Erityisen kaunis lokakuu

Ihana lokakuu ollut tähän asti. Aurinkoa, lämmintä, kuuraisia ja sumuisia aamuja ja ennekaikkea kuivia ja valoisia päiviä.

Selityksenä hiljaiselolleni voin kertoa että olin taas pitkästä aikaa töissä ja jostain syystä nukuin koko kuluneen viikon niin huonosti että minusta ei työpäivän jälkeen ollut muuhun kuin joko makaamaan ajattelematta mitään tai kiukuttelemaan pahemmin kuin kaksivuotias. On töissä silti myös ihan tosi hauskaa! Juuri nyt se vaan jostain syystä saa aikaan tiedostamatonta stressiä joka valvottaa. Töitä on luvassa myös tulevalla viikolla, joten en uskalla luvata postaustahdin vilkastuvan vielä silloin. Pitäkää kuitenkin peukkuja parempien unien toivossa. Pyrkimykseni olisi joka tapauksessa saada Tunne sää -sarja käytyä läpi ennen katseluajan loppumista. Katsotaan kuinka käy :)

Voihan tietotekniikka

 Tässä kävi nyt niin että koko lokakuun loppupuolen ja marraskuunalun kuvasaaliini katosi koneen syövereihin. Latasin ne koneelle ja poistin kamerasta. En ehtinyt siirtää kuvia paikoilleen kun mies kävi käynnistämässä koneeni uudelleen ja puf! Nyt en löydä kuvia enää mistään. Samalla katosi monia todella ihania iltakuvia joissa kauniit ja vahvat värit.
No ei mahda mitään. Tässä teille siis ainut valokuvaseurantakuva mitä minulla on edellisen päivityksen jälkeen annettavana. Mutta laitan tähän nyt sitten muutaman kuvan eräältä iltakävelyltämme Lokukuussa.

Kuuta kuvaamassa

Ilmat viilenevät. Tai niin meille lupaillaan. Nyt kun puista on lehdet pudonneet ja illat pimenneet niin alan kaivata sitä raikastas pikkupakkasta joka näin syksyllä nipistää nenää, mutta jolle helmikuussa vaan naureskellaan kun ei tunnu missään.

Ulkoilu on ollut viimepäivinä työn takana. Pari viikkoa on ollut niin paljon menemistä ja tekemistä että nyt kotiin päästyä huomasin olevani kyllä henkisesti ja fyysisesti virkeämpi, mutta samalla niin väsynyt ettei ole tosikaan. Yhden päivän möllötin sisällä aamusta iltaan ja tänäänkin pääsin pihalle vasta puolenpäivän aikaan. Lapsi reagoi kun ei olla ulkoiltu ja kiukuttelee. Tahtoo selkeästi ulos leikkimään. Ja minäkin kaipaan jo raitista ilmaa. Kuu on kaunis ja kulkee väärään suuntaan. En ole kovin hyvin perillä taivaankappaleiden liikkeistä, mutta minusta kuu meni tänään ihan väärään suuntaan ja se nousikin ihan väärästä paikasta.
Päivällä lämpötila kävi +7C-asteessa, mutta heti kun aurinko lähti laskuun romahti lämpötilakin kahteen. Ajasti sähkökynttilät valaisemaan eteistä ja pitää ruveta hamstraamaan öljykynttilöitä pihan valaisia ajatellen.

Ei huvita kuvata

Sää on tasaisen kauniin syksyinen. Öisin pikkupakkasta tai lähellä nollaa ja päivisin korkeintaan +10C. Joka päivä on aurinko käynyt kurkistamassa ainakin hetken aikaa. Tällainen kuiva syyssää on kyllä mitä ihanin. Kuitenkin tässä hipsutellaan kohti sitä pimeää ja synkkää aikaa vuodesta kun lehdet ovat pudonneet, illat ja aamut pimenneet eikä vielä ole lunta tuomassa valoa ja iloa ulkoiluihin.

Minulle on iskenyt valokuvaustauko. Jotenkin en jaksa edes ajatella kameran ottamista mukaan ulos. Noita valokuvaseurannan kuvia olen jaksanut ottaa aina kun kykenen (paitsi tänään kun unohdin), mutta muuten ei jotenkin huvita. Tässä eräänäkin aamuna olisi ollut aivan ihania sumuisia ja auringon kultaamia maisemia ja kauniit kuuraiset heinät tien vierellä, mutta en ollut ottanut kameraa. Olin alkuviikosta reissussa tuolla idässä enkä ottanut kameraa. Tässä kuussa on vielä toinen reissu sille suunnalle tulossa ja juuri nyt tuntuu siltä etten halua ottaa kameraa.
Enkä muuten otakaan jos ei siltä tunnu. Tunnen sen verran hyvin itseni että jos nyt väkisin valokuvaan vaikka ei huvita niin kyllästyn lopulta kokonaan. Parempi pitää vaan paussia ja tarttua sitten taas kameraan kun se tuntuu mielekkäämmältä. Sääli vaan että menetän valokuvauksen näkökulmasta nämä kauniit ruskanväriset päivät jolloin maailma hehkuu lämpimissä väreissä. Mutta niin se nyt vaan on. Ehkä ensi vuonna uudestaan.

(Kuva syksyltä 2008)

Pakkanen

Pakkaset tulivat ja veivät minulta tänä vuonna vain yhden pelargonian. Kolmena aamuna on auton ikkunat olleet jäässä ja tänään olivat vielä ennen yhtä kun piti lähteä käyttämään tyttö hammaslääkärissä.

Pakkanen on saanut myös pajut ja pihlajat lopulta tiputtelemaan lehtiään. Ruoho ja lehdet ovat aamuisin kauniin kuuran peitossa ja maailma on kaunis.

Villasukat on kaivettu kaapista, pohdin villahousujen hommaamista ja makuuhuoneen ikkunakin on ollut jo yli kaksi vuorokautta putkeen kiinni. Harkitsen vakavasti untuvapeiton kaivamista varaston kätköistä. Eilen laitettiin kaksi patteria päälle. Keittiöön ja tytön huoneeseen. Aamuisin on jo aika viileää sisällä (+18C). Päivällä lämpöä riittää kyllä liiankin kanssa kun aurinko paistaa suoraan olohuoneen ikkunoihin, mutta se on sen verran hyvä lämmönlähde että varmaan säästää meiltä kyllä jonkun verran lämmityskustannuksia keväisin ja syksyisin.


Tyttö on hyväksynyt lapaset ja rukkaset mukisematta, mikä on minusta ihme kun muistelen päiväkotilapsia. Olin varautunut tappelemaan käsineiden käytöstä, laittamaan karanneen peukalon vähintään viiden minuutin välein takaisin paikalleen ja yleensäkin pukemaan lapasen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ulkoilun aikana. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole ollut! Olen positiivisesti yllättynyt.

Laurinmäki lopultakin

Eilen odoteltiin myräkkää. Aamusta jo tuuli jonkun verran, mutta ei niin pahasti etteikö olisi uskallettu lähteä jo etukäteen sunnitellulle eväsretkelle Laurinmäelle. Yritin houkutella joskos olisin saanut vaikka jonkun muunkin kotiäidin innostumaan retkestä, mutta ehkä myrsky, hankalahko maasto tai ihan vaan ajan ja/tai energian puute arvelutti kun kukaan ei innostunut. Mutta mehän mentiin neidin kanssa. Olen kirjoittanut paikasta ennenkin, mutta jospa nyt kertoisin siitä vähän enemmän.

Laurinmäen museoalue ja luontopulku sijaitsevat Janakkalan kirkonkylällä Tarinmaalla ihan Pyhän Laurin kirkon vieressä. Itse kirkkokin on kaunis, mutta olen erityisesti rakastunut tuohon museoalueeseen. Sinne on kasattu eri puolilta tuoduista vanhoista rakennuksista torppapiha. Torpan asuttaja on onllut selkeästi aavistuksen varakkaampi torppari, sillä rakennus on varsin tilava ja hieno. Pohja on täsmälleen sama kuin Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa -kirjassa. Eli tupa, pirtti ja pieni kamari. Pihapiirissä on myös talli/navetta, sauna, riihi ja erilaisia aittoja. Sitten löytyy tuulimylly ja Hettan tupa joka on ollut yksinäisen leski(?)naisen yhden huoneen asunto.

Museon viereltä lähtee moneen suuntaan haarautuva polkujen verkosto, josta löytyy infotauluja erilaisista kasvuympäristöistä ja paikan eläimistä. Polku kulkee ainakin kahden eri uhrilähteen ohi. Lisäksi löytyy vanha uhrilehto kuppikivineen.
Polun varralla on entisöityjä ja uudelleen rakennettuja juoksuhautoja ja lopulta polku johtaa korkealle näköalapaikalle. minun kuntoni riittää juuri ja juuri nousuun ilman taukoja. Mäeltä on hyvä näköala läheiselle Hakoisten linnavuorelle.

Meidän pikkuneiti jaksoi todella hienosti kävellä puolet matkasta ihan itse. Vain parissa hankalammassa kohdassa piti auttaa. Bongattiin matkalla orava ja närhi ja kuultiin korpin ronkumista. Maassa oli paljon jännittäviä käpyjä ja keppejä ja löytyi pari vetistä mustikkaakin, jotka päätyivät parempiin suihin.
Minä luulin jo useiden käyntien jälkeen tuntevani polut, mutta niin me kuitenkin eksyimme kiertämään aika pitkää lenkkiä eväspaikalle. Toisaalta ei ollut kiire ja molemmat olivat tyytyväisiä niin mikäpäs siellä oli tallustellessa. Taaperon tahtiin kävellessä sitä ehtii itsekin pysähtyä ihmettelemään ihan eri tavalla kuin jos kaahottaisi vaan menemään.

Kurre kurkisteli

Laurinmäkeä on kovasti kehitetty. Rakennuksia on siistitty ja polun varrelle on tehty silta pienen puron yli. Ennen tuo puro piti ylittää vain kiviä pitkin ja se oli varsinkin märällä kelillä aina melko jännittävää.

Torpparien muistomerkki jossa jokaisen lähiseudun torpan pihalta
on tuotu kivi ja kiveen hakattu torpan/torpparin nimi.

Myös eväspaikkaa oli kehitetty huimasti. Nuotiopaikka oli rakennettu käytännössä uudestaan. Siellä oli hyvät penkit ja korkea tiilinen nuotiorinki. Lisäksi pinossa oli puita ja pussissa kuivana sytykkeitä. Tehtiin sitten ihan omaksi iloksi pieni nuotio, vaikka evääksi ottamamme, leipä, lämmin mehu ja rusinat eivät sitä vaatineetkaan. Mukavastihan se lämmitti Valiomyrskyä enteilevän tuulen puhallellessa.

Puro virtailee.

Eväspaikalla oli jopa valmiit makkarakepit.

Paluumatkalla tyttö oli jo sen verran väsynyt että tuli reppukyytiin. Kuljimme takaisin autolle Janakkalan suurimman männyn ohi, lehdon läpi ja löysin myös polun jolla en ollut koskaan ennen käynyt. Ja sieltä löysin lopulta oman lempi metsätyyppini. Olen sitä usein arponut että mikä olisi se minulle kaikista kaunein ja mieleisin. Lehdoista en ole jotenkin koskaan pitänyt. Niissä on toki paljon elämää ja ne ovat ihan kauniita, mutta lapsena pidin niitä aika suttuisina ja ikinä ei tiennyt mitä lehtien alta löytyisi (hienohelma?). Pidän männyistä ja etenkin kesäisen mäntykankaan tuoksu on minulle kovasti rakas jo lapsuudesta. Sekametsää pidän jotenkin vähän tylsän tavallisena, vaikka sehän on puustoltaan kaikista rikkain. Kuusimetsiä olen pitänyt liian synkkinä ja vaikeakulkuisina, mutta en olekaan päässyt tutustumaan vanhoihin kuusikoihin. ja juuri sellaiseen tämä polku minut johti. Kuuset olivat niin korkeita että alimmat oksat olivat jo kuivuneet pois ja kulku oli helppoa kuin männikössä. Kuusten tiheät oksat varjostivat niin että aluskasvillisuus koostui lähinnä ketuleivistä ja sammalista. Se oli kuin satujen menninkäismetsä jossa keijut tanssivat kuutamoöinä. Vanha kuusikko on ehdottomasti minusta se kaunein metsä (ainakin tällä hetkellä).

 Ps. Valiomyrsky iski meille siinä klo 20.30. Makoilin sängyllä ja katselin ikkunasta miten tummat puut huojuivat vähän vaaleampaa taivasta vasten. Välillä pilvissä välähteli salamoita, mutta jyrinää ei kuulunut tai sitten se hukkui tuulen huminaan. Yksi puu katkesi kovassa puuskassa ja luulen että jopa näin sen illalla, mutta katkeaminen varmistui vasta aamun valossa.

Heijastinpäivä

Oho, kaksi postausta samana päivänä! Tänään on siis heijastinpäivä. Hyvä muistutus minullekin joka vasta eilen pimeällä parkkipaikalla lähtevien autojen keskellä tulin ensimmäistä kertaa tänä syksynä ajatelleeksi heijastimia.

Kokeilkaapa joskus huviksenne miten kaukaa kaveri näkyy auton valokeilassa heijastimen kanssa ja miten kaukaa ilman. ja vaikka jalankulkija näkee hämärässä vielä ihan hyvin niin liikkuvasta autosta katsoessa heijastimetta kulkeva ihminen tai eläin sekoittuu helposti hämärään maastoon ja hänet/sen huomaa vasta melko lähellä. Älkää siis laiminlyökö heijastimien käyttöä. Jos oma henki ei olekaan arvokas niin miettikää millaisten kokemusten kanssa se joutuu elämään joka ajaa toisen ihmisen tai tämän lemmikin päälle.

Valokuvaseuranta

Viileät kuulemma saapuvat. No onhan se huomattu että aamut ovat viilentyneet. Nyt luvataan viikonlopuksi pohjoiseen ehkä mahdollisesti lumisadetta. Sehän ei toki kerro etelän tilanteesta yhtään mitään. Tänään joka tapauksessa tuulee ja näyttää satavan. Mutta koska kahteen päivään ei olla lapsen kanssa ihan kunnolla ulkoiltu niin pakkohan se on vetää sadevaatteet niskaan ja lähteä vaan ulos. Ei vaan alan itsekin tulla ihan pöhköksi. kaipaan raitista ilmaa.

Ennen uloslähtöä kuitenkin aloitan uuden projektin. Olen niin tosi hyvä pitämään näistä projekteista kiinni tai pitämään ne aikataulussa että otetaan yksi lisää :P Eli pyrin ottamaan joka päivä paikalla ollessani kuvan samasta maisesta (tai ainakin useamman kerran viikossa) ja näin seuraan vuodenajan vaihtumista. Tämä olisi pitänyt aloittaa oikeastaan jo elokuun lopulla niin olisi nähnyt värien vaihtumisenmin, mutta meköön.
Jotta hommasta ei tule liian työläs niin laitan kuvia esille n. kerran viikossa. Siinä viikonvaihteen tienoilla. Ja tässä ensimmäinen kuva kyseisestä maisemasta. Jatkoa seuraa vajaan viikon päästä.

Kun kuvia kertyy enemmän niin ne löytyvät Valokuvaseuranta -tunnisteen takaa ja sieltä vuodenajann vaihtumista on helppo seurata.
Yritän jatkaa projektia ainakin siihen asti että saadaan kohtalaisen pysyvä lumi maahan (jos saadaan).