Tunne sää: Myrsky

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.

Kuudennessa jaksossa on aiheena myrsky.

Minä pidän ukkosista. Kaksi mennyttä kesää ovat molemmat olleet niiden suhteen pettymys. Pari kertaa on kuulunut muutama jyrähdys aika läheltä, mutta minä haluaisin nähdä pidempään jatkuvaa kunnollista salamointia. Se on upeaa katsottavaa.
Lapsena ukkonen kumminkin vähän pelotti. Muistan että se oli samaan aikaan positiivisen jännittävää ja hurjan pelottavaa. Varsinkin öisin inhosin ukkosta. Oli kurjaa maata sängyssä ja yrittää nukahtaa kun ulkona salamoi ja jyrisi. Tuntuu että silloin ukkosti aika usein. Monta kertaa kesässä olisi ollut kunnon ukkosia. Mutta ehkä muisti vaan tekee temput. Sen muistan että aina jos päivällä tuli ukonilma niin hain lautasellisen kuivia kauraryynejä ja napostelin niitä. Se oli jotenkin rauhoittavaa. Istuin ikkunan ääressä katselemassa kun ukkonen jylläsi.

Pahinta myrskyissä on minusta tuuli. Ensimmäinen kova tuuli jonka muistan (en tiedä oliko myrskylukemisdsa, mutta minulle se oli myrsky) sattui kun olin isovanhempien luona kesälomalla. Sähköt meni. Käytiin veljen kanssa etsimässä vaariani että hän tulisi sisälle (ehkä syömään tai kahville) ja kun tultiin takaisin ja nousin talon korkeita ulkoportaita niin tuuli lennätti terassilla olleen maton ja maton päällä olleen koirankupin suoraan minua päin. Putosin portaat alas selkä edellä. En muista että minuun olisi sattunut, mutta pelästyin kyllä ja muistan että siitä asti olen inhonnut ja vähän pelännytkin kovia tuulia. En tunne saaneeni mitään traumoja enkä tunne ahdistusta muistellessani tapausta, mutta yhdistän inhoni koviin tuuliin juuri tuohon tapaukseen.
Toinen jonka muistan oli laivamatka kun olin aika pieni. Ulkona tuuli kovasti lä lähdimme käymään kannella. Minusta tuntui että tuuli painoi minua kumoon, mutta minua käskettiin kiivetä metallirtappusia ylemmälle kannelle. Se oli todella pelottavaa.
Kova tuulikin voi silti olla komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Minua kumminkin aina pelottaa että tuuli katkoo puita. Muutama vuosi takaperin oli tapaninpäivänä kova tuuli kun oltiin lähdössä aamulla vanhempieni luo. Muistan kun lähtötohinat keskeytti hirveä rämähdys. Muistan vielä sanoneeni että "nyt meni antenni". Ulkona selvisi että talon lähellä olleen kaksihaaraisen männyn toinen haara oli katkennut ja pudonnut katon nurkalle. Onneksi se rikkoi vain rännin. Myöhemmin samana päivänä oli toinen paksumpi haara kaatunut, mutta se ei osunut taloon.
Vielä viiminen tuulikokemukseni oli aika hullu ja vaarallinen. Muistan että tuuli aika kovasti ja kun sain lapsen päiväunille kävin vähän kiertämässä pihalla katsastamassa mahdollisia tuhoja. Tuuli oli levitellyt irotnaisen kattopeltipinon pitkin pihaa. Minä kasasin peltejä takaisin kasaan kun tuli tuulenpuuska. Olin juuri kumartunut nostamaan yhtä peltiä maasta kun takaani kuului kolahdus. Käännyin ja huomasin että juuri pinoon viemäni pelti oli lähtenyt tuuleen ja osunut parin metrin päässä takanani pöllyyn ja uponnut siihen arviolta sentin syvyyteen. Katsoin peltiä hetken, päätin että se riitti siltä erää, jätin pellit oman onnensa nojaan ja painuin sisälle. Muistan miettineeni miten syälle pelti olisi uponnut jos se olisi osunut esimerkiksi minua jalkaan.

Tunne sää: Sään ennustaminen

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Viidennessä jaksossa puhutaan sään ennustamisesta. Oikea ennuste, väärä sää.

Minun on nykyään aika vaikea luottaa sääennustuksiin. Olen tässä suhteessa aikamoinen pessimisti. Odotan aina että ennusteet kääntyvät huonompaan tai sää on huonompaa kuin on ennustettu. Jos on kesä ja luvataan kaunista ja kuumaa niin odotan että lämpötila on ainakin 5 astetta viileämpi ja luultavasti vähintään tuulee niin että korvat heiluu. Jos taas on pitkään kuivaa ja luvataan sadetta niin odotan sen kastelevan suunnilleen yhtä paljon kuin hiiren pissa. Kun syksyllä tai alkutalvesta luvataan lunta niin minun on vaikea uskoa siihen.
Ehkä tämä johtuu siitä että ne ennusteet joihin tahtoisi uskoa, mutta jotka jäävät toteutumatta ovat niitä jotka jäävät mieleen ja siksi tuntuu etteivät ennusteet ole koskaan oikeassa. Olen sitäpaitsi oppinut että keskustassa voi hyvinkin sataa vettä ja meillä paistaa aurinko tai lämpötilaero voi olla useamman asteen. Näin paikallista säätä lienee mahdotonta ennustaa.

Minusta olisi oikeastaan aika hauska joskus lukea erilaisista perinteisistä sään ennustustavoista. Päivistä, eläimistä, pihlajanmarjoista yms. ja ihan seurata ja kokeilla huvikseni ennustaa niiden mukaan. Luottamus näihin ennustuksiin ei ole kovin vahva, mutta kun kaikki isoäidin aikainen ja sitä vanhempi kiinnostaa niin se olisi hauska kokeilu.

Tunne sää: Sade

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Neljäs jakso käsittelee kaatosadetta ja kulkee nimellä Harmaa pilvi sataa.

Sateesta sanoisin että kohtuus kaikessa. Kun syksyllä tulee ensimmäiset kunnon kaatosateet niin minulle tulee vastustamaton halu vetää sadevaatteet päälle ja painella pihalle. Kaatosateessa kävely voi olla myös miellyttävä kokemus. Jos on ollut pidemmän aikaa kuivaa niin kova sade on samalla tavalla vähän uusi ja jännä juttu kuin ensilumi tai kevään ensimmäinen hellepäivä. Vesisade jollain tavalla kietoo sisäänsä kuten lumisadekin. Tosin erona on se että vesisade on kovaääninen ja rauhaton kun lumisade taas on yleensä hiljainen ja rauhoittava. Ja se että kaatosateesta nauttii sen yhden ulkoilun verran, mutta jos pitää samana päivänä laittaa nenän toisen kerran sateeseen niin täytyy tunnustaa että se alkaa jo vähän ärsyttää.
Monta päivää jatkuva sade, olipa se sitten rankkasadetta tai rauhallisempaa, on aika masentavaa. Koirat pitää kuivata jokaisen ulkoilun jälkeen ja vaikka kuinka kuivaisit ja pyyhkisit niin kuraa tulee sisään joka tapauksessa. Ulkovaatteet ovat märkiä, sisällä haisee märkä koira ja imuroida saisi kahdesti päivässä. Oikein erityisen masentavaa se on marraskuussa kun on muutenkin pimeää ja yleensä aika kylmää. Sade tekee säästä vielä entistäkin synkempää.

Kesällä sade on tietysti tervetullutta kastelijana. Muistan yhden kesän kun oli niin pitkään kuivaa että koivujen lehdet alkoivat kellastua ja ruoho ei enää näyttänyt vihreältä, vaan enemmän kulottuneen keltaiselta. Siitä on sen verran aikaa että muistot ovat voineet vähän värittyä, mutta sen muistan että silloin odotettiin sadetta ihan todella.
Olen ajatellut että kesäsään ihanne olisi minulle sellainen että lämpötila liikkuisi +20-25C asteessa ja välillä nousisi ylikin. Muutamana yönä viikossa saisi tulla vettä läpi yön niin että aamulla sade taukoaisi. Tällaistahan oikeasti tapahtuu hyvin harvoin, mutta jos saisin valita itselleni lomasään niin se olisi tuollainen.

Tunne sää: Helle

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Kolmannessa jaksossa puhutaan helteestä ja lämpimästä. Jakso kulkee nimellä Luvassa lämmintä.

Olen nyt ylistänyt lunta ja pakkasta niin kävisi jotenkin järkeen että inhoaisin hellettä. Minulla on kaveripiirissä useampia ihmisiä jotka huokaisevat helpotuksesta kun tulee syksy. Minä en. Minä kaipaan helteitä ja jos kesässä ei ole tarpeeksi oikeasti lämpimiä päiviä niin syksyn tullen tuntuu ettei ole vielä valmis alkavaan pimeään ja kylmään aikaan. Tänä kesänä Suomessa koin yhden päivän kun lämpötila nousi +30C ja se oli ihanaa. Kun on harvoin niin lämmintä niin se lämpö tuntuu ihanalta. Sitä tahtoo vaan antaa lämmön valua koko kroppaan kunnes tulee tukalaa ja sitten hypätä viilentävään järveen, juoda kivennäisvettä ja kuivatella taas auringossa.
Kuitenkin jos hellettä on useita päiviä niin varsinkin sisätiloissa tulee tukalaa. Meillä on isot ikkunat etelään päin ja vielä myöhään syksylläkin aurinkoisina päivinä olohuoneessa tulee tukalan kuuma. Kuumassa nukkuminen on hankalaa, ruoka ei maistu (kuten ohjelmassakin sanottiin) ja energiaa ei tahdo riittää mihinkään puuhasteluun. Helle kaipaa kaveriksi järven. Asuin vuosia järven äärellä niin että aina kun siltä tuntui pääsi uimaan. Ehkä tästäkin syystä minusta on niin väärin viettää hellepäiviä kotona missä uimaan pitää lähteä autolla. Nurisen ja marisen kun on liian kuuma ja tavallaan tuhlaan koko sen hyvän hellepäivän siinä.
Olin heinäkuussa vajaan kaksi viikkoa Unkarissa. Siellä ehti aika hyvin tottua lämpimiin ilmoihin, mutta oli siellä myös tukalaa. Teimme pitkiä kävelyitä ja varsinkin aurinkoista tienviertä kävellessä tuntui että aletaan olla jo sietokyvyn äärirajoilla.

Helteeltä on hankalampi suojautua kuin kylmältä. Kylmällä voi aina pukea lisää. Laittaa vaatetta vaatteen päälle, mutta helteellä ei voi riisua loputtomasti. Veden tuoma viilennys kestää vain hetken ja kuten sanoin niin kuumassa on tukalaa nukkua kun taas kylmässä saa kaikista parhaat unet. Olen muuten kuullut että löysä musta vaate voi olla helteellä todella mukava päällä. Se imee lämpöä ulkopuolelta, mutta se kuulemma imisi sitä myös sisäpuolelta ja siksi viilentäisi ihmistä. Kun taas valkoinen blokkaa ulkoa tulevan lämmön, mutta tekisi saman myös sisäpuolelta. En tiedä väitteen todenperäisyyttä, mutta jotenkin se tuntuisi käyvän järkeen.
Minä inhoan huoneiden keinotekoista viilentämistä. Jotenkin se saa minulla aina aikaan kurkkukipua ja palelen sisällä jos on viilennyslaitteita päällä. Olen kuullut jonkun ohjeen auton ilmastoinneista. Olikohan se niin että autossa lämpötila pitäisi pitää matalimmillaan viisi astetta alempana kuin ulkolämpötila. Kuulostaisi kyllä jollain tapaa hassulta että jos ulkona on +30C niin autossa ei saisi olla +25C viileämpää. Joka tapauksessa olen tosi varovainen auton ilmastoinnin kanssa, koska liikaa käytettynä se aiheuttaa minulle todella kovia ja hankalia niskakipuja. Siksi pidän sen päällä vain sen verran että autossa on kohtalaisen mukava olla.

Jos olisi ihan pakko valita helteen ja pakkasen välillä niin valitsisin pakkasen, mutta on se hellekin ihanaa.

Tunne sää: Pakkanen

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Toisen jakson nimi on Pakastettua elämää. Eli puhutaan pakkasesta.

Kuten lumenkin kohdalla, minun täytyy todeta että pakkanen on ihanaa. Rakasta syksyn ensimmäisiä pakkasaamuja, talvella lämpötila saisi pääosin pysyäkin pakksella, mutta välillä sen verran suojaa että saa rakenneltua lumiukkoja ja linnoja. Minä sanoisin että suomen luonto on kauneimmillaan aurinkoisena päivänä joskus ennen juhannusta tai kovalla pakkasella. Milloinkaan ei näe katsoa niin pitkälle kuin kireässä pakkassäässä. Ilman on niin kuulas ettei sitä varmaan uskoisi jos ei ole nähnyt.
Minusta on ihanaa mennä ulos oikein kireään pakkaseen. Viikonloppuna on mukava vetää jalkaan vaarin vanhat villahousut, armeijan villapaita, lämpöliivi, villasukat tai kahdet, kaulahuivi, kunnon karvalakki ja toppavaatteet. Ehkä olen vähän hullu kun nautin siitä kun ripset jäätyvät ja kaulaliina on ihan jäästä tankea. Etenkin sisään tullessa olo on ihan mahtava. Ei sellaista tunnetta saa lämpimällä säällä.

Mutta on pakkasessa huonotkin puolensa. Töissä lasten kanssa ei kovilla pakkasilla ulkoilla. Se tarkoittaa että lapset ovat levottomia ja työpäivät rankkoja, Auton kanssa saa aina jännittää että lähteekö käyntiin vaikka kuinka saisi piuhan päähän. Aamulla jos puoliunessa pitää lähteä kylmään autoon istumaan niin tuntuu että se on ihan vihoviimisiä juttuja. Ja kun ei ole kunnon takkaa niin pakkasen tuntu on talossa sisälläkin. Ei se tietysti niin kovin kurjaa ole jos on valmis sisälläkin pukeutumaan villasukkiin ja villapaitaan. ja niin sen pitäisikin olla. Ei meillä talvella yleensä ole sisällä kuin korkeintaan +19C. Silti kun ei ole kunnollista varaavaa takkaa niin olo jää ikävän kalsaksi. Silmälaseja käyttävien kohdalla on vielä se että lasit huurtuvat ja jäätyvät. Onneksi en itse tarvitse laseja eikä tämä haittaa pakkasesta nauttimista.
Joka tapauksessa myös pakkanen on sää jonka toivotan iloisin mielin tervetulleeksi. Näinkin eteläisessä Suomessa oikeasti kireitä pakkasia ei yleensä kuitenkaan ole kovin montaa päivää vuodessa. Tuollaiset dokumentissa mainitut lapin -40-50C jotka jatkuvat pitkään olisivat varmasti juttu ihan erikseen. Ehkä tällaisen eteläneläjän ei pitäisi pakkasista edes puhua ;)

Tunne sää: Lumi

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Ensimmäisen jakson aiheena on lumi.

Minä olen aina pitänyt lumesta. Lapsuuden talvimuistoihin liittyy hyvin vahvasti luminen luonto. Kuljettiin metsissä tiputtelemassa kuusenoksille tarttunutta lunta, juostiin hankikannolla pitkin metsiä, laskettiin mäkeä, rakennettiin lumesta.

Tuota jaksoa katsellessa oikein jäin miettimään onko minulla minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia tai ajatuksia lumesta. Keksin vain pari. Keväällä kun odottaa jo kovasti kesää, lumien sulaminen on hyvässä vauhdissa ja sitten tulee hirmuinen pyry. Uusi lumi on vanhan surma, mutta silti se jotenkin vaan ottaa päähän.
Toinen on auton kaivaminen lumen alta aamulla kun on kylmä, väsyttää ja olisi jo kiire. Silloinkin jää on yleensä lunta pahempi ja pakkasella en yleensä edes harjaa autoa illalla valmiiksi, sillä kevyt pakkaslumi suojaa ikkunaa pahemmalta jäätymiseltä yön yli.
Minua eivät haittaa lumityöt. Kyllähän niihin menee aikaa ja aina ei huvita tai millään ei jaksaisi. Kun kuumeessa työntää raskasta nuoskalunta kolalla saappaat lipsuen niin voi päästä muutama kirosana, mutta en muista edes tuolloin tunteneeni että lumi olisi jotenkin huono asia. Minä yksinkertaisesti nautin lumesta. Se on kaunista, siinä on kiva kieriä, siitä on kiva rakentaa, sen avulla saa hyvää arkiliikuntaa.

Lumella on kaksi piirrettä jotka nostan ylitse kaikkien muiden. Kaksi lempijuttuani lumeen liittyen. Ensimmäinen on sen tuoma valo. Kun on pimein vuodenaika marras-joulukuussa ja sitten sataakin ohut kerros valkeaa lunta maahan. Se miten paljon lisää valoa ihan ohutkin lumikerros tuo on uskomatonta. Minua ei haittaa talven pimeys jos on lunta. Jos ei ole niin jossain vaiheessa ahdistun ja masennun, mutta lumi tuo maisemaan hehkuvaa taikaa.
Täysikuinen myöhäisilta ja pakkanen. Aavat pellot, lumen narahtelu lumikenkien alla tai kovan hankiaisen tuntu jalkaan. Puiden pitkät varjot ja se miten lumi kertaa kuun valon. Tuntuu melkein kuin maa itsekin loistaisi valoa.
Toinen ominaisuus jota olen alkanut erityisesti arvostaa viime vuosina on lumen tuoma hiljaisuus. Dokumentissa sokealla oli hyvä pointti siitä että lumen ääntä vaimentava ominaisuus voi olla myös huono juttu, mutta minä rakasta sitä. Kun sataa oikein isoja lumihiutaleita ja puut peittyvät pöpperöiseen lumeen tulee ihanan rauhallista ja hiljaista. Minua rasittavat liikenteen äänet. Ihan todella tunnen väsyväni niihin. Kun lumi peittää maan saa seisoa vaan keskellä pihaa silmät kiinni ja kuunnella sitä ihanaa hiljaisuutta. Jos jossain meneekin auto niin äänestä katoaa terävyys ja se on enemmän vain matalaa huminaa hurinan ja suhinan sijaan. Tällaiset hetket ovat minulle terapiaa. Silloin mieli lepää.