi, mutta ehdin huomata ja pelastaa.

Kielot puskevat myös päitään esiin.

Kaarnanpalasta riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa.

Käpykin on kiva.

Murkut

Aurinkoiset mehikasvit.

Koiratkin valmistautuvat jo kesän lämpimiin.

Ensimmäinen lämmin päivä

+14,5C oli päivän ylinlämpötila keittiön mittarista. Tuuli jonkun verran, mutta tuuli oli lämmin ja miellyttävä.

Kolme väriä. Syvänvaaleansininen taivas, kirkas ja tumma vihreä (jota kamera ei tallentanut oikein) ja vaaleanruskea.

Tein 10km kävelylenkin toisen koiran kanssa. Askelia kertyi yli 16 000 ja melkein sain rakot jalkapohjiin. Koira on vain maannut sen jälkeen kun päästiin kotiin. Tässä kunnon kattaus kuva-antia tuolta reissulta.
Kun vielä saisi nuo tuoksut taltioitua jotenkin. Aina kun vuodenaika vaihtuu tulee uusi tuoksukattaus joka tuo mieleen muistoja. Jos pitäisi valita vain yksi aisti jolla saisin kokea ensimmäisen kevätpäivän niin se saattaisi hyvinkin olla hajuaisti.

Oli jotenkin harmaa kohta.

Pienet auringot täplittävät tienpientareita.

Kimalaiset ovat kaivautuneet koloistaan.

Mäntymetsä on kaunis.

Siitä meni hepoinen.

Tällainen seuraili meitä vähän matkaa lenkillä.
Myöhemmin kohtasimme myös kaksi yhtä isoa ja kokomustaa.
Ystävällisiä kaikki.

Tällaisia aarteita jollain tallissaan.

Koira alkaa jo vähän väsyä loppumatkasta.

Muutama tirppa.

Meillä oli yleisöä.

Satumetsän sammalia.

Ihan muutama kissa tässä puskassa.

:(

Kenkävalinta ei osunut ihan nappiin. Nämä otin kun ajattelin lenkin varrella olevia märkiä paikkoja, mutta ne olivatkin aika kuivia ja turhaan haudoin jalkojani hyvissä, mutta aika lämpimissä ja jäykissä kengissä.
Sitäpaitsi minulla oli ihan vääränlaiset sukat. Tuollaiselle kävelylle ei koskaan pitäisi lähteä ilman merinovillaa.

Mikä kukka?

Nauttikaa kun vielä voitte

Mikä päivä! Aurinko paistaa täydeltä terältä. Pilvenhattaraakaan ei näy. +6-7C ja tuulikin on siedettävä. Yhdelläkään kävelyllä en ole tänään käynyt sillä halusin katkaista kiireputken joka minulla on tuntunut olevan päällä jo jonkun aikaa. Kiire suorittaa kaikki arkiset askareet ajallaan tai edes vaan vähän myöhässä. Vasikka olen kaiket päivät kotona niin on meinannut iskeä stressi.
Mutta kappas, ei tarvittu kun aurinko ja päätös että tänään on lepopäivä enkä yritä suorittaa mitään vaan annan itseni tehdä sitä mikä tuntuu juuri nyt hyvältä. Sain tiskikoneen tyhjennettyä jo aamupäivällä(!), tytön nukkumaan ajoissa, vietyä roskat, vietyä lasinkeräyksen(!!), haravoitua(!), ulkoiltua pari tuntia ja nyt kirjoitan blogia eikä kello edes lähesty puoltäyötä(!!). Silti ehdin myös tehdä puolen tunnin joogan ja askelia on kertynyt tähän mennessä tasan 9273. Kun normaalisti saan käydä kahdella kävelyllä ja silti pitää vähän yrittää kävellä ylimääräistä että 10 000 tulisi täyteen. Mitä oikein tapahtui?

Olen siis hankkinut uuden askelmittarin jo joitain viikkoja sitten. Siitä on jossain vaiheessa tulossa ihan oma postauksensa. Pari muutakin aihetta on odottelemassa että saan kirjoitettua. Esimerkiksi edellisen väittämän purku. Se on puoliksi valmis, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Pitää yrittää ryhdistäytyä lähitulevaisuudessa.

Kuva napattu Funland -nimisestä
facebook-ryhmästä.

Ai niin, muistakaahan nauttia NYT näistä aurinkoisista päivistä. ilmatieteenlaitos uhkailee kevään olevan tyypilliseen tapaansa oikukas ja heittävänsä ensi viikolla niskaamme takatalven. Vaikka talvesta pidänkin enkä voisi kuvitella asuvani jossain missä sitä ei olisi niin sen jälkeen kun on ollut muutama oikein keväinen päivä ajatus uudesta lumisateesta on aika ahdistava ja masentava. Kyllähän sen tietää että kevät ei ala kerralla niin kuin ei talvikaan. Sen pitää päästää julkisuuteen ainakin yksi tai kaksi traileria ennen virallista ensi-iltaa.

Ensimmäinen oikein keväinen päivä

Päivän ylin lämpötila keittiönmittarin (varjon puolella) mukaan +8C. Puolipilvistä tai aurinkoista koko päivän ja se sai kyllä liikkeelle kohtalaisesta tuulesta huolimatta.

Käytiin aamupäivällä pitkällä kävelyllä koirien ja tytön kanssa. Kaikki (jopa minä) käyttäytyivät mallikelpoisesti. (Tai ehkä muut käyttäytyivät koska minä käyttäydyin.) Askelmittari näytti lenkin jälkeen 8000 askelta, mikä on minulle aika hyvin pelkästään aamupäivän aikana kerätyksi.

Toissapäivänä nähtiin ensimmäinen joutsen ja tänään kolme lisää. Juttelin naapurinukon kanssa ja hänen mukaansa joutsenet ovat vajaan kuukauden etuajassa.

Päiväruuan jälkeen päräistiin uudestaan pihalle ja tällä kertaa kameran kanssa. Auringossa tulee parempia kuvia kuin harmaassa säässä. Tuntuu että melkein jokainen kuva onnistuu, kun vertaa hämärään säähän missä yli puolet kuvista tärähtää tai jää valjuksi tai harmaaksi. Tosin keskityin lähinnä kuvaamaan tyttöä ja unohdin maisemat, mutta tuli otettua muutama kevätkuva teitäkin varten.

Toinen koiristamme käy aurinkoenergialla. Kesälläkin pitää aina etsiä se kaikista aurinkoisin ja kuumin paikka mihin asettua makuulle. Tavoilleen uskollisena se nytkin asettui aurinkoon poseeraamaan minulle. Toinen karvakorva taas nauttii enemmän talvesta ja ottikin ilon irti viimeisistä takapihan lumenrippeistä.