Pihabongaus 30.31.1.2016

Talitiainen ja sinitiaisia
Kuvaaja: Pekka Nurminen   

Nyt viikonloppuna on taas pihabongausviikonloppu. Valitaan joku hetki päivästä kun on tunti aikaa tarkkailla pihan ja lintulaudan elämää. Kirjataan ylös kaikki lajit joita tuon tunnin aikana vierailee lintulaudalla ja lasketaan kuinka monta minkäkin lajin edustajaa on yhtäaikaa näköpiirissä. Minä olen sen verran seurannut että lintuja alkaa tulla laudalle joskus yhdeksän maissa, mutta suurin ryntäys on yleensä joskus puolenpäivän maissa tai alkuiltapäivästä ja luultavasti ajoitan oman bongaukseni siihen.

Pihabongausta on järjestetty tammikuun viimisenä viikonloppuna jo kymmenen vuoden ajan, mutta minä osallistuin vasta vuosi sitten ensimmäistä kertaa. Tapahtumalla halutaan innostaa ihmisiä luonnon tarkkailuun, mutta samalla kerätään tietoja Suomessa talvehtivista linnuista. Havainnot ilmoitetaan Bird Lifelle, joka tapahtuman järjestää. Heidän sivuillaan on tarkemmat ohjeet tapahtumaan osallistumista varten sekä kuvia jotka auttavat tunnistamaan eri lintulajeja. Pihabongaukseen osallistuminen ei siis edellytä suurta lintutietoutta, matkustamista minnekään tai hienoja välineitä.

Urpiainen
Kuvaaja: Ari Nordström   

Minulle tämä on hyvä kannustin rauhoittua hetkeksi tuijottamaan muutakin kuin tietokoneen näyttöä. Lintuja on hauska katsella ja kuitenkin samalla oppii linnuista. Olen myös vakuuttunut että luonnon katselu on hyväksi mielenterveydelle.
Minä en ole lintuharrastaja enkä tunnista vakituisista vierailijoista varmasti kuin yleisimmät tiaiset, närhen, harakan ja fasaanin. Minulla ei ole edes tavoitteena aloittaa lintuharrastusta tämän vakavammin. Homman helppouden takia haastankin kaikki blogin lukijat mukaan pihabongaukseen. Yksi tunti viikonlopun aika mielen hoitamista, uuden oppimista ja samalla hyödyllisen informaation keräämistä.

Pihabongaajat
Kuvaaja: Lauri Hänninen   

Kuvat lainattu Bird Lifen sivuilta.

Pääkallokeli

Aamun -2C ja vesisateesta päivän 0C. On ollut aikamoinen harppaus pakkaskeleistä lämpimään.

Olen ollut parina päivänä sairaslomasijaisena päiväkodilla ja ulkoilut ovat tulleet työn puolesta. Ihan mukava niin ja parasta on se että ulkoilua ei tarvitse keskeyttää mennäkseen kokkaamaan ja kun tulee sisälle niin ruoka on valmiina ja se tarvitsee vain tarjoilla. Tänään oli hauskaa kun lasten kanssa pääsi tekemään lumipalloja. Taisi olla ensimmäiset oikein kunnolliset lumipallokelit tänä talvena. Vaikka olenkin pakkasen ystävä niin on näillekin päiville paikkansa.

Ajokeliin vesisateet ovat vaikuttaneet varsin negatiivisesti. On pirun liukasta ja kamalaa (juuri kun minulla on työpäiviä). Tarkoitan kamalaa noin yleisesti, en henkilökohtaisesti. Olen tänään useampaan otteeseen ja useammalle ihmiselle maininnut siitä miten onnellinen ja kiitollinen olen että tuossa minun pikku koppisessa on neliveto ja nastarenkaat. Ajelin tänään kotiin kitkarenkailla liikenteessä olevan Sprintterin perässä (takaveto). Vauhtia oli parhaimmillaan n. 45km/h 80 alueella ja silti vaikutti siltä että oli vaikeuksia pysyä tiellä. Siinä meni peräkanaa kaksi ääripäätä ja en voi kuin olla vilpittömän iloinen siitä että itse olin tällä kelillä oman autoni ratissa.
Minulla tulee varmaan jossain vaiheessa ongelmia autoni kanssa, kun en millään tahtoisi luopua hyvistä ominaisuuksista joita minulle tipahtelee aina auto autolta lisää. Minulla on tällä hetkellä Suzuki Ignis. Olen usein kuvannut sitä maasturin ja pienen henkilöauton rakkauslapseksi. Pieni ja näppärä peli jossa on korotettu maavara, neliveto ja minuun vetoava hiukan kulmikas muotoilu. Arvatkaa vaan haluaisinko enää tämän jälkeen hankkia autoa tavallisella maavaralla tai kaksivetoisena? No en haluaisi. Mutta sitähän ei tietysti tiedä mitä tulevaisuudessa oikeasti tapahtuu. NIin minä vannoin Golfini jälkeen että en halua manuaalivaihteista, mutta nyt olen sellaisella ajellut useampia vuosia. Raha ratkaisi.

Tämä oli nyt varsin autopainottainen postaus. Pohdin tässä olisinko osannut ympätä joukkoon sanasen muista kulkupeleistä tai jalankulkijoista, mutta ei minulla oikeasti juuri nyt ole muuta mainittavaa mielessä kuin se että lauantaina minut yllätti liikenteessä joukko moottoripyöräilijöitä! Siis keskellä talvea motoristeja pyörineen! Ja se että tänään meinasi maahanmuuttajalapsi hypätä autoni alle. Onneksi kaveri ehti tarttua lasta harteista. Ei olisi ollut kivaa kummallekaan. Vikaa oli kyllä minussakin. Olisi pitänyt ennakoida ja hidastaa ajoissa, mutta katsoin että lapset tulevat aika rauhallisesti ja ehdin autoni kanssa mennä ennen kuin ovat suojatiellä asti. Näin niitä onnettomuuksia sattuu, mutta onneksi nyt kävi hyvin ja minä sain opetuksen.

Eikö meille kaikille olisi tilaa?

Tämä on nyt aika tunteita herättävä ja mielipiteitä jakava aihe, mutta minua ihan oikeasti on vuosia ottanut päähän se miten talviset hiihtoladut terrorisoivat muita liikkumisen muotoja.
Kun asuin maalaiskunnan keskustassa niin takapihalta lähti mainio koiranulkoilutusreitti sekä kävelyreitti joka lyhensi työmatkaani huomattavasti, mutta talvella siitä vedettiin latu. Tänään ajettiin hiihtolatu meidän talon takaiselle pellolle. Kuten olen kirjoittanut aikaisemmin on meillä pulkkamäki takapihalla ja se päättyy pellolle. Ajattelin että se on ihan ok ja meille kaikille riittää tilaa pellolla kun latu lopulta vedetään. Ajattelin että se joka ladun vetää osaisi käyttää silmiään ja päätään eikä olisi iso asia siirtää latua pari metriä keskemmälle peltoa. Kun tilaa kuitenkin selvästi on. No tässä tulos.

Ymmärrän kyllä että hiihto on hyvä ja suosittu harrastus ja sille pitää olla tilaa. Ei voi vaatia että kaikki polut säilyisivät kävelijöiden käytössä tai että pallolla liikuessa ei joutuisi varomaan latuja, mutta olisiko se niin iso asia jos paljon käytetylle kävelyreitille vedetyn ladun viereen vaikka ajettaisiin myös kävelijöille kelkanjälki? Ei edes ehkä jokaiselle reitille, mutta joku polku jota pääsisi vaikka kävelemään sinne ja takaisin ja joka menisi suunnilleen sellaisilla kohdilla missä tiedetään kävelijöidenkin paljon liikkuvan. Ilmeisesti se on kuitenkin jostain syystä ihan mahdoton ajatus. Sitten valitetaan kun ladut ovat rikki kun joku on kävellyt siitä tai hiihtänyt koiran kanssa, joka jättää tassunjälkiä.
Tai nyt tämä meidän mäki. Kyllä tiesin varautua siihen että latu on tulossa ja olin valmis siihen että joudun ehkä jossain kohtaa vähän jarruttelemaan ettei lasketa ladulle kun mäki nyt kuitenkin melkein joka laskulla tuppaa vähän pitenemään. Mutta jos tahallaan latu ajetaan hyvin selkeän lasku-uran yli niin saavat luvan hiihtäjät sopeutua siihen että latu on siltä kohdin vähän epätasainen.
Suurin vaarahan tuossa on jos joku hiihtää vauhdilla puskasta juuri kun ollaan tulossa pulkalla.

Minä inhoan tätä hiihtäjien ja jalankulkijoiden välistä sotaa, mutta silti päädyn usein osalliseksi siihen. Minusta kaikki mahtuisivat tuonne ulos liikkumaan kun siihen vaan suotaisiin mahdollisuus. Se ei ole hiihtäjän vika jos hänelle on vedetty latu siihen mistä ennen pääsi kävelemään, mutta jalankulkijallakin on oikeus minusta vaatia että hänelle jää tilaa harrastaa omaa liikkumisen muotoaan. Ymmärrän hyvin niitä jotka ihan törkeästi kävelevät latuja pitkin kun vaihtoehtona on mennä koiran kanssa lumen kaventamaa tienlaitaa. Kyllä minäkin kuljin ladunviertä pitkin kun työmatkani olisi pidentynyt huomattavasti jos olisin kiertänyt polkujen sijaan tien kautta. Minä en tahallaan turmellut/turmele latuja enkä ilkeyttäni kiusaa hiihtäjiä vaan jos joudun ladun viertä kulkemaan niin oikeasti kuljen sitä viertä. Enkä soisi kenenkään muunkaan tahallisesti latuja turmelevan. Se aiheuttaa vaan lisää kiukkua ja sanomista. Mutta minua inhottaa se miten laduilla terrorisoidaan muita ulkoilijoita. Ja sitten kiukkuiset hiihtäjät valittavat pilalla olevista laduista ja kaikki ovat vihaisia. Minusta monen kunnan liikuntatoimella olisi tässä mietinnän paikka. Miten sovittaa hiihtoladut ja kävelyreitit  niin että kaikille olisi tilaa.

Jäätaidetta

Vielä muutaman päivän ajan rapsahtelee kunnon pakkanen. Nyt olisi täydellinen tilaisuus tehdä jäätaidetta pihaan.
Tässä minun versioni, mutta sitä voi mukailla omien välineiden ja mieltymysten mukaan.

Tarvitset ilmapalloja, elintarvikeväriä ja vettä.

Tiputa ilmapalloon elintarvikeväriä tai vaikka useampaa ja

Täytä pallo vedellä.

Vie pallot ulos pakkaseen. Minä jäädytin palloja pari-kolme
vuorokautta kun lämpötila oli n. -10C ja pallot ehkä puolillaan.
Vettä olisi voinut laittaa enemmänkin, mutta pelkäsin pallojen
puhkeamista. Jos nyt tekisin uudestaan niin olisin rohkeampi.
Älä koske palloihin liian aikaisin.

Kuori ilmapallo pois jään päältä. Pitäisi lähteä aika helposti kunhan ensimmäisen reiän saa aikaan.

Tähän palloon menin koskemaan jo vuorokauden jäädyttämisen jälkeen ja se sylki värillisen veden pitkin terassia. Ledilampuilla siitä tuli kuitenkin kaunis jäälyhty. Eli jos tahdot onttoja palloja niin lyhennä jäädytysaikaa.

 Tätä voi versioida myös maitotölkeistä tai mistä tahansa vedenpitävästä astiasta. Jos olisi paljon maitotölkkejä niin voisi tehdä vaikka jäämuuria.
Jotkut ovat käyttäneet myös vesivärejä elintarvikevärin sijasta ja eräs kaverini keksi että pallon sisään voisi tiputtaa vaikka marjoja tms.

Pulkkapäivä

-12C. Puolipilvinen, oikein kaunis talvipäivä. Tytön kanssa vietettiin se pulkkamäessä. Aamupäivästä tunti ja iltapäivästä toinen mokoma.

Paikkasin eilen pulkkaan tulleen reiän (rusautin suoraan ojassa olleeseen tappiin) ilmastointiteipillä ja hyvin kulkee. Alkuun piti tietysti muutaman kerran laskea että sai kynnettyä hyvät lasku-urat, mutta sen jälkeen pulkka kulki vähän liiankin lujaa. Päästiin iltapäivästä vielä ainakin tuplasti noin pitkälle pellolle mitä jäljet tässä kuvassa ovat. Rinnetontin etuja.

Meillä on pihassa kaksi mäkeä. Lyhyt, jyrkkä ja suora sekä pitkä, loivempi ja kiemurampi. Suorassa mäessä vauhti nousee sen verran kovaksi että ojan reunalle tullessa tulee pieni pomppu ja lumi pöllyää. Pidemmän mäen mutkissa pulkan perä heittää ja mennään sivuluisua. Minua hirvittää ja tyttö nauraa vaikka lumi pöllyää naamaan.

 On muuten yllättävän rankkaa vetää lasta pulkassa mäkeä ylös umpihangessa. Kun päivän aikana on yhteensä pari tuntia mennyt mäkeä ylös ja alas niin voin sanoa että nyt illalla ei enää olisi pahemmin huvittanut lähteä koiran kanssa lenkille. Mutta tuli sekin hoidettua. Ei tarvitse ainakaan olla huolissaan siitä saako tarpeeksi liikuntaa. Ihanaa kun on talvi <3

Nyt kun on tullut lunta niin saattaa tulla liikuttua pulkan kanssa myös teitä pitkin ja jos retki venyy niin voi olla että tulee liikuttua myös hämärän aikaan. Minä olen tätä silmällä pitäen liimannut meidän pulkan perään pari heijastinta ja tänään ompelin heijastinnauhan kiinni vetonaruun. Molemmat ovat kestäneet hyvin vauhdissa mukana.

Talven ensimmäiset lumityöt

Hyvä kokoelma erilaisia sinisen sävyjä.

-12C. Kaksi päivää on satanut lunta. Maailma on täynnä valkoista puuteria jota tuuli pyörittelee ja muovailee. Kasailee vaarallisia, mutta kauniita kinoksia. Eilen tehtiin talven ensimmäiset lumityöt ja kevyttä pakkaslunta oli hyvä työnnellä. Jopa lumiaura kävi pihassa.

Linnuille maistui eilen ruoka. Söivät kaksi säiliöllistä. Tänään onneksi meni vähän vähemmän.

 Pulkka on ollut ahkerassa käytössä kunnes rysäytimme suoraan ojan pohjalla lumen peitossa olleeseen tappiin. On kumma tunne kun pulkka jää ojan pohjalle ja itse jatkaa samaa vauhtia pyllykyytiä ojan reunalle. Nyt pulkassa on reikä, mutta onneksi sellaisessa kohtaa että ei oikeastaan haittaa käyttöä ja kun teipataan kunnolla niin ei pitäisi lähteä halkeamaan eteenpäin.

Kunnon kerrospukeutumista

Ihana pakkaspäivä. Aamulla -25C. Päivällä laski parilla asteella. Aamulla oltiin hetki pulkkamäessä. Kun tuli aika lähteä sisälle ettei joukon pienimmäiselle tulisi kylmä niin hänpä pisti liinat kiinni. Annettiin periksi ja käveltiin vielä katsomaan olisiko postilaatikossa mitään. Olen tainnut onnistua tavoitteessani kasvattaa ulkoileva yksilö ;) Ja hyvä ettei pelästy pientä pakkasta. Minä olin kyllä poskista vähän huolissani. Mutta kuiva pakkasilma ei olekaan yhtään niin paha kuin kostea ja tuulinen pikkupakkanen. Tänään oli paljon mukavampaa ulkoilla kuin esimerkiksi toissapäivänä.

Törmäsin Facebookissa videoon jossa neuvottiin maahanmuuttajille miten pukeudutaan pakkaseen. Siitä sain inspiraation kirjata ylös myös oman pakkaspukeutumiseni. Tämä varustus on sellainen millä pärjään kovemmassakin pakkasessa vaikka en liikkuisi erityisemmin. Pukeuduin äsken näin lyhyelle koirien ulkoilutusreissulle ja tuli melkein liiankin lämmin. Ja lämpötila se -25C. Ainut mistä huomasi että pakkasta oli enemmänkin oli ripsien jäätyminen.

Kuvat ovat hirveitä ja hirveän epätarkkoja, mutta ehkä ne silti avaavat asiaa sanallisen ilmaisun tukena.
Tämä on sitten vain esimerkki siitä millaisella varustuksella pitäisi tareta 25-30 asteen pakkasissa jos ei ole tarkoitus harrastaa mitään hikiliikuntaa. Se ei varmasti sovi monien tyyliin eikä ole kasattu ihan uusimmista ja viimeisen päälle viritetyistä ulkovaatteista. Pikemminkin se on hyvä esimerkki pitkälle viedystä kerrospukeutumisesta. Minä olen tällainen maalaistollo niin minulle kelpaa vähän vähemmän tyylikäskin ulkoasu.
Soveltakoon jokainen siis näitä neuvoja oman vaatekaappinsa ja palelevuutensa mukaan tai tehköön vaikka täysin toisella tavalla.

Tästä lähdettiin.

Alusvaatteiden lisäksi Merinovillahuppari, kollegehousut ja merinovillasukat (ei pitkiäkalsareita tai aluspaitoja).

Jos olisi tekokuitusukat niin heittäisin ne tässä vaiheessa suosiolla pois kokonaan.

Merinohupparin olen jo kahden päivän käytöllä todennut oivaksi vaatekappaleeksi joka antaa hiukan anteeksi pukeutumisessa niin ylipukeutuessa kuin alipukeutuessakin. Mutta sen tilalla voi kuitenkin ajatella ihan omaa normaalia kevyehköä talvista sisävaatetusta.

 Seuraavaksi villasukat jalkaan. Omassa tapauksessani merinosukkien päälle, mutta tekokuitusukat (ja ehkä puuvillasukatkin) kannattaa kyllä ottaa pois välistä ja mennä mieluummin pelkillä villasukilla.

Vedin kollarien päälle uskomattoman seksikkäät vaarin vanhat villahousut. Ihan oikeaa villaa joka kutisee niin pirusti, mutta lämmittää todella tehokkaasti.
Voisin ajatella että ne voisi kävelyllä korvata hyvin vaikkapa pitkillä ja paksuilla säärystimilläkin. Jos on tarkoitus istuskella jossain niin suosisin kuitenkin mieluummin housumallia. Vaihtoehtona tietysti myös mitkä tahansa lämpimät välihousut jotka voi laittaa myös sisähousujen alle. En kuitenkaan jaksa uskoa että ne voisivat mitenkään olla samaa luokkaa lämpimyytensä puolesta. Vanha kunnon villa kunniaan.

Homman kruunasi huppu jonka kiristin suojaamaan kasvoja. Mikä tahansa kypärämyssy tai kommandopipo ajaisi varmasti saman asian. Hyvällä karvahatulla pärjäisi varmasti myös ilman kunhan suojaa kasvot huivilla.

 Sitten ohut lämpöliivi, jonka voi ihan hyvin korvata tavallisella villapuserolla. Minä kuitenkin tykkään tuosta liivistä sen helppouden takia.

Pipo päähän ja kaulaliina vielä kasvojen lisäsuojaksi. Minulla on joskus paleltunut leuka ja se on aika herkkä pakkaselle. Siksi suojaan sen erityisen hyvin.
Kaulaliinan saa myös vedettyä nenän yli helpottamaan pakkasessa hengittämistä. Kannattaa kuitenkin muistaa että jos hengittelee kaulaliinaan niin ei kannata kesken ulkoilun ottaa liinaa pois kasvoilta. Hengityksen kosteus kasvojen iholla ei ole pakkasen kanssa hyvä yhdistelmä.
Ja silmälaseja käyttävät tietänevät miten käy jos kaulaliina ohjaa hengityksen huurut laseja kohti. Itse en laseja käytä, mutta ehkä kommandopipo voisi olla hyvä kompromissi? Vai onko tällainen "naamioituminen" kaupungissa liikkuessa kielletty tai turhan epäilyttävää?

Lopuksi lämpöiset kengät. Minulla tässä tapauksessa Kuomien tyyppiset kengät, joista tykkään niiden helppouden takia.

Käteen kunnolliset tuulen pitävät rukkaset. Jos olisi tarkoitus oleilla paikoillaan, rukkaset olisivat vähän huonommat tai muuten olisi odotettavissa käsille kylmää kyytiä niin laittaisin rukkasten alle vielä lapaset.

Ja tietysti toppatakki ja toppahousut koko komeuden päälle.
Takin ja housut korvaisin mielelläni kokohaalarilla, mutta tuntuu että aikuisten kokoa ei löydy mistään. Lasketteluvarusteissakin tuntuu nykyään olevan aina takki ja housut. Haalari olisi niin paljon näppärämpi näin maalaisolosuhteissa kun ei pistäydytä kahviloihin tai kauppoihin missä on kiva saada takkia auki. Se olisi myös kätevämpi lapsen kanssa pulkkamäessä.

Sitten jos liikutaan pimeään aikaan paikoissa joissa on moottoriliikennettä niin ihan ehdoton on heijastin. Myös siellä missä on katuvalot. Autosta katsottuna pimeän aikaan ihminen sulautuu helposti ympäristöönsä myös valaistuissa paikoissa.
Jos vaatetus on tumma tai ympäristöön sulautuva (kuten minulla tässä) niin minusta liivi on ehdoton. Kirkkaan värisissä vaatteissa valaistuilla tieosuuksilla muutama heijasti eri puolille kroppaa riittää.

Talviruokinta

Tänä aamuna pakkasta on -20C. Maailma on kaunis ja ilma tyyni.
Seurailin tuossa aamusta mihin aikaan linnut tähän aikaan vuodesta lähtevät liikkeelle. Yhdeksän aikaan näin ensimmäiset parvet. Samoihin aikoihin pari oravaa loikki pihan ohi ja harakka lensi vartioimaan ruokintapaikan läheiseen koivuun.

Minun on jo monta kuukautta pitänyt kirjoittaa talviruokinnasta, mutta aina se on jotenkin jäänyt. Olen yrittänyt haalia tiedonmurusia lukemalla ja kuuntelemalla juttuja aiheesta. Enimmäkseen Pikka Pekka Peteliuksen. Hän kun kirjoittaa ja puhuu kanavilla joita seuraan muutenkin.
Minä en ole mikään ekspertti tässä asiassa ja joka syksy tuskailen aloitusajankohdan kanssa. Onko nyt liian aikaista? Vieläkö ne löytävät ötököitä? Aiheitanko nyt enemmän harmia aloittamalla ruokinnan? Jääkö joku muuttolintu sen takia Suomeen? Luultavasti teen asiasta isomman kuin se onkaan ja joka vuosi mielestäni olen lopulta aloittanut liian aikaisin.
Yksi mittari jota olen käyttänyt en ensimmäiset pakkaset. Mutta kun voi olla että on yksi tai kaksi pakkasyötä ja sen jälkeen monta viikkoa taas ihan lämmintä. Tänä vuonna tein kuitenkin huojentavan havainnon. Kun oli lämmintä niin linnut eivät käyneet ruokintapaikalla. Viileämmällä säällä ne palasivat, mutta kun tuli taas lämpimämpi päivä niitä ei näkynyt. Ei tuollainen luontokappale oikeasti tyhmä ole. Mutta en silti kehottaisi aloittamaan helppoa ruokaa liian aikaisin. Enkä varsinkaan jatkamaan sitä yli kesän. Monet poikaset tarvitsevat hyönteisravintoa eikä emoja pidä houkutella helpolla siemenruualla.

No milloin sitten lopettaa ruokinta? Taas sama tuskailu kuin syksyisin. Jos lopettaa kun ilmat kääntyvät plussalle ja hyönteisiä alkaa olla liikkeellä niin sitten tuleekin takatalvi viikoksi. Mikä neuvoksi? Minä en oikeasti tiedä. Mutta ainakin ennen pesimistä pitää ruokinta lopettaa.

Yksi tärkeä seikka on myös ruokinnan jatkaminen. Jos sen aloittaa niin sitä pitää jaksaa jatkaa läpi talven. Linnuilla on ne omat vakiopaikkansa ja ruuan loppuminen niistä voi olla kohtalokasta. Jostain luin että jo pari päivää tyhjänä seisova ruokintapaikka voi johtaa joidenkin lintujen kuolemaan. Taajamissa ja tiheämmin asutuissa paikoissa pelastava tekijä on se että yleensä samalla alueella joku muukin ruokkii lintuja. Ne voivat siis vaihtaa paikkaa tarvittaessa. Ja nehän tekevät niin myös sen mukaan kuka mitäkin tarjoaa. Kerääntyvät ensisijaisesti aina paremman ruuan äärelle. Jos asuu syrjemmässä ja on vaikka viikon lomareissulla niin pitäisi muistaa pohtia myös lintujen ruokintaa tuona aikana. Kannattaa hankkia suuri ruokinta-automaatti tai mieluummin useampia ja täyttää ne juuri ennen matkaa. Se nyt on vähintä mitä voi tehdä. Ehkä paras olisi jos saisi jonkun käymään tarkista massa tilanteen ja lisäämässä ruokaa tarvittaessa jos on pitkään poissa kotoa.

No mitä ruokaa sitä pitäisi tarjota? Tänä aamuna luin Ylen julkaiseman jutun erilaisista ruokavaihtoehdoista. Yksinkertaistaen, auringonkukan siemenet ja pähkinät kelpaavat useimmille. Varsinkin jos pähkinöitä murskaa niin pienemmätkin linnut saavat niitä syötyä. Pähkinät houkuttelevat ruokintapaikalle myös oravia. Se onko oravien vierailu toivottavaa vai ei riippuu sitten ihan omasta mielipiteestäsi. Ne hajottavat lintulautoja yrittäessään saada niistä siemeniä. Niiden läsnäolo voi myös pelottaa joitakin pikkulintuja ruokintapaikalta. Toisaalta niiden puuhia on hauska seurata ja tuhoja voi vähentää laittamalla ruokaa myös niin että orava saa sitä helposti mukaansa. Silloin sen ei tarvitse välttämättä yrittää kaivella ahtaasta laudasta pähkinöitä.
Mitä monipuolisempaa ravintoa tarjoaa sitä suurempi on lajien kirjo. Minä joskus aikanaan kokeilin lyhteitä, mutta ne eivät kiinnostaneet ketään. Siksi en ole niitä enää käyttänyt tai muutenkaan kauraa antanut. Mutta nyt kun luin tuon jutun niin saatan innostua kokeilemaan uudestaan. Tahtoisin mieluusti nähdä pihassa urpiaisia joilla on minusta lintumaailman hauskin nimi. Tilhet olisivat myös hauska vieras ja siksi veinkin tänä aamuna ruokintapaikalle vähän puolukoita. Ensi vuodeksi voisi yrittää kerätä pihlajanmarjoja pakkaseen ja käyttää niitä. En tiedä miten linnut etsivät uusia ruokapaikkoja enää tähän aikaan vuodesta.

Ruokintapaikan kasaaminen on myös oma lukunsa. Helpoimmalla pääsee kun ostaa kaupasta valmiin automaatin jossa on suuri säiliö. Jotkut linnut suosivat puisia, mutta ne on hankalappi pitää puhtaana kuin muoviset tai metalliset automaatit. Valmiit rasvapallot voi ripustaa vaan puun oksaan tai ostaa niille oman verkkotelineen. Parasta kuitenkin olisi ripotella ruokailupisteitä vähän eri puolille. Näin linnut mahtuvat paremmin ruokailemaan. Jos yhdessä paikassa on harakka ja toisessa orava niin pikkulinnut voivat syödä kolmannessa. Pikkulinnut pitävät siitä että niillä on suojaa lähellä ruokapaikkaa. Meillä on esimerkiksi ruokinta laitettu kahden tuuheahkon katajan väliin.
Osa linnuista on rohkeampia. Talitintit saattavat päästää ihmisen jopa metrin tai parin päähän, mutta punatulkut ja varpuset lehahtavat laudalta jos sisällä vahingossa kolauttaa patteria. Tiaiset tuntuvat myös mahtuvan samalle apajalle isompien lintujen tai oravien kanssa paremmin kuin varpuset, jotka nököttävät puun latvassa odottamassa paikan vapautumista.
Tavallisesta automaatista on pähkinöitä hankala saada ulos kokonaisina, mutta minä olen ratkaissut sen sekoittamalla pähkinöitä ja auringonkukan siemeniä sekaisin. Yksittäiset pähkinät pääsevät auringonkukasiementen mukana mainiosti ulos. Jos on pelkkää pähkinää ne jumittuvat. Murskaaminen on myös hyvä keino. Punatulkut tykkäävät syödä siemenesä maasta, mutta maaruokinta houkuttelee myös jyrsijöitä. Ruokintapaikka onkin hyvä sijoittaa kauemmaksi talosta ja sellaiseen paikkaan missä linnut saavat ruokailla rauhassa. Aamupäivät varsinkin kannattaa rauhoittaa, koska linnut käyvät silloin ahkemrimmin ruokailemassa.

Ruokapaikka tulee todella nopeasti sotkuiseksi ja sitä pitääkin siivota etteivät taudit leviä. Lintulaudalta pitäisi siivota mahdolliset ulosteet pois ja kiinnittää huomiota siihen etteivät linnut pääsisi kakkimaan ruuan sekaan. Siementen kuoret kerääntyvät ruokintapaikalle paksuksi matoksi. Jos tulee lunta niin se peittää kuoret nopeasti enkä olekaan silloin niitä siivoillut pois. Jos on pitkään poutaa tai kun lumi alkaa sulaa pitää ruokintapaikkaakin siivota. Keväisin saakin viedä kottikärryllisen siemenmoskaa ruokintapaikalta. Tämän voi estää hankkimalla kuorettomia siemeniä. Ne kuitenkin maksavat enemmän, mutta ovat myös linnuille helpompaa ravintoa ja voi olla kilpailuvalti jos naapurin kanssa kilpaillaan lintujen suosiosta ;)

Iso-Melkuttimen reitti

2.1. tehtiin ekstempore päivävaellus Lopelle. Kierrettiin Iso-Melkuttimen reitti. 6,9km kun lasketaan matkat autolta järven rantaan ja takaisin. Nyt vaellus vielä onnistui mukavasti kun lunta ei ollut kuin ohut kerros maassa. Saman olivat huomanneet muutkin. Vaikka ei voi sanoa että reitti oli vilkas niin nähtiin kuitenkin useampia koiranulkoiluttajia, pari sauvakävelijää, pilkkijöitä ja retkeilijöitäkin.

Edellisenä iltana säntäilin ympäri kämppää kun hain tavaroita reppuun. Vaikka kyse olikin vain päiväretkestä niin yllättävän paljon tarvitaan tavaraa jo puhtaasti luonnossa ruokailuun. Varsinkin jos tarkoitus on lämmittää ruoka paikanpäällä. Taaperon mukana olo tuo myös oman lisänsä. Isolla repulla kuitenkin pärjäsi hyvin. Rinkkaa ei tarvittu. Minä en ole myöskään niitä jotka osaisivat luonnostaan pakata kevyesti. Otain kaikenlaista ihan vaan varoiksi mukaan. Nyt ei kuitenkaan tullut juurikaan turhia juttuja kannettua.

• Istuinalustat
• Taukoviltti
• EA-pakkaus
• Retkikeitin ja kaasupullo
• Termoksessa lämmintä glögiä
• Ruokailuvälineet (aikuisille vain aseet ja mukit, lapselle myös lautanen)
• Retkiruuat
• vessa-/talouspaperia
• Puukko/linkkuveitsi
• Tulitikut
• Kosteuspyyhkeitä
• Varavaippoja
• Riepu (yleishyödyllinen kangaskappale lapsen kanssa missä vain. Tässä tapauksessa vaipanvaihtoalustana)
• Sytykepaperia (kun ei tiennyt taukopaikan varistelutasosta)
• Pari kuivaa ja lämmintä klapia (luen edellinen)
• Pullollinen vettä ruokien valmistukseen ja juotavaksi
• Roskapussi ja lapsen kanssa myös likapyykkipussi

Sitten se mitä en tälläkään kertaa älynnyt että taukovaatteet erikseen. Viltti oli ihan hyvä matkassa, mutta villapaita reppuun ja vasta tauolla päälle. Tuli nimittäin aika lämmin kävellessä. Lapselle olisi voinut ottaa myös varoiksi yhden sisävaatekerraston jos olisi vaippa vuotanut pahasti.

Lapsi kulki kantorepussa (Wompat) ja siksi piti pukea kunnolla päälle. Sisävaatteiden päälle laitettiin villapaita ja villaiset haalarihousut. vaikka oli aika hullunkurisen näköinen pakkaus kun paksu paita oli housujen sisäpuolella niin kiitin tätä oivallusta kun piti vaihtaa vaippa kenttäolosuhteissa.
Jalassa pienellä oli kahdet villasukat (päällimmäiset reilua kokoa, että ei tule liian tiivis paketti) ja reilun kokoiset hupikkaat. Villa kannattaa laittaa suoraan iholle jos vaan mahdollista. Niin on aina lämpimämpi kuin jos on tekokuitu välissä. Käteen villalapaset ja nahkarukkaset.

Poskia yritettiin vähän suojata laittamalla pipo jossa on mukana kaulaliina. Tuulisella säällä olisi nostettu huppu päähän. Kaiken päälle toppahaalari.

En tiedä olisiko kantotakin kanssa helpompaa vai vaikeampaa kun kuitenkin taukopaikalla piti saada lapsi selästä. Ei ole kokemusta kantotakeista.

Lapsen kulkeminen repussa tarkoittaa tietysti sitä että toiselle jää kannettavaksi kaikki tarpeisto (tai ainakin suurin osa). Lähiömutsi  kantaa hienosti lasta edessä ja rinkkaa selässä. Ja näin se täytyisikin toimia jos pidemmälle reissulle lähtisi ja kantamuksia olisi jaettava. Minusta lapsen kantaminen edessä on kuitenkin aika raskasta puuhaa ja siinä ei oikein tahdo nähdä kaikkia juuria ja kuoppia niin mieluummin kannan selässä jos mahdollista.

 Valittiin Iso-Melkuttimen reitti pituutensa ja sijaistinsa puolesta. Tunnin verran autolla suuntaansa ja Kävelymatka sellainen että sen jaksaa kyllä kävellä kylmiltäänkin.

Alkumatkasta oli paljon tällaisia sahattuja puita. Onkohan tässä tarkoitus kelottaa niitä pystyyn vai mikä lienee syynä moiseen?

 Polku kulki ihan alkua ja loppua lukuunottamatta rantoja pitkin. Lähdettiin kiertämään järveä vastapäivään. Pohjoisen kautta sinne ja etelän puolta takaisin. Nyt jos lähtisin uudestaan niin valitsisin varmaan toisen kiertosuunnan. Etelässä oli enemmän korkeuseroja. Polku nousi harjuille ja laskeutui alas ja nousi taas ylös. Täydellä vatsalla ja väsyneillä jaloilla olisi ollut mukavampi kulkea tasaisemmalla maalla.

Reitin varrella oli paikka jossa väkeä oli lähdössä sukeltamaan.

Käpytikka

Reitin länsipäässä sijaitseva laavu oli mukavasti kahden kumpareen välissä suojaisassa paikassa ja rakenteeltaankin jo ihan tuulensuojainen. Vaikka nyt ei pahemmin viima käynytkään niin pienikin tuuli lisää pakkasen purevuutta yllättävän paljon. Joka tapauksessa sää oli meille suosiollinen. Lämpötila oli yli -10C ja päivä oli kirkas. Tauon aikana aurinko alkoi paistaa ja taivaalta leijailevat lumihiutaleet tekivät maisemasta satumaisen. Parempaa retkisäätä en olisi voinut toivoa.

Laavun varustelu oli hyvä. Puuta oli melko vähän, mutta se oli kuivaa. Sytykettä löytyi ja samoin tulitikut! (Olivatko voineet unohtua joltain vai kuuluuko laavun varustuksiin yleensä tulitikut?

Tulipaikka oli reunustettu metallilla ja siihen oli metallinen kansi päälle. Nuotion sai siis kyhätä kuivalle alustalle. Lisäksi tulen ylle sai käännettyä koukun ja ritilän. Laavulla oli myös, ilmeisesti kalan paistamista varten, sellainen metallisysteemi missä on kaksin puolin verkkoa ja ruoka litistetään siihen väliin (anteeksi, en tiedä sen nimeä).

Vessat olivat siistit ja yleisesti laavu oli minusta ympäristöineen todella hyvässä kunnossa.

Eväänä meillä oli retkimuonapusseja. Välimeren broileripastaa. Sen lisäksi tein kotona eväsleivät joita sitten lämmiteltiin muotiolla. Ulkona ruoka kyllä maistuu niin paljon partemmalta.
Ainut vika oli retkimuonan suolaisuus. Se oli siis aivan tulisuolaista. Tietysti siihen osaa varautua aina kaikkien valmisruokien kohdalla kun itse syö yleensä kohtalaisen vähäsuolaista ruokaa, mutta jotenkin se silti hätkähdyttää. Jos joku tietää vähäsuolaisia kuivapastoja tai retkiruokia niin otan tulevaisuutta ajatelleen mieluusti vinkkejä vastaan.



Muutenkin hyvät retkimuonavinkit ovat aina tervetulleita :)
Kun edellisen kerran olimme liikenteessä tehtiin kotona maitojauheesta, leivinjauheesta ja jauhoista valmis kuivasekoitus lettutaikinaa varten (taisi siinä ripaus suolaakin olla). Paikanpäällä sekoitettiin vesi ja paisteltiin letut. Syötiin sokerin kanssa ja kyllä maistui!

Maisema laavun viereisestä niemenkärjestä.

Paluumatka kävikin sitten jo vähän voimille, mutta vasta ihan viimisellä kilometrillä alkoi jalkapohjissa tuntua että oli kävelty. Pitäisi tosiaan saada itsensä taas tuosta kaamoshorroksesta liikkeelle että saisi kartutettua vähän kuntoa jos kesällä tekisi ihan yöreissun jonnekin.

Aurinko alkoi jo laskea kun taaperrettiin alkuiltapäivästä takaisin päin.

Laavu lähellä parkkipaikan risteystä vaikutti myös ihan kivalta ja toimivalta vaikkakaan ei yhtä viihtyisältä kuin järven toisessa päässä.

Kotimatkalla pienin retkeilijä simahti täysin. Sitä se ulkoilu (ja päiväunien viivästyminen) teettää. Harmi kun unohdin laittaa askelmittarin. Olisi ollut hauska nähdä millaisia lukuja siihen olisi kertynyt.