Kiitos kesäkuu

Muovinen kasvihuone parvekkeella

Kesäkuu on todella ollut melkein kuin unelmien täyttymys. Juuri tätähän minä tilasin, lämpimiä päiviä ja sadetta öisin ja ehkä parina päivänä viikossa. Helteisiä päiviä on ollut vain pari, mutta oikeasti kylmä ei ole ollut kertaakaan eikä ulkokukkia ole pahemmin tarvinnut kastella. Nyt parin viileämmän päivän jälkeen kaipaan kuitenkin taas aurinkoa ja lämpöä. Tomaatit joille vihdoin sain parvekkeelle kasvihuoneen kaipailevat sitä varmasti myös. No huomiseksi on luvattu lämpimämpää vaikkakin pohjoistuulta, mikä tietysti kylmentää sään tuntua huomattavasti. Pohjoinen tuuli ei kuitenkaan satu meillä parvekkeelle eikä muutenkaan pahasti takapihalle, joten ehkä huomenna vietämme aikaa siellä :) Huomenna tulee myös lettukestivieraita. Pitää tänään vielä iltapuhteeksi ottaa rätti ja käydä pyyhkimässä siitepölyt laavulta sekä viedä sinne kärryllinen puita. Huomenna ei ehdi kaikkea.

Oman pihan villejä ja vähemmän villejä yrttejä vesimeloonin kanssa.

Nukuttiin tytön kanssa viikonloppuna yksi yö teltassa. Tilattiin teltta, koska heinäkuussa on eräs tapahtuma jonka aikana olisi tarkoitus yöpyä telttamajoituksessa. Toki sisälläkin olisi nukkumapaikkoja ja välillä pidän itseäni pähkähulluna kun lähden raskauden viimeisen kolmanneksen aikana nukkumaan telttaan, mutta lintujen laulu, aamujen raikkaus ja ylipäänsä ulkona vietetty yö houkuttelevat liikaa. Fyysisesti voi olla että vointi menee huonommaksi, mutta henkinen puoleni huutaa nyt juuri tällaisia kokemuksia ja aion yrittää. Pakkaan kuitenkin mukaan ihan oikean patjan ja kunnon tyynyn. Teen oloni teltassa mahdollisimman mukavaksi. Toivotaan että tulee poutaisia päiviä että telttakosteita petivaatteita saa kuivatella päiväsaikaan.

Pirja kukki komeasti. Nyt kukinta alkaa olla jo ohi.

Rivitalo koiratarhan aidassa kelpasi sinitiaiselle. On siellä poikasiakin ollut kun hurja piipitys alkaa aina kun avaa tai sulkee tarhan oven. Myös lentoliikenne talomme editse tälle pöntölle on ollut todella vilkasta. Ihan muutaman minuutin välein joku suhahta jompaankumpaan suuntaan.

 Kokeilin päästä mattojen pesussa helpommalla. Liitin suopapullon suoraan autonpesuun tarkoitettuun vaahdottimeen. Hyvin vaahtosi. Tällä sai levitettyä pesuaineen tasaisesti märän maton pintaan ja siinä se sai ripistä ja rapista kunnes enimmät kuplat olivat kadonneet ja sitten vaan painepesurilla pesuaineet pois ja kirkkaat matot kuivumaan.
Harjan kanssa olisi saanut paremman tuloksen ja vielä paremman jos olisi paikka missä mattoja voisi liottaa ennen pesua. Mutta paremman puutteessa tämä sai nyt kelvata. Eikä se lopputulos nyt kovin huono edes ollut ;)

Syksyn merkkejä

Aamulla +3C ja iltapäivällä +17C. Nyt on taas se aika vuodesta kun ei tiedä mitä pukisi lapselle päiväkotiin. Kerrospukeutuminen kunniaan aina tähän vuodenaikaan. Ohuehko veden pitävä haalari on aika näppärä vaatekappale tuollaiselle pienelle. Se sopii useammallekin säälle. Pieni sade ei haittaa, jos alla on vain ohut paita niin ei ole ainakaan pahasti liian kuuma, mutta alle voi laittaa tarvittaessa enemmän vaatetta. Lapsella on ollut saappaissa villasukat tällä viikolla ja ihan kaiken varalta myös villapuku hoitokassissa, mutta sitä ei ilmeisesti ole tarvinnut vielä käyttää. Ja onhan se varmasti vähän liioittelua kun ottaa huomioon ettei lapsi ole herkästi palelevaa tyyppiä.
Eilen illalla totesin että alkoi olla sen verran viileää että laitoin keittiön ikkunan kiinni. makuuhuoneen ikkuna saa luultavasti olla auki vielä ainakin kuukauden.
Kannoin myös kesän ulkonaviettäneet sisäkukat tänään takaisin sisätiloihin. Harmittelen vähän tomaattiani, joka on liian iso sisälle siirrettäväksi, mutta jossa on paljon vihreitä raakileita. Onneksi se on parvekkeella mihin ei halla käy niin herkästi.

Olen parin päivän aikana huomannut että pikkuhiljaa alkaa olla haravoinnin kiireisintä aikaa. Joka päivälle on haravoitavaa jos vaan energiaa riittää. haapa pudottaa lehtiä aika reilusti, vaahtera on myös hyvässä vauhdissa. Kun haavat alkavat olla valmiita niin pajut ja lepät pääsevät vauhtiin.

Huomenna on syyspäivätasaus. Sen jälkeen päivät ovat lyhyempiä kuin yöt. Oikeastaan on ihan mukavaa odotella hämärtyviä iltoja kun sää on ollut selkeää. Tosin ensi viikolle vähän lupailtiin sateita. Sen näkee sitten. Pääseepähän lapsi leikkimään lätäköihin jos tulee vettä :)

Ps. Tunne sää -postauksiin tulee muutaman päivän tauko, mutta jatkan niitä taas viikonloppuna tai alkuviikosta.

Tunne sää: Pakkanen

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Toisen jakson nimi on Pakastettua elämää. Eli puhutaan pakkasesta.

Kuten lumenkin kohdalla, minun täytyy todeta että pakkanen on ihanaa. Rakasta syksyn ensimmäisiä pakkasaamuja, talvella lämpötila saisi pääosin pysyäkin pakksella, mutta välillä sen verran suojaa että saa rakenneltua lumiukkoja ja linnoja. Minä sanoisin että suomen luonto on kauneimmillaan aurinkoisena päivänä joskus ennen juhannusta tai kovalla pakkasella. Milloinkaan ei näe katsoa niin pitkälle kuin kireässä pakkassäässä. Ilman on niin kuulas ettei sitä varmaan uskoisi jos ei ole nähnyt.
Minusta on ihanaa mennä ulos oikein kireään pakkaseen. Viikonloppuna on mukava vetää jalkaan vaarin vanhat villahousut, armeijan villapaita, lämpöliivi, villasukat tai kahdet, kaulahuivi, kunnon karvalakki ja toppavaatteet. Ehkä olen vähän hullu kun nautin siitä kun ripset jäätyvät ja kaulaliina on ihan jäästä tankea. Etenkin sisään tullessa olo on ihan mahtava. Ei sellaista tunnetta saa lämpimällä säällä.

Mutta on pakkasessa huonotkin puolensa. Töissä lasten kanssa ei kovilla pakkasilla ulkoilla. Se tarkoittaa että lapset ovat levottomia ja työpäivät rankkoja, Auton kanssa saa aina jännittää että lähteekö käyntiin vaikka kuinka saisi piuhan päähän. Aamulla jos puoliunessa pitää lähteä kylmään autoon istumaan niin tuntuu että se on ihan vihoviimisiä juttuja. Ja kun ei ole kunnon takkaa niin pakkasen tuntu on talossa sisälläkin. Ei se tietysti niin kovin kurjaa ole jos on valmis sisälläkin pukeutumaan villasukkiin ja villapaitaan. ja niin sen pitäisikin olla. Ei meillä talvella yleensä ole sisällä kuin korkeintaan +19C. Silti kun ei ole kunnollista varaavaa takkaa niin olo jää ikävän kalsaksi. Silmälaseja käyttävien kohdalla on vielä se että lasit huurtuvat ja jäätyvät. Onneksi en itse tarvitse laseja eikä tämä haittaa pakkasesta nauttimista.
Joka tapauksessa myös pakkanen on sää jonka toivotan iloisin mielin tervetulleeksi. Näinkin eteläisessä Suomessa oikeasti kireitä pakkasia ei yleensä kuitenkaan ole kovin montaa päivää vuodessa. Tuollaiset dokumentissa mainitut lapin -40-50C jotka jatkuvat pitkään olisivat varmasti juttu ihan erikseen. Ehkä tällaisen eteläneläjän ei pitäisi pakkasista edes puhua ;)

Lapasia ja kumppareita

Ilmat viilenee. Lämpötilat ovat monena päivänä olleet aamusta siellä +10C kieppeillä ja päivälläkin nousseet vain +15-16C. Tällä hetkellä on +13C.
Mukavan poutainen viikko takana. Haravointia on riittänyt.
Hirvikärpäsiä on niin tiheään että jopa mieän pikkumetsiköstä niitä ropisee niskaan. Tämä on varsin ikävää siksikin että nyt, kuten joka syksy minulle tulee hirmuinen hinku päästä metsään. Nyt kun lapsikin jaksaa jo kävellä ihan mukavasti voisi olla hauska käydä Suurisuolla, Laurinmäellä ja muutenkin kulkea metsissä, mutta hirvikärpästen takia ei viitsi lähteä.

 Ensimmäisiä kertoja on pitänyt aamukävelylle pukea lapaset käteen. lapsi on ihan innoissaan lapasista. ja pakko myöntää että niin olen minäkin sormikkaistani. Ostin itselleni merinovillasormikkaat ja ihan asiaa ajattelematta ovat samaa vriä kuin uudet saappaani. Vanhoista saappaista piti joitain vuosia sitten leikata varret poikki kun sääret eivät enää mahtuneet saappaaseen. Haisaappaisiin sääret mahtuvat, mutta olen ehkä liiaksikin tottunut paljasjalkailuun kun jopa näissä tuntuu olevan niin paljon korkoa että pitää opetella ihan uudestaan kävelemään.

 Lapsellekin pitää ostaa uudet saappaat. Hunterit jälleen, vaikka on kallismerkki. En halua vieläkään ostaa hänelle jäykkäpohjaisia jalkineita (huopikkaita lukuunottamatta).

Laavuyö

Eilen oli aika kaunis päivä ja lupailtiin että tänä aamunakaan ei pitäisi sataa. Päätettiin siis viimeinkin toteuttaa jo pari vuotta suunnitelmissa ollut yö omalla laavulla.
Se on siitä mukavaa retkeilyä että kaikki tarvittava on helposti saavutettavissa eikä tuota suuria vaikeuksia tuoda vähän luksusta retkeilyyn kunnon patjoilla ja untuvapeitoilla. Yksi iso bonus oli päästä tarvittaessa juoksemaan ihan sisävessaan. Sen verran matkaa että yöpissit hoitaa mieluummin puskassa, mutta illalla tai isomman hädän tullen vessa on kumminkin saavutettavissa.

Lapsi nukkui omassa retkisängyssään (Deryan Peuter Luxe), jonka saa suljettua niin ettei sänkyyn pääse ötökät kiusaamaan. Ostettiin tuo sänky muistaakseni noin vuosi sitten kun vanhasta sängystä hajosi mekanismi. Olisi se ollut vielä ihan käyttökuntoinen, vaikkakin vähän kallellaa, mutta haluttiin muutenkin ostaa kevyt ja helppo matkasänky ja sitä tuo oikeasti on. Plussana vielä tuo ulkona nukkumisen mahdollisuus.
Lähiömutsilta löysin vinkin että lapsi voi nukkua talvihaalarissaan. Hän on tosin ilmeisesti käyttänyt sitä pienempien lasten kanssa, mutta meidän neiti ei suostu nukkumaan makuupussissa, joten otyettiin tämä keino testiin. Hyvin meni yö eikä lapsi ollut yhtään vilpoinen. Pikemminkin ehkä jopa liian lämmin. Kun yöllä oli villasukka lähtenyt jalasta (ties miten kauan aikaa ennen kuin huomasin) niin jalka oli ihan kuuma.

Ennen yöpymistä rakennettiin laavuun vielä vähän matkaa seiniä sivulle. Helpottaa laavun käyttöä ja suojaa ehkä hiukan tuulelta ja sateelta. Ne pitäisi vielä öljytä sään kestävämmiksi.

Minä puolestani otin käyttöön taitettavan patjan, ohuen makuupussin ja untuvapeiton. Makuupussi oli lähinnä jos peitto lähtee päältä sekä lakanan korvikkeena.
Mies nukkui riippumatossa hyttyssuojan ja laavukankaan kanssa.
Minkäänlaisia hyttyssuojia ei kuitenkaan olisi tarvittu, sillä yhtään inisevää ei bongattu koko illan tai yön aikana. Oli siis minulta oikea päätös jättää virittelemättä hankala hyttysverkko laavuun. Suunnitelmissa olisi kumminkin toteuttaa jonkunlainen kattoon kiinnitettävä hyttysverkkosysteemi tuonne laavulle.

Laavuyöhön kuului iltapala laavulla. Tietysti on mukavampi myös viettää laavulla hetki aikaa ennen kuin painuu pehkuihin. Ruokalistalla oli muurikkalettuja vadelmilla täydennetyn mansikkasoseen kanssa. Vesi tuotiin kannettavassa ämpärissä ja siitä saatiin niin juomavesi kuin hampaidenpesuvesikin. Tarvittaessa se olisi toiminut myös sammutusvetenä jos tuli olisi päässyt hyppäämään padastaan pois.
Viriteltiin iltasella vielä minun sadeviittani laavun pellonpuoleiseen päähän sadesuojaksi, sillä yöksi oli luvattu jonkun verran sadetta.

Valittiin varmasti oikea yö tälle retkelle. Ilta oli mitä kaunein. Aurinko paistoi ja lämmitti. Kun alettiin kantaa tavaraa laavulle oli varjossa +17C. Kun pellon reunasta kaadettiin talvella puskaa ja puuta pois (ei meidän toimesta) niin nyt ilta-aurinko pääsee juuri sopivasti paistamaan laavulle. Siinä oli mukava paistella lettuja miehen vasta rasvaamalla muurikalla. Yhtään ei yrittänytkään tarttua kiinni. Tyttö oli saanut laittaa suolan taikinaan ja täytyy sanoa että oli ehkä parhaiten suolatut letut mitä olen ikinä syönyt. Usein letuissa on minun makuuni liikaa suolaa, mutta kun itse suolaan niin laitan aina varovaisuuttani liian vähän.
Lettujen jälkeen pestiin hampaat ja laitoin tytön nukkumaan. Vaikka neiti kävikin ylikierroksilla niin sammui silti kuin saunalyhty kun lakkasin kiinnittämästä pyörimiseen ja pelleilyyn huomiota. Saatiin juoda miehen kanssa iltateet termarista katsellen kun ilta hämärtyi. Auringon laskettua ilma alkoi nopeasti viiletä ja se houkuttelikin kaivautumaan kohtalaisen aikaisin lämpimään peiton alle.
Oli hienoa maata untuvapeitto nenää myöten vedettynä ja katsella kun tuli valaisi lähimpiä puunrunkoja. Oikein tunnelmallista.

Ainut miinus oli se että koirat hermoilivat alkuyöstä jokaista rapsahdusta. Pellon laidassa liikkui joku eläin ja sitä piti murista ja haukkua, mutta onneksi mokomat rauhoittuivat aikanaan.
No oli siellä toinenkin pieni miinus. Laavu viettää ulospäin. En ole huomannut sitä aikaisemmin, mutta nyt kun nukuin siellä niin se oli selvästi kalteva. Joka tapauksessa etureunaan pitäisi lisätä yksi tukipylväs jossain vaiheessa niin ehkä laavua voi samalla kokeilla pönkätä vähän suorempaan. Mutta kyllä se noinkin kelpasi. Yllättävän hyvät unet laavussa sai. Ottaen huomioon että olen aina vähän huono nukkumaan vieraissa paikoissa. Heräilin yöllä koirien ääniin, sateen alkuun, siihen kun toinen koira oli kiertänyt hihnansa niin ettei päässyt sateensuojaan ja aamulla siihen kun oli liian valoisaa. Tästä huolimatta sain silti nukuttua useita tunteja ihan hyvän tuntuista unta.

Aamu oli aika kostea ja vilakka. Tässä kohtaa olisi ollut hienoa jos majapaikka olisi ollut kauempana. Olisin voinut laittaa aamulla tulet pataan kun odottelin muiden heräämistä. Nyt en viitsinyt kun tiesin kaikkien (minä mukaan lukien) tahtovan siirtyä sisätiloihin kunhan saadaan herättyä ja leiri purettua. Kaivauduin sitten vielä peiton alle ja nukahdinkin tunniksi, kunnes laavuun tullut koira ja siihen herännyt tyttö herättivät.
Kyllä oli hauskaa ja ihan varmasti tullaan yöpymään jatkossakin tuolla. Laavu on tähän asti ollut aika vähällä käytöllä, mutta suurilla suunnitelmilla. Ehkä tästä alkaa nyt todellinen käyttö. Ehkä jopa joskus uskaltaudun toteuttamaan haaveni yöpymisestä ulkona talviaikaan.

Kävelylle

Maanantain seurantakuva

Paljon on taas vilissyt päässä aiheita joista olisi voinut jotain tänne näpytellä tai laittaa vaikka vain sääpäivityksiä, mutta eipäs ole tullut tehtyä.
Esimerkiksi se myrsky jonka piti olla valtava ja kaataa puita, mutta joka komeasta tuulesta huolimatta jäi aika kesyksi tai reissu Kymenlaaksoon ja sen hiljaisuuteen. Paikkaan jossa autojen ääni tai ilmastoinnin humina (tietokoneista puhumattakaan) ei häiritse. Sauna, vihdat, kalastus jne. Tuolla reissulle en ottanut kameraa mukaan. Paljon olisi ollut kovattavaa, mutta oikeasti kameran läpi katsottuna ei ehdi kokea kaikkea. Tulee liian kiire tallentaa muistot kuviksi muistojen sijaan.
Huomaa että minulla on taas vähän kameran vieroksumiskausi. Kuitenkin jos lähtee liikkeelle ihan sillä ajatuksella että mennään kuvausreissulle niin tilanne on ihan eri. Kuten vaikkapa viikonloppuinen Suurisuon reissu, josta taidan laittaa ihan erillisen kuvapostauksen. kuvia nimittäin kertyi aika paljon.

Tuulen kuvaaminen on minulle usein haaste, mutta saipas pari ihan onnistunutta otosta,
joissa on muutakin kuin taipuvat puunlatvat.

Nyt ajattelin kuitenkin kirjoitella ihan tästä päivästä ja Ylen uudesta sarjasta Metsien kätkemä.
Eilen katselin parin jakson verran sarjaa Areenasta (missä se on katseltavissa kokonaisuudessaan vielä aika monen vuoden ajan). Tänään aamusta katselin vielä jakson ja mietin miten taas olen luisunut tähän etytä istun päivästä useamman tunnin koneen ääressä. Jotenkin se aina hivuttautuu pikkuhiljaa siihen suuntaan. Tietokone on melkein kuin jonkinlainen magneetti joka vetää puoleensa kun on kotona eikä ole juuri sillä hetkellä jotain akuuttia tehtävää. Tuon sarjan innoittamana päätin nyt taas repäistä itseni koneelta ja lähteä koirien kanssa kävelemään.
Alkumatkasta pohdin sitä miksi se lähteminen onkin nykyään taas niin vaikeaa. Päädyin siihen että tietokone ja sosiaalinen media vaan vetää minua taas liikaa puoleensa. Jos lähden niin tulee jonkunlainan huoli siitä että nyt jään jostain paitsi tai joku yrittää tavoittaa minua juuri nyt netin kautta. Ihan tyhmä ajatus. Jos joku tahtoo minut tavoittaa niin kännykällä saa kiinni ja mikä asia voisi olla niin akuutti että se vaatisi reagointia heti ja jota ei älyttäisi hoitaa puhelimitse? En näin äkkiseltään keksi sellaista.

Juhannusruusu täydessä kukassa.

Heti ulos astuessa tuoksut iskivät vahvoina. Naapurin sireeni, oma juhannusruusu ja varmaan iso kirjo kaikenlaisia muitakin kukkia. Vadelma ja raparperi kukkivat ja molemmat houkuttelevat paljon kimalaisia. Pölyttäjien määrä on tällä hetkellä aika huima. Joka paikassa pörrää ja surisee. Tuuli tuoksui kostealta ja raikkaalta vaikka ilma oli lämmin ja lähdin ihan tippo päällä liikenteeseen.
Myöhemmin kävellessä tuli kuivan kangasmetsän tuoksu, kuuma asfalttikin hohkaa jonkinlaista tuoksua ja hiekkatie myös. Lammen rannalla oli oma kostea ja raikas tuoksu ja kuumalla peltoaukealla omansa. Kesäisin pitää liikkua kaikki aistit avoinna tai jää paljon kokematta.

Minulla on tapana usein kävellä katse maahan luotuna ja katsoa mihin astun. Nyt ajattelin ihan tietoisesti kokeilla vähän toisenlaista lähestymistapaa. Asahista olen oppinut ns. maastovalppauden. Eli että katse on suunnattuna kauas, mutta tietoisesti avaa koko näkökentän ja katsoo laajaa maisemaa ykdellä kertaa. Näkee mitä silmänurkassa tapahtuu ja myös ylös ja alas (kuten nyt huomasin). Metsäisellä polulla missä oli vähän juuria ja maastonmuotoja nostin katseeni maasta ja luotin siihen että kun katson polkua pidemmälle ja voin näin nähdä isommat esteet ja möykyt ja luoten paljasjalkakenkien tuomaan tuntumaan pystyn kävelemään ilman että tuijotan jatkuvasti varpaitani. Ja kyllä se vaan onnistui. Kerran varvas nappasi jostain risusta vähän kiinni, mutta muuten ei tuottanut vaikeuksia.
Se minkä huomasin oli että noin kulkiessa näkee paljon enemmän, mutta samaan aikaan paljon vähemmän. Maisemasta näkee kokonaiskuvan, mutta yksityiskohdat, kuten lahoavan oksan muodot, kivien väri ja rakenne, muurahaiset ja kävyt sekä pienet kukkaset jäävät täysin huomiotta. En varmaan tule koskaan täysin oppimaan siihen etten luonnostani laskisi katsetta maahan, mutta aion kyllä jatkossakin sillointällöin harrastaa tietoista kauemmas katsomista.

Kesken metkan meidät yllätti iso jänis. Se joikki hiljakseen tietä pitkin vastaan eikä ilmeisesti heti huomannut meitä. Koiratkaan eivät pitkään aikaan huomanneet jänistä. Lopulta se pysähtyi tielle ja jäi nuuskimaan meidän suunnalta puhaltavaa tuulta, mutta tuli silti vielä vähän lähemmäksi. Juttelinkin sille että ollaan tulossa siihen suuntaan ja kohta kun koirat huomaavat sinut niin tulee meteli. Jänis istuskeli hetken ja lähti sitten rauhallisesti loikkimaan tietä pitkin takaisin siihen suuntaan mistä tulikin. Vasta tässä vaiheessa koirat huomasivat ja alkoivat elämöidä.

Varustuksesta sen verran että en ole vielä aikaisemmin kokeillut noita feelmaxejani tai merinosukkia ihan näin lämpimässä säässä ja täytyy todeta että yllättäen ei ahdistanut jalkoja ollenkaan. Voisi kuvitella että kun keikutaan kuitenkin lähellä hellelukemia olisi tuollainen umpinainen kenkä ja paksuhko sukka ehdottomasti liikaa. Olo ei kuitenkaan käynyt yhtään tukalaksi. Kyllä kenkiä riisuessa sukka oli hikinen, mutta kosteus ei tuntunut mitenkään kurjalta. Sukka siirsi sen hyvin ja tuntui jalkaa vasten kuivalta.

Kävely 1 (kengät)

Plussaa 6,5C, aurinko paistaa ja lumet sulavat ihan silmissä. Linnut laulavat ja varis kantoi jo isoa risua nokassaan. Ilmeisesti pesän tekopuuhat mielessä. Minäkin sain linnunpöntöt puuhun viikonvaihteessa.

Viimeksi otinkin kävelemistä vähän puheeksi, mutta nyt omistan sille ihan oman postauksensa. Tai oikeastaan kaksi. Tarkoitukseni oli ensin kirjoittaa yleisesti kävelystä ja sivuta vähän kenkiä sekä askelmittaria, mutta kengistä tulikin niin paljon asiaa että kirjoitan askelmittarista myöhemmin erikseen.


Kävely on minulle omin liikunnan muoto. Olen todella huono pyöräilemään, ala-asteella tapettiin hiihtointo, en ole joukkupelaaja tai salilla rehkijä. Kävellessä ehtii katsella, kuunnella ja haistella ympäristöään ihan eritavalla (hyvässä ja pahassa).
Maalla asumisen hyvä puoli on se että ympäristö on kaunis ja siellä on kiva liikkua. Vapaata lääniä on viljelyajan ulkopuolella enemmän kuin riittävästi. Huonona puolena on se että jos täältä tahtoo päästä asioille on kyllä melkein oltava se oma auto. Täältä keskustaan on ihan inhimillinen kävelymatka, mutta jos pitäisi vielä jaksaa kävellä takaisinkin niin aika ja kunto kyllä loppuuvat kesken. Minulla on kuitenkin tavoitteena tämän vuoden aikana kävellä keskustaan asti. Ehkä mies voi hakea sieltä sitten autolla ;) Katsotaan miten käy.
Minä uskallan väittää että kaupungissa asuvilla kertyy yleisesti enemmän asekelia kuin minulla. Ja että jos asuisin kaupungissa niin minunkin askelmääräni olisivat suurempia. Välimatkat ovat sen verran lyhyitä että kävely on ihan varteenotettava vaihtoehto siirryttäessä paikasta toiseen. Autolla kulkeminen on ruuhkien ja risteyksien verkossa ja parkkipaikkapulassa sen verran työlästä että kävely varmasti houkuttelee aina sään sitä suosiessa.

Olen viikon aikana tehnyt useampia tunnin lenkkejä ja todella nopeasti kroppa on taas tottunut kulkemiseen. Lapsi selässä tuo 10 kiloa lisäpainoa ja estää turhan hötkyilyn. Ja hyvä niin. Jos kävelen ilman lisäpainoa jaksan kaahottaa paljon pidemmälle, mutta tytön kanssa väsähdän todella nopeasti ellen ota rauhallisesti. Rauhallisella tahdiolla ehtii ajatella paremmin ja nähdä enemmän. Juuri asioiden huomaaminen on yksi suuri syy miksi kävely voittaa kaikki nopeammat liikkumistavat.
Yksi todella tärkeä tekijä kävelymukavuudessa on kengät. En puhu nyt tutkimuksista, vaikka niistä olenkin tietoa imenyt, vaan ihan omasta kokemuksesta. Joku muu voi kokea nämä jutut toisin.
Minulla on ollut tällä viikolla käytössä kolmet eri kengät. Numeroa liian suuret kuomakopiot, omaan jalkaan sopivat jäykät vaelluskengät ja ne minulle rakkaimmat, Feelmaxit.

Kuoma-tyyppiset kengät ovat aina olleet suuri suosikkini talvikengissä. Pitkä varsi ja lämmin kenkä tekevät lumessa möyrimisestä ja kahlaamisesta helppoa ja mukavaa. Niillä tarkenee myös seistä töissä pihalla lapsia valvomassa. Kenkä sujahtaa nopeasti jalkaan ja sen saa helposti potkaistua pois. Niiden vika on kuitenkin se että ne lonksuvat jaloissa. Ainakin jos koko ei ole juuri oikea. Olen oikein asiakseni seurannut ja jos kenkäni on liian suuri niin kipristän varpailla pitääkseni kengän jalassa. Se rasittaa jalkaa ja tekee kävelystä aika epämiellyttävää. Toinen iso juttu on se että vähänkään pidemmän matkan kävelyssä löysä kenkä hankaa ja se kuluttaa sukkaa sekä jalkaa. Rakkoja en ole saanut enkä usko noilla kengillä saavanikaan, mutta hankauksesta jää kyllä tunne kantapäähän. Näille kengille on se oma paikkansa lapsen kanssa peuhatessa ja päiväkodin pihalla seistessä, mutta kävelykengiksi niistä ei oikein ole.

Tällainen kaveri yllätti lentämällä ihan pään yli kun oltiin koko perhe kävelyllä viikonloppuna.

Vaelluskengät ovat yhden villasukan kanssa tai jopa ilman ihan riittävän lämpöiset talvikävelyyn. Ne pitävät vettä ja ne saa sidottua hyvin jalkaan. Tykkään niistäkin, mutta niiden kanssa joudun kiinnittämään paljon huomiota kävelytekniikkaan. Olen huomannut että kävely on paljon miellyttävämpää kun muistaa rentouttaa varpaat eikä jysäytä kantapäätä maahan. Varmaan liian suurien kenkien takia minulla on todellakin paha tapa kipristää varpaita. Joudun usein ihan tietoisesti rentouttamaan niitä kesken kävelyn. Vaelluskengillä isompi ongelma on kuitenkin tuo kantapään iskeminen ja jalan painopiste astuessa. Jäykkä pohja saa minut helposti iskemään jalan maahan suuremmalla voimalla ja kävelemään paino enemmän jalan ulkosyrjällä.
Kun olin kävelyllä vaelluskengät jalassa olin ihan ihmeissäni miten jalat väsyivät jo ennen puoltaväliä, mutta kun rupesin kiinnittämään huomiota siihen miten astun muuttui kävely huomattavasti kevyemmäksi. Jalkaa ei tarvitse jäykälläkään kengällä hakata maata vasten. Ei se varmasti ole terveellistäkään. Näilläkin kengillä voi kävellä niin että paino siirtyy askeleen aikana kantapäältä kohti ukkovarvasta. Sillä tyylillä kävelystä tulee miellyttävää ja jaksan kävellä paljon pidempiä matkoja.
Vaikka kenkä ohjaa tietyn tyyppiseen kävelyyn niin minusta jäykkäkään kenkä ei estä kävelemästä myös hyvin. Vaikka ilman kenkää/taipuisalla kengällä varmasti kävelisi paremmin. Olen aika fanaattinen paljasjalkaisuuden kannattaja.

Hattu päähän!

Feelmaxin paljasjalkakengätkin ovat olleet jo käytössä. Ne eivät ole talvikengät, mutta kun vaihtaa merinosukan paksuun villasukkaan eikä jää seisoskelemaan niin niilläkin tarkenee lumessa. Ainakin nyt kun lämpötila on liikkunut nollassa ja siitä ylöspäin. Suurin vika näissä on tällä kelillä liukkaus. Tänään oli kylätie jo sula ja Feelmaxit olivat juuri oikea ratkaisu, mutta kotitie oli vielä jäinen. Kannankin mukanani liukuesteitä jos näillä keleillä valitsen paljasjalkakengät. Tuossa yhdistelmässä huono puoli on se että kenkä taipuu nastan mukaan ja nastat tuntee koko ajan jalan alla. Niillä ei oikein olekaan hyvä kävellä kovalla alustalla. Jäisellä ja sohjoisella lumella ne ovat suuri apu ja minua ei lyhytaikaisessa käytössä haittaa nastan tuntu. Mieluummin nastat kuin se että lennän takamukselleni. Ja mieluummin Feelmaxit jos on vara kengissä valita. Kesän paljasjalkaisuutta odotellessa.
Säät suosivat nyt ulkoilua ja ainakin täällä päin tiet alkavat olla ihan mukavassa kävelykunnossa. Siispä tossua toisen eteen ;)

Herätys talviunesta

Lämpötila on keikkunut jo pitkään nollan tuntumassa, mutta nyt keittiön mittari näyttää yli viittä plusastetta. Välillä on saatu aurinkoa, väliin räntää tai lunta ja pilvisiäkin päiviä on mahtunut joukkoon. Aamulla oli sumua, mutta nyt aurinko paistaa ohuen pilviverhon läpi.

Olen viime päivinä sunnannut energiaani kävelyn lisäämiseen. Olen oikein panostanut siihen että kartutan taas askelia mittariin. Syksyllä otin mittarin pois kun luvut olivat niin masentavia. No niinhän asiat ratkaistaan että lakaistaa ongelma piiloon eikä tehdä niille mitään. Mutta nyt taas tehdään. Kai se oli jonkinlainen talvihorros. Aika surkeita lukemia on mittariin nytkin kertynyt, mutta koko ajan lisääntyvässä määrin kuitenkin.

Viime torstaina oli se ratkaiseva päivä kun päätin että saa riittää nököttäminen. Kaivoin lumikengät kaapista ja jäin arpomaan otanko tytön mukaan pulkassa vai kantorepussa. Pulkka olisi vähemmän raskas kun sen kiinnittää koirien talutusvyöhön, mutta päädyin reppuun, koska halusin päästä kulkemaan myös ojien yli ja metsään.
Olihan sekin yhdenlainen miniseikkailu. Ensinnäkin lumikengät olivat melko turhat kun pellossa sänki pisti läpi hangen. Tunsin itseni aika tyhmäksi kenkineni, mutta kun nyt kerran oli lähdetty niin sitten mentiin. Metsän puolella lunta oli vielä vähemmän. Oli ihana huomata miten metsän sisälle päästyä äänimaailma muuttui. Pellolle kantoi autojen hurina ja kaikenlainen ihmisten aiheuttama taustahäly. Metsän sisältä näki kyllä miten autot menivät tiellä, mutta niiden ääni oli tuskin kuuluva. Hukkui tuulen ääniin lähes täysin. Autojen sijasta kuului lintujen sirpatusta ja oksilta putoilevan lumen humpsahduksia ja kahahduksia. Haahuilin siellä kuuntelemassa hiljaisuutta ja nuuskimassa ja silittelemässä puita. Puun pinta on aina ollut minulle jotenkin rauhoittava koskettaa. Lapsena jo tykkäsin kosketella kaarnaa. Aistien herättelyä ja mielen hoitoa yhdessä paketissa.
Paluureittiä valitessa piti tietysti mennä vaikeimman kautta. Metsän laidassa oli aika iso oja jonka yli minun oli itseppäisenä pakko päästä. Tietysti, koska vaihtoehtona olisi ollut kiertää pidempi tie sillan kautta, ja palata omia jälkiään kotiin tai ylittää toinen yhtä syvä, mutta vähän leveämpi oja. Paikoittain oja oli sula, mutta löysin kohdan missä se oli vähän kapeampi, yli jäätynyt ja siinä oli jotain puskaa. Puskia lumikengän alle taivuttamalla ja hyvin varovaisin askelin pääsin kuivana ojan yli. Lapsi nauraa räkätti selässä. Noiden kenkien ja selkäkyytiläisen kanssa jyrkkää penkkaa ylös kapuaminen oli myös ihan mielenkiintoinen operaatio. Tuli vähän sauvoja ikävä ja lapsella oli entistä hauskempaa kun ähisin ja puhisin kaikkia neljää raajaani käyttäen ja lumikengät lipsuen hitaasti, mutta melko varmasti ylöspäin.
Joka tapauksessa hikisenä ja ihan naattina lumikengät kainalossa tienviertä kotiin päin taapertaessa oli aika voittajatunnelmat. Sitä ei aina laiskuudessaan muista miten hyvä olo tulee kun haastaa kroppansa.

Tuon reissun jälkeen olen taas kävellyt joka päivä, paitsi tänään. Vielähän tässä on aikaa lähteä. Tosin pukeutuminen noihin lämpötiloihin voi olla jo vähän haastavaa. Minulle tuottaa aina hankaluuksia nämä vuodenaikojen vaihdokset. Esillä on tällä hetkellä vaan talvitamineita ja ne myös pitävät parhaiten vettä ja kosteutta. Niissä tulee kuitenkin ihan varmasti auttamattomasti hiki. Mutta toisaalta lumi hohkaa kylmää. Kuomakopiotkin pitää varmaan vaihtaa vaelluskenkiin, jotka pitävät vettä ja ehkä toppatakin vaihtaminen sarkatakkiin olisi hyvä idea.
Odotan jo todella malttamattomana sitä kun saan ottaa käyttöön paljasjalkakenkäni. Kaipaan sitä keveyttä ja vapautta jonka niiden avulla saa kävelyyn. Oikeastaan voisin iltapäivällä ottaakin ne testikäyttöön. Katsoa miten ne villasukan kanssa menevät lumessa jos pysyy liikkeessä. Voivat kyllä olla auttamattoman liukkaat, mutta eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Mitkään talvikengät nuo eivät kyllä ole, mutta sittenpähän tietää.