Verlassa

Ilmassa on jo kovasti syksyn tuntu. Lämpötila pysyttelee hyvin tukevasti alle 20 asteen läpi päivän ja tuuli ei ole kovin lämmin. Silti vielä tarkenee seisoskella T-paidassa auringossa poimimassa viinimarjoja.

Viimepäiväiset kovat tuulet ovat repineet ouista lehtiä niin että pihakin näyttää aika roskaiselta ja se on yksi tekijä lisää syksyiseen tunnelmaan.

Taisi olla tähän asti viimisiä lämpimiä päiviä kun kävimme Verlan-aika tapahtumassa Verlan pahvitehtaalla. Hieno keskiaikatapahtuma musiikkiesityksineen, tansseineen, turnajaisineen ja myyntikojuineen. Ostin sieltä jo vähän aikaa himoitsemani lehmänsarvesta tehdyn torven ja alan jopa päästä vähän jyvälle sen soittamisen saloista.
Suurin harmi olivat kiukkuiset ampiaiset joita oli joka paikassa. Tunkivat lettuihin, pullaan, korvaan ja hyvä ettei varpaiden väliinkin.

Rehellisyyden nimissä on sanottava että vaikka tapahtuma oli oikeasti tosi hieno ja viihdyin ja nautin niin ei se silti mitään tajunnan räjäyttävää ollut. Eniten nautin kun pääsin tanssahtelemaan yhden keskiaikatanssin. Tosin tyttö selkärepussa oli aika hikistä puuhaa, mutta olen löytänyt selvästi itselleni sopivia tansseja. En kaipaa paritansseja tai sellaisia tansseja joissa ollaan tosi lähellä paria. Rivitanssit ja piiritanssit sopivat minulle parhaiten ja nautin niistä. Kojujen valikoima oli vähän laajempi ja parempi mihin olen tottunut, mutta myös samalla melko perus kamaa. Paljon käsitöitä, hiottuja kiviä, puisia leikkiaseita, keskiaikapukuja yms.
Rohanin tallien turnajaiset oli kyllä hieno. En ole ennen päässyt näkemään ja ensikertalaisena kyllä tykkäsin tosi paljon. Jotkut tutut jotka kiertävät paljon keskiaikamarkkinoita ovat sanoneet että se on nähty jo vähän liian monta kertaa. Oli se silti hieno.

Verlassa voi päästä käymään markkinatapahtumien ulkopuolellakin. Siellä järjestetään opastettuja kierroksia vanhaan pahvitehtaaseen. Siitä on vuosia kun olen tuolla kierroksella käynyt, mutta muistan että ainakin silloin se oli hurjan mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen juttu.
Sitäpaitsi, onhan Verla kuitenkin Unescon maailmanperintökohde.

(Kuvat otti mieheni.)

Hippaloilla!

Elokuu on joutunut jo neljänteen päiväänsä ennen kuin palailen taas blogin pariin, mutta täytyy sanoa että intoa ja aiheita on tullut pään täydeltä. katsotaan nyt mitkä kaikki ajan kanssa tulen käymään läpi ja mitkä vain unohtuvat.

Lämpötila on tällä hetkellä karvan vaille +17C ja vettä sataa tasaisen rauhallisesti. Sen oloinen sade että se aikoo pysytellä tässä ja sadella useita tunteja.

Onneksi aamupäivästä oli vähän poutaisempaa. Käytiin nimittäin pikkuneidin kanssa Hämeenlinnan Hippaloilla. Hippalot on lasten festaritapahtuma Hämeenlinnan Verkatehtaalla nyt tänä viikonloppuna. Tänään on/oli tapahtuman ensimmäinen päivä ja valitettavasti sää ei nyt oikein suosi. Toisaalta tapahtuman teemana on tänä vuonna vesi ja sitähän nyt sitten riittää.
Ainakin vielä aamupäivästä tuntui että väkeä oli liikkeellä melko maltillisesti. Me tähtäsimme heti kymmeneksi kun tapahtuma alkoi, sillä olin varannut meille liput Santeri sammakon seikkailut -musiikkiteatteriin. Esitys on suunnattu perheen pienimmille ja esiintyjä otti mukavasti panoita huomioon. Myös meidän neiti ujostus hymyili ja oli ihan onnellisena mukana taputtamassa, heilumassa ja tömistämässä. Esiintyjä oli niin mainio että tempauduin itsekin mukaan ihan täysillä vaikka esitys oli taaperoille suunnattu. ihan mahtavaa! Ja näytöksiä on vielä myöhemmin tulossa lisää. Eli jos lippuja vaan riittää niin tämä on vielä mahdollisuus nähdä. Olin ilmeisesti katsonut väärin ja ainoat esitykset olivat valitettavasti tänään.

Toinen hitti oli pihalle kipattu iso kasa hiekkaa ja vesialtaat. Oli ämpäreitä, lappareita, mopoja ja rekkoja. Siellä lapset valloittivat hiekkakasaa ja lappasivat vettä astiasta toiseen. Ihan mahtava ja niin yksinkertainen juttu. Vieressä oli säkkituoleja löhöilyä varten.

Meidän neiti on vielä sen verran pieni että työpajat saivat jäädä ja en onnistunut mistään bongaamaansitä katuliitupajaa joka olisi varmasti ollut meille sopiva, mutta ehkä se oli sään takia peruttu? Onneksi kirjastoautossa oli korvaavaa toimintaa kun sai kiivetä jännään isoon bussiin ja siellä oli meille ihan uusia kirjoja.

Hippaloille kannattaa ostaa liput työpajoihin ja esityksiin jo etukäteen. Monet pajat ilmoitettiin jo eilen loppuunmyydyiksi.
Joka tapauksessa kannattaa poiketa jos on aikaa ja tekemisen puutetta.

Kesäreissun satoa

+14,5C ja kohtalaisen tuulista. Eilen oli +17C ja kovempi tuuli.

Juhannus reissuineen meni mukavissa merkeissä. Ensin Savon mökillä ja sieltä suoraan Kymenlaaksoon aattoa ja juhannusta viettämään. Yhtenä päivänä lämpötila nousi jopa +30 asteen tietämille. Meidän oli tarkoitus viettää tuolloin rantapäivä, mutta lapsen päiväunet viivästyttivät rantaan siirtymistä sen verran että kun lopulta pääsimme eväinemme ja viltteinemme sinne asti oli taivaalle kerääntynyt pilviä ja tuuli nousi. Ihan mukavaa meillä silti oli kun lämpöä kuitenkin riitti, mutta kyllä siitä rantalököilystä silti jotain puuttui. Kokonaisuutena tuolla reissulla sain saunoa sen verran että jopa minun saunakiintiöni tuli täyteen. Lähes viikko oltiin reissussa ja joka ilta kunnon pitkät saunasessiot uimisineen.

Pari ravintola kokemusta tuli kartutettua myös. Jyväskylässä käytiin ruokailemassa ravontola Huviretkessä. Voin suositella. Mukava ja siisti paikka ja ruoka oli hyvää. Erityiskiitoksen annan lastenlistasta, jolla ruuat olivat samaa tasoa kuin aikuisten listalla. Ei pelkästään nauravianakkeja, nugetteja ja ransakalaisia tai muussia vaan oikeasti harkittuja annoksia. Tyttö söi ison lautasellisen bataattiranskalaisia ja maistoi kanaakin. Näitä ravintoloita näkyy olevan enemmänkin ympäri maata, joten ne kannattaa huomioida jos lähtee reissunpäälle kotimaassa ja pohtii sopivia ruokapaikkoja. Salaattipöytää ei kuitenkaan erikseen tuolla ollut. Ihan huomiona jos joku kaipaa sellaista. Oikeastaan ainut mistä vähän moitin on se että olisin itsekin mieluusti syönyt bataattiranskalaiset ja kanan, mutta sitä ei aikuisten listasta löytynyt ;)

Toinen paikka jossa ruokailtiin oli Lahden rautatieasemalla oleva pitseria/lounaspaikka. Pitsa oli syötävää, mutta ei mikään makuelämys. Muu seurue otti lounaan, mikä oli kuulemma ihan ok. Paikka oli kuitenkin epäsiisti. Pöydät huonosti pyyhitty ja kun heitin jotain roskikseen sieltä pöllähti suuri parvi banaanikärpäsiä. En voi millään muotoa suositella kyseistä paikkaa. Kannattaa ennemmin vaikka suunnata tien toisella puolella olevaan Hesburgeriin.

Kolmas ruokavinkki tuli vähän vahingossa. Meillä oli reissun aikana pieniä sisäänpääsyongelmia kun unohdin mökin avaimen kotiin. Apua odotellessa piti jotenkin saada ruokaa ja päädyttiin siihen että mies kävi hakemassa kaupasta roiskeläppinäkin tunnettuja mikropitsoja ja tulitikut. Tehtiin nuotio ja lämmitettiin roiskeläppiä nuotiolla. Vaikka pitsan saaminen tasaisen lämpöiseksi oli käytännössä mahdotonta, tuli pitsasta varsin syömäkelpoinen. Yllättäen pohja oli miellyttävän rapea ja kenttäoloissa tuo varsin vaatimaton eines olikin aika hyvää.

Myöhemmin laitettiin ylijäämäpitsa grillissä ja sen syötyäni en voi kenellekään suositella roiskeläpän kuumentamista mikrossa. Laittakaa hyvät ihmiset se grilliin. Rapea pohja, tasaisesti lämmennyt lätyskä ja jos siihen vielä saa vähän tuoretta tomaattia ja basilikaa päälle niin uskallan melkein kehua herkulliseksi.

Yleisesti suosittelen Savoa kotimaan matkakohteeksi kaikille meille eteläisessä Suomessa asuville. Ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä. Siellä tullaan juttelemaan, ollaan avuliaita ja yleinen ilmapiiri on varsin virkistävä kun elää muuten olosuhteissa joissa normaalia on se että vastaantulijat välttelevät toistensa katseita. Erakkoluonteena olen itsekin yllättynyt siitä miten helppo siellä oli jutella ihan ventovieraiden kanssa. Ehkä lomatunnelma osaltaan myös auttoi.

Lisäksi maisemat siellä ovat ihan erilaisia kuin täällä. Mäkiä mäkien perään. Korkeilta paikoilta näkee kauas, pellot ovat enemmän tai vähemmän kallellaan johonkin suuntaan ja järviä ja vesiä riittää. Voisin hyvin kuvitella asuvani siellä jonkun veden äärellä pienessä mökissä ja vierailevani kesäisin torilla ostamassa uusia perunoita ja mansikkaa.

 Kotiin palattua säät ovat tarjonneet enemmän sateita ja viileää. Juuri luin netistä uutisen että sinilevähavainnot ovat vähentyneet ilmojen viilennyttyä. Mikä on tietysti positiivista. Silti toivottaisin helteet kovasti tervetulleeksi.

 Sitten toinen juttu. Minulle tulee joka tapauksessa tässä kuussa pitkä tauko blogin pidossa kun lähden ensimmäistä kertaa elämässäni Unkariin erään projektin merkeissä niin pitäisi blogitaukoa tämän kuun ajan. Palailisin asiaan sitten taas elokuussa.
Tauon puolesta puhuu sekin että ennen tätä postausta ei ole jotenkin löytynyt intoa kirjoitella. Usein pieni tauko auttaa ja inspiraatio löytyy taas ihan uudella tavalla. Minulla on useampiakin aiheita mielessä, mutta intoa niiden naputteluun ei vaan ole löytynyt.
Myös seurantakuvat palaavat tauolta varmaan elokuun loppupuolella tai syyskuun alussa. Katsotaan jatkanko samalla vaahteralla. Sen värinvaihdosta kun olisi mukava seurata vai etsinkö jonkun vähän paremman kohteen. Sen näkee sitten.

Kotiin tullessa löytyi oksalta märkä orava.

Jaan kuitenkin teille vielä lopuksi blogivinkin.

Lähiömutsi teki perheensä kanssa polkupyöräretken Ahvenanmaalle. Siihen liittyi omat hankaluutensa kun matkassa oli laatikkopyörä, jota ei junissa kuljetella, mutta lukekaa tuolta Lähiömutsin blogin puolelta enemmän. Hän lupaa useampiakin postauksia aiheesta, eli jos aihe kiinnostaa niin kannattaa pitää kyseistä blogia silmällä.

Mutta näillä puheilla hyvää heinäkuuta ja palaillaan asiaan :)

Suurisuo 12.6.2016

Joku on kaivertanut englanninkieliset opasteet pitkospuiden risteykseen.

Rahkasammalen upeat värit ei oikein pääse kuvassa esille.

Outoja sieniä

Lisää kuvateksti

Aarniwalkean satupiha

+27C oli autonmittarissa kun ajelin Riihimäen suunnalta kotia kohti. Iltapäivän loppupuolella tuli pieni sadekuuro ja muutenkin tuuli yltyi iltapäivästä aika hurjasti.

Käytiin lapsen päiväkodin kanssa katsastamassa Riihimäellä (jossain metsän keskellä) sijaitseva Aarniwalkean satupiha. Voin suositella lapsiperheille. Paljon leikkimökkejä joissa erilaisia teemoja. Oli kauppa, koulu, koirahoitola, pukuleikkiä jne. Paljon leluja ja pari eri hiekkalaatikkoa. Lypsettävä puinen lehmä jonka utareista tuli vettä oli kyllä oma suosikkini. Lisäksi oli pallomeri, trampoliinit, keinuja ja iso määrä erilaisia poljettavia tai potkittavia autoja ja traktoreita yms. härpäkettä. Pari kaniakin siellä oli ihmeteltävänä ja metsässä kiersi polku jonka varrella näki ja sai tietoa vanhoista suomalaisista luonnon hengistä ja peikoista. Vanha pakettiauto oli avattu ja kyllä oli moni lapsi innoissaan kun pääsi istumaan ihan oikean auton ratin taakse ja räpläämään nappuloita.
Vessat siistit ja siellä pari pottaa, pienennysrengas, tilaa kopissa myös aikuisen olla avustamassa niin että ovenkin sai kiinni.
Kummituspaikkakin oli, mutta siellä en itse käynyt kurkistamassa. Ai niin ja ufo!
Grilli oli käytössä ja oli pöytiä, katoksia ja penkkejä aikuistenkin istua.
Äkkiseltään sisään mennessä paikka näytti aika pieneltä ja kulahtaneelta, mutta kun pääsi sisälle ja lähti kulkemaan niin pinta-alaa olikin ihan reilusti ja vaikka leikkivälineillä oli selvästi leikitty niin eipä tuo kuluminen lasten menoa haitannut.

Tässä vielä eilen napattu valokuvaseurantakuva. Saa korvata sekä menneen että tulevan viikonvaihteen kuvat, kun en ole itse viikonvaihteessa täällä kuvia ottamassa.

Iso-Melkuttimen reitti

2.1. tehtiin ekstempore päivävaellus Lopelle. Kierrettiin Iso-Melkuttimen reitti. 6,9km kun lasketaan matkat autolta järven rantaan ja takaisin. Nyt vaellus vielä onnistui mukavasti kun lunta ei ollut kuin ohut kerros maassa. Saman olivat huomanneet muutkin. Vaikka ei voi sanoa että reitti oli vilkas niin nähtiin kuitenkin useampia koiranulkoiluttajia, pari sauvakävelijää, pilkkijöitä ja retkeilijöitäkin.

Edellisenä iltana säntäilin ympäri kämppää kun hain tavaroita reppuun. Vaikka kyse olikin vain päiväretkestä niin yllättävän paljon tarvitaan tavaraa jo puhtaasti luonnossa ruokailuun. Varsinkin jos tarkoitus on lämmittää ruoka paikanpäällä. Taaperon mukana olo tuo myös oman lisänsä. Isolla repulla kuitenkin pärjäsi hyvin. Rinkkaa ei tarvittu. Minä en ole myöskään niitä jotka osaisivat luonnostaan pakata kevyesti. Otain kaikenlaista ihan vaan varoiksi mukaan. Nyt ei kuitenkaan tullut juurikaan turhia juttuja kannettua.

• Istuinalustat
• Taukoviltti
• EA-pakkaus
• Retkikeitin ja kaasupullo
• Termoksessa lämmintä glögiä
• Ruokailuvälineet (aikuisille vain aseet ja mukit, lapselle myös lautanen)
• Retkiruuat
• vessa-/talouspaperia
• Puukko/linkkuveitsi
• Tulitikut
• Kosteuspyyhkeitä
• Varavaippoja
• Riepu (yleishyödyllinen kangaskappale lapsen kanssa missä vain. Tässä tapauksessa vaipanvaihtoalustana)
• Sytykepaperia (kun ei tiennyt taukopaikan varistelutasosta)
• Pari kuivaa ja lämmintä klapia (luen edellinen)
• Pullollinen vettä ruokien valmistukseen ja juotavaksi
• Roskapussi ja lapsen kanssa myös likapyykkipussi

Sitten se mitä en tälläkään kertaa älynnyt että taukovaatteet erikseen. Viltti oli ihan hyvä matkassa, mutta villapaita reppuun ja vasta tauolla päälle. Tuli nimittäin aika lämmin kävellessä. Lapselle olisi voinut ottaa myös varoiksi yhden sisävaatekerraston jos olisi vaippa vuotanut pahasti.

Lapsi kulki kantorepussa (Wompat) ja siksi piti pukea kunnolla päälle. Sisävaatteiden päälle laitettiin villapaita ja villaiset haalarihousut. vaikka oli aika hullunkurisen näköinen pakkaus kun paksu paita oli housujen sisäpuolella niin kiitin tätä oivallusta kun piti vaihtaa vaippa kenttäolosuhteissa.
Jalassa pienellä oli kahdet villasukat (päällimmäiset reilua kokoa, että ei tule liian tiivis paketti) ja reilun kokoiset hupikkaat. Villa kannattaa laittaa suoraan iholle jos vaan mahdollista. Niin on aina lämpimämpi kuin jos on tekokuitu välissä. Käteen villalapaset ja nahkarukkaset.

Poskia yritettiin vähän suojata laittamalla pipo jossa on mukana kaulaliina. Tuulisella säällä olisi nostettu huppu päähän. Kaiken päälle toppahaalari.

En tiedä olisiko kantotakin kanssa helpompaa vai vaikeampaa kun kuitenkin taukopaikalla piti saada lapsi selästä. Ei ole kokemusta kantotakeista.

Lapsen kulkeminen repussa tarkoittaa tietysti sitä että toiselle jää kannettavaksi kaikki tarpeisto (tai ainakin suurin osa). Lähiömutsi  kantaa hienosti lasta edessä ja rinkkaa selässä. Ja näin se täytyisikin toimia jos pidemmälle reissulle lähtisi ja kantamuksia olisi jaettava. Minusta lapsen kantaminen edessä on kuitenkin aika raskasta puuhaa ja siinä ei oikein tahdo nähdä kaikkia juuria ja kuoppia niin mieluummin kannan selässä jos mahdollista.

 Valittiin Iso-Melkuttimen reitti pituutensa ja sijaistinsa puolesta. Tunnin verran autolla suuntaansa ja Kävelymatka sellainen että sen jaksaa kyllä kävellä kylmiltäänkin.

Alkumatkasta oli paljon tällaisia sahattuja puita. Onkohan tässä tarkoitus kelottaa niitä pystyyn vai mikä lienee syynä moiseen?

 Polku kulki ihan alkua ja loppua lukuunottamatta rantoja pitkin. Lähdettiin kiertämään järveä vastapäivään. Pohjoisen kautta sinne ja etelän puolta takaisin. Nyt jos lähtisin uudestaan niin valitsisin varmaan toisen kiertosuunnan. Etelässä oli enemmän korkeuseroja. Polku nousi harjuille ja laskeutui alas ja nousi taas ylös. Täydellä vatsalla ja väsyneillä jaloilla olisi ollut mukavampi kulkea tasaisemmalla maalla.

Reitin varrella oli paikka jossa väkeä oli lähdössä sukeltamaan.

Käpytikka

Reitin länsipäässä sijaitseva laavu oli mukavasti kahden kumpareen välissä suojaisassa paikassa ja rakenteeltaankin jo ihan tuulensuojainen. Vaikka nyt ei pahemmin viima käynytkään niin pienikin tuuli lisää pakkasen purevuutta yllättävän paljon. Joka tapauksessa sää oli meille suosiollinen. Lämpötila oli yli -10C ja päivä oli kirkas. Tauon aikana aurinko alkoi paistaa ja taivaalta leijailevat lumihiutaleet tekivät maisemasta satumaisen. Parempaa retkisäätä en olisi voinut toivoa.

Laavun varustelu oli hyvä. Puuta oli melko vähän, mutta se oli kuivaa. Sytykettä löytyi ja samoin tulitikut! (Olivatko voineet unohtua joltain vai kuuluuko laavun varustuksiin yleensä tulitikut?

Tulipaikka oli reunustettu metallilla ja siihen oli metallinen kansi päälle. Nuotion sai siis kyhätä kuivalle alustalle. Lisäksi tulen ylle sai käännettyä koukun ja ritilän. Laavulla oli myös, ilmeisesti kalan paistamista varten, sellainen metallisysteemi missä on kaksin puolin verkkoa ja ruoka litistetään siihen väliin (anteeksi, en tiedä sen nimeä).

Vessat olivat siistit ja yleisesti laavu oli minusta ympäristöineen todella hyvässä kunnossa.

Eväänä meillä oli retkimuonapusseja. Välimeren broileripastaa. Sen lisäksi tein kotona eväsleivät joita sitten lämmiteltiin muotiolla. Ulkona ruoka kyllä maistuu niin paljon partemmalta.
Ainut vika oli retkimuonan suolaisuus. Se oli siis aivan tulisuolaista. Tietysti siihen osaa varautua aina kaikkien valmisruokien kohdalla kun itse syö yleensä kohtalaisen vähäsuolaista ruokaa, mutta jotenkin se silti hätkähdyttää. Jos joku tietää vähäsuolaisia kuivapastoja tai retkiruokia niin otan tulevaisuutta ajatelleen mieluusti vinkkejä vastaan.



Muutenkin hyvät retkimuonavinkit ovat aina tervetulleita :)
Kun edellisen kerran olimme liikenteessä tehtiin kotona maitojauheesta, leivinjauheesta ja jauhoista valmis kuivasekoitus lettutaikinaa varten (taisi siinä ripaus suolaakin olla). Paikanpäällä sekoitettiin vesi ja paisteltiin letut. Syötiin sokerin kanssa ja kyllä maistui!

Maisema laavun viereisestä niemenkärjestä.

Paluumatka kävikin sitten jo vähän voimille, mutta vasta ihan viimisellä kilometrillä alkoi jalkapohjissa tuntua että oli kävelty. Pitäisi tosiaan saada itsensä taas tuosta kaamoshorroksesta liikkeelle että saisi kartutettua vähän kuntoa jos kesällä tekisi ihan yöreissun jonnekin.

Aurinko alkoi jo laskea kun taaperrettiin alkuiltapäivästä takaisin päin.

Laavu lähellä parkkipaikan risteystä vaikutti myös ihan kivalta ja toimivalta vaikkakaan ei yhtä viihtyisältä kuin järven toisessa päässä.

Kotimatkalla pienin retkeilijä simahti täysin. Sitä se ulkoilu (ja päiväunien viivästyminen) teettää. Harmi kun unohdin laittaa askelmittarin. Olisi ollut hauska nähdä millaisia lukuja siihen olisi kertynyt.