3. väittämän purku: Lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos.

Rohkenin väittää että lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos kuin ilman lasta. Tiesin jo väittäessäni moista että siihen sisältyy omat riskinsä. Vaatteiden pukeminen, vaatteiden riisuminen, vaatteiden kuivatus. Suurimmat huolet ja harmit liittyvät lapsen kanssa ulkoilussa ehdottomasti vaatteisiin. Meillä siis näin. Tiedän myös saman ikäisiä lapsia jotka heittävät pihalla maahan, muuttuvat jalattomiksi, vinkuviksi, nariseviksi ja huutaviksi pötkylöiksi jotka sopivalla säällä ovat vielä päästä jalkoihin mutaisia maattuaan vesilätäkössä huutamassa. Meidän ulkoilusta nauttivan lapsen kanssa lähtökohdat ovat siis olleet paljon paremmat.

No miten meillä on mennyt? Sellaisia päiviä kun ei olla ulkoiltu kuin sen verran että on avattu makuuhuoneen ikkuna tai nostettu roskapussi pihalle on mahtunut joukkoon, mutta vaikka en alkanut niitä laskemaan niin uskon että ne saisi helposti laskettua sormin. Moniin tällaisiin päiviin liittyy toki myös menoja, jotka ovat vieneet tuota parasta ulkoiluaikaa ja ulkoilu onkin jäänyt siihen että kuljetaan auton ja ulko-oven väliä.

Tuleeko sinne ulos tosiaan lähdettyä helpommin kun on lapsi motivoimassa?
No ei kyllä tule. Ulkoilu on erilaista, mutta enää en usko että ulkoilua tulisi enemmän. Säännöllinen päivärytmi johon mahtuu omat hetket ulkoilulle takaa sen ettei aika samalla tavalla lipsahda käsistä vaan pihalle tulee mentyä ajallaan. Mutta jos yhtään väsyttää, ulkona on loskakakkaa piha täynnä ja lapsikin huonolla tuulella niin motivaatio alkaa itse pahantuulisena pukemaan kiukuttelevaa nyyttiä on aika olematon. Ulos pukeutuminen onkin niitä asioita joiden johdosta saan eniten pienimuotoisia hermoromahduksia ja epätoivon puuskia tuon ipanan kanssa. Syksyn puolella johtui pukemiseen liittyvästä kiukuttelusta ja vastustelusta. Nyt se on vaihtunut ilkikuriseen karkuun juoksemiseen ja pelleilyyn. Päiväunien siirryttyä sisälle ei tule edes korvattua yhteistä ulkoilua sillä että työntelee vaunuja pihassa edestakaisin. Toisaalta kun lapsi nukkui ulkona niin ei ollut päiviä etteikö olisi väkisin tullut edes sitä nukutusulkoilua.

Ilman lasta oli todella helppo lähteä ulos. Pakkasi vaan itselleen sään mukaiset varusteet, otti koiran/koirat mukaan ja lähti tallaamaan tienviertä ja olemaan itsekseen ajatustensa kanssa. Mieli sai askaroida tärkeissä tai mietityttävissä jutuissa samalla kun kroppa teki töitä ja itse sai raitista ilmaa. Minusta oli ihanaa lähteä syksyn kaatosateessa kävelylle. Kun vesi virtasi valtoimenaan sadetakin hupulta, saappaat porskuttivat läpi lätäköiden ja koirat olivat sisään tullessa kuin uitettuja. Mutta ilma on tuolloin niin ihanan raikas ja sitä on helppo hengittää. Tuollaisessa säässä saa myös yleensä ulkoilla rauhassa. Harvemmin on tullut muita ulkoilijoita vastaan. koiratkin ovat siis rauhallisempia. Tällaisia kävelyitä ei tule kyllä lapsen kanssa tehtyä.
Nykyään oikeastaan tulee tehtyä todella vähän kävelyitä lapsen kanssa. Viime viikolla kävin kantorepun kanssa pellolla ja vähän aikaisemmin on lähdetty pari kertaa pulkan kanssa. Mutta ei vaan tule näin talvisäällä lähdettyä. Polkupyörä on varastossa ja vaunutkin laitettiin talteen kun lapsi nukkuu päikkärit sisällä eikä niille ollut pariin kuukauteen mitään käyttöä. Tässä yksi päivä pohdinkin että millä ihmeellä me kuljetaan tuonne kylille kun oli oikeaa asiaa ja tiet oli hiekoitettu niin ettei pulkalla päässyt. Minulla oli niska turkasen kipeä ja lapsi piti topata paksuun haalariin kun tarkoitus oli jäädä pihalle reissun jälkeen niin reppu ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Sitten tajusin että onhan meillä rattaat!

Toinen puoli ulkoilussa on nykyään se että lapsen kanssa ulkoilu on ehdottomasti hauskempaa. Sateella on hauska seurata miten lapsi rakastaa kahlata lätäköissä, kerätä vettä ämpäriin ja tehdä mutakakkuja. Lumessa lapsi on mitä mainioin syy lähteä pulkkamäkeen tai rakentaa lumilinnoja ja lumiukkoja. Kyllähän minä näitä viimeisiä asioita tein ilman lastakin, mutta nyt minua ei pidättele mikään. Meillä on pihassa kaksi pientä lumilinnaa liukumäkineen, lumiukko ja lumikoira ovat sulaneet, mutta niitä oli hauska tehdä. Nyt kun lapsi on innostunut tutkimusretkiin pihallakin on metsikössä kuljeskelu saanut ihan uusia piirteitä.
Ennen minusta oli tylsää kun mies ei ole niin innokas ulkoilemaan ja sain aina lähteä yksin tai miehellä oli kiire sisälle kun minä olisin mieluusti touhujen jälkeenkin jäänyt vielä oleskelemaan pihalle vuodenajasta riippumatta. Nyt minulla on kaveri ulkoiluihin. Kaveri joka tekee ulkoiluista hankalampia ja rajoittaa tiettyjä juttuja, mutta joka myös innostaa, inspiroi ja saa nauttimaan ulkoilusta ihan eri tavalla.

Yhteenvetona, en ulkoile juurikaan enempää ja tiettyjä ulkojuttuja ei viitsi edes lähteä yrittämään lapsen kanssa kahdestaan, mutta lapsi tuo ulkoiluun rutiineja ja ihan erilaista sisältöä.

"Paras hypätä suoraan kevääseen."

Tänään +9,5C ja vesisadetta. Joutsenia lensi pihan yli. Niidenkin muutto on kyllä todfella pahasti myöhässä.
Eilen oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Sellainen josta nauttisi täysin rinnoin jos se sijoittuisi vaikkapa loka- tai marraskuulle.

Torstaina aamusta  oli jo vähän lunta. Päivän aikana sitä satoi aika reippaasti lisää ja illalla ulkona näytti jo tältä.

Koskematon hanki pihassa.

Tehtiin tytön kanssa talven ensimmäinen lumilinna.

 Seuraavana aamuna näytti jo ihan toiselta. Illalla ei ollut jäljellä kuin pieni nökäre lunta siellä mihin oli tehty kakkuja.

Kuin muumi-animaation ensimmäisessä jaksossa,

"Paras hypätä suoraan kevääseen."

On se ihmisen niin vaikea olla tyytyväinen. Minusta tuntuu että olen oikein erityisen tyytymätön yksilö kun tunnen suorastaan fyysistä ahdistusta siitä että jouluksi tuskin tullaan saamaan lunta. Sama homma keväällä jos kesä ei tunnu lähtevän käyntiin tai lyhyen helejakson jälkeen tipahtaakin lämpötila lähemmäs kymmentä plusastetta.

Täysin turha syy ahdistua ja tuntea tuskaa, mutta silti yritän vältellä katsomastakaan ulos.

Kyselyä pystyyn

Tuulista, lumi- ja räntäsadetta ja iltapäivästä asteen verran plussa. Todella kalsa ja kostea sää. Ikävä ulkoiluilma. Ehkä siksi askeltavoitteet näyttävät tänään saavuttamattoman etäisiltä.

Mustaherukan oksa.

Lumi maassa tänä aamuna.

Eilisestä väittämän avauksesta innostuneena tekaisin tänään pienen kyselyn siitä miten ihmiset noin yleensä suhtautuvat säähän tai siihen jos säästä valitetaan. Olen elänyt siinä perusolettamuksessa että pääosin ihmiset pitävät lämpimästä ja aurinkoisesta, mutta vuosien myötä on tuttavapiiristä paljastunut yllättävän monia jotka nauttivat enemmän viileästä tai jopa sateisen harmaasta säästä. Haluan siis vähän kartoittaa millainen on mielipidejakauma ja onko esim. maalaisten tai kaupunkilaisten ulkoilutottumuksissa eroja. Lähtevätkö jommatkummat herkemmin ulkoilemaan. Äkkiseltään luulisi että maalla tulee enemmän liikuntaa ja ulkoilua, mutta maalla asuvana huomaan että kun kaikki matkat kauppaan tai kavereille tai minne tahansa on kuljettava autolla niin tällaisesta siirtymisestä ei tulekaan ulkoilua. Ulkoilu tulee joko oman pihan hoidosta tai sitten pitää lähteä ihan asiakseen lenkille. Eli voisivatko kaupunkilaiset ulkoillakin maalaisia enemmän?
Poraudun myös siihen ikuiseen kysymykseen että onko sää koskaan huono ja saako säästä valittaa. Käy siis kertomassa mielipiteesi! Linkki kyselyyn on tässä http://goo.gl/forms/wbDEdrEh6r
Palaan aiheeseen kunhan olen saanut kerätyksi edes jonkimoisen läjän vastauksia että niistä pystyisi jotakin päättelemään.

Kevään ensimmäiset tulokkaat. Oletan että ovat sinililjoja, mutta katsotaan.

Kevät hyvässä ja pahassa

Koko eilisen päivän satoi lunta. Välillä vähän märempää ja välillä kuivempaa. Aamulla mittari oli pakksen puolella, mutta noisi aika pian plussalle.
Tänään eiliset lumet muuttuivatkin mössöksi. Vaunuja oli rankka työntää ja alkaa vaikuttaa siltä että Kuomat saa kohta pakata varastoon. Mutta ei vielä. Ne ovat maailman käytännöllisimmät talvijalkineet. Ei nauhoja tai turhakkeita. Pitkä varsi sopii lumihangessa kahlaamiseen ja lämpimätkin ne ovat. Ainut miinus on se että ne eivät pidä vettä sitten yhtään.

Eilen pihassa vieraili pari fasaanikukkoa. Siinä ei ole mitään kummaa. Täällä on fasaaneja enemmän kuin tarpeeksi. Mutta se oli uutta että kaksi kukkoa nokitteli toisiaan pihassa. Tai sitten en vaan ole ennen päässyt näkemään tällaista. Kukot kulkivat yhdessä, mutta aina välillä jompikumpi pörhisteli toiselle ja yritti selkeästi olla kukkona tunkiolla.
Pienempi voitti.

Olin niin odottanut kun alkuviikosta luvattiin viikonlopuksi jopa kuutta plusastetta. No mitä vielä, vesisadetta ja hirmuinen kylmä viima. No se on se kevät. Koskaan ei tiedä saako seuraavana päivänä täyden kesän, marraskuisen räntäräimän vai helmikuisen takatalven. kaikkeen pitää varautua. Urheasti tallattiin silti tytön kanssa pitkä lenkki kun kerrankin pääsi rauhassa lähtemään ilman koiria. Mies jäi kotiin tekemään töitä ja jätin koirat hänelle. Tänään oli kameran vuoro päästä ulkoilemaan. Koirat, tyttö ja kamera samalla lenkillä on jo vähän liikaa. Kaksi kolmesta onnistuu.

Paluumatkalla tien yli lensi ensimmäinen näkemäni joutsen tänä vuonna. Yritin ehtiä napata kuvan, mutta tietysti juuri silloin kamera alkoi temppuilemaan ja kuva jäi saamatta.

Niin kaunis tumma tausta jossa punainen oksa ja ylivalottuneessa pajunkissassa kimaltelevat pisarat.
Joskus sitä yllättää jopa itsensä.

Terrassille jäi kengänjälki.

Sumussa on vaan jotain niin kuvauksellista.

Mitkä harmaan sävyt <3

Kääpä korkean puun latvassa. Tuli taas testailtua kameran zoomin rajoja. ja hyvin toimii.

Lumen puhtaaksi pesemien havupuiden vihreä oikein räjähtää silmille.

Puroja pihaan

Etupiha on pääasiassa lumeton.

Tyttökin mukana hommassa.

Koirat omissa puuhissa.

Aurinkokin kurkisteli tänään.

Aamulla oli lämpötila nollassa. Nyt muutaman asteen plussalla. Koko päivän tullut lunta tai räntää. Uusi lumi on vanhan surma, sanotaan. Ja taitaa pitää paikkansa.
Ikävä loskapaska jossa ei tee mieli lähteä työntämään vaunuja. Ollaan pyöritty vaan pihassa. Eiköhän se kevät sieltä aikanaan keiku :)

Vesisadetta ja miesvieraita

Eilen en sitten ehtinyt kirjoitella vaikka nappasin kuvatkin sitä varten. Nyt tuntuu jo tylsältä kirjoitella eilisistä vesisateista kun tänään on ollut kaunis ja kevääntuoksuinen pilvipoutapäivä. Hakkasin pihalle puroja kun keskelle pihaa alkoi muodostua perinteinen vesilillu. Josko aikainen purotus pelastaisi meidät tänä vuonna suuremmalta järveltä.

Eipä ollut Matinpäivänä jääpuikkoja ollenkaan. Jos vanha kansa oli oikeassa niin lumien pitäisi lähteä hyvin varhain tänä vuonna. No siltä se kyllä tällä hetkellä näyttääkin, mutta kevät on petollinen. Voi näyttää että kohta on jo täysi kesä ja sitten päättääkin alkaa pyryttää. Kannattaa siis aina suhtautua hiukan epäluuloisesti siihen miltä keväällä ulkona näyttää.

Vielä joitakin viikkoja sitten olin sitä mieltä että saisi talvi jatkua vaan, mutta tänään kun kuljin tuolla metikössä ja nenään leijaili keväinen maan tuoksu ja takapihan kivikkokukat ovat jo paljastuneet lumen alta niin minuun iski kevään kaipuu. Mutta vielä sitä saa odottaa.

Eilen vieraili tällainen komea kukko lintulaudalla.

Toinen komea ukkovieras tänään.

Helmikuu ei tahdo enää olla helmikuu vaan maaliskuu

Parin viimisen päivän aikana keväinen sää on vain jatkunut. Tosin ei yhtä aurinkoisena vaan pikemminkin pilvisen harmaana. Ei se haittaa. Harmaa on kaunis väri.
Se sen sijaan haittaa että lumet alkavat kohta olla mennyttä. Tuntuu kuin kevät olisi kuukauden etuajassa.
Piha on peilijäässä, metsikössä maa mustana kuomissa meinaavat varpaat kastua. Nastat kengissä on ihan ehdoton juttu

Käytiin iltapäivällä koko perheen voimin tallustelemassa tienviertä. Kääntöpaikkana toimi peltojen keskellä oleva pieni metsikkö jossa koirat saivat hetken nuuskutella vapaana.
Minulla oli tyttö selässä uudessa neliöliinassa joka tuppasi liukkaan takin kanssa valumaan huonoon asentoon, mutta yllättävän hyvin pärjäsin sen kanssa siitä huolimatta. Neitokainen ainakin viihtyy.

Koirien menoa ei pihan liukkaus ja vetisyys tunnu haittaavan.

Laavun tulipata

Mikä helmikuun metsä tämä on olevinaan?

Pakkashaaveita kun oma piha sulaa

Korpit Mallinkaisten järvellä

Lämpimähkö ja todella liukas viikonloppu takana. Vettä ei onneksi ole tullut, mutta plussaa on ollut ja luntakin vähän satanut. Ajokeli oli eilen suorastaan jännittävä. Mäkisiä ja mutkaisia teitä kohti Mallinkaisen järveä. Mutta päästiinpäs perille ja vielä takaisinkin!
Lumi on alkanut uhkaavasti huveta ja puiden alla on paljon paljaita kohtia. Vaikka yöllä jäinen piha olisin saanut märän ja tahmean lumopeitteen joka helpotti pihassa liikkumista niin ei tuo sohjoinen lumi onnistunut peittämään pälvipaikkoja.

Minulla on aina pieni kaipuu itään. Siellä ovat juuret. Kymenlaaksossa ja Savossa. Olen seuraillut Jalkaisin -blogia ja tänään sinne oli ilmestynyt teksti joka taas sytytti kaipuun päästä käymään tuolla ja tutustumaan paremmin siihen osaan maata missä suvun juuret ovat. Siinä oltiin kauniina pakkaspäivänä kävelyllä Puijon maisemissa. Sinne minäkin tahtoisin.

Säiden jumalan flunssapäivä

+3C
Säiden jumalalla on selkeästyi pahanlaatuinen räkätauti ja sen on päätynyt sylkäisemään limaisen klimppinsä Janakkalan ylle. Paksut pilvet roikkuvat harmaina ja tuntuu ettei aurinko olisi tänään päässyt kunnolla nousemaankaan. Sisällä pitää polttaa valoja, taivaalta valuu vettä ja tiet muuttuvat kuravellin, loskapaskan ja pääkallojään sillisalaatiksi. Pihan yli on turha yrittää ilman nastoja vaikka eilen levittelinkin hiekkaa. Pitää kiertää reunojen sulaa myöten. On tämäkin tammikuun sää. Pah. Ja illaksi on luvattu myrskytuulta 20m/s. No on siellä sentään kosteanraikas ilma, jos jotain hyvää pitää väkisin keksiä.

Olen muuten päättänyt laittaa Ulkoilmaihmiselle ihqan oman twittertilin. Eli minut löytää tästä eteenpäin myös sieltä.

Vuosi alkaa plussalla

Niin se mieli muuttuu. Vaikka aamulla ulos katsoessa näin vetisenjäisen pihan ja kovaa vauhtia sulavat lumen rippeet sekä mittarin pari plusastetta niin pihalle päästyä ilma oli oikeastaan aika miellyttävä. Kevyt tuulenvire ei ollut kylmä ja ohuen pilviverhon läpi kuulsi auringonvalo. Linnut tsirpattivat ja jos vaan olisi jotain puuhaa ollut niin olisin viihtynyt pidempäänkin.
Vuosi alkaa plussalla niin lämpöasteiden kuin mielialankin puolesta.

Mihin suuntaan blogi lähtisi kulkemaan?

Vuosi vaihtuu sitten loskapaskassa. Aamulla mittari näytti +3 ja räystäiltä valuu vesi. Piha on paikoin sohjoa ja paikoin veden peittämää jäätä. Foreca kuitenkin lupailee että sunnuntaina pakastaisi taas ja tulisi vähän uutta lunta. Enhän minä pienestä liukkaasta niin piittaa kun kaikissa kulkupeleissä joita käytän, eli omat jalat ja oma auto, on nastat alla. Sain siis lopulta kaivettua piikit kenkiin kun työntelin tyttöä päiväunille tuossa pihassa ja jalka mainasi lipsua alta.

Ajattelin pitää vähän kuvataukoa blogissa. Yritän keksiä mikä olisi minulle sopiva ja helppo ohjelma millä saisin näppärästi pienennettyä kuvien kokoa sekä lätkäistyä niihin vesileimat. Kuvat palaavat kyllä jälleen omaan rooliinsa kunhan tämä ongelma on ratkaistu.
Muutenkin nyt kun blogi on lähtenyt alulle niin olen alkanut pohtia mihin suuntaan tätä lähden viemään. Sääpäivityksiä aion jatkaa edelleen. Kunhan saadaan vuosi ympäri niin on hauska tarkistella millaista oli vuosi takaperin. Myös erilaisissa paikoissa käpytellessäni aion niistä kirjoittaa. Olen aika kotinyhjä, mutta toivoisin että tämän blogin takia tulisi enemmänkin tutkittua lähiseudun ulkoilupaikkoja ja nähtävyyksiä. Sen sijaan ihan tavallisesta lähiympäristössä käpyttelystä kirjoittamisesta tulee hyvin nopeasti pakkopullaa. Väkisin en aio alkaa vääntämään, se ei toimi. Postaustahdin tahdon pitää sellaisena että jotain tulisi naputeltua muutaman kerran viikossa. Mutta jos mitään varsinaista asiaa ei ole niin laitan vain säätiedot ylös. Joskus saatan vain laittaa kuvia jos mitään asiaa ei yksinkertaisesti ole. Onko teillä harvoilla lukijoillani jotain toiveita tai ehdotuksia?