Telttailua

Onpa mennytkin häpeällisen pitkään edellisestä postauksesta, mutta ei anneta sen häiritä. Tai sen ettei minulla ole tähänkään postaukseen liittää kuvaa (en ottanut itse kuvia enkä ole saanut vielä telttailukuvia mökkireissulta.

Olen tänä kesänä löytänyt ulkona nukkumisen ihanuuden. Lapsena nukuin usein kesäisin öitä pihalle pystytetyssä teltassa tai mummon ja vaarin luona myös aitassa jossa oli pilkkosen pimeää, ovi oli raskas ja hiiret rapisivat katossa. Se oli melkein jo liian jännittävää, mutta niin siellä vaan nukuttiin.

Lapsuuden jälkeen olen nukkunut omalla rippileirilläni Kuhmossa yön teltassa ja toisella leirillä samassa paikassa laavussa, yhden yövaelluksen riippumatossa, kaksi yötä pihalla riippumatossa ja yhden omalla laavulla. Kuusi yötä 15 vuoden aikana! Aika onnetonta, jos miettii lähtökohtiani.

Tänä kesänä olen kuitenkin kunnostautunut vähän paremmin. Ostettiin alkukesästä teltta jonka mainitsinkin jo aikaisemmassa postauksessani kesäkuussa. Laskin että olen nukkunut tuossa teltassa tänä kesänä yhteensä yhdeksän yötä. Ja uskokaa taikka älkää uskoko, mutta en ole nukkunut yhtään sisäyötä koko kesässä yhtä hyvin kuin ulkona. Raskausmaha alkaa jo painaa ja tehdä esimerkiksi kyljen kääntämisen aika tuskaiseksi. Sisällä saatan myös pyöriä sängyssä ja ravata vessassa kahdesti tai kolmesti yössä. Tehtassa heräilin suunnilleen kerran yössä tarpeilleni ja kerran kääntämään kylkeä.

Sen verran pitää hifistellä että minä en suostu nukkumaan teltassa ilman hyvää patjaa. Minulla on joka yö ollut jonkinmoinen sisältä kannettu patja teltassa. Kosteuden takia olen kuitenkin alkanut pohtia olisiko järkevää hommata ihan kunnollinen ilmapatja. Se olisi helpompi kuivattaa. Tavalliset patjat ovat parin yön jälkeen pohjasta litimärkiä jos niitä ei saa joka päivä nostettua pystyyn kuivumaan. Haluaisin kyllä ihan ehdottomasti vielä tänä kesänä joitakin öitä viettää teltassa.

Erityisen kätevää oli kun viritettiin vielä teltan eteen laavukangas. Teltassa on todella pieni "eteinen" johon voi jättää vaikka kengät ettei tarvitse ottaa niitä sisään tai jättää säiden armoille. Se on kumminkin niin pieni ettei teltasta voi ryömiä ensin eteiseen ja siitä ulos. Mahani kanssa en oikein tahdo taipua avaamaan ulompaa vetoketjua. Kun viritettiin laavukangas teltan yläpuolelle eteen niin jätin koko eteisvetskarin sulkematta eikä vesi silti päässyt sadesäälläkään telttaan sisään.

Kesäreissun satoa

+14,5C ja kohtalaisen tuulista. Eilen oli +17C ja kovempi tuuli.

Juhannus reissuineen meni mukavissa merkeissä. Ensin Savon mökillä ja sieltä suoraan Kymenlaaksoon aattoa ja juhannusta viettämään. Yhtenä päivänä lämpötila nousi jopa +30 asteen tietämille. Meidän oli tarkoitus viettää tuolloin rantapäivä, mutta lapsen päiväunet viivästyttivät rantaan siirtymistä sen verran että kun lopulta pääsimme eväinemme ja viltteinemme sinne asti oli taivaalle kerääntynyt pilviä ja tuuli nousi. Ihan mukavaa meillä silti oli kun lämpöä kuitenkin riitti, mutta kyllä siitä rantalököilystä silti jotain puuttui. Kokonaisuutena tuolla reissulla sain saunoa sen verran että jopa minun saunakiintiöni tuli täyteen. Lähes viikko oltiin reissussa ja joka ilta kunnon pitkät saunasessiot uimisineen.

Pari ravintola kokemusta tuli kartutettua myös. Jyväskylässä käytiin ruokailemassa ravontola Huviretkessä. Voin suositella. Mukava ja siisti paikka ja ruoka oli hyvää. Erityiskiitoksen annan lastenlistasta, jolla ruuat olivat samaa tasoa kuin aikuisten listalla. Ei pelkästään nauravianakkeja, nugetteja ja ransakalaisia tai muussia vaan oikeasti harkittuja annoksia. Tyttö söi ison lautasellisen bataattiranskalaisia ja maistoi kanaakin. Näitä ravintoloita näkyy olevan enemmänkin ympäri maata, joten ne kannattaa huomioida jos lähtee reissunpäälle kotimaassa ja pohtii sopivia ruokapaikkoja. Salaattipöytää ei kuitenkaan erikseen tuolla ollut. Ihan huomiona jos joku kaipaa sellaista. Oikeastaan ainut mistä vähän moitin on se että olisin itsekin mieluusti syönyt bataattiranskalaiset ja kanan, mutta sitä ei aikuisten listasta löytynyt ;)

Toinen paikka jossa ruokailtiin oli Lahden rautatieasemalla oleva pitseria/lounaspaikka. Pitsa oli syötävää, mutta ei mikään makuelämys. Muu seurue otti lounaan, mikä oli kuulemma ihan ok. Paikka oli kuitenkin epäsiisti. Pöydät huonosti pyyhitty ja kun heitin jotain roskikseen sieltä pöllähti suuri parvi banaanikärpäsiä. En voi millään muotoa suositella kyseistä paikkaa. Kannattaa ennemmin vaikka suunnata tien toisella puolella olevaan Hesburgeriin.

Kolmas ruokavinkki tuli vähän vahingossa. Meillä oli reissun aikana pieniä sisäänpääsyongelmia kun unohdin mökin avaimen kotiin. Apua odotellessa piti jotenkin saada ruokaa ja päädyttiin siihen että mies kävi hakemassa kaupasta roiskeläppinäkin tunnettuja mikropitsoja ja tulitikut. Tehtiin nuotio ja lämmitettiin roiskeläppiä nuotiolla. Vaikka pitsan saaminen tasaisen lämpöiseksi oli käytännössä mahdotonta, tuli pitsasta varsin syömäkelpoinen. Yllättäen pohja oli miellyttävän rapea ja kenttäoloissa tuo varsin vaatimaton eines olikin aika hyvää.

Myöhemmin laitettiin ylijäämäpitsa grillissä ja sen syötyäni en voi kenellekään suositella roiskeläpän kuumentamista mikrossa. Laittakaa hyvät ihmiset se grilliin. Rapea pohja, tasaisesti lämmennyt lätyskä ja jos siihen vielä saa vähän tuoretta tomaattia ja basilikaa päälle niin uskallan melkein kehua herkulliseksi.

Yleisesti suosittelen Savoa kotimaan matkakohteeksi kaikille meille eteläisessä Suomessa asuville. Ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä. Siellä tullaan juttelemaan, ollaan avuliaita ja yleinen ilmapiiri on varsin virkistävä kun elää muuten olosuhteissa joissa normaalia on se että vastaantulijat välttelevät toistensa katseita. Erakkoluonteena olen itsekin yllättynyt siitä miten helppo siellä oli jutella ihan ventovieraiden kanssa. Ehkä lomatunnelma osaltaan myös auttoi.

Lisäksi maisemat siellä ovat ihan erilaisia kuin täällä. Mäkiä mäkien perään. Korkeilta paikoilta näkee kauas, pellot ovat enemmän tai vähemmän kallellaan johonkin suuntaan ja järviä ja vesiä riittää. Voisin hyvin kuvitella asuvani siellä jonkun veden äärellä pienessä mökissä ja vierailevani kesäisin torilla ostamassa uusia perunoita ja mansikkaa.

 Kotiin palattua säät ovat tarjonneet enemmän sateita ja viileää. Juuri luin netistä uutisen että sinilevähavainnot ovat vähentyneet ilmojen viilennyttyä. Mikä on tietysti positiivista. Silti toivottaisin helteet kovasti tervetulleeksi.

 Sitten toinen juttu. Minulle tulee joka tapauksessa tässä kuussa pitkä tauko blogin pidossa kun lähden ensimmäistä kertaa elämässäni Unkariin erään projektin merkeissä niin pitäisi blogitaukoa tämän kuun ajan. Palailisin asiaan sitten taas elokuussa.
Tauon puolesta puhuu sekin että ennen tätä postausta ei ole jotenkin löytynyt intoa kirjoitella. Usein pieni tauko auttaa ja inspiraatio löytyy taas ihan uudella tavalla. Minulla on useampiakin aiheita mielessä, mutta intoa niiden naputteluun ei vaan ole löytynyt.
Myös seurantakuvat palaavat tauolta varmaan elokuun loppupuolella tai syyskuun alussa. Katsotaan jatkanko samalla vaahteralla. Sen värinvaihdosta kun olisi mukava seurata vai etsinkö jonkun vähän paremman kohteen. Sen näkee sitten.

Kotiin tullessa löytyi oksalta märkä orava.

Jaan kuitenkin teille vielä lopuksi blogivinkin.

Lähiömutsi teki perheensä kanssa polkupyöräretken Ahvenanmaalle. Siihen liittyi omat hankaluutensa kun matkassa oli laatikkopyörä, jota ei junissa kuljetella, mutta lukekaa tuolta Lähiömutsin blogin puolelta enemmän. Hän lupaa useampiakin postauksia aiheesta, eli jos aihe kiinnostaa niin kannattaa pitää kyseistä blogia silmällä.

Mutta näillä puheilla hyvää heinäkuuta ja palaillaan asiaan :)

Mökkielämää ja piipahdun Kuopiossa

Olemme nyt käyttäneet miehen kesälomasta suunnilleen puolet siihen että ollaan oltu jollakin mökillä. Ensin pari viikkoa miehen mökillä ja sitten pari yötä minun isäni mökillä. Kuvasaalista on kertynyt aikas paljon ja samoin maristavaa ja ihailtavaa.

Auringonpalvoja

On se hauki!

Mustikkaa riitti

Suurin marinan aihe on tuo sää. Valitettavasti en ole päässyt yli siitä että minua harmittaa kun kesä ei ole kunniolla lähtenyt käyntiin ja kohta jo syksy kolkuttelee ovelle.
Minä pidän kyllä kaikista vuodenajoista ihan alkukevättä ja loppusyksyä lukuunottamatta. Niitä loskaisimpia ja rapaisimpia kausia siis. Se vaan että kesä antaa virtaa jaksaa pimeä loppuysyksy ja kohti talven vaaterumbaa. Lämpimän kesän jälkeen sitä oikeastaan jo kaipaakin syksyn raikkautta ja väriloistoa. Sitten kun lehdet ovat suunnilleen pudonneet puista niin alkaa lumen odotus. Maaliskuun tietämillä alankin jo taas haikailla puutarhahommiin, uimaan, tepastelemaan paljainjaloin pitkin pihaa ja nuuskimaan kukkasia. Nyt kun kesä tuntuu tavallaan jäävän väliin niin tuntuu ettei akuissa olisi kylliksi virtaa jaksaa pimeän talven yli. Jalkapohjat eivät ole päässeet pinttymään harmaiksi, iholla ei hehku auringon lämpö vielä illalla, en ole kaivanut kesäpeittoa kaapista enkä ole sheivannut sääriäni kuin satunnaisesti kuluneen kesän aikana.

Remonttiapulainen

Ja mitenkäs tämä liittyy mökkeilyyn? No se liittyy siihen siten että mökillä parasta kotiin verrattuna on telkkarin ja tietokoneen puuttumisen lisäksi järven läheisyys. On ihanaa kun kuumana kesäpäivänä voi vaan päättää hypätä veteen vilvoittelemaan. Voi uida ja polskutella kunnes kädet ovat ihan ryppyiset ja lihaksia särkee ja sen jälkeen saa kuivatella laiturilla auringonpaisteessa.
No nytpä me vietimme peräti kahtena päivänä aikaa mökin pikkuisella hiekkarannalla. Lapsen mielestä vesi oli kylmää, mutta minä olin päättänyt että on kesä. Ilma oli parin kympin tienoilla ja vesi samoin. Ei hirmuisesti tehnyt mieli rymytä vedessä vaikka ei sitä nyt kylmäksi voinutkaan sanoa. Meni enemmän kahlailun puolelle. Mukamas kesä. Pah. Mutta positiivisena puolena, mustikoita riittää!

Nyt laitetaan kyllä tilaukseen oikein kunnon kesäinen ja helteinen elokuu!

Ilta-aurinko leikkii järven pinnalla.

Kyllä se aurinko kaikesta huolimatta pääsi kimaltelemaan veden pinnassa.

Mutta siis siitä mökkielämästä vielä sen verran että tuo miehen mökki on melko moterni ja periaatteessa siellä on helppo mökkeillä pienenkin tenavan kanssa. On sähköt ja vesi juoksee järvestä. Telkkarikin siellä kyllä on, mutta sitä ei olla koskaan avattu, eikä avata. Anoppi puolisoineen katselee sitä aika paljon, ja se heille suotakoon, mutta minä menen mökille nimenomaan päästäkseni irti tuon kaltaisista laitteista.
Vaikka olenkin kova valittamaan niin oli tuolla aika hienojakin hetkiä. Kuten se kun istuu laiturilla auringossa huuhtomassa vastapestyä pyykkiä, vesi liplattaa, koira on pylly pystyssä puskassa ja saunanpiipusta tupruttelee savua.
Tai oletteko koskaan kokeilleet puhaltaa saippuakuplia tyynen järven yllä? Kuplat jäävät pomppimaan veden pinnalle ja kun on tilaa niin tuuli pyörittelee niitä uskomattoman pitkään ennen kuin ne puhkeavat. Kaunista on se.

Kaatosade

Sateen jälkeen

Myös todellinen kaatosade oli kokemuksena ihan hieno. Vettä tuli kuin saavista. Koko mökki kumisi ja ulkona pimeni. Lapsikin oli vähän ihmeissään.
Ampiaiset tekivät pesää keinun kattoon ja pesän edistymistä oli ilo seurata. Myös pari tyyntä ja todella kaunista aamua olivat ehkä koko kesän hienoimmat. Käytiin soutelemassa tunnin verran melkein tyynellä järvellä ja sain ihan uskomattoman hienoja kuvia aamu-usvasta.

Kesän projektina huussi sai sisämaalin.

Se oli se kaunis rantapäivä.

Isäni mökki onkin vähän alkeellisempi. Sähkö tulee aurinkopaneeleista ja vesi kannetaan ihan hartiavoimin. Lisähaastetta tuotti mökin ja pihan keskeneräisyys. Mutta valmistuttuaan se on varmasti myös hieno paikka. Sen suurimpia etuja tuohon toiseen mökkiin nähden on ehdottomasti oma rauha. Miehen mökin molemmin puolin on naapurit ja heillä molemmilla on koira. Tie kummallekin mökille kulkee aika läheltä meidän mökin takaa ja kaikki liikenne kuuluu ja tarvittaessa näkyy. Isäni mökillä taas naapuri näkyy kyllä osasta tonttia, mutta siitä ei kulje väkeä ohi ja matkaa naapuriinkin on sen verran että kumpikaan ei häiritse toistaan (ellei sitten naapuria häiritse kun liikenne kulkee hänen ohitseen :P ). Lisäksi talojen välissä on vielä vettä.

Pulkkilanharjulla menossa.

Kesäsää

 Kun nyt kerran reissunpäällä oltiin niin piipahdettiin samalla Kuopiossa syömässä Muikkuja matkustajasataman tuntumassa sijaitsevassa vanhassa merimieskapakassa Sampossa, joka on nykyään varsin viihtyisä muikkuravintola. Muikut on paistettu kunnon voissa ja ne eivät ole ihan niitä kaikista pienimpiä sinttejä. Ja ne pyrstöt! Niitä voisi syödä kuin sipsejä. Tyttökin söi oman muikkuannoksensa hyvällä halulla. Palvelukin pelasi paremmin kuin hyvin.
Sen verran voi kokemuksesta sanoa että jos tietää olevansa menossa tuonne niin kannattaa joko olla liikenteessä jo yhdentoista maissa kun paikka aukeaa tai sitten varata pöytä etukäteen. Kerran olen joutunut kääntymään ovelta kun paikka oli ihan täynnä.

Käveltiin vähän tuolla sataman tuntumassa ja kierrettiin kirkko joka on tällä hetkellä remontissa. Voin sanoa että Kuopio on ainakin noilta osin varsin viehättävä kävelykäupunki. Puistoja on paljon ja niitä on hoidettu huolella ja rakkaudella. Pienet rännikadut luovat ihan oman tunnelmansa ja yllätyin miten paljon siellä on säästetty vanhoja puutaloja. En ollut ensimmäistä kertaa Kuopiossa, mutta jotenkin en ole ennen tullut ajatelleeksi. Noiden rakennusten kunto on kaikenlisäksi uskomattoman hyvä. Ihan toista kuin Hämeenlinnassa. Onhan sielläkin toki vanhaa kunnostettu ja säästetty, mutta ei näitä kahta voi verratakaan. Oikein harmittaa oman kotiseudun tilanne kun näkee miten asiat voisivat olla.
Voin suositella kyllä lämpimästi kävelyretkeä Kuopioon kauniina kesäpäivänä. Ruokapaikoiksi uskallan suositella Sampoa ja isäni kertoi hyvää paikasta nimeltä Mustalammas. Itse en ole käynyt, enkä siksi osaa sanoa enempää. On kuulemma oikein Michelin tähtiä saanut, mutta siihen nähden varsin edullinen ruokapaikka. Jos joku on käynyt niin kertokaa ihmeessä kokemuksia!

Paluumatkalla pysähdyttiin sitten Pulkkilanharjulla Reimarissa. Ei syöty muuta kuin jäätelöt, joten ruuasta en osaa sanoa mitään. Uskallan kuitenkin noin lyhyellä pysähdyksellä sanoa että paras anti paikassa oli maisema. Itse paikka ei ole erityisen viehättävä, jos nyt ei luotaantyöntäväkään. Vessassa haisi vanhalle rakennukselle ja koppi oli niin pieni että sinne piti peruuttaa sisään ja minunkin joka on vain 150cm pitkä enkä omista kovin komeaa vatsaa oli oikeasti hankala mahtua koppiin sisälle. polvet ottivat oveen kiinni. Oli paikka kuitenkin kohtalaisen siisti ja tosiaan en tiedä vaikka ruoka olisi miten ihmeellistä. Mutta jos on ajamassa ohi ja siltä tuntuu niin ei tuo nyt mitenkään huono pysähdyspaikka ole

Pulkkilanharjulla Reimarin parkkipaikalla.

Kotipihan viidakko

Kun on pari viikkoa poissa kotoa niin pihalla ehtii tapahtua paljon. Kirvat ovat vallanneet useampiakin kasveja, ruoho oli kasvanut räjähdysmäisesti, seinän välissä asuvat kimalaiset ovat lisääntyneet hurjasti ja seinänvierellä käy aikamoinen kuhina, kukkapenkki on mennyt ihan länään kun kukaan ei ole ollut seuraamassa tarvitseeko se tukea ja linnunpoikaset ovat lähteneet pesästään. Perunoissa on pitkät varret ja kurkuilla ja tomaateillakin on toivoa jos elokuussa tulisi lämpimiä ja mielellään syyskuussakin jonkun verran. Tällä välillä onkin kuulemma tullut ihan mukavassa suhteessa vettä ja aurinkoa. Naapuri jonka pyysin kastelemaan kukkia poissaollessamme kertoi että hänen ei ole tarvinnut pihalla tehdä käytännössä mitään. Sisäkukkien ja parvekkeen kasvien kastelu on riittänyt.

Se että emme olleet leikkaamassa ruohoa on ollut paitsi niittykukkian, myös kimalaisten ilonaihe (jos kimalaiset nyt voivat iloa tuntea). Puoli nurmikkoa oli nimittäin täynnä valkoapilaa. Sen tuoksu levisi koko pihaan ja täytyy sanoa että se jon mikä on kotoinen kesätuoksu.

Nyt tuo apilaviidakko on kuitenkin kesytetty. Ruohoa ajaessa leikkuri meni tukkoon niin monta kertaa etten jaksanut laskea. Lopulta en saanut sitä enää ollenkaan käyntiin. Siinä vaiheessa hätyytin miehen hoitamaan työn loppuun. Tapani mukaan halusin kuitenkin että kimalaisten ja minunkin ilokseni säästetään muutamia apilamättäitä. Tämän pihan kukkaloisto perustuu kuitenkin pääosin niittykukkiin, vaikka istutettujakin kukkia ja puskia löytyy ihan riittävästi hoidettavaksi.


Projektini lisätä askelmääriä on käynyt vähän huonosti. En edelleenkään pääse useimpina päivinä lähellekään sitä 10 000 askeleen tavoitetta johon pitäisi pyrkiä. Ruohon leikkuusta niitä askelia tulee ihan mukavasti. Olen ihmetellyt ihan miten olenkin tänä kesänä innostunut leikkaamaan ruohoa! Se on oikeasti mukavaa! No meillä on vetävä leikkuri niin työntämiseen ei tarvita voimaa. Pääasiassa se on leikkurin perässä kävelemistä ja oikeaan suuntaan ohjaamista. Jyrkimmissä paikoissa pitää kyllä oikeasti työntääkin. Jos tuon koko pihan ajaa itse niin siitä tulee arviolta 4000-5000 askelta. Ihan hyvä saldo ihan vaan kotipihalla ;) Voi jos tämä into jatkuisi talven lumitöihin. Mikäli talvella nyt saadaan lunta (pessimisti)...

Kukkapenkkikin on muuttunut viidakoksi.