Tulihan se kevät sieltä

Kun lämpimät lopulta saapuivat niin kevät on räjähtänyt ihan käsistä. Jos joku päivä vielä tulisi vähän vettä niin kohta saisi tehdä vihtoja. Ensimmäinen ruohonleikkuu suoritettiin viikko sitten.
Ihan kunnon helteisiä päiviä on ollut vain yksi, ehkä kaksi, mutta päivälämpötilat ovat silti pyörineet viikon verran siinä parinkymmenen asteen tuntumassa.

Minulta loppui nyt pitkä keikkaputki ja kun pikkuhiljaa alan taas laskeutua henkisestikin kotiin niin huomaan että jälleen kerran kevään kaikki kasvatustyöt ovat jääneet hoitamatta. Yhtään tainta en ole laittanut tulemaan ja joudun siis ostamaan valmiina kaiken. Tomaattia, kesäkurpitsaa ja auringonkukkia.
Herneet laitan tänään likoamaan ja kylvetään ne taas parvekelaatikoihin. Lapsi sai syntymäpäivälahjaksi retiisin siemeniä, joten retiisiä on myös tämän kesän kasvatuslistalla. Ja mikäpä sen helpompi kasvatettava :) Muistan itsekin kuinka lapsena kylvin omia retiisejä ja vaikka retiisi on aika kirkerä niin niitä syötiin kun olivat ihan itse kasvatettuja. Laitetaan perinteet kiertoon.

Tällä viikolla laitettiin jo takapihan riipputuoli paikoilleen ja ollaan lapsen kanssa annettu jalkapohjien maistaa auringon lämmittämää hiekkaa. Minulla on multaa kynsien alla ja mieli virkeä. Ihan saa ihmetellä miten lämpötilan nousu onkin saanut minut ihan toisenlaiseen vireeseen. Nautin kun saa kukkapenkin ohi kävellessään kitkeä muutaman vuodenputken ja ollaan levitelty uutta multaa kasveille. Uusia kukkapenkkejä tai kasvimaita ei tänä kesänä perusteta. Yritetään ottaa vähän kevyenpi kesä niiden suhteen. Minulla on tuolla vatsassa ihan oma kasvatusprojekti menossa ja vaikka pystynkin kantamaan vettä kasveille ja periaatteessa saan multasäkitkin liikkumaan ilman suurempia tuskia niin kyllähän se on jo hyvä alkaa ottaa vähän rauhallisemmin.

Nokkoset ovat jo ihan kerättävässä kunnossa.

Tänä keväänä oli tarkoitus panostaa tuohon meidän pieneen metsikköömme ja raivata sitä, mutta työkiireiden ja erilaisten reissujen takia se on jäänyt kokonaan. En ole pariin viikkoon edes käynyt laavulla katsomassa mikä siellä on meininki. Luultavasti alue on kielojen valloittama.

Pihan kielot ovat puskeneet itsensä maasta viikon aikana.

Kesän isoin istutusprojekti olkoon se että siirrettiin pala tuoksuvatusta alapihalta yläpihalle aidan viereen kasvamaan
näköesteeksi tielle ja naapurin pihaan. Ja onhan se kauniskatsella tiellä liikkujillekin.
Meillä kun aidan vierus on tupannut olemaan vähän ankea.

Toivotaan että puska viihtyy tuossakin vaikka on vähän
varjoisampi paikka (vaikka ei kuvasta uskoisi).

Sinililjojen kukinta alkaa olla loppusuoralla.

Pirjassa on jo hyvän kokoiset nuput.

Tunne sää: Helle

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Kolmannessa jaksossa puhutaan helteestä ja lämpimästä. Jakso kulkee nimellä Luvassa lämmintä.

Olen nyt ylistänyt lunta ja pakkasta niin kävisi jotenkin järkeen että inhoaisin hellettä. Minulla on kaveripiirissä useampia ihmisiä jotka huokaisevat helpotuksesta kun tulee syksy. Minä en. Minä kaipaan helteitä ja jos kesässä ei ole tarpeeksi oikeasti lämpimiä päiviä niin syksyn tullen tuntuu ettei ole vielä valmis alkavaan pimeään ja kylmään aikaan. Tänä kesänä Suomessa koin yhden päivän kun lämpötila nousi +30C ja se oli ihanaa. Kun on harvoin niin lämmintä niin se lämpö tuntuu ihanalta. Sitä tahtoo vaan antaa lämmön valua koko kroppaan kunnes tulee tukalaa ja sitten hypätä viilentävään järveen, juoda kivennäisvettä ja kuivatella taas auringossa.
Kuitenkin jos hellettä on useita päiviä niin varsinkin sisätiloissa tulee tukalaa. Meillä on isot ikkunat etelään päin ja vielä myöhään syksylläkin aurinkoisina päivinä olohuoneessa tulee tukalan kuuma. Kuumassa nukkuminen on hankalaa, ruoka ei maistu (kuten ohjelmassakin sanottiin) ja energiaa ei tahdo riittää mihinkään puuhasteluun. Helle kaipaa kaveriksi järven. Asuin vuosia järven äärellä niin että aina kun siltä tuntui pääsi uimaan. Ehkä tästäkin syystä minusta on niin väärin viettää hellepäiviä kotona missä uimaan pitää lähteä autolla. Nurisen ja marisen kun on liian kuuma ja tavallaan tuhlaan koko sen hyvän hellepäivän siinä.
Olin heinäkuussa vajaan kaksi viikkoa Unkarissa. Siellä ehti aika hyvin tottua lämpimiin ilmoihin, mutta oli siellä myös tukalaa. Teimme pitkiä kävelyitä ja varsinkin aurinkoista tienviertä kävellessä tuntui että aletaan olla jo sietokyvyn äärirajoilla.

Helteeltä on hankalampi suojautua kuin kylmältä. Kylmällä voi aina pukea lisää. Laittaa vaatetta vaatteen päälle, mutta helteellä ei voi riisua loputtomasti. Veden tuoma viilennys kestää vain hetken ja kuten sanoin niin kuumassa on tukalaa nukkua kun taas kylmässä saa kaikista parhaat unet. Olen muuten kuullut että löysä musta vaate voi olla helteellä todella mukava päällä. Se imee lämpöä ulkopuolelta, mutta se kuulemma imisi sitä myös sisäpuolelta ja siksi viilentäisi ihmistä. Kun taas valkoinen blokkaa ulkoa tulevan lämmön, mutta tekisi saman myös sisäpuolelta. En tiedä väitteen todenperäisyyttä, mutta jotenkin se tuntuisi käyvän järkeen.
Minä inhoan huoneiden keinotekoista viilentämistä. Jotenkin se saa minulla aina aikaan kurkkukipua ja palelen sisällä jos on viilennyslaitteita päällä. Olen kuullut jonkun ohjeen auton ilmastoinneista. Olikohan se niin että autossa lämpötila pitäisi pitää matalimmillaan viisi astetta alempana kuin ulkolämpötila. Kuulostaisi kyllä jollain tapaa hassulta että jos ulkona on +30C niin autossa ei saisi olla +25C viileämpää. Joka tapauksessa olen tosi varovainen auton ilmastoinnin kanssa, koska liikaa käytettynä se aiheuttaa minulle todella kovia ja hankalia niskakipuja. Siksi pidän sen päällä vain sen verran että autossa on kohtalaisen mukava olla.

Jos olisi ihan pakko valita helteen ja pakkasen välillä niin valitsisin pakkasen, mutta on se hellekin ihanaa.

Aarniwalkean satupiha

+27C oli autonmittarissa kun ajelin Riihimäen suunnalta kotia kohti. Iltapäivän loppupuolella tuli pieni sadekuuro ja muutenkin tuuli yltyi iltapäivästä aika hurjasti.

Käytiin lapsen päiväkodin kanssa katsastamassa Riihimäellä (jossain metsän keskellä) sijaitseva Aarniwalkean satupiha. Voin suositella lapsiperheille. Paljon leikkimökkejä joissa erilaisia teemoja. Oli kauppa, koulu, koirahoitola, pukuleikkiä jne. Paljon leluja ja pari eri hiekkalaatikkoa. Lypsettävä puinen lehmä jonka utareista tuli vettä oli kyllä oma suosikkini. Lisäksi oli pallomeri, trampoliinit, keinuja ja iso määrä erilaisia poljettavia tai potkittavia autoja ja traktoreita yms. härpäkettä. Pari kaniakin siellä oli ihmeteltävänä ja metsässä kiersi polku jonka varrella näki ja sai tietoa vanhoista suomalaisista luonnon hengistä ja peikoista. Vanha pakettiauto oli avattu ja kyllä oli moni lapsi innoissaan kun pääsi istumaan ihan oikean auton ratin taakse ja räpläämään nappuloita.
Vessat siistit ja siellä pari pottaa, pienennysrengas, tilaa kopissa myös aikuisen olla avustamassa niin että ovenkin sai kiinni.
Kummituspaikkakin oli, mutta siellä en itse käynyt kurkistamassa. Ai niin ja ufo!
Grilli oli käytössä ja oli pöytiä, katoksia ja penkkejä aikuistenkin istua.
Äkkiseltään sisään mennessä paikka näytti aika pieneltä ja kulahtaneelta, mutta kun pääsi sisälle ja lähti kulkemaan niin pinta-alaa olikin ihan reilusti ja vaikka leikkivälineillä oli selvästi leikitty niin eipä tuo kuluminen lasten menoa haitannut.

Tässä vielä eilen napattu valokuvaseurantakuva. Saa korvata sekä menneen että tulevan viikonvaihteen kuvat, kun en ole itse viikonvaihteessa täällä kuvia ottamassa.

Lämmintä

+24C ja melko tyyntä. Pieni lempeä tuulenvire on käynyt ja vähän vilvoittanut oloa. Eilen oli oikein painostava ja kostea sää.

Minä olen onnistunut saamaan käänteiset bandakasvot kun en pysty olemaan ilman aurikolaseja enkä ole vielä älynnyt kaivaa aurinkorasvaakaan esille. Mutta ensimmäisey rusketusraidat ovat toki iloinen juttu. Ainakin minusta. Inhoan auringonottamista, mutta jos siinä muun touhun sivussa onnistuu saamaan vähän väriä kalpeaan pintaansa niin on se kiva. Ja jos noita risketusraitoja ei olisi niin mistän sen värinvaihdoksen huomaisi?

22.5.

Nyt täytyy jo ihan pahoitella pitkää blogihiljaisuutta. Selkeästi huomaa miten työt vie aikaa ja voimavaroja. Olen ollut toukokuun töissä ja tuntuu että illat vaan vilahtavat ohi. Kevään räjähtäminen täyteen vauhtiinsakin jäi jotenkin tajuamatta. vaikka joka päivä ulkoillaan töissä niin kotona ei ollut alkukuusta oikein aikaa ja jaksamista kierrellä pihaa.

 Kamerakin on ollut paljon levossa, mutta on kuitenkin muutama kuva tullut napattua. Harmillisen vähän mistään mistä todella näkisi miten kauniiksi maisema on muuttunut.
Pihaa reunustaa suojaava ja turvallisen tuntuinen lehtiverho, metsä on pusikoitunut ja jalkapohjat ovat saaneet kestoharmauden paljainjaloin tepastelusta.
Kengistä luopuminen on yksi niistä asioista joita eniten kaipaan talviaikaan. Minä olen sellainen että tuntuu että heti jos varpaat saavat vähänkin kylmää iskee kurkkukipu. Silti on kesän suurimpia iloja saada tuntea pihan karkea hiekka, auringon lämpö, hiekkalaatikon hieno ja viileä hiekka sekä kutittava sammal-/ruohomatto jalkojen alla. Jalkapohjat niin kiittävät tästä vuodenajasta.

 Omenapuu on eilen avannut kukkansa,, löysin pihasta tuomen, kirsikka kukkii ensimmäistä kertaa ikinä ja sammalleimu, sekä köynnösruusu ovat kuolleet talven aikana. Kukkapenkissä ei ole viläkään tukia enkä ole tehnyt tytön nukkekotia, mutta keinu saatiin lopulta pystyyn. Tyttö sai kaksivuotislahjaksi autonrenkaan josta väkerrettiin keinu pihalle vanhaan pyykkitelineeseen jonka korkeudesta päätellen talon entiset asukkaat olisivat voineet olla kirahveja (eivät olleet ainakaan kaupantokotilaisuudessa tavallisia ihmisiä kummempia).

Männyn siitepölyä on ilmassa nyt ihan hurjasti. Auto pölyttyy yön aikana ihan mahdottomasti ja nyt ei viitsi oikein viedä pyykkejäkään ulos. Mutta se nyt kuuluu tähän vuodenaikaan eikä muuten minua niin kovasti haittaa, mutta siitepölyä on vaan kenkku siivota pinnoilta. Kun en tietenkään voi pitää ovia näin kauniilla säällä kiinni.

Kukkia ja muuta

Päivällinen parvekkeella.

Vielä alkuviikosta mittarin näyttäessä n. kahtakymmentä plusastetta kävi kylmä tuuli joka pakotti pitämään pitkähihaista päällä. Perjantainakin minulla oli aamupäivästä huppari kun seisoin päiväkodin pihalla. Eilen ja varsinkin tänään on lämpöä kuitenkin riittänyt. Tänään keittiön mittari nousi +25C asteeseen.

Luonto on taas räjähtänyt vihreäksi. Alkuviikosta vihreää oli kyllä jo näkyvissä, leskenlehdet loistiva ja valkovuokot saivat metsän näyttämään keijukaismetsältä. Eilen ja tänään on kuitenkin alkanut huomata miten isot lehdet tai lehden alut puissa ja pensaissa jo on. Läheinen mäki on saanut vaaleanvihreää tummien havujen rinnalle ja huomaan että kotimetsikkökin alkaa pikkuhiljaa viidakoitua vattupuskien ja villiintyneiden viinimarjojen ansiosta.

Tänään käytiin puutarhaostoksilla. Mukaan tarttui laatikollinen orvokkeja, pari unikkoa, koristemansikoita ja tomaatteja. Vielä voi tulla kylmiä öitä, mutta elän toivossa että kasvit selviäisivät niistäkin. Orvokeilla tuskin on hätää, mutta parvekkeelle laitetut tomaatit voivat tykätä vähän huonoa. Pitää ehkä hakea pakkassuoja niille jos luvataan kylmiä öitä.

Olen kuivattanut nokkosia ja keräillyt lautaselle nuoria maitohorsmia. Ketunleipä alkaa nousta maasta ja kohta saa vahtia ettei tyttö syö kieloja. Hän kun on ihastunut siitä että ulkona on kasveja ja käy mielellään yrttipenkistä hakemassa ruohosipulia. Ihan ei ole vielä hallussa tieto siitä mitä kannattaa syödä ja mitä ei.

Koirakin on jo kesäkarvassa.

Tässä vielä muutaman viikon seurantakuvat. Olen ollut taas töissä niin energia kuvien laittoon on ollut vähän kortilla. Erityisesti kahdessa viimeisessä kuvassa huomaa miten luonto on taas kerran herännyt vauhdilla kun on saanut "vähän" lämpöä.

16.4.

1.5.

8.5.

Miniloma Tammisaaressa

Mittari näyttää +25C, tuuli puhaltelee lempeästi ja aurinko paistaa. Mitä kaunein kesäpäivä. Radiossa uhkailivat/lupailivat että saattaa olla kesän viimeinen hellepäivä. Vähän haikeahan se ajatus on näin kylmän ja sateisen kesän jälkeen, mutta on se ajatus kääntynyt myös pikkuhiljaa syksyn toimiin. Ihan vielä en kuitenkaan olisi saanut kesästä tarpeekseni.

Onneksi suunnittelimme kesän niin että miehellä oli parissakin pätkässä lomaa. Tehtiin pidennetty viikonloppureissu to-su Raaseporiin.Sää oli koko matkan ihana, meri tuoksui ja vesi oli lämmintä.
Ajatus matkasta syntyi kun Lähiömutsi kirjoitti ensimmäisen kerran omasta matkastaan Tammisaareen.

Yöpaikaksi olisimme halunneet varata huoneen Kvateret Sillenistä, mutta olimme liian myöhään liikkeellä. Sainkin sitten juuri ennen omaa matkaamme lukea lisää Lähiömutsin poppoon reissusta ja hekin olivat yöpyneet juuri tuolla ja kehuivat kyllä paikkaa. Harmitti ehkä vielä vähän enemmän, mutta ei onneksi paljon.

Meille yöpaikaksi valikoitui kapunginhotelli, josta varasimme pikkusviitin. Ulkoisesti hotelli oli menneiltä vuosikymmeniltä, mutta ei mitenkään ruma rakennus. Pienehkö ja viihtyisä. Hotellissa oli silti omat puutteensa. Kaikkialla oli siistiä ja mukavaa, mutta moni pikkujuttu jäi häiritsemään. Huoneessa kalusteet olivat mukavat ja kodikkaat, mutta parista laatikosta puuttui kahva, olisin kaivannut vedenkeitintä huoneeseen ja ammeen tulppa vuoti. Tuo viimeisin oli ainut seikka joka oikeasti hankaloitti olemista.
Ravintolan puolella kattokruunuissa oli useita palaneita lamppuja, hedelmäsalaatti oli suoraan tölkistä kaadettu ja puuroa ei aamiaisella ollut tarjolla ja mies kaipasi lämpimien lihapullien ja nakkien kaveriksi sinappia. Aamiaiset olivat kyllä melko hiljaisia. Yleensä meidän kanssamme salissa istui ehkä yksi tai kaksi seuruetta.
Joka tapauksessa saattaisin suositella paikkaa jos ei olla hakemassa hotellielämyksiä vaan hyvällä sijainnilla olevaa siistiä yömajoitusta. Palvelu oli todella ystävällistä, alakerran ravintola La Vida, jota Lähiömutsikin kehui oli mainio ruokapaikka ja siellä tuli käytyä pariinkin otteeseen. Annoksista ei missään nimessä jäänyt näkäiseksi, lapsi huomioitiin hyvin ja ruokakin oli maukasta. Lohihampurilaisessa lohi oli ylikypsää, mutta niin se on mielestäni jokaikisessä ravintolassa missä lohta olen syönyt. Olen ajatellut sen johtuvan siitä että enemmän ihmiset valittavat jos lohi on jäänyt hieman raa'aksi. Pitäisi joskus vaan rohkaistua sanomaan ääneen joka kerta kun ravintolassa saa lohen joka on kuivakkaa. No tästä huolimatta annos oli maukas ja suosittelen tätä ruokapaikkaa vaikka et yöpyösikään kyseisessä hotellissa. Miehen kokoliha oli hyvin kypsennettyä ja kasvishampurilainen oli hyvin vuohenjuustoinen. Terassilla oli tilaa ja varjoa sekä aurinkoa. Me olimme syömässä aina heti ravintolan avautuessa klo 16, mutta kun illalla palailtiin hotellille niin terassi oli kyllä jo aika täynnä.

Perjantaina kävimme Hangossa pyörimässä aamupäivän. Harmitti vähän ettei sattunut uikkareita mukaan, sillä hiljainen ja todella pehmeä hiekkaranta houkutteli kovasti uimaan. Repussi hikoava lapsi olisi varmasti myös nauttinut päästessään vähän puljaamaan. Nyt tyydyttiin kuitenkin kiertelemään leikkipuistoissa ja kuljeksimaan kaupungilla. Syömässä kävimme satassa sijaitsevassa Nauti Bistrossa. No saihan siellä vatsansa täyteen, mutta suoraan sanottuna ei ollut mikään erityisen suuri makuelämys. Tilasin kanttarellipastan ja minusta tuntuu että annoksessa oli lähinnä ylikypsää pastaa, loraus kermaa ja kanttarelleja. Maustaminen oli unohtunut tyystin. Lapsi söi tomaatti-fetapastaa ja maistoin annoksen kulmasta. Se oli aavistuksen maukkaampi, mutta ei sekään mikään erityinen nautinto. Mutta vatsat saatiin täyteen ja maisema oli kaunis. Ehkä itse kävisin seuraavalla kerralla vaikka viereisessä pitsapaikassa jos tuonne osuttaisiin ruoka-aikaan. Se näytti varsin kutsuvalta.

Maisema Nauti Bistron terassilta.

Kun Hangosta "kotiuduttiin" takaisin Tammisaareen niin päätimme lähteä rannalle. Heti hotellin edessä tien ja puiston takana oli hiekkaranta joka ei edes ollut ihan tupaten täynnä. Veden lämpö yllätti minut täysin. Oli hauska kahlata lapsen kanssa mereen ja katsella kun pienet kalat uivat pakoon jalkojen edestä. Lapsi tahtoi kahtala veteen yhä uudestaan ja uudestaan. Ranta oli kohtalaisen siistissä kunnossa noin perjantaina iltapäivästä. Vieressä oli myös laituri jossa näytti ainakin olevan hyppypaikkaa ja tikkaita. Tuon pienen töttiäisen kanssa tyydyimme kuitenkin ihan hiekkarantaan. Vaikka en ole mikään rantalomailija niin olipa ihanaa kun sai vain olla ja nauttia auringosta, merestä ja perheestä ilman kiirettä minnekään.
Tuntuu että lapsen ruokailujen ja päiväunien kanssa on jatkuvasti vähän kiire. Luultavasti kiire on vain omien korvien välissä, mutta tuntuu että aina pitää ehtiä tehdä asioita ennen kuin on seuraava ruoka tai ennen kuin lapsella menee kuppi nurin kun väsyttää. Nyt sai vain olla. Lapsi oli nukkunut matkalla autossa, ravintola ja hotelli olivat ihan selän takana, laukussa oli varasose ja aika pysähtyi hetkeksi.

Tammisaaren vanhakaupunki ja vähän sen ympäristökin on todella kaunista kävelyaluetta. Autoja liikkui maltillinen määrä, kadut olivat kauniita ja kapeita. Taloja selvästi kunnostettiin ja niistä pidettiin huolta, vaikka muutamista olikin maali alkanut jo rapistua. Puistoja oli suunnilleen joka nurkan takana.
Meren läheisyys saa tällaiselle sisämaan asukille aikaan sellaisen tunteen kuin oltaisiin ulkomailla. Ruotsinkieli jota kuuli joka puolella lisäsi vielä tuota tunnetta. Ulkomaanmatka kotimaassa.
Enimmäkseen tosiaan vain käveltiin ympäriinsä. Etsittiin kivoja kahviloita, kuljestkeltiin eri katuja ja pysähdyttiin puistoihin leikkimään. Kirjaston yläpuoliselta mäeltä löytyi tuulimyllykin.

Lauantai vietettiinkin sitten pääosin Fiskanrssissa. Aurinkorasvat pintaan, lapsi kantoreppuun ja museoita kiertämään. Minua viehättävät paikat missä selkeästi voi haistaa historian. Ihan kirjaimellisestikin haistaa. rakastan vanhojen puutalojen tuoksua. En sitä tunkkaista hajua mikä tulee vastaan vaikkapa vanhoissa seurantaloissa jotka ovat talvet kylmillään vaan sellaista aittamaisempaa tuoksua joka tulee vanhoihin rakennuksiin joissa tuuli pääsee humisemaan nurkissa. En tiedä osaanko selittää tuota tuoksua niin että kukaan tietää mitä tarkoitan.

Kävelemistä Fiskarssissa on paljon, mutta kantoreppu oli ehdottomasti oikea valinta lapsen kanssa. Repun kanssa pääsi hyvin sisälle museoihin ja pystyi kulkemaan portaissakin. Kun alkoi tuskastuttaa niin tyttö pääsi myös välillä jaloittelemaan.

Ruokapaikkaksi valittiin Kuparipaja jossa otimme brunssin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Luulin ensin pettyväni kun jälkiruuista ei ollut kuin rippeet jäljellä kun pääsin siihen asti, mutta hetkenpäästä tulikin täydennystä ja sain maistella sekä raikasta smoothieta että suklaakakkua. Leipä oli todella hyvää ja maistui vastaleivotulta. Kuori oikein rapsahti suussa ja raparperi-sitruunajuoma oli hyvää.

Fiskarssin reissun päätteeksi päätettiin vielä käydä nopeasti pyörähtämässä Mustion linnanpuistossa. No nopeasti... Meni meillä siellä lopulta ihan iltaan asti ja olisin viihtynyt pidempäänkin. Oli ihanaa upottaa fiskarssin hiekkateillä väsyneet ja pölyttyneet varpaat viileään ruohoon.
Polkuja oli siellä ja täällä. Lummepolku joka kulki veden päällä oli ehkä oma suosikkini taikka sitten polku joka kulki rantaa pitkin lummepolun rinnalla. Oksat kaartuivat kauniisti polun ylle kuin holvikaareksi.
Puistossa oli kauniita ja vähemmän kauniita patsaita, hienoja rakenuksia mm. kulissilinna jonka luona lenteli valtava määrä suuria sudenkorentoja ja vanha makasiini. Sanoinkin miehelle että jos olisin kirjailija niin tahtoisin ehdottomasti tuonne kirjoittamaan.

Olisi ihana varata tuolta huone, saunoa, uida, kävellä puistossa, nauttia ravintoloista ja olla vaan. Kaipuu tuonne jäi ja on kyllä mahdotonta valita jos joskus tuonne suunnalle taas matkustetaan että tahtoisinko yötpyä Sillenissä keskellä Tammisaaren vanhaakaupunkia vai Mustion linnassa keskellä mitä rauhallisinta ja ihaninta puistoa.

Sudenkorennot pörräävät satulinnan edustalla.

Ilta-aurinko loihti lummepolun varrella olevaan suihkulähteeseen sateenkaaren.

Suosittelen ehdottomasti tutustumaan tuohon seutuun jos harkitsee kotimaan reissua eikä kohde oli vielä tiedossa.