"Lunta tulvillaan on raikas talvisää."
Tuuli pyörittelee suuria hiutaleita ikunan takana.
Nollan pinnassa menty koko päivä ja hävettävän vähän näytetty nokkaa ulkona. Hyi minua.

Eläimellistä menoa

Muutamien päivien blogitauon jälkeen palaan taas teidän harvojen lukijoiden riesaksi.
Lämpötila on -1C ja aamulla näytti satavan jotain veden tapaista, mutta nyt tulee lunta.
Sellainen sää missä on hyvä tehdä kevyt lompostelukävely jonnekin, mutta mikä tahansa ulkoliikunta saa hien nousemaan pintaan.
Tai no... Vika lienee varusteissa.

Pahoittelen edelleen kuvien kokoa. Laiska on laiska ja kotiäitidillä on aina kaksitoista juttua mitä pitäisi tehdä niinä hetkinä kun lapsi nukkuu. Eli en jaksa ruveta yksitellen muokkaamaan kuvien kokoa jollais Paintilla tms.
Ehkä otan asian taas joku päivä puheeksi miehen kanssa. Jospa hän saisi tuon virustorjunnan tajuamaan että se ohjelma mitä hän on lataamassa on oikeasti ihan ok.

Nyt kun on pahoittelun alkuun päästy niin pahoittelen myös jälleen kirjoistusvirheiden määrää. Samasta syystä kuin en ehdi mukamas kuvia pienentää en aina ehdi kunnolla tarkistaa tekstiäni. Toki fiksu julkaisisi vasta kun on ehtinyt oikolukea, mutta minulla on aina suuri tarve tuottaa nimenomaan mahdollisimman reaaliaikaisia päivityksiä esimerkiksi suon sään osalta.

Viimeksi tuskailin koirien ja itseni kanssa. Nyt on taas se kriisi selätetty. Välillä pitää käydä pohjalla hakemassa vauhtia uuteen nousuun.
Käytiin sunnuntaina miehen, lapsen ja koirien kanssa kävelyllä. Tässä lähellä on paikka johon mielessäni leikilläni visioin meille ihan itse rakennettua taloa (ei tule tapahtumaan, mutta ajatuksella on hauska leikkiä). Se on kolmisen kertaa suurempi pläntti kuin meidän nykyinen tonttimme. Metsäinen kolmio joka rajautuu kahdelta sivulta peltoon ja yhdeltä tielle. Tien puolella on maa-aineksista joko itsestään noussut tai luonnon muovaama kumpu joka toimi täydellisenä näkö- ja äänisuojana pihalle.

Alkumatkasta mies tuskaili koirien kanssa ja minä työnsin vaunuja. Sitä kuitenkin kaipaa välillä sitä että saa kävellä työtämättä jotakin edellään. Olikin yllättävän vapauttavaa kulkea välillä koirien kanssa miehen työntäessä vaunuja.Vaihtelu virkistää.
Lenkki oli kaikin puolin mukava ja pitkästä aikaa useamman kilometrin mittainen.
Teki varmasti hyvää koko perheelle.

Osallistuin sunnuntaina myös valtakunnalliseen pihabongaukseen. Eli vahtasin tunnin verran ikkunasta millaista väkeä meidän lintulaudalla pyörii. Olihan siellä. Viherpeippoja, pikkuvarpusia, tinttejä ja fasaanikin. Oli ihan hauskaa, mutta parempi kiikari voisi olla kiva.

Ruokintapaikalla on ruuhkaa.

Orava on syönyt täällä

Tikan tekosia

Näin kulutetaan koirien energiaa.

Räyhääjä remmin kummassakin päässä

-8C ja heikkoa lumisadetta.

Aamupäivä kävelyt ovat joulun jälkeen jääneet melkein tyystin. Sääli sillä ennen joulua kävelin lähes päivittäin ja pitkähköjä lenkkejä. No tämän päivän lenkki oli hyvä muistutus siitä miksi en ole aikoihin käynyt kävelyllä.
Otetaan vajailla unilla nukutun yön (viikon, kuukauden ja kohta vuoden) jälkeinen päivä. Yhdistetään siihen terrieri joka ei ole käynyt aikoihin kunnon lenkillä ja jonka luonto vaatii lenkillä jatkuvasti koettelemaan hihnan rajoja ja joka räyhää vastaatulijoille. Lisätään siihen toinen koira joka on ilmeisesti elämänsä alkutaipaleen asunut tarhakoirana vailla suurempia kokemuksia ihmisen kanssa asumisesta. Tästä johtuen tämä tapaus ei kiinnitä lenkittäjään mitään huomiota vaan kulkee kuononsa perässä ja sen huomion saa vain pukkaamalla koiraa kylkeen tai ärähtämällä sille ihan tosisissaan. Mistä johtuen tämä hiukan hermoiluun taipuvainen eläin alkaa madella jaloissa ja pyöriä ympyrää niin että hihnat ovat solmussa. Kirsikkana kakun päällä on lastenvaunut jotka vähänväliä vajoavat pientareen hankeen kun en voi keskittyä niiden työntämiseen vaan kaikki huomio menee koiriin. Yritä siinä sitten ihailla maisemia ja nauttia luonnosta ja raittiista ilmasta kun päässä kiehuu ja hiki valuu liian lämpimän pipon alta. Siksi siis lenkit ovat jääneet.

Toinen syy on se että neidin aamupäiväunien aikaan minulla on uuden kotityöjaon myötä tiskikoneen tyhjennys ja mahdollisesti pyykkääminen. Haluan siis mahdollisimman nopeasti tytön nukahdettua päästä sisään jotta ehtisin näiden toimien lisäksi myös syödä itse ennen vaunuista kuuluvaa vaativaa parkaisua. Tuntuu liian suurelta vaivalta pakata lapsi ja koirat matkaan ja lähteä tallaamaan vain tajutakseen että juuri kun on saanut koirat jonkinlaiseen järjestykseen neiti nukahtaa ja pitäisi kääntyä jo takaisin että ehtii tehdä jotakin. *huoh*. Koti pyörii paremmin, mutta minä pyörin vain paikallaan kun en pääse kunnon kävelylenkille.

Tänäänkin pihalle päästyä tajusin että jos lähden haaveideni mukaisesti vain lapsen kanssa rauhalliselle vaunukävelylle missä on tilaa ajatuksille ja tytön kanssa seurustelulle niin huomioni vie monen kilometrin päähänkin kaikuva ulvonta ja ulina joka on lähtöisin meidän pihasta. Lyhyen hetken mietin jättäisinkö sikseen ja tallaisin taas pihassa ympyrää. Kuitenkin päätin olla reipas ja hain myös talutusvyön ja hihnat.
Monta päivää vain kotiympyröissä pyörineet koirat kävivät tietysti kierroksilla ja oma stressitaso nousi jo ennen kuin sain karvakaverit hihnanpäähän. Ei hyvä ollenkaan. Mutta kun olen jotain päättänyt niin perääntyminen ottaisi vaan entistä pahemmin päähän.
Päästiin joitakin kymmeniä metrejä pihasta kun päädyin jo ottamaan molemmat kimpoilevat koirat lyhyeen hihnaan. Mikä tietysti tarkoitti että vaunun ohjaamiseen jää vain yksi vapaa käsi. Risteyksessä pyysin koiria odottamaan, mutta siellä olikin jonkun koiran jättämä maailman tärkein viesti ja koirien kiinnostus minua ja toiveitani kohtaan lensi lepikkoon. Tietysti kärsivällinen ja hyvä koiranomistaja olisi antanut koirien nuuskia loppuun ja rauhallisesti käskenyt ne sitten odottamaan ja luovinut tilanteen tyylikkäästi. Minä tyydyin räyhäämään ja vaatimaan. Kun lopulta päästiin lähtemään niin testaaminen alkoi ja jatkuikin seuraavat puolisen kilometriä ennen kuin päätin että nyt riittää ja käännyin kotiin.
Pakko koirien puolesta sanoa että kotimatka meni huomattavasti paremmin ja molemmat olivat itseasiassa aika esimerkillisiä (kun vastaan ei tullut yhtään kevyttäliikennettä), mutta minun päässäni keitti edelleen. Hyvä lenkki oli pilalla. Kiukutti. Mutta enpäs purkanut sitä siinä vaan tyydyin kihisemään itsekseni ja kotiin päästyä tulin vuodattamaan ärtymystäni tänne blogin puolelle.
Ehkä olemme vaan tuon terrierin kanssa liian samanlaisia. Samanmoisia remmiräyhääjiä kumpikin.

Tiedän kyllä että yleensä syy koirien huonoon käytökseen löytyy omistajasta. Kurja myöntää että en ole se täydellinen, taitava ja ikuisesti kärsivällinen koiranomistaja, jollainen tahtoisin olla.
Tuolla aikaisemmi linkitin blogiin Kuinka puhutaan koiraa missä kirjoitettiin remmiräyhääjistä. Teksti kertoi sen minkä jo tiesin. Koira stressaa ja hermoilee ja yrittää suojella laumaansa. Siellä kerrottiin myös siitä että ihmisen pitää olla johtaja ja yrittää viestiä että hän suojelee laumaa eikä se ole koiran tehtävä. Tämä selvä. Jotain teen silti väärin.
Kääntymistäkin ollaan kokeiltu, mutta takaapäin tuleva uhka ei ole yhtään sen vähempää uhka kuin edestä tuleva. Ja tuommoisen köörin kanssa edestakaisin suhaaminen kuulostaa painajaiselta.
Pakko kai myöntää että ehkä minun ei vaan pitäisi väsyneenä yrittää lähteä lenkille kaikkien kanssa. Voisin tyytyä vaan pyörimään pihassa jos tuntuu ettei oma hermo pidä. Silloin luultavasti loppupeileissä kaikki olisivat tyytyväisempiä vaikka kokemus jäisikin vähän laimeaksi. Tämä vaan on loputon kierre. Kun en kävele niin koirille tulee paineita ja ne käyttäytyvät huonosti ja siksi en kävele mikä taas lisää painetta ja vähentää lenkkeilyhalujani.
Joskus sitten kun on virkeä ja positiivinen olo heti aamusta niin voisi päättää ottaa positiivisen asenteen ja lähteä siitä kynsin ja hampain kiinni pitäen tallaamaan.

Kerrottakoon nyt vielä että meillä on isohko piha missä on ihan oikeasti aika paljon erilaista maastoa ja virikkeitä koirille. Että eivät ne vain nökötä sisällä tai tarhassa vaan oikeasti puuhailevat ja juoksentelevat päivittäin. Minä vaan niin kovasti tahtoisin antaa niille sekä itselleni jotain enemmän.

Luonto kuin lasia

Tänään taas kun työntelin vaunuilla ympyrää tuolla mitä kauneimmassa -14C talviaamupäivässä pohdin että onko tässä monien suomalaisten kylmän ihannoinnissa ihan oikeasti järkeä vai yritämmekö vaan tehdä itsemme jotenkin paremmiksi kuin muut.

Minulla ei ollut kylmä enkä usko että ipanallakaan. Tosin kuulun itse juuri näihin pakkasen ja talven ihannoijiin jotka korostavat sitä miten ihanaa on kun on kova pakkanen ja miten nynnyä on lukittautua sisälle kun luonto on kauneimmillaan. Sen olen kylläkin oppinut tähänastisen elämäni aikana että en tyrkytä näitä ajatuksiani liiaksi muille (mitä nyt blogiin vaan kaiken kansan luettavaksi). Jos joku palelee ja inhoaa kylmää niin sitten palelee ja inhoaa kylmää. Tavallaan se on silti sääli sillä luonto on oikeasti todella kaunis kun on tyyni ja kirkas pakkaspäivä. Sitä jää kokematta se ihana rauha mikä silloin vallitsee. Koko luonto on kuin hienointa lasia. Taivas on kirkas ja värit vaihtelevat hennosta vaaleanpunaisesta persikan kautta kirkkaansiniseen ja paikoin valkoiseen. Puut ovat ohuen kuuran peitossa ja hanki narahtelee jalan alla. Ja kun tulee sisään kaulaliina ja piponreuna huurteessa, ripset jäässä niin poskia alkaa pistelemään lämmöstä. Lämmin glögi tai kaakao terästettynä toffeeliköörillä ja ikkunanääreen vielä ihastelemaan tätä luonnon taideteosta. Mutta saisiko paleleva ihminen oikeasti samanlaisen nautinon tuosta ulkoiluretkestä? Tuskin. Jos väkisin raahaisin tällaisen ihmisen pihalle niin todennäköisesti reaktio olisi täysin päinvastainen kuin toivoin. Parempi siis antaa kaikkien tehdä omat valintansa ulkoilun suhteen ja yrittää itse ottaa kaikki irti näistä kauniista päivistä.

Tätään osui muuten varustelukin nappiin. Pitkätkalsarit housujen alle, toppahousua päälle, armeijan villapaita ja jalassa kuomien alla merinovillasukat, toppatakki ja eilen valmistunut piponi. Kun pysyi pienessä liikkeessä niin ei tullut yhtään kylmä.
Kehun vielä törkeästi vähän tuota pipoani. Mikään muu pipo ei ole yhtä hyvin pysynyt kasvojen suojana. Vaikka miten virittelisi kaulaliinaa niin jostain se silti fuskaa. Tuo pysyi hyvin paikallaan ja kaulaliinahärpäkkeet suojasivat ala-asteella palelluttamaani leukaa ja olivat vähän poskillakin suojana. Että voi ihminen olla nero!

Lapselle laitoin villaa varpaisiin, villahousut, villapuvun, lapaset, nahkarukkaset, kaulaliinan, kypärämyssyn ja pipon. Sitten sujautin koko komeuden lämpöpussiin ja kietaisin vielä jalkojen ympärille pienen villapeitteen. Kun tyttö nukahti heitin vaunun päälle toisen villapeitteen ettei kasvoille pääse niin paljon raakaa ilmaa. Tuntuu että saatoin hiukan liioitella kun lämpöpussi on kuitenkin aika lämmin, mutta ehkä parempi niin.

Koiratkin ovat lopulta alkaneet saada talvikarvaa. Syksypuolella pidettiin niitä ihan liikaa sisällä. Nyt mies on ruvennut viemään ne aamulla töihin lähtiessään ulos ja minä otan ne sisälle kun käyn tytön kanssa aamupäivällä pihalla. Tänään pakkasesta huolimatta kumpikaan koira ei vaikuttanut erityisen palelevalta. Jo se oli aikakin saada kunnon turkki. Nyt ollaan kumminkin jo ihan sydäntalvessa.

Voi hyvänen aika mihin tämä aika oikeasti katoaa. Muutaman kuukauden päästä on jo kevät!

Kuvat on otettu Luumäen Kivirärveltä tammikuussa 2008

Lumikenkäilyä ja kantoreppu

Alkuillasta ulkolämpömittari näytti -9C. Vaikka alkoikin jo hämärtää niin olin päättänyt että tänään kaivan lumikengät pellettipölystä. Piti vaan ensin viimeistellä pipo jota olen itselleni neulonut jo joitakin viikkoja.

Pipo on todella paksu ja lämmin. Nyt tuli testattua kohtalaisessa tuulessakin ja hyvin piti korvat lämpiminä. Siinä on paksulla langalla tehty kaksinkerroin taitettu reunus ja korvien kohdalta tulee vielä lärpäkkeet jotka voi kietoa kaulaliinaksi. Että olen nero!

www.tragehilfenvergleich.de

Tytön pakkasin kantoreppuun. Meillä on vanha viininpunainen Ergobaby. Jotenkin se ei vaan ole tuntunut minulle sopivalta. Lapsi jää liikaa irti kantajasta ja selkä kipeytyy. Nyt kokeilin vinkin mukaan nostaa vyötäröhihnan vatsankorkeudelle ja lyhensin olkahihnoja. Oli parempi. Saisi se tuntua vielä paremmalta, mutta oli tuo jo huomattava parannus.

Sitten vaan vanhat jostain Netanttilasta tms. ostetut lumikengät jalkaan. On muuten todella kevyet ja hyvät kävellä ne kengät. Aika keskikokoinen kantoala on niissä, mutta tällaiselle tappijalalle ei paljon suurempia voisi kuvitellakaan.

Matka joka mentiin pitkin peltoja oli varmasti alle kilometri, mutta kyllä tuntui jaloissa. Aika kylmiltään lähdin tarpomaan melko rauhallista tahtia jonka yritin pitää koko lenkin ajan yllä. Viimeksi olen lumikenkäillyt toissatalvena. Viime talvena ei edes ollut lunta niin mitäpä sitä olisi mudassa niillä tarponut (vaikka olisi siinäkin saattanut olla ideaa). Nyt vielä ylimääräinen 6 kilon paketti selässä.
Oli jalat aika lopussa kun pääsin pihaan, mutta kun sain kengät pois ja huilailin pari minuuttia niin tuntui että energiaa olisi ollut paljon enemmän kuin ennen lähtöä. Kannatti käydä!

Pakkashaaveita kun oma piha sulaa

Korpit Mallinkaisten järvellä

Lämpimähkö ja todella liukas viikonloppu takana. Vettä ei onneksi ole tullut, mutta plussaa on ollut ja luntakin vähän satanut. Ajokeli oli eilen suorastaan jännittävä. Mäkisiä ja mutkaisia teitä kohti Mallinkaisen järveä. Mutta päästiinpäs perille ja vielä takaisinkin!
Lumi on alkanut uhkaavasti huveta ja puiden alla on paljon paljaita kohtia. Vaikka yöllä jäinen piha olisin saanut märän ja tahmean lumopeitteen joka helpotti pihassa liikkumista niin ei tuo sohjoinen lumi onnistunut peittämään pälvipaikkoja.

Minulla on aina pieni kaipuu itään. Siellä ovat juuret. Kymenlaaksossa ja Savossa. Olen seuraillut Jalkaisin -blogia ja tänään sinne oli ilmestynyt teksti joka taas sytytti kaipuun päästä käymään tuolla ja tutustumaan paremmin siihen osaan maata missä suvun juuret ovat. Siinä oltiin kauniina pakkaspäivänä kävelyllä Puijon maisemissa. Sinne minäkin tahtoisin.

Pihapuuhasteluja ja lumiukkoja

Puolisen astetta plussaa. Ihan kohtalainen tuuli käy, mutta kun pysyttelee omalla pihalla niin ei se pahasti osu. Taivas pilvessä.
Meillä on sellainen etupiha että siihen ei suora tuuli osu kuin oikeastaan yhdestä suunnasta (olisiko jostain idän tai koilisen suunasta?) kapeasta rakosesta. Olen tainnut yhden kerran olla kotona niin että on tuullut suoraan sieltä. Toki nuo myräkät mitä tässä on viimeaikoinakin puhkunut tulevat myös etupihaan, mutta ne nyt ovat asia erikseen.

Rivitalon pihassa naapurien ihmeteltäväksi.

Tänään olisi ollut ihan täydellinen lumiukkokeli. Jätin kuitenkin väliin. Tein vähän lumitöitä ja laitoin viimiset jänisverkot omenapuille. Ai miten niin ne olisi pitänyt laittaa jo?! En minä nyt ole kun joitain kuukausia myöhässä! Eikä kukaan ole vielä ehtinyt syömään puita!
No joo, oikeasti laitoin kolme viidestä verkosta jo syyskuussa, mutta sitten iski väsy. Lasta on nykyään hyvä syyttää. Pikkulasten äidit eivät yleensä koskaan saa tarpeeksi unta. Mutta onhan tässä ollut päiviä ja viikkoja aikaa. No ei vaan ole tullut tehtyä. Mutta tänäänpä repäisin ja laitoin verkot. Ai että tuli hyvä mieli kun sai taas aikaan jotain näinkin suurta.
Siinä hommassa lapaset kuitenkin kastuivat jo sen verran että jätin lumiukot odottamaan toista aikaa.
Kunhan lapsi kasvaa niin sitten pääsen oikeasti taas kunnolla tekemään lumijuttuja. Voidaan yhdessä tehdä lumiukkoja ja hevosia tai lumillinnoja ja liukumäkiä! Voi että! Ensi talvea odotellessa.
Olen muuten huomannut että lumiukkoja tehdessä on melkein pakko käyttää rukkasia. Niin lämpimät kuin ne ovatkin pluskeleillä niin lapaset kastuvat hetkessä. Toki villa lämmittää märkänäkin, mutta kun lapaseen imeytynyt vesi on kuitenkin kylmää ja epämukavaa. Myös polvien kasvuminen kannattaa ainakin tiedostaa housuja valitessa. Yleensä kun pyörittelee pienempiä palloja on selkäystävällisempää edetä polvillaan. Samaten osa viimeistelystä tapahtuu aika matalalla. Toki nämä hommat voi myös delegoida lapsille jos on sopivan ikäisiä.

Äidin ja veljen kanssa yhteistyössä tehty.
Tällä oli nimikin, mutta en enää muista mikä se oli.

Koiratarha on muuten rikki... Huomasin että takaseinästä ylhäältä on ruuvi poikki ja tukilauta ja verkko repsottavat miten sattuu. Yritin laittaa nippusidepatenttia väliaikaisesti, mutta eihän se tietenkään toimi. Pitää huomenna koittaa korjata kun mieskin on mukana. Voi vaikka yrittää pidellä lautaa paikoillaan kun mies kiinnittää sitä. Tuollaiset pikkukorjailut ovat mukavia, mutta kun on tällainen persjalkainen paatintappi niin ulottuvuus nousee vähän turhan usein ongelmaksi. Ei se este ole, mutta selvä hidaste. Moni homma jää tekemättä kun on helpompi sanoa vaan miehelle että "tee sinä kun yllät paremmin". Varsinainen laiskapaska.

Luontohavaintona linnut syövät n. puolitoista lintulaudallista siemeniä päivässä. Pakkasella enemmän ja suojalla vähän vähemmän.

(Kuvissa lumiukkoja vuosien varrelta)

Vanhempien pihaan tehty ukko joskus vuonna?

Plussa ja tuulihujakkaa

+1C ja jonkinlainen tuuli.
Yöllä on tullut lunta ja aurakin kävi aamusella pihassa kääntymässä. Ihailtavan ahkerasti se onkin käynyt kun parina edellisenä talvena käynnit on voinut laskea yhteen kahden käden sormilla.
Vaikka nytkään lunta ei minusta ole paljoa niin on sitä onneksi jo sen verran etteivät nämä plussakelit sitä minnekään vie. Voisin käydä tänään laittamassa lumilyhdyn.

Eilen kävi aikamoinen tuulenhujakka. En uskaltanut viedä tyttöä pihalle ollenkaan päivällä ja piti sitten jäädä itsekin sisään. Tuuli on yksi niistä sääilmiöistä joista nautin mieluummin vain kohtuullisina annoksina. Tähän liittyy tarinakin jota en tosin ala nyt tässä kertomaan, mutta ehkä joku päivä.
Sähkötkin olivat pois puolitoista tuntia. Ei paha, mutta pienen vauvan kanssa ilman valoja tai juoksevaa vettä (vesipumppu toimii sähköllä) on selviytyminen tällaiselle nykyihmiselle vaikeaa. Onneksi sentään ehdin ottaa ämpäreihin vähän vettä.
Illalla käytiin Turengissa hakemassa miehen auto huollosta ja sieltä tullessa saatiin tytön kanssa vähän happihyppelyä. Sytyttelin kynttilät pihalle ja tyttö laski mäkeä lumiauran nostamassa kasassa, Oli tuo pieni pihapyrähnys päivän pelastus.

2. Väittämä: Ulkoilu ei ole säästä kiinni vaan varusteista

Kaunis pakkaspäivä houkutteli aamulenkille. Valitettavasti tuuli vähän torbedoi suunnitelmia ja lenkki jäi välitettavan lyhyeksi. No tuo pienikin pyrähdys silti piristi ja kyllä kannatti lähteä.

Tuulisella säällä on muuten tosi vaikea löytää sopivia vaatteita. Tuntuu että pitäisi olla paljon päällä että tarkenee, mutta jos ilma ei muuten ole mitenkään super kylmä ja lähtee kävelemään vaikka vaan ihan rauhakseen niin kohta hiki virtaa. Silti jos ottaa hupun päästä niin korvat jäätyvät. Hanskat pitää olla kunnolliset joissa sormien välit litisevät kun lapasista tuuli puskee läpi. Paksuommat toppahousut pitää vetää jalkaan kun tuulipuvun housut vaikka tuulta pitävätkin ovat ihan liian kylmät.
Tästä syntyykin seuraava väittämä.

2. Väittämä: Ulkoilu ei ole säästä kiinni vaan varusteista
Vaikka tänään pukeutuminen epäonnistuikin niin olen silti aika vankasti sitä mieltä että tämä väittämä pitää paikkansa. Kesällä se voi olla eri juttu kun saattaa olla liian kuuma vaikka olisi ilkosillaan, mutta talvella vaatteiden määrää ja laatua pystyy säätelemään säähän sopivaksi.
Minulla eitosin ole esimerkiksi huurustuvia silmälaseja tai muita vastaavia ulkoilua tietyssä säässä hankaloittavia juttuja, mutta siksipä olenkin hyvä testaajayksilö. Olisi kyllä ihan jännä kuulla sellaisten ihmisten kokemuksia joilla on vaikka ne silmälasit. Millaisessa säässä niiden kanssa pärjää hyvin ja millaisessa huonosti. Missä lämpötiloissa ne alkavat vetää huuruun tai jäähän ja millaisia kompromisseja niiden kanssa joutuu tekemään.

Tälle väittämälle annan testiaikaa helmikuunloppuun. Siinä ajassa toivottavasti on ehtinyt olla monenmoisia säitä ja olen saanut testata varustelutaitoani eri olosuhteissa.

Kuvat on otettu vuosi sitten Vähikkälästä Kansalanmäeltä. Jos liikkuu siellä päin niin uskallan suositella mäelle nousua. Ei ole hirmuisen korkea, mutta maisemat ovat kyllä hienot. Tuo yhdessä kuvassa näkyvä punainen mökki on tuttujen omistuksessa ja vuokrattavissa. Siellä on hyvä sauna ;)

Totuus ulkoilmaihmisestä

Tänään lämpötila pyörinyt nolla hujakoilla ja ainakin Forekan mukaan sama jatkuu huomennakin, mutta sunnuntaina pakastaa. Ensi viikoksi todella vaihtelevaa säätä. Kunnon pakkasista plussalle ja vähän kaikkea siltä väliltä.

Nyt ajattelin paljastaa että olen nimennyt blogini ehkä hiukan harhaanjohtavasti. Hups... No niin voi joskus käydä.
Blogin nimi sekä nimimerkkini Ulkoilmaihminen kertovat että viihdyn ulkona, retkeilen ja reippailen ja olen hurjan kiinnostunut luonnosta ja ympäristöstä ja elän sovussa sejn kanssa. Suhtaudun uteliaasti erilaisiin kasvaihin ja eläimiin. Tai näin minä sen ulkopuolisena tulkitsisin. Mutta mikä onkaan totuus?

Minä todella viihdyn ulkona. Minulla on kuitenkin välillä vaikeuksia keksiä siellä tekemistä tai ryhtyä tekemään asioita. On mukava vaan kävellä ympäriinsä ja katsella miten maailma ympärillä muuttuu vuodenaikojen mukaan. Kuitenkin kun teet samana päivänä kolmatta tai neljättä kierrosta pihassa alkaa maisema vähän tympäistä ja sisätilat ja tietokone kutsuvat.
Minä olen ajatuksena innostunut vaelluksista ja retkeilystä. Tahtoisin päästä keskelle asumatonta korpea, nukkua yöt teltassa, laavussa tai autiotuvassa, haista nuotiosavulta ja hyttysmyrkyltä ja kasvattaa korvan takana jäkälää. Minulla on kuitenkin helposti kipeytyvä selkä ja hartiat. Painavan rinkan kantaminen pitkiä matkoja on aika tuskaista. Myöskin vaihtelevan kehnot nukkumisolosuhteet ja alustat tekevät hallaa tälle kropalle.
Olen hurjan kiinnostunut luonnosta ja eläimistä, mutta syystä tai toisesta minulla ei pysy teoriatieto päässä. En siis oikeasti tunne niin paljon eläimiä, ötököitä ja kasveja kuin tahtoisin. En tiedä millaisessa maassa mikäkin juures tai yrtti pitäisi kasvattaa tai miten torjua ikäviä ötököitä puutarhassa. Inhoan sitä kun rastaat kakkaavat takapihalle ja koirat pyörivät jätöksissä ja sitä kun ampiaiset syövät kaikki omenat puusta. Olisi niin mukavaa elää sovussa ja tasapainossa luonnon ja sen eliöiden kanssa, mutta kun kuudetta kertaa astut paljainvarpain kusiaspesään tai ohdakkeeseen tai olet koko kesän turhaan yrittänyt hankkiutua eroon terassin alla asuvista muurahaisista jotka hitaasti, mutta varmasti kaivavat hiekkaa terassin alta pieniksi keoiksi niin että epäilen koko roskan kohta romahtavan iskee epäilys siitä onko sitä sittenkään niin luontoihminen kuin itselleen tahtoo väittää.
Tahtoisin olla liikunnallinen, mutta karu totuus tulee ilmi kun laitan askelmittarin aamulla ja vietän ihan tavallisen päivän kotosalla. Askeleita on ehkä parhaimmillaan kolmasosa suositellusta määrästä. Pahus...

Onneksi moniin näihin asioihin voisin itse vaikuttaa olemalla vain hiukan aktiivisempi ja suhtautumalla asioihin positiivisemmin. Mutta kun on peruslaiska niin on peruslaiska. Otan luonnosta irti sen mikä tuntuu hyvältä. Käyn päivävaelluksilla pari kertaa vuodessa, hoidan kukkapenkkiä puoli kesää kunnes kyllästyn ja se saa rehottaa villinä taas seuraavaan kevääseen. Kasvatan pikkusormenpaksuisia porkkanoita ja pottuvarpaan kokoisia keltasipuleita. Suunnittelen kymmeniä projekteja pihalla ja toteutan niistä ehkä kaksi. Innostun valtavasti jostain tietystä projektista ja polkaisen sen käyntiin pahemmin ajattelematta. Sitten se jää kesken. Tällainen minä vain olen.

Toivottavasti tämä blogi, vaikka äkkiä ja ajattelematta pystytetty onkin, ei olisi niitä projekteja jotka jäävät roikkumaan vaan löytäisin pikkuhiljaa sen suunnan johon haluan tekstejäni viedä. Haluan innostua asioista ja kirjoittaa miten paljon rakastan luontoa, mutta haluan myös kirjoittaa siitä miten takapuolesta sää ja luonto osaavat olla. Haluaisin kirjoittaa omana itsenäni, mutta harkittuja ajatuksia. Yleensä minulla on tapana kirjoittaa kuin jonakin toisena ihmisenä sitä mitä oletan haluavani kirjoittaa ja mitä oletan ihmisten haluavan lukea. Kun teen näin tulos on yleensä se että kirjoitan ihan puutaheinää mitä kukaan (edes minä) ei jaksa lukea. Tämä blogi on siis aikamoinen oppimisprosessi jos vaan jaksan tätä vääntää. Tänään kirjoittaminen tuntuu hyvältä ja saan aikaan tekstiä. Huomenna voi tuntua etten saa kahta järkevää sanaa kirjoitettua ja ylihuomenna olen valmis hyllyttämään koko blogin ja heittämään kameran nurkkaan. Toivottavasti jaksan kuitenkin taas seuraavana päivänä tarttua kameraan ja lähteä ulos hakemaan materiaalia ja ajatuksia.

1. Väittämän purku

Lämpötila nollassa. Lumi ei silti ole kovin märkää. Pari pientä lumikuuroa tullut tässä aamupäivän aikana. Nyt ei pakkanen nipistele poskia, mutta silti ei ole räntärölli. Eli niille jotka eivät niin pakkasista perusta olisi nyt aika ihanteellinen talvisää täällä Kanta-Hämeessä.

1. Väittämän purku. Kun ulkoilee hyvin niin nukkuu paremmin.
Totesinki tuossa joskus aiemmin jo että valitsin aika hölmön väittämän tässä elämäntilanteessa. Kun on pieni lapsi kotona niin nukkumiseen vaikuttaa moni muu asia paljon ulkoilua enemmän. Täytyy myöntää että itse en huomannut suurtakaan eroa nukkumisessani niinä päivinä kun ulkoilin hyvin verrattuna niihin päiviin kun ulkoilin vähemmän. Sillä oli huomattavasti suurempi merkitys jumituinko illaksi tietokoneelle ja suhahdin siitä suoraan pikaisen ilta-/yöpalan jälkeen sänkyyn vai poistuinko koneelta jo aikaisemmin ja vieton enemmän aikaa sen tee tai kaakao kupposen äärellä ja rauhoituin. Rauhoittumisen jälkeen uni tuli helpommin. Riippuen toki jäinkö pyörittelemään mielssäni kaikenmoisia turhanpäiväisyyksiä vaiko enkö.

Sen verran havaintoja tein aihetta sivuten että lapsi nukkuu ulkona huomattavasti paremmin kuin sisällä ja vieläpä mitä enemmän paskkasta sen parempi uni. Kun mittari hipoi -15 astetta ja minä tuskailin että onko siellä liian kylmä ja jäätyykö lapsi kokonaan vaikka onkin tosi hyvin topattu niin toinenpa veteli hyvinkin 2-3 tunnin päikkäreitä ulkona.

Minun täytyy tähän väittämään todeta että tällä testauksella ulkoilulla ei ollut juurikaan merkitystä nukkumiseen. Aion kuitenkin ottaa aiheen uudelleen käsittelyyn vielä uudestaan vaikkapa ensi syksynä kun lapsen kanssa ulkoilu on helpompaa ja toivottavasti enimmät yöheräämiset on nähty ja ohitettu. Muistuttakaa minua.

Ps. Sain postilaatikon sulateltua auki

Paluu arkeen

Aamulla -4C. Nyt enää -2,5C. Huomiseksi luvattu plussaa.

Arki on taas täällä. Mies töissä ja minä tytön ja koirien kanssa kotona. Päästiin pitkästä aikaa myös ihan tavallisesti aamupäiväkävelylle. Jotenkin se vaan on jäänyt kun mies oli lomalla. kai meillä oli olevinaan liikaa muuta puuhaa...

Kun aloin pukea ulkovaatetta oli vielä pilvipuotaa. kun vein linnuille siemeniä pihan toiselle laidalle niin alkoi sadella vähän lunta ja kun pääsin muutamankymmenen metrin päähän kotipihasta niin lunta tuli jo ihan kunnolla. Peltoaukeilla lumi tuli vaakasuoraan. Sitä löysi itsensä taas miettimästä miksi sitä pitää talvesta niin paljon.
No tässä vastaus. Minä pidän talvesta niin paljon koska luminen maailma on vaan jotain niiiiin kaunista. Kesällä ei koskaan ole niin kirkas ja kuulas sää kuin pakkaspäivinä eikä kesällä voi huoletta kontata pitkin pihaa ilman että housuista on polvet puhki tai ruohotahroilla (miksi aikuinen ihminen konttaisi pitkin pihaa? No minä konttaan vaan siitä yksinkertaisesta syystä että niin voi tehdä ja se on hauskaa). Nuoskasäällä voi tehdä jos ja vaikka minkämoisia lumilinnoja ja ukkoja. Leikkivälineitä voi rakentaa ihan itse. Koirat ovat talvella jotenkin onnellisempia ja riehakkaampia.
Vaatetuskin on kaikessa monimutkaisuudessaan huomattavasti muunneltavampi kuin kesällä. Jos on kuuma niin on kuuma vaikka olisi ilkosillaan. Jos taas on kylmä niin lisää kerroksia, villaa ja toppaa vaan päälle. Tosin kaikilla ei varmaan löydy yhtä kattavaa erisäiden vaatevalikoimaa kuin päiväkotityöntekijältä, mutta se millaisiin vaatteisiin haluaa satsata on silti ihan oma valinta. Toki vaatteet ovat kalliita, mutta käytettynäkin löytää ihan hyvää tavaraa.

Enkä minä kesääkään inhoa. Kunhan päästään vielä muutama kuukausi eteenpäin niin intoilen jo alkavasta keväästä ja tulevasta kesästä ja syksyn tullen taas syksyn jutuista. Oikeastaan kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan mukavia ja omalla tavallaan ikäviä. Pitkään ja märkää marraskuuta inhoan, mutta jos tulee lunta niin sekin helpottaa. Oikein loskaisen märkä kevät voi olla vielä kurjempi kuin marraskuun pimeys. Loppusyksy ja alkukevät ovat ehdottomasti ne kurjimmat.

Valokuvattomuus jatkuu. Mies ei ole jaksanut ja muistanut katsoa sitä kuvanmuokkausjuttua kuntoon. Tai en minä tiedä tietääkö se edes miten sen saisi korjattua.
Kävin kuitenkin tässä pakkasilla kuvaamassa kuuta. Ihan kokeeksi vaan, mutta ai että tuli nättejä kuvia. Pitää laitella niitä joskus myöhemmin tänne näytille.

Ps. Postilaatikko on jäätynyt kiinni...

4. tammikuuta

Talvi tuli takaisin. -4C ja lumi maassa. Pääsi saunasta hankeen ja teki hyvää.
Valokuvienlaitto ei onnistu vieläkään. Ohjelma on ja teoriassa toimii, mutta virustorjunta pistää hanttiin.

Väittämäraportointi odottaa tulevia aikoja. Hyvä päivä, mutta aika rankka niin ei jaksa keskittyä ajattelemaan niin syvällisiä.

Säiden jumalan flunssapäivä

+3C
Säiden jumalalla on selkeästyi pahanlaatuinen räkätauti ja sen on päätynyt sylkäisemään limaisen klimppinsä Janakkalan ylle. Paksut pilvet roikkuvat harmaina ja tuntuu ettei aurinko olisi tänään päässyt kunnolla nousemaankaan. Sisällä pitää polttaa valoja, taivaalta valuu vettä ja tiet muuttuvat kuravellin, loskapaskan ja pääkallojään sillisalaatiksi. Pihan yli on turha yrittää ilman nastoja vaikka eilen levittelinkin hiekkaa. Pitää kiertää reunojen sulaa myöten. On tämäkin tammikuun sää. Pah. Ja illaksi on luvattu myrskytuulta 20m/s. No on siellä sentään kosteanraikas ilma, jos jotain hyvää pitää väkisin keksiä.

Olen muuten päättänyt laittaa Ulkoilmaihmiselle ihqan oman twittertilin. Eli minut löytää tästä eteenpäin myös sieltä.

Vuosi alkaa plussalla

Niin se mieli muuttuu. Vaikka aamulla ulos katsoessa näin vetisenjäisen pihan ja kovaa vauhtia sulavat lumen rippeet sekä mittarin pari plusastetta niin pihalle päästyä ilma oli oikeastaan aika miellyttävä. Kevyt tuulenvire ei ollut kylmä ja ohuen pilviverhon läpi kuulsi auringonvalo. Linnut tsirpattivat ja jos vaan olisi jotain puuhaa ollut niin olisin viihtynyt pidempäänkin.
Vuosi alkaa plussalla niin lämpöasteiden kuin mielialankin puolesta.