Puutarhaostoksilla

Käytettiin viikonlopun lämpö hyödyksi ja käytiin lopulta puutarhaostoksilla ja kylvettiin ja istutettiin sormet mullassa.
Sunnuntaina aamu oli vielä niin kylmä että herneitä kylvettiin keväthaalari päällä, mutta iltapäivästä tarkeni kevyesti hihattomassa ja paljain varpain.

Tyttö sai syntymäpäivälahjaksi herneitä ja retiisiä, jotka kylvettiin viikonloppuna.

Nämä ruukut vaeltavat aina paikasta toiseen. Kaksi samanlaista. Viime kesänä toinen oli parvekkeella ja toinen portinpielessä. Nyt ovat vierekkäin (mutta kaukana toisistaan) nurmikon rajalla.

Orvokkikärry

En taas vaihteeksi muista nimeltä muita kasveja kuin Hopeaputous. Mutta tuossa korkeassa on todella kauniin sävyiset vaaleansiniset kukat (näkyy ylemmässä kuvassa)

Olen pitkään haaveillut pienestä suihkulähteestä tai purosta joka saisi lorista korvan iloksi. Nyt tuli heröteostoksena napattua mukaan suihkulähde sammakolla. Oli niin edullinen etten voinut vastustaa. Tosin aika äkkiä sammakko saikin jäädä pois kun huomasin että on paljon nätimpi ilman. Olisi ehkä kannattanut ostaa pelkkä pumppu.

Tomaatteja ostin aika montaa erilaista. En ole ihan varma tuliko kahta samaa otettua. Ne odottelevat että saadaan parvekkeen muovinen kasvihuone pystyyn. Kasvihuonetta oli kaupassa, mutta sen vaatimaa lavakaulusta ei. Muuten voisin pystyttää kasvihuoneen jo valmiiksi, mutta pelkään että ilman kaulusta tuuli vie sen mennessään.

Kesäkurpitsaa otin vihreitä sekä keltaisi. Kokeillaan kasvavatko ne meidän perunamaassa paremmin kuin perunat. 

Talviulkoilua

Olipas ihana päivä. +4C ja aurinko paistoi. Töiden puitteissa minut heivattiin suksille ensimmäistä kertaa vuosiin ja ihan yllätyin miten kiva on mennä rauhallista tahtia lasten perässä, kuunnella kun talitintti sanoo ti ti tyy ti tyy ti tyy ja haistella sulavasta lumesta kostean ilman keväistä tuoksua (HELMIKUUSSA!). Voisin melkein uskaltaa sanoa että ala-asteen liikuntatunneilta saatu hiihtoinho alkaa ehkä pikkuhiljaa todella rapista pois ja alan ymmärtää tuon lajin viehätyksen.

Viikko sitten oli ihan toisenlainen keli. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja kun viikolla oli kaksi vapaapäivää niin toisena niistä päätin lähteä kamera kaulassa koluamaan omaa tonttia lapsen kanssa. Kummasti tämäkin talvi vaan on hurahtanut töitä tehdessä enkä ole ehtinyt ihastelemaan kaunista vuodenaikaa vaikka joka päivä ulkoilen töissäkin.

Energian jakamista

Ehkä minun on nyt myönnettävä että työnteko ja blogin pitäminen eivät vaan molemmat mahdu jaksamiseni rajojen sisäpuolelle. Tässä parin kuukauden aikana on päässä pyörinyt useita hyviä aiheita ja kuviakin olen nappaillut, mutta kun ei vaan iltaisin jaksa ja viikonloppuna paikkaillaan kodin siisteydessä, laskujen maksamisessa, lapsen kanssa touhuamisessa ja omassa jaksamisessa olevia aukkoja. Ihan normaalia lapsiperhearkea siis, mutta on myönnettävä että jotenkin ehdin tottua siihen että minulla riittää aikaa ja energiaa jaettavaksi itseni lisäksi siivoukselle ja lapselle. Nyt tuntuu että hyvä jos sitä riittää lapselle sen verran että voidaan työpäivän jälkeen pelata yksi lautapeli ja sen jälkeen löhötä yhdessä katsomassa Areenasta pikkukakkosta.
Tästä syystä aion nyt lakata yrittämästäkään pitää blogia säännöllisesti. Kirjoittelen kyllä välillä ja aion pitää blogin hengissä, mutta en jaksa ottaa stressiä siitä jos tänne ei tule päivityksiä kuin kerran kuukaudessa. Jos taas joskun on enemmän energiaa niin aktivoidun paremmin.

Tämä tammikuu on pitänyt sisällään aikamoista lämpötilojen vuoristorataa. Vähän vuodenvaihteen jälkeen oli pari päivää siinä 25-27 astetta pakkasta, sitten yhtäkkiä seuraavana päivänä olikin vai seitsemän. Välillä käy plussalla ja sitten jäähtyy taas. Lunta satelee, mutta minusta sitä ei ole tarpeeksi, sillä pellosta töröttävät korret edelleen lumen läpi. Ne haittaavat kunnon hankikantoa jollaista jaksan edelleen toivoa helmikuussa näkeväni.

Tuntuu että aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Vasta äsken oli syksy ja nyt jo parin kuukauden päästä alkaa olla kevät. mihin tämä aika oikein katoaa? En ole saanut vielä kertaakaan kulkea lumikengillä (ei ole ollut tarvetta lumen vähäisyyden vuoksi), mäkeä on laskettu ihan liian vähän ja vaikka olenkin myös töissä päässyt luistelemaan, eli olen luistellut aika paljon enemmän kuin monena menneenä vuotena yhteensä niin en tunnu saavan siitä kyllikseni.
Ollaan pistetty meidän neitikin luistimille muutaman kerran. Tänään tyttö pääsi jo hienosti eteenpäin ihan ilman tukea. Ja hän HALUAA luistelemaan. Se on se mihin olen pyrkinyt tänä talvena. kaikki muu on plussaa. Nyt kuitenkin näyttää että ehkä ensi talvena voidaan jopa harjoitella vähän oikean tekniikan hakemista. Sen verran hyvin tyttö pysyy pystyssä.
Seuraavaksi on ollut harkinnassa kokeilla miten neiti hallitsisi sukset. Minulle ne ovat isompi mörkö kuin luistimet, joita taas mieheni kaihtaa. Toisaalta olen hiihdättänyt lapsia töissä ja homma on minulle tutta. Laskettelemaan en kuitenkaan suostu kuin kirveellä uhaten ja silloinkin lupaan tulla pyllymaassa rinteen alas. Mies haaveilee että veisi tytön laskettelemaan ensi talvena. Siitä vaan, kunhan minun ei tarvitse.

Sen verran eläinkuulumisia että meillä toinen koirista etsii nyt itselleen uutta kotia. Eddie ei ole sopeutunut kahdessa vuodessa lapsen tuloon. on raukka melkein jatkuvasti kuin viritetty jousi. Haikeaa luopua eläimestä jonka kanssa on yhteistä taivalta takana jo kymmenisen vuotta, mutta luulen että se on kaikille parempi. Kun vain löytyisi hyvä koti. Vanha  ja lapsia ja muita koiria kaihtava koira ei ole niitä helpoimmin sijoitettavia.

Eddie

Pippin

Tunne sää: Lumi

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Ensimmäisen jakson aiheena on lumi.

Minä olen aina pitänyt lumesta. Lapsuuden talvimuistoihin liittyy hyvin vahvasti luminen luonto. Kuljettiin metsissä tiputtelemassa kuusenoksille tarttunutta lunta, juostiin hankikannolla pitkin metsiä, laskettiin mäkeä, rakennettiin lumesta.

Tuota jaksoa katsellessa oikein jäin miettimään onko minulla minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia tai ajatuksia lumesta. Keksin vain pari. Keväällä kun odottaa jo kovasti kesää, lumien sulaminen on hyvässä vauhdissa ja sitten tulee hirmuinen pyry. Uusi lumi on vanhan surma, mutta silti se jotenkin vaan ottaa päähän.
Toinen on auton kaivaminen lumen alta aamulla kun on kylmä, väsyttää ja olisi jo kiire. Silloinkin jää on yleensä lunta pahempi ja pakkasella en yleensä edes harjaa autoa illalla valmiiksi, sillä kevyt pakkaslumi suojaa ikkunaa pahemmalta jäätymiseltä yön yli.
Minua eivät haittaa lumityöt. Kyllähän niihin menee aikaa ja aina ei huvita tai millään ei jaksaisi. Kun kuumeessa työntää raskasta nuoskalunta kolalla saappaat lipsuen niin voi päästä muutama kirosana, mutta en muista edes tuolloin tunteneeni että lumi olisi jotenkin huono asia. Minä yksinkertaisesti nautin lumesta. Se on kaunista, siinä on kiva kieriä, siitä on kiva rakentaa, sen avulla saa hyvää arkiliikuntaa.

Lumella on kaksi piirrettä jotka nostan ylitse kaikkien muiden. Kaksi lempijuttuani lumeen liittyen. Ensimmäinen on sen tuoma valo. Kun on pimein vuodenaika marras-joulukuussa ja sitten sataakin ohut kerros valkeaa lunta maahan. Se miten paljon lisää valoa ihan ohutkin lumikerros tuo on uskomatonta. Minua ei haittaa talven pimeys jos on lunta. Jos ei ole niin jossain vaiheessa ahdistun ja masennun, mutta lumi tuo maisemaan hehkuvaa taikaa.
Täysikuinen myöhäisilta ja pakkanen. Aavat pellot, lumen narahtelu lumikenkien alla tai kovan hankiaisen tuntu jalkaan. Puiden pitkät varjot ja se miten lumi kertaa kuun valon. Tuntuu melkein kuin maa itsekin loistaisi valoa.
Toinen ominaisuus jota olen alkanut erityisesti arvostaa viime vuosina on lumen tuoma hiljaisuus. Dokumentissa sokealla oli hyvä pointti siitä että lumen ääntä vaimentava ominaisuus voi olla myös huono juttu, mutta minä rakasta sitä. Kun sataa oikein isoja lumihiutaleita ja puut peittyvät pöpperöiseen lumeen tulee ihanan rauhallista ja hiljaista. Minua rasittavat liikenteen äänet. Ihan todella tunnen väsyväni niihin. Kun lumi peittää maan saa seisoa vaan keskellä pihaa silmät kiinni ja kuunnella sitä ihanaa hiljaisuutta. Jos jossain meneekin auto niin äänestä katoaa terävyys ja se on enemmän vain matalaa huminaa hurinan ja suhinan sijaan. Tällaiset hetket ovat minulle terapiaa. Silloin mieli lepää.

Verlassa

Ilmassa on jo kovasti syksyn tuntu. Lämpötila pysyttelee hyvin tukevasti alle 20 asteen läpi päivän ja tuuli ei ole kovin lämmin. Silti vielä tarkenee seisoskella T-paidassa auringossa poimimassa viinimarjoja.

Viimepäiväiset kovat tuulet ovat repineet ouista lehtiä niin että pihakin näyttää aika roskaiselta ja se on yksi tekijä lisää syksyiseen tunnelmaan.

Taisi olla tähän asti viimisiä lämpimiä päiviä kun kävimme Verlan-aika tapahtumassa Verlan pahvitehtaalla. Hieno keskiaikatapahtuma musiikkiesityksineen, tansseineen, turnajaisineen ja myyntikojuineen. Ostin sieltä jo vähän aikaa himoitsemani lehmänsarvesta tehdyn torven ja alan jopa päästä vähän jyvälle sen soittamisen saloista.
Suurin harmi olivat kiukkuiset ampiaiset joita oli joka paikassa. Tunkivat lettuihin, pullaan, korvaan ja hyvä ettei varpaiden väliinkin.

Rehellisyyden nimissä on sanottava että vaikka tapahtuma oli oikeasti tosi hieno ja viihdyin ja nautin niin ei se silti mitään tajunnan räjäyttävää ollut. Eniten nautin kun pääsin tanssahtelemaan yhden keskiaikatanssin. Tosin tyttö selkärepussa oli aika hikistä puuhaa, mutta olen löytänyt selvästi itselleni sopivia tansseja. En kaipaa paritansseja tai sellaisia tansseja joissa ollaan tosi lähellä paria. Rivitanssit ja piiritanssit sopivat minulle parhaiten ja nautin niistä. Kojujen valikoima oli vähän laajempi ja parempi mihin olen tottunut, mutta myös samalla melko perus kamaa. Paljon käsitöitä, hiottuja kiviä, puisia leikkiaseita, keskiaikapukuja yms.
Rohanin tallien turnajaiset oli kyllä hieno. En ole ennen päässyt näkemään ja ensikertalaisena kyllä tykkäsin tosi paljon. Jotkut tutut jotka kiertävät paljon keskiaikamarkkinoita ovat sanoneet että se on nähty jo vähän liian monta kertaa. Oli se silti hieno.

Verlassa voi päästä käymään markkinatapahtumien ulkopuolellakin. Siellä järjestetään opastettuja kierroksia vanhaan pahvitehtaaseen. Siitä on vuosia kun olen tuolla kierroksella käynyt, mutta muistan että ainakin silloin se oli hurjan mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen juttu.
Sitäpaitsi, onhan Verla kuitenkin Unescon maailmanperintökohde.

(Kuvat otti mieheni.)

Kevään traileri

Pellot sulana ja sumua ilmassa.

No nythän se kevät oikein rysähti päälle. Tekee vaan mieli olla ulkona kun on niin kaunista, tuoksuu keväältä ja touhua riittäisi. Ennusteiden mukaan huominen kuitenkin palauttaa räntäsateineen minut takaisin maan pinnalle. Joka tapauksessa tänään on ollut +11C ja aurinkoista. Olen laittanut kukkapenkkejä kevätkuntoon, raivannut, haravoinut ja rakentanut lapselle todella ruman, mutta mieluisan leikkipaikan pihan perälle. Käveltyäkin on tullut viime päivinä enemmän kuin moneen kuukauteen. Tämä on varmaan nyt se kevään traileri joka näyttää mitä on tulossa, mutta vielä ei ole virallisen ensi-illan aika :)

Tässä vielä valokuvaseurantakuva kahden päivän takaa.
Tuli muuten valittua vähän huono kohde. Lehdetön puu metsään vasten on tietynlaisessa valaistuksessa aika haasteellinen kuvattava. Ja tuo kaunis sininen kompostitynnyri toimii katseenvengitsijana :P No tällä mennään kun alettiin. Pitäisi siellä ehkä jonkun ajan päästä näkyä taustalla kun valkovuokot alkaa kasvaa ja kukkia.

Joutsenista on kuultu ensimmäiset tööttäykset jo pari viikkoa sitten, mutta ensimmäiset näköhavainnot reilun viikon takaa. Nyt niitä näkee jo useita kertoja päivässä.

Käytiin viikonloppuna Janakkalan Suurisuolla. Sunnuntaina sinne vielä pääsi kun oli veden pitävät kengät, mutta paluumatkalla mies upposi jäiden läpi. Pitkospuiden päällä oli parhaimmillaan arviolta parikymmentä senttiä vettä ja pinnalla sohjoinen jää. Mutta pääsi vielä yli eikä edes oltu ainoat jotka oli liikkeellä. Nyt sinne ei varmasti ole mitään asiaa ilman sellaista kalastajien käyttämää haalaria minkä kanssa voi kahlata vaikka koskeen.
Enpä ole aikaisemmin täöhän vuodenaikaan suolla käynyt enkä oikein osannut odottaa moista vesimäärää, mutta kyllä se näin jälkeenpäin ajateltuna käy järkeen. Nyt vaan osotellaan että jäät sulaa ja vesi vähän laskee.

Suurisuon näkötornista. Vähän on puut kasvaneet eteen.

Tuosta yli vaan.

Kävely 1 (kengät)

Plussaa 6,5C, aurinko paistaa ja lumet sulavat ihan silmissä. Linnut laulavat ja varis kantoi jo isoa risua nokassaan. Ilmeisesti pesän tekopuuhat mielessä. Minäkin sain linnunpöntöt puuhun viikonvaihteessa.

Viimeksi otinkin kävelemistä vähän puheeksi, mutta nyt omistan sille ihan oman postauksensa. Tai oikeastaan kaksi. Tarkoitukseni oli ensin kirjoittaa yleisesti kävelystä ja sivuta vähän kenkiä sekä askelmittaria, mutta kengistä tulikin niin paljon asiaa että kirjoitan askelmittarista myöhemmin erikseen.


Kävely on minulle omin liikunnan muoto. Olen todella huono pyöräilemään, ala-asteella tapettiin hiihtointo, en ole joukkupelaaja tai salilla rehkijä. Kävellessä ehtii katsella, kuunnella ja haistella ympäristöään ihan eritavalla (hyvässä ja pahassa).
Maalla asumisen hyvä puoli on se että ympäristö on kaunis ja siellä on kiva liikkua. Vapaata lääniä on viljelyajan ulkopuolella enemmän kuin riittävästi. Huonona puolena on se että jos täältä tahtoo päästä asioille on kyllä melkein oltava se oma auto. Täältä keskustaan on ihan inhimillinen kävelymatka, mutta jos pitäisi vielä jaksaa kävellä takaisinkin niin aika ja kunto kyllä loppuuvat kesken. Minulla on kuitenkin tavoitteena tämän vuoden aikana kävellä keskustaan asti. Ehkä mies voi hakea sieltä sitten autolla ;) Katsotaan miten käy.
Minä uskallan väittää että kaupungissa asuvilla kertyy yleisesti enemmän asekelia kuin minulla. Ja että jos asuisin kaupungissa niin minunkin askelmääräni olisivat suurempia. Välimatkat ovat sen verran lyhyitä että kävely on ihan varteenotettava vaihtoehto siirryttäessä paikasta toiseen. Autolla kulkeminen on ruuhkien ja risteyksien verkossa ja parkkipaikkapulassa sen verran työlästä että kävely varmasti houkuttelee aina sään sitä suosiessa.

Olen viikon aikana tehnyt useampia tunnin lenkkejä ja todella nopeasti kroppa on taas tottunut kulkemiseen. Lapsi selässä tuo 10 kiloa lisäpainoa ja estää turhan hötkyilyn. Ja hyvä niin. Jos kävelen ilman lisäpainoa jaksan kaahottaa paljon pidemmälle, mutta tytön kanssa väsähdän todella nopeasti ellen ota rauhallisesti. Rauhallisella tahdiolla ehtii ajatella paremmin ja nähdä enemmän. Juuri asioiden huomaaminen on yksi suuri syy miksi kävely voittaa kaikki nopeammat liikkumistavat.
Yksi todella tärkeä tekijä kävelymukavuudessa on kengät. En puhu nyt tutkimuksista, vaikka niistä olenkin tietoa imenyt, vaan ihan omasta kokemuksesta. Joku muu voi kokea nämä jutut toisin.
Minulla on ollut tällä viikolla käytössä kolmet eri kengät. Numeroa liian suuret kuomakopiot, omaan jalkaan sopivat jäykät vaelluskengät ja ne minulle rakkaimmat, Feelmaxit.

Kuoma-tyyppiset kengät ovat aina olleet suuri suosikkini talvikengissä. Pitkä varsi ja lämmin kenkä tekevät lumessa möyrimisestä ja kahlaamisesta helppoa ja mukavaa. Niillä tarkenee myös seistä töissä pihalla lapsia valvomassa. Kenkä sujahtaa nopeasti jalkaan ja sen saa helposti potkaistua pois. Niiden vika on kuitenkin se että ne lonksuvat jaloissa. Ainakin jos koko ei ole juuri oikea. Olen oikein asiakseni seurannut ja jos kenkäni on liian suuri niin kipristän varpailla pitääkseni kengän jalassa. Se rasittaa jalkaa ja tekee kävelystä aika epämiellyttävää. Toinen iso juttu on se että vähänkään pidemmän matkan kävelyssä löysä kenkä hankaa ja se kuluttaa sukkaa sekä jalkaa. Rakkoja en ole saanut enkä usko noilla kengillä saavanikaan, mutta hankauksesta jää kyllä tunne kantapäähän. Näille kengille on se oma paikkansa lapsen kanssa peuhatessa ja päiväkodin pihalla seistessä, mutta kävelykengiksi niistä ei oikein ole.

Tällainen kaveri yllätti lentämällä ihan pään yli kun oltiin koko perhe kävelyllä viikonloppuna.

Vaelluskengät ovat yhden villasukan kanssa tai jopa ilman ihan riittävän lämpöiset talvikävelyyn. Ne pitävät vettä ja ne saa sidottua hyvin jalkaan. Tykkään niistäkin, mutta niiden kanssa joudun kiinnittämään paljon huomiota kävelytekniikkaan. Olen huomannut että kävely on paljon miellyttävämpää kun muistaa rentouttaa varpaat eikä jysäytä kantapäätä maahan. Varmaan liian suurien kenkien takia minulla on todellakin paha tapa kipristää varpaita. Joudun usein ihan tietoisesti rentouttamaan niitä kesken kävelyn. Vaelluskengillä isompi ongelma on kuitenkin tuo kantapään iskeminen ja jalan painopiste astuessa. Jäykkä pohja saa minut helposti iskemään jalan maahan suuremmalla voimalla ja kävelemään paino enemmän jalan ulkosyrjällä.
Kun olin kävelyllä vaelluskengät jalassa olin ihan ihmeissäni miten jalat väsyivät jo ennen puoltaväliä, mutta kun rupesin kiinnittämään huomiota siihen miten astun muuttui kävely huomattavasti kevyemmäksi. Jalkaa ei tarvitse jäykälläkään kengällä hakata maata vasten. Ei se varmasti ole terveellistäkään. Näilläkin kengillä voi kävellä niin että paino siirtyy askeleen aikana kantapäältä kohti ukkovarvasta. Sillä tyylillä kävelystä tulee miellyttävää ja jaksan kävellä paljon pidempiä matkoja.
Vaikka kenkä ohjaa tietyn tyyppiseen kävelyyn niin minusta jäykkäkään kenkä ei estä kävelemästä myös hyvin. Vaikka ilman kenkää/taipuisalla kengällä varmasti kävelisi paremmin. Olen aika fanaattinen paljasjalkaisuuden kannattaja.

Hattu päähän!

Feelmaxin paljasjalkakengätkin ovat olleet jo käytössä. Ne eivät ole talvikengät, mutta kun vaihtaa merinosukan paksuun villasukkaan eikä jää seisoskelemaan niin niilläkin tarkenee lumessa. Ainakin nyt kun lämpötila on liikkunut nollassa ja siitä ylöspäin. Suurin vika näissä on tällä kelillä liukkaus. Tänään oli kylätie jo sula ja Feelmaxit olivat juuri oikea ratkaisu, mutta kotitie oli vielä jäinen. Kannankin mukanani liukuesteitä jos näillä keleillä valitsen paljasjalkakengät. Tuossa yhdistelmässä huono puoli on se että kenkä taipuu nastan mukaan ja nastat tuntee koko ajan jalan alla. Niillä ei oikein olekaan hyvä kävellä kovalla alustalla. Jäisellä ja sohjoisella lumella ne ovat suuri apu ja minua ei lyhytaikaisessa käytössä haittaa nastan tuntu. Mieluummin nastat kuin se että lennän takamukselleni. Ja mieluummin Feelmaxit jos on vara kengissä valita. Kesän paljasjalkaisuutta odotellessa.
Säät suosivat nyt ulkoilua ja ainakin täällä päin tiet alkavat olla ihan mukavassa kävelykunnossa. Siispä tossua toisen eteen ;)

"Koska lasketaan kelkkamäkeä. Kun maassa on lunta ja pakkasta."

Pari pakkasastetta. Aamu alkoi lumipyryllä joka muuttui hämmentäväksi myrskyksi. Suunnittelin että ulkoillaan taas reippaana aamupäivä, mutta kun ikkuna alkoi muurautua umpeen joka suuntaan yhtäaikaa sinkoilevista hiutaleista päätinkin että on parempi ajatus jäädä vaan sisälle katselemaan areenasta lastenohjelmia ja kokoamaan 1000 palan palapeliä taaperon kanssa.

Kohta kun tästä saadaan syödyksi niin lähdetään kyllä pihalle. Vaikka siellä edelleen tuulee niin nyt myös paistelee aurinko ja on aika kauniin näköistä.

Oltiin tuossa viikonloppuna ja alkuviikosta ipanan kanssa Kaakkoissuomen lomalla. Juuri sopivasti päästiin näkemään ja kokemaan ne pahimmat lumipyryt ihan paikanpäälle. Ja ensimmäistä kertaa tuntui että nyt talvi ihan todella ja kunnolla tuli.

Päiviin mahtui mäenlaskua, kuutamokävelyitä, pulkkalenkkejä, lumikenkäilyä, seinäkiipeilyä, lumilinnoja ja lumikoiria. Ja yksi ihan oikeakin koira.
Oli sitä hiljaisuuttakin jota olen kaivannut. Yhdellä kenkäilyreissulla kun ilta alkoi jo hämärtyä ja lopulta taittua ihan pimeän puolelle oli niin tyyntä ja hiljaista ettei pysähtyessään kuullut muuta kuin omat sydämenlyöntinsä ja veren kohinan korvissa. Se on oikeaa lomaa. On mukava hakea vaihtelua, elämyksiä ja kokemuksia erilaisista paikoista, mutta jos oikeasti haluaa levätä niin pitää mennä paikkaan jossa ei kuulu autojen tai tietokoneiden hurina. Jonnekin missä äänimaailma on niinsanotusti puhdas.

Päästiin myös kokemaan menneiden vuosien elämää kun veden kanssa tuli ongelmia. Voin kertoa että puinen ulkohuussin reuna on pakkasella KYLMÄ. Ja että peseytymiseen tarvittavan veden määrä on aika vähäinen kun lämmin vesi keitetään puuhellalla ja kylmä nostetaan käsipelillä kaivosta. Minä tietysti keskityin pääasiassa taaperon kanssa puuhailuun ja muut hoitivat rankan työn, mutta pääsin silti osaksi tunnelmaa. Pieni arjen seikkailu ja osoitus siitä että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi jos vaan olisi aikaa kotona tehdä ne vaadittavat askareet. Mikä edellyttäisi toki sitä ettei olisi näin pahasti tietokonekoukussa että tuntuu ettei päivissä riitä tunnit mihinkään vaikka ei tekisiyhtään mitään.

Pulkkapäivä

-12C. Puolipilvinen, oikein kaunis talvipäivä. Tytön kanssa vietettiin se pulkkamäessä. Aamupäivästä tunti ja iltapäivästä toinen mokoma.

Paikkasin eilen pulkkaan tulleen reiän (rusautin suoraan ojassa olleeseen tappiin) ilmastointiteipillä ja hyvin kulkee. Alkuun piti tietysti muutaman kerran laskea että sai kynnettyä hyvät lasku-urat, mutta sen jälkeen pulkka kulki vähän liiankin lujaa. Päästiin iltapäivästä vielä ainakin tuplasti noin pitkälle pellolle mitä jäljet tässä kuvassa ovat. Rinnetontin etuja.

Meillä on pihassa kaksi mäkeä. Lyhyt, jyrkkä ja suora sekä pitkä, loivempi ja kiemurampi. Suorassa mäessä vauhti nousee sen verran kovaksi että ojan reunalle tullessa tulee pieni pomppu ja lumi pöllyää. Pidemmän mäen mutkissa pulkan perä heittää ja mennään sivuluisua. Minua hirvittää ja tyttö nauraa vaikka lumi pöllyää naamaan.

 On muuten yllättävän rankkaa vetää lasta pulkassa mäkeä ylös umpihangessa. Kun päivän aikana on yhteensä pari tuntia mennyt mäkeä ylös ja alas niin voin sanoa että nyt illalla ei enää olisi pahemmin huvittanut lähteä koiran kanssa lenkille. Mutta tuli sekin hoidettua. Ei tarvitse ainakaan olla huolissaan siitä saako tarpeeksi liikuntaa. Ihanaa kun on talvi <3

Nyt kun on tullut lunta niin saattaa tulla liikuttua pulkan kanssa myös teitä pitkin ja jos retki venyy niin voi olla että tulee liikuttua myös hämärän aikaan. Minä olen tätä silmällä pitäen liimannut meidän pulkan perään pari heijastinta ja tänään ompelin heijastinnauhan kiinni vetonaruun. Molemmat ovat kestäneet hyvin vauhdissa mukana.

Talven ensimmäiset lumityöt

Hyvä kokoelma erilaisia sinisen sävyjä.

-12C. Kaksi päivää on satanut lunta. Maailma on täynnä valkoista puuteria jota tuuli pyörittelee ja muovailee. Kasailee vaarallisia, mutta kauniita kinoksia. Eilen tehtiin talven ensimmäiset lumityöt ja kevyttä pakkaslunta oli hyvä työnnellä. Jopa lumiaura kävi pihassa.

Linnuille maistui eilen ruoka. Söivät kaksi säiliöllistä. Tänään onneksi meni vähän vähemmän.

 Pulkka on ollut ahkerassa käytössä kunnes rysäytimme suoraan ojan pohjalla lumen peitossa olleeseen tappiin. On kumma tunne kun pulkka jää ojan pohjalle ja itse jatkaa samaa vauhtia pyllykyytiä ojan reunalle. Nyt pulkassa on reikä, mutta onneksi sellaisessa kohtaa että ei oikeastaan haittaa käyttöä ja kun teipataan kunnolla niin ei pitäisi lähteä halkeamaan eteenpäin.