Virtuaalisukellus elämään metsässä

Nyt tulin ihan vaan hehkuttamaan erästä toista blogia. Aleksi Kallioja oli minulle ihan uusi tuttavuus kun jotain kautta (luultavasti Facebookin) törmäsin hänen blogiinsa. Olen lopulta todella laiska seuraamaan blogeja. Lähiömutsia seuraan aktiivisesti ja muita aika pitkälti vain satunnaisesti. Aleksin Blogi kuitenkin tempaisi heti mukaansa. Blogi on minusta jotenkin sekava käyttää, mutta sisältö tempaa mukaansa.
Ensimmäinen päivitys alkaa näin

Tasan vuosi sitten jännitin tulevaa päivää enemmän kuin mitään mitä olin aiemmin elämässäni kohdannut. Olin suuren seikkailun kynnyksellä valmiina kohtaamaan itseni ja haasteet jotka odottivat Nuuksion siimeksessä. Tavoitteenani oli lähteä tutkimaan kuinka tapani nähdä ja kokea ympäröivää mailmaa muuttuu kun kaikki tuttu ja turvallinen riistetään ja oma mieli viedään kohti sietokykynsä äärirajoja. Vietin kuukauden metsässä asuen vain välttämättömimmät  tarvikkeet mukanani.  Vailla yhteyksiä ulkomaailmaan, ilman juoksevaa vettä, niukalla ravinnolla ja vain varusteilla jotka mukanani jaksoin kantaa.

Siinäpä tuon blogin idea. Upeita kuvauksia metsän tunnelmista, luontohavaintoja, kauniita kuvia, kuvausta ihmisen luonteesta ja yksinäisyydestä sekä ihan vaan tajunnan virtaa. Välillä aika synkkääkin, mutta omalla tavallaan upeaa.

Toisaalta kadehdin hurjasti tällaista hanketta, mutta toisaalta tiedän että minusta ei saman tasoiseen eräilyyn olisi. Tämä kuitenkin sytyttää kipinän ulkona yöpymiselle ja retkeilylle. Vaikka sitten vaan sinne omalle laavulle.
Nyt haaveilen siitä että joskus vuoden-parin päästä todella tehtäisiin perheenä yöretki jonnekin. Vanhempi lapsi on silloin tarpeeksi iso että voidaan hyvin kävellä jo vähän matkaa ja nuorempi tarpeeksi pieni (ainakin ensi kesänä) että hänet jaksaisi vielä kantaa sen pari kilometriä jonnekin sopivalle laavulle tai nuotiopaikalle.
Muistan itse vieläkin miten äitini kanssa retkeiltiin ihan talon vieressä metsässä. Etsittiin sopiva "tasainen" telttapaikka ja aamulla huomattiin että teltta oli kauniisti valunut jalkopäämme suuntaan jonkun matkaa. Se oli kiva yöretki ja haluan ehdottomasti tarjota omille lapsilleni samanlaisia kokemuksia ja ainakin kylvää siemenen josta toivon joskus kasvavan innon luontoon, uskalluksen liikkua siellä ja ymmärryksen erilaisista luonnon ilmiöistä. Ja etenkin suvaitsevaisuutta luontoa kohtaan. On hyttysiä ja öttiäisiä ja ne ovat kiusallisia, mutta ne kuuluvat asiaan, susia ja karhuja liikkuu metsissä, mutta ne pelkäävät enemmän meitä kuin me niitä ja ainakaan mitään yleistä vainoa ne eivät ansaitse vaikka toisaalta kuvittelen ymmärtäväni myös tuon pelon ja vihan näitä eläimiä kohtaan. Silti nekin ansaitsevat tilaa elää. Haluaisin myös että lapseni oppisivat minua paremmin näkemään kaikkien säiden ja vuodenaikojen kauneuden ja mahdollisuudet. On tässä tavoitetta kerrakseen. Ja silti lapset lopulta itse päättävät kuinka haluavat asennoitua asioihin.

Laavuyö

Eilen oli aika kaunis päivä ja lupailtiin että tänä aamunakaan ei pitäisi sataa. Päätettiin siis viimeinkin toteuttaa jo pari vuotta suunnitelmissa ollut yö omalla laavulla.
Se on siitä mukavaa retkeilyä että kaikki tarvittava on helposti saavutettavissa eikä tuota suuria vaikeuksia tuoda vähän luksusta retkeilyyn kunnon patjoilla ja untuvapeitoilla. Yksi iso bonus oli päästä tarvittaessa juoksemaan ihan sisävessaan. Sen verran matkaa että yöpissit hoitaa mieluummin puskassa, mutta illalla tai isomman hädän tullen vessa on kumminkin saavutettavissa.

Lapsi nukkui omassa retkisängyssään (Deryan Peuter Luxe), jonka saa suljettua niin ettei sänkyyn pääse ötökät kiusaamaan. Ostettiin tuo sänky muistaakseni noin vuosi sitten kun vanhasta sängystä hajosi mekanismi. Olisi se ollut vielä ihan käyttökuntoinen, vaikkakin vähän kallellaa, mutta haluttiin muutenkin ostaa kevyt ja helppo matkasänky ja sitä tuo oikeasti on. Plussana vielä tuo ulkona nukkumisen mahdollisuus.
Lähiömutsilta löysin vinkin että lapsi voi nukkua talvihaalarissaan. Hän on tosin ilmeisesti käyttänyt sitä pienempien lasten kanssa, mutta meidän neiti ei suostu nukkumaan makuupussissa, joten otyettiin tämä keino testiin. Hyvin meni yö eikä lapsi ollut yhtään vilpoinen. Pikemminkin ehkä jopa liian lämmin. Kun yöllä oli villasukka lähtenyt jalasta (ties miten kauan aikaa ennen kuin huomasin) niin jalka oli ihan kuuma.

Ennen yöpymistä rakennettiin laavuun vielä vähän matkaa seiniä sivulle. Helpottaa laavun käyttöä ja suojaa ehkä hiukan tuulelta ja sateelta. Ne pitäisi vielä öljytä sään kestävämmiksi.

Minä puolestani otin käyttöön taitettavan patjan, ohuen makuupussin ja untuvapeiton. Makuupussi oli lähinnä jos peitto lähtee päältä sekä lakanan korvikkeena.
Mies nukkui riippumatossa hyttyssuojan ja laavukankaan kanssa.
Minkäänlaisia hyttyssuojia ei kuitenkaan olisi tarvittu, sillä yhtään inisevää ei bongattu koko illan tai yön aikana. Oli siis minulta oikea päätös jättää virittelemättä hankala hyttysverkko laavuun. Suunnitelmissa olisi kumminkin toteuttaa jonkunlainen kattoon kiinnitettävä hyttysverkkosysteemi tuonne laavulle.

Laavuyöhön kuului iltapala laavulla. Tietysti on mukavampi myös viettää laavulla hetki aikaa ennen kuin painuu pehkuihin. Ruokalistalla oli muurikkalettuja vadelmilla täydennetyn mansikkasoseen kanssa. Vesi tuotiin kannettavassa ämpärissä ja siitä saatiin niin juomavesi kuin hampaidenpesuvesikin. Tarvittaessa se olisi toiminut myös sammutusvetenä jos tuli olisi päässyt hyppäämään padastaan pois.
Viriteltiin iltasella vielä minun sadeviittani laavun pellonpuoleiseen päähän sadesuojaksi, sillä yöksi oli luvattu jonkun verran sadetta.

Valittiin varmasti oikea yö tälle retkelle. Ilta oli mitä kaunein. Aurinko paistoi ja lämmitti. Kun alettiin kantaa tavaraa laavulle oli varjossa +17C. Kun pellon reunasta kaadettiin talvella puskaa ja puuta pois (ei meidän toimesta) niin nyt ilta-aurinko pääsee juuri sopivasti paistamaan laavulle. Siinä oli mukava paistella lettuja miehen vasta rasvaamalla muurikalla. Yhtään ei yrittänytkään tarttua kiinni. Tyttö oli saanut laittaa suolan taikinaan ja täytyy sanoa että oli ehkä parhaiten suolatut letut mitä olen ikinä syönyt. Usein letuissa on minun makuuni liikaa suolaa, mutta kun itse suolaan niin laitan aina varovaisuuttani liian vähän.
Lettujen jälkeen pestiin hampaat ja laitoin tytön nukkumaan. Vaikka neiti kävikin ylikierroksilla niin sammui silti kuin saunalyhty kun lakkasin kiinnittämästä pyörimiseen ja pelleilyyn huomiota. Saatiin juoda miehen kanssa iltateet termarista katsellen kun ilta hämärtyi. Auringon laskettua ilma alkoi nopeasti viiletä ja se houkuttelikin kaivautumaan kohtalaisen aikaisin lämpimään peiton alle.
Oli hienoa maata untuvapeitto nenää myöten vedettynä ja katsella kun tuli valaisi lähimpiä puunrunkoja. Oikein tunnelmallista.

Ainut miinus oli se että koirat hermoilivat alkuyöstä jokaista rapsahdusta. Pellon laidassa liikkui joku eläin ja sitä piti murista ja haukkua, mutta onneksi mokomat rauhoittuivat aikanaan.
No oli siellä toinenkin pieni miinus. Laavu viettää ulospäin. En ole huomannut sitä aikaisemmin, mutta nyt kun nukuin siellä niin se oli selvästi kalteva. Joka tapauksessa etureunaan pitäisi lisätä yksi tukipylväs jossain vaiheessa niin ehkä laavua voi samalla kokeilla pönkätä vähän suorempaan. Mutta kyllä se noinkin kelpasi. Yllättävän hyvät unet laavussa sai. Ottaen huomioon että olen aina vähän huono nukkumaan vieraissa paikoissa. Heräilin yöllä koirien ääniin, sateen alkuun, siihen kun toinen koira oli kiertänyt hihnansa niin ettei päässyt sateensuojaan ja aamulla siihen kun oli liian valoisaa. Tästä huolimatta sain silti nukuttua useita tunteja ihan hyvän tuntuista unta.

Aamu oli aika kostea ja vilakka. Tässä kohtaa olisi ollut hienoa jos majapaikka olisi ollut kauempana. Olisin voinut laittaa aamulla tulet pataan kun odottelin muiden heräämistä. Nyt en viitsinyt kun tiesin kaikkien (minä mukaan lukien) tahtovan siirtyä sisätiloihin kunhan saadaan herättyä ja leiri purettua. Kaivauduin sitten vielä peiton alle ja nukahdinkin tunniksi, kunnes laavuun tullut koira ja siihen herännyt tyttö herättivät.
Kyllä oli hauskaa ja ihan varmasti tullaan yöpymään jatkossakin tuolla. Laavu on tähän asti ollut aika vähällä käytöllä, mutta suurilla suunnitelmilla. Ehkä tästä alkaa nyt todellinen käyttö. Ehkä jopa joskus uskaltaudun toteuttamaan haaveni yöpymisestä ulkona talviaikaan.

Hippaloilla!

Elokuu on joutunut jo neljänteen päiväänsä ennen kuin palailen taas blogin pariin, mutta täytyy sanoa että intoa ja aiheita on tullut pään täydeltä. katsotaan nyt mitkä kaikki ajan kanssa tulen käymään läpi ja mitkä vain unohtuvat.

Lämpötila on tällä hetkellä karvan vaille +17C ja vettä sataa tasaisen rauhallisesti. Sen oloinen sade että se aikoo pysytellä tässä ja sadella useita tunteja.

Onneksi aamupäivästä oli vähän poutaisempaa. Käytiin nimittäin pikkuneidin kanssa Hämeenlinnan Hippaloilla. Hippalot on lasten festaritapahtuma Hämeenlinnan Verkatehtaalla nyt tänä viikonloppuna. Tänään on/oli tapahtuman ensimmäinen päivä ja valitettavasti sää ei nyt oikein suosi. Toisaalta tapahtuman teemana on tänä vuonna vesi ja sitähän nyt sitten riittää.
Ainakin vielä aamupäivästä tuntui että väkeä oli liikkeellä melko maltillisesti. Me tähtäsimme heti kymmeneksi kun tapahtuma alkoi, sillä olin varannut meille liput Santeri sammakon seikkailut -musiikkiteatteriin. Esitys on suunnattu perheen pienimmille ja esiintyjä otti mukavasti panoita huomioon. Myös meidän neiti ujostus hymyili ja oli ihan onnellisena mukana taputtamassa, heilumassa ja tömistämässä. Esiintyjä oli niin mainio että tempauduin itsekin mukaan ihan täysillä vaikka esitys oli taaperoille suunnattu. ihan mahtavaa! Ja näytöksiä on vielä myöhemmin tulossa lisää. Eli jos lippuja vaan riittää niin tämä on vielä mahdollisuus nähdä. Olin ilmeisesti katsonut väärin ja ainoat esitykset olivat valitettavasti tänään.

Toinen hitti oli pihalle kipattu iso kasa hiekkaa ja vesialtaat. Oli ämpäreitä, lappareita, mopoja ja rekkoja. Siellä lapset valloittivat hiekkakasaa ja lappasivat vettä astiasta toiseen. Ihan mahtava ja niin yksinkertainen juttu. Vieressä oli säkkituoleja löhöilyä varten.

Meidän neiti on vielä sen verran pieni että työpajat saivat jäädä ja en onnistunut mistään bongaamaansitä katuliitupajaa joka olisi varmasti ollut meille sopiva, mutta ehkä se oli sään takia peruttu? Onneksi kirjastoautossa oli korvaavaa toimintaa kun sai kiivetä jännään isoon bussiin ja siellä oli meille ihan uusia kirjoja.

Hippaloille kannattaa ostaa liput työpajoihin ja esityksiin jo etukäteen. Monet pajat ilmoitettiin jo eilen loppuunmyydyiksi.
Joka tapauksessa kannattaa poiketa jos on aikaa ja tekemisen puutetta.

Kesäreissun satoa

+14,5C ja kohtalaisen tuulista. Eilen oli +17C ja kovempi tuuli.

Juhannus reissuineen meni mukavissa merkeissä. Ensin Savon mökillä ja sieltä suoraan Kymenlaaksoon aattoa ja juhannusta viettämään. Yhtenä päivänä lämpötila nousi jopa +30 asteen tietämille. Meidän oli tarkoitus viettää tuolloin rantapäivä, mutta lapsen päiväunet viivästyttivät rantaan siirtymistä sen verran että kun lopulta pääsimme eväinemme ja viltteinemme sinne asti oli taivaalle kerääntynyt pilviä ja tuuli nousi. Ihan mukavaa meillä silti oli kun lämpöä kuitenkin riitti, mutta kyllä siitä rantalököilystä silti jotain puuttui. Kokonaisuutena tuolla reissulla sain saunoa sen verran että jopa minun saunakiintiöni tuli täyteen. Lähes viikko oltiin reissussa ja joka ilta kunnon pitkät saunasessiot uimisineen.

Pari ravintola kokemusta tuli kartutettua myös. Jyväskylässä käytiin ruokailemassa ravontola Huviretkessä. Voin suositella. Mukava ja siisti paikka ja ruoka oli hyvää. Erityiskiitoksen annan lastenlistasta, jolla ruuat olivat samaa tasoa kuin aikuisten listalla. Ei pelkästään nauravianakkeja, nugetteja ja ransakalaisia tai muussia vaan oikeasti harkittuja annoksia. Tyttö söi ison lautasellisen bataattiranskalaisia ja maistoi kanaakin. Näitä ravintoloita näkyy olevan enemmänkin ympäri maata, joten ne kannattaa huomioida jos lähtee reissunpäälle kotimaassa ja pohtii sopivia ruokapaikkoja. Salaattipöytää ei kuitenkaan erikseen tuolla ollut. Ihan huomiona jos joku kaipaa sellaista. Oikeastaan ainut mistä vähän moitin on se että olisin itsekin mieluusti syönyt bataattiranskalaiset ja kanan, mutta sitä ei aikuisten listasta löytynyt ;)

Toinen paikka jossa ruokailtiin oli Lahden rautatieasemalla oleva pitseria/lounaspaikka. Pitsa oli syötävää, mutta ei mikään makuelämys. Muu seurue otti lounaan, mikä oli kuulemma ihan ok. Paikka oli kuitenkin epäsiisti. Pöydät huonosti pyyhitty ja kun heitin jotain roskikseen sieltä pöllähti suuri parvi banaanikärpäsiä. En voi millään muotoa suositella kyseistä paikkaa. Kannattaa ennemmin vaikka suunnata tien toisella puolella olevaan Hesburgeriin.

Kolmas ruokavinkki tuli vähän vahingossa. Meillä oli reissun aikana pieniä sisäänpääsyongelmia kun unohdin mökin avaimen kotiin. Apua odotellessa piti jotenkin saada ruokaa ja päädyttiin siihen että mies kävi hakemassa kaupasta roiskeläppinäkin tunnettuja mikropitsoja ja tulitikut. Tehtiin nuotio ja lämmitettiin roiskeläppiä nuotiolla. Vaikka pitsan saaminen tasaisen lämpöiseksi oli käytännössä mahdotonta, tuli pitsasta varsin syömäkelpoinen. Yllättäen pohja oli miellyttävän rapea ja kenttäoloissa tuo varsin vaatimaton eines olikin aika hyvää.

Myöhemmin laitettiin ylijäämäpitsa grillissä ja sen syötyäni en voi kenellekään suositella roiskeläpän kuumentamista mikrossa. Laittakaa hyvät ihmiset se grilliin. Rapea pohja, tasaisesti lämmennyt lätyskä ja jos siihen vielä saa vähän tuoretta tomaattia ja basilikaa päälle niin uskallan melkein kehua herkulliseksi.

Yleisesti suosittelen Savoa kotimaan matkakohteeksi kaikille meille eteläisessä Suomessa asuville. Ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä. Siellä tullaan juttelemaan, ollaan avuliaita ja yleinen ilmapiiri on varsin virkistävä kun elää muuten olosuhteissa joissa normaalia on se että vastaantulijat välttelevät toistensa katseita. Erakkoluonteena olen itsekin yllättynyt siitä miten helppo siellä oli jutella ihan ventovieraiden kanssa. Ehkä lomatunnelma osaltaan myös auttoi.

Lisäksi maisemat siellä ovat ihan erilaisia kuin täällä. Mäkiä mäkien perään. Korkeilta paikoilta näkee kauas, pellot ovat enemmän tai vähemmän kallellaan johonkin suuntaan ja järviä ja vesiä riittää. Voisin hyvin kuvitella asuvani siellä jonkun veden äärellä pienessä mökissä ja vierailevani kesäisin torilla ostamassa uusia perunoita ja mansikkaa.

 Kotiin palattua säät ovat tarjonneet enemmän sateita ja viileää. Juuri luin netistä uutisen että sinilevähavainnot ovat vähentyneet ilmojen viilennyttyä. Mikä on tietysti positiivista. Silti toivottaisin helteet kovasti tervetulleeksi.

 Sitten toinen juttu. Minulle tulee joka tapauksessa tässä kuussa pitkä tauko blogin pidossa kun lähden ensimmäistä kertaa elämässäni Unkariin erään projektin merkeissä niin pitäisi blogitaukoa tämän kuun ajan. Palailisin asiaan sitten taas elokuussa.
Tauon puolesta puhuu sekin että ennen tätä postausta ei ole jotenkin löytynyt intoa kirjoitella. Usein pieni tauko auttaa ja inspiraatio löytyy taas ihan uudella tavalla. Minulla on useampiakin aiheita mielessä, mutta intoa niiden naputteluun ei vaan ole löytynyt.
Myös seurantakuvat palaavat tauolta varmaan elokuun loppupuolella tai syyskuun alussa. Katsotaan jatkanko samalla vaahteralla. Sen värinvaihdosta kun olisi mukava seurata vai etsinkö jonkun vähän paremman kohteen. Sen näkee sitten.

Kotiin tullessa löytyi oksalta märkä orava.

Jaan kuitenkin teille vielä lopuksi blogivinkin.

Lähiömutsi teki perheensä kanssa polkupyöräretken Ahvenanmaalle. Siihen liittyi omat hankaluutensa kun matkassa oli laatikkopyörä, jota ei junissa kuljetella, mutta lukekaa tuolta Lähiömutsin blogin puolelta enemmän. Hän lupaa useampiakin postauksia aiheesta, eli jos aihe kiinnostaa niin kannattaa pitää kyseistä blogia silmällä.

Mutta näillä puheilla hyvää heinäkuuta ja palaillaan asiaan :)

Iso-Melkuttimen reitti

2.1. tehtiin ekstempore päivävaellus Lopelle. Kierrettiin Iso-Melkuttimen reitti. 6,9km kun lasketaan matkat autolta järven rantaan ja takaisin. Nyt vaellus vielä onnistui mukavasti kun lunta ei ollut kuin ohut kerros maassa. Saman olivat huomanneet muutkin. Vaikka ei voi sanoa että reitti oli vilkas niin nähtiin kuitenkin useampia koiranulkoiluttajia, pari sauvakävelijää, pilkkijöitä ja retkeilijöitäkin.

Edellisenä iltana säntäilin ympäri kämppää kun hain tavaroita reppuun. Vaikka kyse olikin vain päiväretkestä niin yllättävän paljon tarvitaan tavaraa jo puhtaasti luonnossa ruokailuun. Varsinkin jos tarkoitus on lämmittää ruoka paikanpäällä. Taaperon mukana olo tuo myös oman lisänsä. Isolla repulla kuitenkin pärjäsi hyvin. Rinkkaa ei tarvittu. Minä en ole myöskään niitä jotka osaisivat luonnostaan pakata kevyesti. Otain kaikenlaista ihan vaan varoiksi mukaan. Nyt ei kuitenkaan tullut juurikaan turhia juttuja kannettua.

• Istuinalustat
• Taukoviltti
• EA-pakkaus
• Retkikeitin ja kaasupullo
• Termoksessa lämmintä glögiä
• Ruokailuvälineet (aikuisille vain aseet ja mukit, lapselle myös lautanen)
• Retkiruuat
• vessa-/talouspaperia
• Puukko/linkkuveitsi
• Tulitikut
• Kosteuspyyhkeitä
• Varavaippoja
• Riepu (yleishyödyllinen kangaskappale lapsen kanssa missä vain. Tässä tapauksessa vaipanvaihtoalustana)
• Sytykepaperia (kun ei tiennyt taukopaikan varistelutasosta)
• Pari kuivaa ja lämmintä klapia (luen edellinen)
• Pullollinen vettä ruokien valmistukseen ja juotavaksi
• Roskapussi ja lapsen kanssa myös likapyykkipussi

Sitten se mitä en tälläkään kertaa älynnyt että taukovaatteet erikseen. Viltti oli ihan hyvä matkassa, mutta villapaita reppuun ja vasta tauolla päälle. Tuli nimittäin aika lämmin kävellessä. Lapselle olisi voinut ottaa myös varoiksi yhden sisävaatekerraston jos olisi vaippa vuotanut pahasti.

Lapsi kulki kantorepussa (Wompat) ja siksi piti pukea kunnolla päälle. Sisävaatteiden päälle laitettiin villapaita ja villaiset haalarihousut. vaikka oli aika hullunkurisen näköinen pakkaus kun paksu paita oli housujen sisäpuolella niin kiitin tätä oivallusta kun piti vaihtaa vaippa kenttäolosuhteissa.
Jalassa pienellä oli kahdet villasukat (päällimmäiset reilua kokoa, että ei tule liian tiivis paketti) ja reilun kokoiset hupikkaat. Villa kannattaa laittaa suoraan iholle jos vaan mahdollista. Niin on aina lämpimämpi kuin jos on tekokuitu välissä. Käteen villalapaset ja nahkarukkaset.

Poskia yritettiin vähän suojata laittamalla pipo jossa on mukana kaulaliina. Tuulisella säällä olisi nostettu huppu päähän. Kaiken päälle toppahaalari.

En tiedä olisiko kantotakin kanssa helpompaa vai vaikeampaa kun kuitenkin taukopaikalla piti saada lapsi selästä. Ei ole kokemusta kantotakeista.

Lapsen kulkeminen repussa tarkoittaa tietysti sitä että toiselle jää kannettavaksi kaikki tarpeisto (tai ainakin suurin osa). Lähiömutsi  kantaa hienosti lasta edessä ja rinkkaa selässä. Ja näin se täytyisikin toimia jos pidemmälle reissulle lähtisi ja kantamuksia olisi jaettava. Minusta lapsen kantaminen edessä on kuitenkin aika raskasta puuhaa ja siinä ei oikein tahdo nähdä kaikkia juuria ja kuoppia niin mieluummin kannan selässä jos mahdollista.

 Valittiin Iso-Melkuttimen reitti pituutensa ja sijaistinsa puolesta. Tunnin verran autolla suuntaansa ja Kävelymatka sellainen että sen jaksaa kyllä kävellä kylmiltäänkin.

Alkumatkasta oli paljon tällaisia sahattuja puita. Onkohan tässä tarkoitus kelottaa niitä pystyyn vai mikä lienee syynä moiseen?

 Polku kulki ihan alkua ja loppua lukuunottamatta rantoja pitkin. Lähdettiin kiertämään järveä vastapäivään. Pohjoisen kautta sinne ja etelän puolta takaisin. Nyt jos lähtisin uudestaan niin valitsisin varmaan toisen kiertosuunnan. Etelässä oli enemmän korkeuseroja. Polku nousi harjuille ja laskeutui alas ja nousi taas ylös. Täydellä vatsalla ja väsyneillä jaloilla olisi ollut mukavampi kulkea tasaisemmalla maalla.

Reitin varrella oli paikka jossa väkeä oli lähdössä sukeltamaan.

Käpytikka

Reitin länsipäässä sijaitseva laavu oli mukavasti kahden kumpareen välissä suojaisassa paikassa ja rakenteeltaankin jo ihan tuulensuojainen. Vaikka nyt ei pahemmin viima käynytkään niin pienikin tuuli lisää pakkasen purevuutta yllättävän paljon. Joka tapauksessa sää oli meille suosiollinen. Lämpötila oli yli -10C ja päivä oli kirkas. Tauon aikana aurinko alkoi paistaa ja taivaalta leijailevat lumihiutaleet tekivät maisemasta satumaisen. Parempaa retkisäätä en olisi voinut toivoa.

Laavun varustelu oli hyvä. Puuta oli melko vähän, mutta se oli kuivaa. Sytykettä löytyi ja samoin tulitikut! (Olivatko voineet unohtua joltain vai kuuluuko laavun varustuksiin yleensä tulitikut?

Tulipaikka oli reunustettu metallilla ja siihen oli metallinen kansi päälle. Nuotion sai siis kyhätä kuivalle alustalle. Lisäksi tulen ylle sai käännettyä koukun ja ritilän. Laavulla oli myös, ilmeisesti kalan paistamista varten, sellainen metallisysteemi missä on kaksin puolin verkkoa ja ruoka litistetään siihen väliin (anteeksi, en tiedä sen nimeä).

Vessat olivat siistit ja yleisesti laavu oli minusta ympäristöineen todella hyvässä kunnossa.

Eväänä meillä oli retkimuonapusseja. Välimeren broileripastaa. Sen lisäksi tein kotona eväsleivät joita sitten lämmiteltiin muotiolla. Ulkona ruoka kyllä maistuu niin paljon partemmalta.
Ainut vika oli retkimuonan suolaisuus. Se oli siis aivan tulisuolaista. Tietysti siihen osaa varautua aina kaikkien valmisruokien kohdalla kun itse syö yleensä kohtalaisen vähäsuolaista ruokaa, mutta jotenkin se silti hätkähdyttää. Jos joku tietää vähäsuolaisia kuivapastoja tai retkiruokia niin otan tulevaisuutta ajatelleen mieluusti vinkkejä vastaan.



Muutenkin hyvät retkimuonavinkit ovat aina tervetulleita :)
Kun edellisen kerran olimme liikenteessä tehtiin kotona maitojauheesta, leivinjauheesta ja jauhoista valmis kuivasekoitus lettutaikinaa varten (taisi siinä ripaus suolaakin olla). Paikanpäällä sekoitettiin vesi ja paisteltiin letut. Syötiin sokerin kanssa ja kyllä maistui!

Maisema laavun viereisestä niemenkärjestä.

Paluumatka kävikin sitten jo vähän voimille, mutta vasta ihan viimisellä kilometrillä alkoi jalkapohjissa tuntua että oli kävelty. Pitäisi tosiaan saada itsensä taas tuosta kaamoshorroksesta liikkeelle että saisi kartutettua vähän kuntoa jos kesällä tekisi ihan yöreissun jonnekin.

Aurinko alkoi jo laskea kun taaperrettiin alkuiltapäivästä takaisin päin.

Laavu lähellä parkkipaikan risteystä vaikutti myös ihan kivalta ja toimivalta vaikkakaan ei yhtä viihtyisältä kuin järven toisessa päässä.

Kotimatkalla pienin retkeilijä simahti täysin. Sitä se ulkoilu (ja päiväunien viivästyminen) teettää. Harmi kun unohdin laittaa askelmittarin. Olisi ollut hauska nähdä millaisia lukuja siihen olisi kertynyt.