Jääteidetta 2017

Tein vuosi sitten ilmapalloilla ja karamellivärillä jäätaidetta. Lopputulos oli niin kiva että pääti yrittää uudestaan tänä vuonna. Lopputulos ei kuitenkaan ihan vastannut odotuksia. Ehkä ei ollut tarpeeksi kylmä ja jäätyminen tapahtui liian hitaasti tai ehkä käytin liian lämmintä vettä. Lisäksi osa hapertuneista pallooista räjähteli käsiin niin että tyttö nauraaräkätti kippurassa vieressä kun kuivailin vessasta sinistä vettä.
Jotain sentään saatiin meille iloksi. Ei aina tarvitse onnistua niin täydellisesti. Osa palloista halkesi jo jäätymisvaiheessa ja osa oli ihan sameita. Tein myös tölkkeihin jäätiiliä joihin jäädytin kasveja sisälle. Tänä vuonna määrä korvaa laadun.

Uusivuosi

Vuosi loppui lämpimässä säässä ja uusi alkoi pakkasella. Tuuli lennätti raketin hylsyjä aika pitkälle ja sammutti tästisadetikkujen sytytykseen tarkoitetun kynttilän useaan otteeseen. Yö oli täysin kirkas ja kaikista hienoista raketeista huolimatta minusta tähtitaivas oli silti kaikista kaunein.
Aamulla herättiin olohuoneesta siskonpetiltä missä pidettiin samalla seuraa paukkuaroille koirille (omat raketiti valittiin sillä perusteella että ne pitävät mahdollisimman vähän ääntä).

Kaikista viime vuonna kuulluista huonoista uutisista ja ihmisten vihasta toisiaan kohtaan huolimatta toivotaan hyvää vuotta 2017!

Sellainen joulu

Tänään päivällä +4C ja illasta +2 ja satoi jonkun verran märkää lunta maahan.
Täällä etelässä joulu oli musta. Minä surin sitä jo ennen joulua ihan itkuksi asti, mutta niin siitä silti selvittiin. Joululoman ulkoilut ovat jääneet kyllä anteeksiantamattoman vähäisiksi. Lapsikin reagoi kun ei ulkoilla tarpeeksi. Kiusaa koiria ja häärää levottomasti. Jotenkin vaan alitajuisesti olen halunnut sulkea ulkomaailmalta silmäni ja käpertyä vaan sisälle viettämään joulua. Pitäisi opetella katsomaan maiseman kauneutta sellaisena kuin se on, mutta varsinkin joulun aikaan se tuntuu TODELLA vaikealta jos sää on kuin Mordorin lokakuu (kuten joku tuttuni asian ilmaisi).
Tänään iltapäivästä käänsin kuitenkin katseeni pihalle kun pilvet väistyivät ja taivas oli melkein täysin sininen. Saatiin ihailla auringon laskua varmaan juuri ennen lumipilvien tuloa. Se piristi mieltä kummasti. Jos ei lunta niin edes aurinkoa.

Hei, pitkästä aikaa

Tauko venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta teki hyvää. Tänään tuntuu taas hyvältä kirjoittaa.

Tänään aamulla oli 14 C pakkasta. Päivällä kävi kuudessa ja alkoi sitten taas hiljaksene kiristyä. Nyt n. seitsemän pakkasastetta, pilviä kulkee, kuu on melkein täysi ja taivaalta satelee hiljaa suurehkoja lumihiutaleita.

Mukavan pakkaslenkin jälkeen on hauska istua sisällä villasukat jalassa. Poskia kihelmöi vielä pakkasen jäljiltä ja mielessä on kuun hohde pilvien läpi (siellä ei todellakaan ollut pimeää) ja kuuran kimallus punamultaisen ladon seinässä.

Muutenkin tämä syksy ja alkutalvi on hellinyt meitä. Välissä oli sateinen ja vähän kurjemman oloinen (minun mielestäni, jollekin muulle se saattoi olla mukavaa) jakso kun satoi vettä, lumet sulivat ja oli aika synkkää ja pimeää, mutta väliin on aina mahtunut aurinkoisia päiviä. Tuntuu ettei aurinko tänä synkynä ole ollut ollenkaan harvinainen valoilmiö. Silti varsinkin kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla tullessa on pimeää alkaa mieli vetää jotenkin matalaksi. Tajusin tänään että en viikolla huomaa ollenkaan samalla tavalla seurata lintulaudan tilannetta kun sitä ei näe valoisassa. Ei myöskään tule nähtyä lintulaudan vieraita. Tämä ongelma on parina viime talvena ollut minulle ihan vieras enkä ole samalla tavalla kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Nyt huomaan taas joinain päivinä että pimeä tuntuu raskaalta kun ei ehdi olla valoisan aikaan ollenkaan kotona.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta töitä aika aktiivisesti. Ihanaa päästä metsäretkille ja pihapuuhiin lasten kanssa. Tänään oli hieno hetki kun tutkimme erään lapsen kanssa leikkitelineen kylkeen muodostuneita kuurankukkia. Miten sitä itse tulee niin sokeaksi tällaisille hienouksille vaikka kuinka yrittää ylläpitää omaa lapsen uteliaisuuttaan. Kyseinen lapsi sanoi että jää on arvokasta ja minä olen siitä kyllä samaa mieltä. Sen arvo ei ole rahassa vaan sen ainutlaatuisuudessa ja kauneudessa. Kun jää kerran sulee niin ei se koskaan jäädy uudestaan täysin samalla tavalla. Sitä paitsi monessa paikassa tällä pallolla ei ikinä ole jäätä.

Luin juuri YLE:n jutun siitä miten ihmiset mieltyvät eri vuodenaikoihin. Perus ajatus tässä on se että ne vuodenajat joista ihmisellä on positiivisia kokemuksia ovat ne joista pidetään. Käy järkeen. Minä ainakin muistelen aina mitä tein samaan aikaan vuodesta lapsena.
Minulla on oikeasti todella paljon hyviä muistoja monista vuodenajoista. Jopa siitä nykyisin inhoamastani loskapaskasäästä kun lumi sulaa, kaikkialla on märkää ja liukastumatta käveleminen vaatii taitoa. Tällä hetkellä tuntuu että jokainen vuodenaika voi kuitenkin olla kaunis ja hieno, mutta yhtä lailla kurja ja masentava. Se riippuu niin paljon säästä, mutta myös omasta mielentilasta. Olisi hienoa jos voisin paremmin hallita sitä miten katson eri vuodenaikoja. Sehän oli osaltaan tarkoitus tämän blogin myötä ja sitä tässä edelleen enemmän taikka vähemmän aktiivisesti opetellaan.

Vuoden viimiset seurantakuvat ja vuodenvaihteen sää.

Lunta sadellut hiljakseen koko päivän. Välillä aurinkokin kävi kurkistamassa pilven alta, mutta vetäytyi sitten takaisin piiloonsa. Pakkanen keikkunut viiden asteen tietämissä. Tuulta ihan riittävästi.

Eilen uudenvuoden aattona käytiin naapurin nuotiolla syömässä piparia ja katselemassa raketteja. Matka sinne oli aika kylmä kun unohdin kiinnittää hupun takkiin ja käteen laitoin parin pakkasasteen rohkaisemana vain lapaset. Tuuli yllätti tuolla peltoaukealla. Onneksi pihassa oli puiden suojaa.

17.12.2015

19.12.2015

22.12.2015

24.12.2015 Ei ollut aattona lunta maassa eikä puussa.

27.12.2015

Luontoa pitää koskettaa

Ulkoilu on jäänyt viimeaikoina häpeällisen vähälle. Olen suorastaan lörpsähtänyt liikkumisenkin suhteen. Eilen sitten tuli stoppi. Pakko päästä ulos ja saada purkaa vähän paineita. Otin koiran ja lähdin tarpomaan jäiselle pellolle juuri ennen auringon laskua.
Pelto oli hyvä kävellä. Jäinen ja kyntämätön. Koira oli flexissä ja flexi vyöllä. Koira sai juosta ja minulla oli vapaat kädet. Pelto onkin ainut oikea paikka sen kapineen käytölle.
Oli kyllä rauhoittava reissu.

Kuvat on otettu sillä reissulla sekä tänään aamulla kun lähdettiin koko perhe pellolle.

Koiran ja emännän jäljet kertovat missä ollaan liikuttu.

 Rupesin siinä kävellessäni pohtimaan sitä miten nopeasti itse vieraannun luonnosta jos en pääse kunnolla ulkoilemaan. Sitä katsoo ulos ikkunasta ja näkee miltä ympäristö näyttää tai kävellessään tietä pitkin on mukava katsella ympärilleen. Mutta minulle se ei oikeastaan vielä riitä. Haluan kokea luonnon jotenkin syvemmin.

Lapsena sitä osasi nauttia luonnosta ja monista sen tarjoamista aistikokemuksista. Pystyn vielä muistamaan miltä tuntui halata puuta, kerätä sammalta tai muussata horsman varsia "ruokaan". Muistan miten kivi raapi käsiä ja polvia, joskus kasvojakin kun yritti päästä suuren siirtolohkareen päälle. Muistan kun hihasta meni lunta sisään tai miltä tuntui halata lumiukkoa. Muistan miltä tuoksui leikkiä tuoreen tukkipinon takana (ja päällä, mutta älkää kertoko tätä äitille ;) ). Muistan miltä tuntui kaivaa paljain käsin hiekkaa. Kun pöly tunkeutui käden huokosiin ja kynnealuset olivat täynnä pikkukiviä. miten kesäpäivänä hiekka oli pinnalta kuumaa ja pölyistä, mutta vähän matkaa alaspäin se olikin viileää ja usein vähän kosteaakin.

 Minusta juuri tällaisia kokemuksia tarvitaan että kokee luonnon oikeasti. Ei siihen pääse sisälle jos kävelee vain valmista tietä pitkin. Pitää tuntea miltä epätasainen maasto ja sammal tai kallio tuntuu jalan alla (tai kengän). Pitää haistaa ympäristönsä, pitää kuulla sen äänet ja ihan erityisesti tuntea se. Liian harvoin pysähdyn enää nykyään halaamaan puuta. Se on todella rentouttavaa. Suosittelen kokeilemaan. Oma suosikkini on ehkä suuri kuusi jossa on mukavan karkea kaarna. Tuntuu hyvältä kietoa kädet suuren rungon ympärille, nojata puuhun ja tuntea viileä kaarna posken alla.
En muista milloin olisin viimeksi halannut lumiukkoa. Mutta muistan kyllä että parhaita halattavia olivat suuret ja pyöreälinjaiset ukot. Kuten vaikkapa muumin mörön muotoon tehdyt. Se tuntui jotenkin kumman elävältä.
Ihan liian harvoin minulla enää menee lunta housunkauluksesta kun lasken mäkeä tai liian harvoin tulee kieriskeltyä hangessa oikein kunnolla. Voisin melkein sanoa että niin kauan kun ei satu (ainakaan liikaa) on kaatuminen luonnossa ehkä parhaita asioita. Se ravistelee vähän irti arjesta ja siinä saa todella oikean tuntemusten ja tuoksujen ryöpyn täysin varoittamatta.

Onkohan joku nukkunut tässä?

 Sattumalta eilen lenkiltä palattuani löysin twitteristä linkin P. P. Peteliuksen kirjoittamaan tekstiin, joka sopi juuri aikaisemmin pohtiemieni asioiden kanssa niin hyvin yhteen että päätin erikseen mainita sen myös täällä oman blogini puolella. Tässä pari otetta kirjoituksesta.

Vuosien myötä luontoharrastukseni on muotoutunut kokonaisvaltaisemmaksi. Olen opetellut tietoisesti olemaan hiljaa luonnon keskellä. Sinne pitää menee niin kuin kylään, ottaa hattu nätisti kouraan ja istua oven pieleen kuten ennen vanhaan tultiin kylään. Siinä kun istuu hetken hiljaa, niin sinulle tullaankin tarjoamaan kahvia ja pullaa.

Niin totta. Luonnon luokse pitää mennä, mutta sitten luonto hoitaa kyllä loput, kunhan sille antaa vapaat kädet.

 Luonto on ainoa paikka maailmassa, jossa kukaan ei tuomitse tai arvostele vaan hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.

Se on vähän niin kuin Suomen kansa: hiljainen ja nöyrä, joka seisoo myrskyissä ja on aina läsnä. Luonnossa voi nähdä suomalaista miestäkin, josta väitetään, ettei se osaa puhua. Ongelma ei ole puhumattomuus vaan se, ettei sitä osata kuunnella.
Vaikka minä olen kova puhumaan, osaan sentään luonnossa olla hiljaa.”

 Luonto on se paikka jonne vielä teininäkin usein pakenin maailman pahuutta. Siellä sai olla rauhassa omien ajatustensa kanssa, eikä kukaan tullut tuomitsemaan. Luonto oli minulle ystävällinen ja turvallinen paikka.

Minulle täydellinen luontokokemus tulee kaikilla aisteilla. Kun kuulee luonnon ääniä. Tai luonnollisia ääniä, kuten koiran haukkua kauempaa. Kun katselee mitä ympärillä on. Havaitsee pienetkin yksityiskohdat, kuten hauskan malliset kepit, pienet linnut tai vaikka muurahaispesät ja kävyt. Kun haistaa luonnon tuoksut ja kun tunnustelee luontoa koko kehollaan. Siitä mitä jalan alla tuntuu siihen mitä tuntee käsillään. Luontoa pitää koskettaa ja sen pitää antaa koskettaa.

Pakastaa

Kaunis pakkaspäivä. Yön aikana oli satanut vähän lunta ja jotain oehmeiltä rakeilta vaikuttavaa. Juuri sen verran valkoista maahan että maailma näyttää valoisammalta.
On se mukava saada kuivat pakkaskelit. Tosin pessimistiseen tapaani pohdin jo millainen routa mahtaa seurata siitä jo viikon tai pari on pakkasta, mutta ei juurikaan lunta. No, toisaalta mies totesikin että punkit ja niiden munat eivät selviä kun lumi ei ole suojaamassa. Ei myyrät ole syömässä omenapuun runkoja ja jäbiksillekin löytyy parempaa ruokaa. Saavat puut olla rauhassa.

Huikea kuvausreissu

Nyt oli sellainen valokuvausreissu etten edes muistanut että ei ole lunta. Muutaman kuvan kohdalla meinasi tulla pissat housuun kun katsoin mitä kameralle tallentui. Toki moni kuva on aika taiteellisen epätarkka, mutta minusta kuvan tunnelma on oikeastaan jopa tarkkuutta ja teknista onnistumista tärkeämpi. Jokainen toki muodostaa tästä asiasta oman mielipiteensä.

 Kuvia ei ole käytetty minkään kuvankäsittelyn kautta. Ne ovat juuti sellaisia millaisiksi tallentuivat kameralle.

"Paras hypätä suoraan kevääseen."

Tänään +9,5C ja vesisadetta. Joutsenia lensi pihan yli. Niidenkin muutto on kyllä todfella pahasti myöhässä.
Eilen oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Sellainen josta nauttisi täysin rinnoin jos se sijoittuisi vaikkapa loka- tai marraskuulle.

Torstaina aamusta  oli jo vähän lunta. Päivän aikana sitä satoi aika reippaasti lisää ja illalla ulkona näytti jo tältä.

Koskematon hanki pihassa.

Tehtiin tytön kanssa talven ensimmäinen lumilinna.

 Seuraavana aamuna näytti jo ihan toiselta. Illalla ei ollut jäljellä kuin pieni nökäre lunta siellä mihin oli tehty kakkuja.

Kuin muumi-animaation ensimmäisessä jaksossa,

"Paras hypätä suoraan kevääseen."

On se ihmisen niin vaikea olla tyytyväinen. Minusta tuntuu että olen oikein erityisen tyytymätön yksilö kun tunnen suorastaan fyysistä ahdistusta siitä että jouluksi tuskin tullaan saamaan lunta. Sama homma keväällä jos kesä ei tunnu lähtevän käyntiin tai lyhyen helejakson jälkeen tipahtaakin lämpötila lähemmäs kymmentä plusastetta.

Täysin turha syy ahdistua ja tuntea tuskaa, mutta silti yritän vältellä katsomastakaan ulos.