Vähän vihreää

Viimeksi yllätyin keväästä ja lämmöstä. Sen jälkeen kevät onkin näöyttänyt taas todelliset karvansa. On ollut kylmää pohjoista tuulta, on tullut lumipyryjä ja kaatosadetta. Silti tuntuu että kevät etenee. Nyt kun katsoo ulos ikkunasta niin näyttää harmaalta ja synkältä. Kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Silti tiedän että siellä tuoksuu kevät. Ollaan kannettu kalusteita ja tavaroita talviteloilta kesäpaikoilleen. Lumikolat ja lapiot vielä nojailevat terassin pieleen, mutta kohta nekin saavat siirtyä varaston puolelle.
Rairuoho kasvaa ikkunalla ja toin tänään koivun ja mustaherukan oksia sisälle maljakkoon, että saadaan pieni pala kevättä sisällekin.

Kohta askarrellaan tytön kanssa virpomaoksia ja pitäisi suunnitella vähän metsänsiivoustalkoitakin.
Meillä on muodostunut viime vuosina tavaksi panostaa jokatoinen vuosi pihaan ja jokatoinen vuosi metsikköön. Nyt on metsikön vuoro vaikka pihaakin varten on suunnitelmia.
Kyllä se kevät ja kesä sieltä keikuttelee. Olen harvinaisen toiveikkaalla mielellä tänä keväänä.

Viimeisiä jäitä.

Kesäportti jo paikoillaan.

Yllättävä kevät

Tänä vuonna kevät yllätti. Jotenkin talvikin oli vähän keväinen, mutta kun tuli lämmintä niin sitten tuli kerralla. Aurinko alkoi paistaa niin että olohuone on isojen ikkunoiden takia melkein tukalan kuuma, lumet ja jäät ovat hävinneet aika vauhdilla tässä viikon aikana meillä on pyykit pihalla kuivumassa. Lintulaudalle on ilmestynyt joukko mustarastaita.
Yöllä tuli kyllä lunta joka kasteli pyykit märemmiksi kuin koneesta otettaessa (ripustettiin eilen), mutta nyt uusi lumi on jo melkein sulanut, orava kantaa isoja pörrötukkoja pesämateriaaliksi, joutsenet parveilevat pellolla ja niiden toitotus on jo osa arkea. Katse on kukkapenkeissä ja kesän laitossa (kuten kirjoitinkin) ja parvekettakin voisi alkaa jo kohta valmistella tulevaa uutta vuodenaikaa varten.
Se mikä herätti minut tänään tähän nopeaan kevääseen oli kun tajusin että viikko sitten pohdin vielä että riittääköhän linnunsiemensäkki tämän ruokintakauden loppuun ja tänään heräsin ajattelemaan että täytänköhän lintulautaa enää vai antaisinko lintujen jo kaivella maahan heittämistään siemenistä (niistä joita en ole vielä siivonnut) sen mitä tässä vaiheessa tarvitsevat.

Tulevaksi yöksi on luvattu -6-8C ja huomiseksi vähän sääpalvelusta riippuen joko lunta tai räntää, mutta samalla huomennakin mittari nousisi plussalle ja aurinkokin kurkistelisi. Kyllä se vaan on uskottava että oikea talvi taitaa olla jo takana. Aika pakata sukset ja luistimet talvivarastoon ja alkaa pohtia kevätvaatteiden kaivamista kaappien perältä.

Talvi takana, kevät edessä

Kaunis kevätpäivä. Nythän voi jo sanoa niin kun on ensimmäinen kevätkuukausi alullaan. Lämpötila liikkuu nollan tienoilla, tintit laulavat, aurinko kurkkaa aina välillä harmaiden pilvien välistä ja märkä maa tuoksuu.

Se mitä olen harmitellut menneinä päivinä on se että tänä talvena oli aina vähän tilaisuuksia tehdä hyviä lumirakennelmia jotka olisivat kestäneet. Jos tuli nuoska niin se veti usei9n ihan vesikelille ja sulatti rakennelmat muutamassa päivässä. Tehtiin tytön kanssa kissa ja auto ja seuraavana päivänä kissa oli vain pieni lumikumpu ja autokin oli muuttunut varsin mtalaksi urheilumalliksi. Tällä viikolla korjailtiin vähän autoa, mutta eikös se ollut aika turhaa kun seuraavana päivänä satoi vettä. No olihan se rakentaminen hauskaa.

Korjattu auto

Toinen mitä olen pohtinut on yksi kevään tunnelmantuoja. Muistan lapsuudesta miten upeaa oli kun koko talven oli kävellyt lumisella pinnalla ja ensimmäinen sulaläiskä tuli esiin. Siihen piti mennä seisomaan ja tunnelmoimaan miten erilaiselta tuntui seisoa kovalla hiekkapohjalla verrattuna lumeen (joka sekin voi toki olla kovaa). En osaa selittää tätä eroa, mutta muistan että se oli suuri ja nostatti tunnelmaa melkein samoin kuin ensilumi. Nykyään harvemmin on useamman kuukauden lumisia jaksoja joiden jälkeen voisi tällaisesta pienestä asiasta iloita.

Tämä talvi oli mikä oli ja vaikka liukasta on riittänyt ja mäkeä ei ehditty laskea kuin muutama hassu kerta niin ei tämä missään tapauksessa ole ollut huonoimmasta päästä. Lumikengät ovat kyllä keränneet pölyä kun sopivan syviä hankia ei ole tullut että niissä olisi ollut mitään järkeä, mutta luistelemaan olen päässyt enemmän kuin vuosiin ja hiihtämäänkin kerran. Tyttö on saanut rakennella lumesta, kokea myös sukset ja luistimet sekä vähän laskea mäkeäkin. Onhan tässä ollut talvipuuhaa.

Nyt käännän katseen kevääseen ja jään osottamaan mitä se tuo tullessaan. Suunnittelin jo tomaateille kevyttä kasvihuonetta parvekkeelle että sato olisi parempi kuin menneinä vuosina ja kun perunamaassa on nyt kahtena vuonna ollut perunat niin voisi pitää välivuoden ja laittaa siihen vaikka kesäkurpitsaa (varsinkin kun viime kesänä monen perunan sisälle oli kaivautunut etana). Olisi kiva tehdä kimalaisille pesäkoloja kukkaruukuista tai vaikka puusta, kukkapenkistä pitää kaivaa kuollut köynnösruusu pois (talvi 2015-2016 vei sen) ja katsoa mitä tilalle laittaisi.

Kesä tulee olemaan erilainen siinäkin mielessä että ensi kesänä meillä on vain yksi koira. Eddie, vanhaherra joka ei oikein osaa asettua ja rauhoittua lapsiperheen keskellä muuttaa toivottavasti muutaman viikon päästä etelänaapuriin Narvaan, missä se saa viettää eläkepäivänsä yhden miehen koirana. Matkustaminen käy helpommaksi yhden koiran kanssa ja voikin olla että tulee reissattua enemmän mökeillä ja ehkä tämä sopuisampi tapaus pärjäisi jopa mukana Kymenlaakson reissuilla. Uskon että muutenkin koko perheen stressitaso laskee. Vaikka luopuminen onkin haikeaa ja Eddieä tullaan ikävöimään hurjasti niin silti odotan jopa hiukan innoissani vain yhden koiran tuomia mahdollisuuksia. Toinen koira pääsee paremmin mukaan perheen juttuihin ja sille ehditään ja pystytään antamaan sen kaipaamaa ja tarvitsemaa huomiota enemmän.

Energian jakamista

Ehkä minun on nyt myönnettävä että työnteko ja blogin pitäminen eivät vaan molemmat mahdu jaksamiseni rajojen sisäpuolelle. Tässä parin kuukauden aikana on päässä pyörinyt useita hyviä aiheita ja kuviakin olen nappaillut, mutta kun ei vaan iltaisin jaksa ja viikonloppuna paikkaillaan kodin siisteydessä, laskujen maksamisessa, lapsen kanssa touhuamisessa ja omassa jaksamisessa olevia aukkoja. Ihan normaalia lapsiperhearkea siis, mutta on myönnettävä että jotenkin ehdin tottua siihen että minulla riittää aikaa ja energiaa jaettavaksi itseni lisäksi siivoukselle ja lapselle. Nyt tuntuu että hyvä jos sitä riittää lapselle sen verran että voidaan työpäivän jälkeen pelata yksi lautapeli ja sen jälkeen löhötä yhdessä katsomassa Areenasta pikkukakkosta.
Tästä syystä aion nyt lakata yrittämästäkään pitää blogia säännöllisesti. Kirjoittelen kyllä välillä ja aion pitää blogin hengissä, mutta en jaksa ottaa stressiä siitä jos tänne ei tule päivityksiä kuin kerran kuukaudessa. Jos taas joskun on enemmän energiaa niin aktivoidun paremmin.

Tämä tammikuu on pitänyt sisällään aikamoista lämpötilojen vuoristorataa. Vähän vuodenvaihteen jälkeen oli pari päivää siinä 25-27 astetta pakkasta, sitten yhtäkkiä seuraavana päivänä olikin vai seitsemän. Välillä käy plussalla ja sitten jäähtyy taas. Lunta satelee, mutta minusta sitä ei ole tarpeeksi, sillä pellosta töröttävät korret edelleen lumen läpi. Ne haittaavat kunnon hankikantoa jollaista jaksan edelleen toivoa helmikuussa näkeväni.

Tuntuu että aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Vasta äsken oli syksy ja nyt jo parin kuukauden päästä alkaa olla kevät. mihin tämä aika oikein katoaa? En ole saanut vielä kertaakaan kulkea lumikengillä (ei ole ollut tarvetta lumen vähäisyyden vuoksi), mäkeä on laskettu ihan liian vähän ja vaikka olenkin myös töissä päässyt luistelemaan, eli olen luistellut aika paljon enemmän kuin monena menneenä vuotena yhteensä niin en tunnu saavan siitä kyllikseni.
Ollaan pistetty meidän neitikin luistimille muutaman kerran. Tänään tyttö pääsi jo hienosti eteenpäin ihan ilman tukea. Ja hän HALUAA luistelemaan. Se on se mihin olen pyrkinyt tänä talvena. kaikki muu on plussaa. Nyt kuitenkin näyttää että ehkä ensi talvena voidaan jopa harjoitella vähän oikean tekniikan hakemista. Sen verran hyvin tyttö pysyy pystyssä.
Seuraavaksi on ollut harkinnassa kokeilla miten neiti hallitsisi sukset. Minulle ne ovat isompi mörkö kuin luistimet, joita taas mieheni kaihtaa. Toisaalta olen hiihdättänyt lapsia töissä ja homma on minulle tutta. Laskettelemaan en kuitenkaan suostu kuin kirveellä uhaten ja silloinkin lupaan tulla pyllymaassa rinteen alas. Mies haaveilee että veisi tytön laskettelemaan ensi talvena. Siitä vaan, kunhan minun ei tarvitse.

Sen verran eläinkuulumisia että meillä toinen koirista etsii nyt itselleen uutta kotia. Eddie ei ole sopeutunut kahdessa vuodessa lapsen tuloon. on raukka melkein jatkuvasti kuin viritetty jousi. Haikeaa luopua eläimestä jonka kanssa on yhteistä taivalta takana jo kymmenisen vuotta, mutta luulen että se on kaikille parempi. Kun vain löytyisi hyvä koti. Vanha  ja lapsia ja muita koiria kaihtava koira ei ole niitä helpoimmin sijoitettavia.

Eddie

Pippin

Hei, pitkästä aikaa

Tauko venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta teki hyvää. Tänään tuntuu taas hyvältä kirjoittaa.

Tänään aamulla oli 14 C pakkasta. Päivällä kävi kuudessa ja alkoi sitten taas hiljaksene kiristyä. Nyt n. seitsemän pakkasastetta, pilviä kulkee, kuu on melkein täysi ja taivaalta satelee hiljaa suurehkoja lumihiutaleita.

Mukavan pakkaslenkin jälkeen on hauska istua sisällä villasukat jalassa. Poskia kihelmöi vielä pakkasen jäljiltä ja mielessä on kuun hohde pilvien läpi (siellä ei todellakaan ollut pimeää) ja kuuran kimallus punamultaisen ladon seinässä.

Muutenkin tämä syksy ja alkutalvi on hellinyt meitä. Välissä oli sateinen ja vähän kurjemman oloinen (minun mielestäni, jollekin muulle se saattoi olla mukavaa) jakso kun satoi vettä, lumet sulivat ja oli aika synkkää ja pimeää, mutta väliin on aina mahtunut aurinkoisia päiviä. Tuntuu ettei aurinko tänä synkynä ole ollut ollenkaan harvinainen valoilmiö. Silti varsinkin kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla tullessa on pimeää alkaa mieli vetää jotenkin matalaksi. Tajusin tänään että en viikolla huomaa ollenkaan samalla tavalla seurata lintulaudan tilannetta kun sitä ei näe valoisassa. Ei myöskään tule nähtyä lintulaudan vieraita. Tämä ongelma on parina viime talvena ollut minulle ihan vieras enkä ole samalla tavalla kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Nyt huomaan taas joinain päivinä että pimeä tuntuu raskaalta kun ei ehdi olla valoisan aikaan ollenkaan kotona.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta töitä aika aktiivisesti. Ihanaa päästä metsäretkille ja pihapuuhiin lasten kanssa. Tänään oli hieno hetki kun tutkimme erään lapsen kanssa leikkitelineen kylkeen muodostuneita kuurankukkia. Miten sitä itse tulee niin sokeaksi tällaisille hienouksille vaikka kuinka yrittää ylläpitää omaa lapsen uteliaisuuttaan. Kyseinen lapsi sanoi että jää on arvokasta ja minä olen siitä kyllä samaa mieltä. Sen arvo ei ole rahassa vaan sen ainutlaatuisuudessa ja kauneudessa. Kun jää kerran sulee niin ei se koskaan jäädy uudestaan täysin samalla tavalla. Sitä paitsi monessa paikassa tällä pallolla ei ikinä ole jäätä.

Luin juuri YLE:n jutun siitä miten ihmiset mieltyvät eri vuodenaikoihin. Perus ajatus tässä on se että ne vuodenajat joista ihmisellä on positiivisia kokemuksia ovat ne joista pidetään. Käy järkeen. Minä ainakin muistelen aina mitä tein samaan aikaan vuodesta lapsena.
Minulla on oikeasti todella paljon hyviä muistoja monista vuodenajoista. Jopa siitä nykyisin inhoamastani loskapaskasäästä kun lumi sulaa, kaikkialla on märkää ja liukastumatta käveleminen vaatii taitoa. Tällä hetkellä tuntuu että jokainen vuodenaika voi kuitenkin olla kaunis ja hieno, mutta yhtä lailla kurja ja masentava. Se riippuu niin paljon säästä, mutta myös omasta mielentilasta. Olisi hienoa jos voisin paremmin hallita sitä miten katson eri vuodenaikoja. Sehän oli osaltaan tarkoitus tämän blogin myötä ja sitä tässä edelleen enemmän taikka vähemmän aktiivisesti opetellaan.

Ensimmäiset lumet

Tänään ne satoivat. Syksyn ensimmäiset kunnon lumet. Viime viikolla joku päivä tuli vähän hiutaleita ja auton päällä oli ohut huntu, mutta tänään satoi niin että lapset tekivät päiväkodin pihalla lumipalloja. Ilta olikin ihan erinäköinen. olen varmaan ennenkin ihastellut täällä sitä miten ohutkin lumikerros vaikuttaa valoon jopa sisällä. Vaikka taivas oli paksussa pilvessä niin ulkona ei näyttänyt synkältä ja selin ikkunaan istuessakin jostain seinän kautta heijastui erilainen valo kuin vielä eilen.

Toisena puolena tänään oli syksyn ensimmäinen päivä kun pääsin taas osalliseksi oikein kunnon kuravaaterumbaan. Kun tuntuu että kaikki ihohuokoset, nenä, silmät ja suukin on täynnä hiakkpölyä joka irtoaa kuivatetuista kuriksista ja nenässä tuntuu vielä jonkun aikaa kuivurissa muhivien märkien rukkasten haju. Mutta on se silti sen arvoista. Kun näkee lasten innon ja energian kun luonto muuttuu taas ihan eri näköiseksi. Ja kun saa itse nauttia tästä lisääntyneestä valosta <3 Antaa sataa vaan lisää lunta! Tosin talvirenkaat saan vasta perjantaina. Tänä vuonna päätin tavoistani poiketen viedä auton ihan huoltamolle renkaiden vaihtoon. Saavat samalla vaihtaa parkkivaloihin polttimon kun olen itse vaihtanut vain ajovaloja enkä edes tiedä miten parkkivaloihin pääsisi käsiksi. Valot ja renkaat on hyvä katsoa kuntoon viimeistään nyt.

Tunne sää: Lumi

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Ensimmäisen jakson aiheena on lumi.

Minä olen aina pitänyt lumesta. Lapsuuden talvimuistoihin liittyy hyvin vahvasti luminen luonto. Kuljettiin metsissä tiputtelemassa kuusenoksille tarttunutta lunta, juostiin hankikannolla pitkin metsiä, laskettiin mäkeä, rakennettiin lumesta.

Tuota jaksoa katsellessa oikein jäin miettimään onko minulla minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia tai ajatuksia lumesta. Keksin vain pari. Keväällä kun odottaa jo kovasti kesää, lumien sulaminen on hyvässä vauhdissa ja sitten tulee hirmuinen pyry. Uusi lumi on vanhan surma, mutta silti se jotenkin vaan ottaa päähän.
Toinen on auton kaivaminen lumen alta aamulla kun on kylmä, väsyttää ja olisi jo kiire. Silloinkin jää on yleensä lunta pahempi ja pakkasella en yleensä edes harjaa autoa illalla valmiiksi, sillä kevyt pakkaslumi suojaa ikkunaa pahemmalta jäätymiseltä yön yli.
Minua eivät haittaa lumityöt. Kyllähän niihin menee aikaa ja aina ei huvita tai millään ei jaksaisi. Kun kuumeessa työntää raskasta nuoskalunta kolalla saappaat lipsuen niin voi päästä muutama kirosana, mutta en muista edes tuolloin tunteneeni että lumi olisi jotenkin huono asia. Minä yksinkertaisesti nautin lumesta. Se on kaunista, siinä on kiva kieriä, siitä on kiva rakentaa, sen avulla saa hyvää arkiliikuntaa.

Lumella on kaksi piirrettä jotka nostan ylitse kaikkien muiden. Kaksi lempijuttuani lumeen liittyen. Ensimmäinen on sen tuoma valo. Kun on pimein vuodenaika marras-joulukuussa ja sitten sataakin ohut kerros valkeaa lunta maahan. Se miten paljon lisää valoa ihan ohutkin lumikerros tuo on uskomatonta. Minua ei haittaa talven pimeys jos on lunta. Jos ei ole niin jossain vaiheessa ahdistun ja masennun, mutta lumi tuo maisemaan hehkuvaa taikaa.
Täysikuinen myöhäisilta ja pakkanen. Aavat pellot, lumen narahtelu lumikenkien alla tai kovan hankiaisen tuntu jalkaan. Puiden pitkät varjot ja se miten lumi kertaa kuun valon. Tuntuu melkein kuin maa itsekin loistaisi valoa.
Toinen ominaisuus jota olen alkanut erityisesti arvostaa viime vuosina on lumen tuoma hiljaisuus. Dokumentissa sokealla oli hyvä pointti siitä että lumen ääntä vaimentava ominaisuus voi olla myös huono juttu, mutta minä rakasta sitä. Kun sataa oikein isoja lumihiutaleita ja puut peittyvät pöpperöiseen lumeen tulee ihanan rauhallista ja hiljaista. Minua rasittavat liikenteen äänet. Ihan todella tunnen väsyväni niihin. Kun lumi peittää maan saa seisoa vaan keskellä pihaa silmät kiinni ja kuunnella sitä ihanaa hiljaisuutta. Jos jossain meneekin auto niin äänestä katoaa terävyys ja se on enemmän vain matalaa huminaa hurinan ja suhinan sijaan. Tällaiset hetket ovat minulle terapiaa. Silloin mieli lepää.

Huhtikuinen aamu

Lämpötila nollassa ja tämän aamua on satanut lunta niin että on jäänyt ihan maahan. Jos olisi joulukuu niin voi millainen onni tuollainen kaunis ja hiljaa leijuva suurihiutaleinen lumisade olisikaan ollut.

Onkohan tämä nyt se kuuluisa takatalvi mitä joka kevät odotellaan vai kuuluuko se vaan luonnolliseen osaan kevättä että välillä sataa lunta? Minä luulen että jälkimmäinen. Tuskin tällainen sade millään tavoin viivästyttää kevään tuloakaan. Kunhan on hetkellinen häiriö. Mutta mistäpä sitä tietää jos tästä eteenpäin tuleekin lunta viikon yhteen putkeen ;)

Kevätflunssa on yksi kevään merkki

Se viimeksi povaamani kevätflunssa iski. Minulla on myös jostain syystä taipumus väsähtää aina keväisin ihan totaalisesti. Ennen luulin sen johtuvan työstä, mutta nyt parin kotona vietetyn kevään jälkeen voin todeta että väsyn ihan yhtälailla. Hullua kun toisaalta pitäisi olla pirteä ja tarmokas kun valo lisääntyy, maa tuoksuu ja luonto muuttuu joka päivä. Mutta ei. Tai oikeastaan joo, olen pirteä ja tarmokas, mutta minulla on surkea keskittymiskyky. En jaksa tehdä mitään vähänkään enemmän ajatustyötä vaativaa.Voisin haahuilla pihalla ihmettelemässä, ommella jotain, lenkkeillä, rakentaa, mutta en jaksa istua koneella tekemässä vakavia asioita. Varsinkaan nyt kun silmät vuotavat flunssan johdosta. Mutta silti sain juuri tänään kerättyä lopulta taas energiaa kirjoittelulle ja kuvien laitolle.

Viikko sitten laitettiin parveke kuntoon, nähtiin ensimmäinen kimalainen ja ensimmäinen perhonen. Kimalaisparka meinasi heti joutua koiran kitaan.
Kukkaruukut ja penkit on laitettu kuntoon ja odotan vain että yöpakkaset loppuisivat ja saisin käydä hakemassa kukkia ja siemeniä.

Pippin pääsi yhtenä päivänä leikkimään naapurin kanssa.
Kyllä oli illalla väsynyt koira.

Narsisseja ei kuulu, mutta hain tänään jo ensimmäiset varret ruohosipulista ja bongasin tontilta valkovuokkoja kukassaan. Sinililjatkin ovat sen näköisiä että ei mene montaa päivää kun aukeavat.
Eilen satoi lunta ja tänään aurinko paistoi oikein keväisesti. Kylmä tuuli kuitenkin oli hyvä muistutus siitä että on vielä todella varhainen kevät. Jokuhan povasi että toukokuussa päästäisiin jo 20 asteen tienoille, mutta en ole ihan vakuuttunut. Mutta olisihan se hienoa :)
Viikon päästä varmaan pääsee jo ajamaan ruohoa.
Tomaateilleni ja auringonkukilleni kävi kehnosti. Yksi kaunis päivä kun ne olivat parvekkeella ulkoilemassa niin linnut olivat käyneet syömässä ne. Eli se siitä. onneksi kaveri lupasi omia ylimääräisiä tomaatintaimiaan minulle ja auringonkukat nyt tulevatkin paremmin  suoraan maahan kylvettynä. Pitää vaan muistaa suojata ne.

Ruohosipuli viikonloppuna.

Pelargoniat saivat uudet mullat. Vain yksi kuoli talven aikana.

Auton kevätpesu.

Rakentamaani pönttöön on muuttanut talitinttipariskunta.

Purin askarteluinspiraatiotani rakentamalla hyönteishotellin.
Ihan kuin lahopuuaita ja puolivillinä rehottava metsikkö ei muka riittäisi.

Kevät keikuttelee ja uusi valokuvaseuranta pyörähtää käyntiin.

Eilen oli aikamoinen päivä sään puolesta. +8C. Reipas, mutta lämmin tuuli kuljetteli lapsen leluja pitkin pihaa. Hakkasin jäätä rautalapiolla ja tuuli kuljetti lapsen muovisen hiekkalapion siihen alle. Onneksi ei mennyt ihan poikki, mutta lovi lapioon kyllä tuli.
Piha suli päivän aikana niin paljon että kaivoin iltapäivällä lapsen kolmipyörän varastosta ja käytiin pienellä kävelyllä. Lähtiessä paistoi aurinko, kävelyllä satoi vettä ja palatessa taas aurinko kurkki pilvien välistä. Tänä aamuna oli satanut lunta.
Kevät se keikkuen tulevi.

Tässä uusi valokuvaseurantakuva. Kohde on vaihtunut peltomaisemasta kotipihaan. Meidän pihavaahtera on pääosassa, mutta myös omenapuun oksat pääsevät varmasti moneen kuvaan ja taustalla näkyy kotimetsikkö.

Toteutan valokuvaseuraantaa nyt rennommalla otteella ja otan VÄHINTÄÄN yhden kuvan viikossa. Kuvauspäivä on su-ma, mutta saatan ottaa enemmänkin kuvia jos kevät etenee hurinalla ja tulee oltua kameran kanssa ulkona.

17.3.2016

"Koska lasketaan kelkkamäkeä. Kun maassa on lunta ja pakkasta."

Pari pakkasastetta. Aamu alkoi lumipyryllä joka muuttui hämmentäväksi myrskyksi. Suunnittelin että ulkoillaan taas reippaana aamupäivä, mutta kun ikkuna alkoi muurautua umpeen joka suuntaan yhtäaikaa sinkoilevista hiutaleista päätinkin että on parempi ajatus jäädä vaan sisälle katselemaan areenasta lastenohjelmia ja kokoamaan 1000 palan palapeliä taaperon kanssa.

Kohta kun tästä saadaan syödyksi niin lähdetään kyllä pihalle. Vaikka siellä edelleen tuulee niin nyt myös paistelee aurinko ja on aika kauniin näköistä.

Oltiin tuossa viikonloppuna ja alkuviikosta ipanan kanssa Kaakkoissuomen lomalla. Juuri sopivasti päästiin näkemään ja kokemaan ne pahimmat lumipyryt ihan paikanpäälle. Ja ensimmäistä kertaa tuntui että nyt talvi ihan todella ja kunnolla tuli.

Päiviin mahtui mäenlaskua, kuutamokävelyitä, pulkkalenkkejä, lumikenkäilyä, seinäkiipeilyä, lumilinnoja ja lumikoiria. Ja yksi ihan oikeakin koira.
Oli sitä hiljaisuuttakin jota olen kaivannut. Yhdellä kenkäilyreissulla kun ilta alkoi jo hämärtyä ja lopulta taittua ihan pimeän puolelle oli niin tyyntä ja hiljaista ettei pysähtyessään kuullut muuta kuin omat sydämenlyöntinsä ja veren kohinan korvissa. Se on oikeaa lomaa. On mukava hakea vaihtelua, elämyksiä ja kokemuksia erilaisista paikoista, mutta jos oikeasti haluaa levätä niin pitää mennä paikkaan jossa ei kuulu autojen tai tietokoneiden hurina. Jonnekin missä äänimaailma on niinsanotusti puhdas.

Päästiin myös kokemaan menneiden vuosien elämää kun veden kanssa tuli ongelmia. Voin kertoa että puinen ulkohuussin reuna on pakkasella KYLMÄ. Ja että peseytymiseen tarvittavan veden määrä on aika vähäinen kun lämmin vesi keitetään puuhellalla ja kylmä nostetaan käsipelillä kaivosta. Minä tietysti keskityin pääasiassa taaperon kanssa puuhailuun ja muut hoitivat rankan työn, mutta pääsin silti osaksi tunnelmaa. Pieni arjen seikkailu ja osoitus siitä että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi jos vaan olisi aikaa kotona tehdä ne vaadittavat askareet. Mikä edellyttäisi toki sitä ettei olisi näin pahasti tietokonekoukussa että tuntuu ettei päivissä riitä tunnit mihinkään vaikka ei tekisiyhtään mitään.

3. väittämän purku: Lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos.

Rohkenin väittää että lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos kuin ilman lasta. Tiesin jo väittäessäni moista että siihen sisältyy omat riskinsä. Vaatteiden pukeminen, vaatteiden riisuminen, vaatteiden kuivatus. Suurimmat huolet ja harmit liittyvät lapsen kanssa ulkoilussa ehdottomasti vaatteisiin. Meillä siis näin. Tiedän myös saman ikäisiä lapsia jotka heittävät pihalla maahan, muuttuvat jalattomiksi, vinkuviksi, nariseviksi ja huutaviksi pötkylöiksi jotka sopivalla säällä ovat vielä päästä jalkoihin mutaisia maattuaan vesilätäkössä huutamassa. Meidän ulkoilusta nauttivan lapsen kanssa lähtökohdat ovat siis olleet paljon paremmat.

No miten meillä on mennyt? Sellaisia päiviä kun ei olla ulkoiltu kuin sen verran että on avattu makuuhuoneen ikkuna tai nostettu roskapussi pihalle on mahtunut joukkoon, mutta vaikka en alkanut niitä laskemaan niin uskon että ne saisi helposti laskettua sormin. Moniin tällaisiin päiviin liittyy toki myös menoja, jotka ovat vieneet tuota parasta ulkoiluaikaa ja ulkoilu onkin jäänyt siihen että kuljetaan auton ja ulko-oven väliä.

Tuleeko sinne ulos tosiaan lähdettyä helpommin kun on lapsi motivoimassa?
No ei kyllä tule. Ulkoilu on erilaista, mutta enää en usko että ulkoilua tulisi enemmän. Säännöllinen päivärytmi johon mahtuu omat hetket ulkoilulle takaa sen ettei aika samalla tavalla lipsahda käsistä vaan pihalle tulee mentyä ajallaan. Mutta jos yhtään väsyttää, ulkona on loskakakkaa piha täynnä ja lapsikin huonolla tuulella niin motivaatio alkaa itse pahantuulisena pukemaan kiukuttelevaa nyyttiä on aika olematon. Ulos pukeutuminen onkin niitä asioita joiden johdosta saan eniten pienimuotoisia hermoromahduksia ja epätoivon puuskia tuon ipanan kanssa. Syksyn puolella johtui pukemiseen liittyvästä kiukuttelusta ja vastustelusta. Nyt se on vaihtunut ilkikuriseen karkuun juoksemiseen ja pelleilyyn. Päiväunien siirryttyä sisälle ei tule edes korvattua yhteistä ulkoilua sillä että työntelee vaunuja pihassa edestakaisin. Toisaalta kun lapsi nukkui ulkona niin ei ollut päiviä etteikö olisi väkisin tullut edes sitä nukutusulkoilua.

Ilman lasta oli todella helppo lähteä ulos. Pakkasi vaan itselleen sään mukaiset varusteet, otti koiran/koirat mukaan ja lähti tallaamaan tienviertä ja olemaan itsekseen ajatustensa kanssa. Mieli sai askaroida tärkeissä tai mietityttävissä jutuissa samalla kun kroppa teki töitä ja itse sai raitista ilmaa. Minusta oli ihanaa lähteä syksyn kaatosateessa kävelylle. Kun vesi virtasi valtoimenaan sadetakin hupulta, saappaat porskuttivat läpi lätäköiden ja koirat olivat sisään tullessa kuin uitettuja. Mutta ilma on tuolloin niin ihanan raikas ja sitä on helppo hengittää. Tuollaisessa säässä saa myös yleensä ulkoilla rauhassa. Harvemmin on tullut muita ulkoilijoita vastaan. koiratkin ovat siis rauhallisempia. Tällaisia kävelyitä ei tule kyllä lapsen kanssa tehtyä.
Nykyään oikeastaan tulee tehtyä todella vähän kävelyitä lapsen kanssa. Viime viikolla kävin kantorepun kanssa pellolla ja vähän aikaisemmin on lähdetty pari kertaa pulkan kanssa. Mutta ei vaan tule näin talvisäällä lähdettyä. Polkupyörä on varastossa ja vaunutkin laitettiin talteen kun lapsi nukkuu päikkärit sisällä eikä niille ollut pariin kuukauteen mitään käyttöä. Tässä yksi päivä pohdinkin että millä ihmeellä me kuljetaan tuonne kylille kun oli oikeaa asiaa ja tiet oli hiekoitettu niin ettei pulkalla päässyt. Minulla oli niska turkasen kipeä ja lapsi piti topata paksuun haalariin kun tarkoitus oli jäädä pihalle reissun jälkeen niin reppu ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Sitten tajusin että onhan meillä rattaat!

Toinen puoli ulkoilussa on nykyään se että lapsen kanssa ulkoilu on ehdottomasti hauskempaa. Sateella on hauska seurata miten lapsi rakastaa kahlata lätäköissä, kerätä vettä ämpäriin ja tehdä mutakakkuja. Lumessa lapsi on mitä mainioin syy lähteä pulkkamäkeen tai rakentaa lumilinnoja ja lumiukkoja. Kyllähän minä näitä viimeisiä asioita tein ilman lastakin, mutta nyt minua ei pidättele mikään. Meillä on pihassa kaksi pientä lumilinnaa liukumäkineen, lumiukko ja lumikoira ovat sulaneet, mutta niitä oli hauska tehdä. Nyt kun lapsi on innostunut tutkimusretkiin pihallakin on metsikössä kuljeskelu saanut ihan uusia piirteitä.
Ennen minusta oli tylsää kun mies ei ole niin innokas ulkoilemaan ja sain aina lähteä yksin tai miehellä oli kiire sisälle kun minä olisin mieluusti touhujen jälkeenkin jäänyt vielä oleskelemaan pihalle vuodenajasta riippumatta. Nyt minulla on kaveri ulkoiluihin. Kaveri joka tekee ulkoiluista hankalampia ja rajoittaa tiettyjä juttuja, mutta joka myös innostaa, inspiroi ja saa nauttimaan ulkoilusta ihan eri tavalla.

Yhteenvetona, en ulkoile juurikaan enempää ja tiettyjä ulkojuttuja ei viitsi edes lähteä yrittämään lapsen kanssa kahdestaan, mutta lapsi tuo ulkoiluun rutiineja ja ihan erilaista sisältöä.