Vähän vihreää

Viimeksi yllätyin keväästä ja lämmöstä. Sen jälkeen kevät onkin näöyttänyt taas todelliset karvansa. On ollut kylmää pohjoista tuulta, on tullut lumipyryjä ja kaatosadetta. Silti tuntuu että kevät etenee. Nyt kun katsoo ulos ikkunasta niin näyttää harmaalta ja synkältä. Kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Silti tiedän että siellä tuoksuu kevät. Ollaan kannettu kalusteita ja tavaroita talviteloilta kesäpaikoilleen. Lumikolat ja lapiot vielä nojailevat terassin pieleen, mutta kohta nekin saavat siirtyä varaston puolelle.
Rairuoho kasvaa ikkunalla ja toin tänään koivun ja mustaherukan oksia sisälle maljakkoon, että saadaan pieni pala kevättä sisällekin.

Kohta askarrellaan tytön kanssa virpomaoksia ja pitäisi suunnitella vähän metsänsiivoustalkoitakin.
Meillä on muodostunut viime vuosina tavaksi panostaa jokatoinen vuosi pihaan ja jokatoinen vuosi metsikköön. Nyt on metsikön vuoro vaikka pihaakin varten on suunnitelmia.
Kyllä se kevät ja kesä sieltä keikuttelee. Olen harvinaisen toiveikkaalla mielellä tänä keväänä.

Viimeisiä jäitä.

Kesäportti jo paikoillaan.

Kevättunnelmissa

Kohta on jo takana hyvin keväinen viikonloppu. Eilen kuopsuttelin takapihalla talon seinustalla olevan kivikkokukkapenkin kuolleista varsista ja pahimmasta roskasta, askartelin varpusille paritalon (katsotaan kelpaako se kenellekään) ja muutenkin ulkoiltiin pariinkin otteeseen ihan kunnolla. Iltapäivällä keittiön mittari varjon puolella näytti +5C. Oli ihana istahtaa takaterassille aurinkoon ja seurailla kun tyttö puuhasteli jääpalojen kanssa.
Tänään tuuli pöllytti menneen kesän lehtiä hangella, maa tuoksui ja aurinkokin tervehti meitä vaikka nyt vetäytyikin pilvien taakse.

Yle luonto muistutteli että nyt alkaa olla ihan viimiset hetket puhdistaa linnunpöntöt, sillä tiaiset ovat jo soitimella. Kova liikenne on meilläkin käynyt ainakin etupihan tintinpöntössä. Ensin kävi sinitiainen kurkkimassa ja talitintti odotti jo jonossa vuoroaan.
Lisäksi olen aika varma että kuulin joutsenten huutoja ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Yhtään yksilöä ei kuitenkaan tullut näytille.

 Kevätsuunnitelmissa on että saisin parvekkeelle kevyen kasvihuoneen tomaateille. Tuntuu että ne ovat alkaneet kunnolla kypsyä vasta kun olen saanut ne syksyllä sisälle, joten ehkä paikka on aurinkoisuudestaan huolimatta liian tuulinen. Lisäksi lapselle pitäisi tehdä uusi hiekkalaatikko kun nykyinen jää ikävästi keinun alle jos ottaa kovemmat vauhdit.
Isoja kasvihankintoja en ajatellut tänä kesänä tehdä. Ihan petus kesäkukat. Krookuksia kyllä haluaisin edelleen saada, mutta tuntuu että ehkä myyrät tekevät työnsä kun täällä ei tunnu missään krookus kasvavan.

Kuvat viimeviikonlopulta

Talvi takana, kevät edessä

Kaunis kevätpäivä. Nythän voi jo sanoa niin kun on ensimmäinen kevätkuukausi alullaan. Lämpötila liikkuu nollan tienoilla, tintit laulavat, aurinko kurkkaa aina välillä harmaiden pilvien välistä ja märkä maa tuoksuu.

Se mitä olen harmitellut menneinä päivinä on se että tänä talvena oli aina vähän tilaisuuksia tehdä hyviä lumirakennelmia jotka olisivat kestäneet. Jos tuli nuoska niin se veti usei9n ihan vesikelille ja sulatti rakennelmat muutamassa päivässä. Tehtiin tytön kanssa kissa ja auto ja seuraavana päivänä kissa oli vain pieni lumikumpu ja autokin oli muuttunut varsin mtalaksi urheilumalliksi. Tällä viikolla korjailtiin vähän autoa, mutta eikös se ollut aika turhaa kun seuraavana päivänä satoi vettä. No olihan se rakentaminen hauskaa.

Korjattu auto

Toinen mitä olen pohtinut on yksi kevään tunnelmantuoja. Muistan lapsuudesta miten upeaa oli kun koko talven oli kävellyt lumisella pinnalla ja ensimmäinen sulaläiskä tuli esiin. Siihen piti mennä seisomaan ja tunnelmoimaan miten erilaiselta tuntui seisoa kovalla hiekkapohjalla verrattuna lumeen (joka sekin voi toki olla kovaa). En osaa selittää tätä eroa, mutta muistan että se oli suuri ja nostatti tunnelmaa melkein samoin kuin ensilumi. Nykyään harvemmin on useamman kuukauden lumisia jaksoja joiden jälkeen voisi tällaisesta pienestä asiasta iloita.

Tämä talvi oli mikä oli ja vaikka liukasta on riittänyt ja mäkeä ei ehditty laskea kuin muutama hassu kerta niin ei tämä missään tapauksessa ole ollut huonoimmasta päästä. Lumikengät ovat kyllä keränneet pölyä kun sopivan syviä hankia ei ole tullut että niissä olisi ollut mitään järkeä, mutta luistelemaan olen päässyt enemmän kuin vuosiin ja hiihtämäänkin kerran. Tyttö on saanut rakennella lumesta, kokea myös sukset ja luistimet sekä vähän laskea mäkeäkin. Onhan tässä ollut talvipuuhaa.

Nyt käännän katseen kevääseen ja jään osottamaan mitä se tuo tullessaan. Suunnittelin jo tomaateille kevyttä kasvihuonetta parvekkeelle että sato olisi parempi kuin menneinä vuosina ja kun perunamaassa on nyt kahtena vuonna ollut perunat niin voisi pitää välivuoden ja laittaa siihen vaikka kesäkurpitsaa (varsinkin kun viime kesänä monen perunan sisälle oli kaivautunut etana). Olisi kiva tehdä kimalaisille pesäkoloja kukkaruukuista tai vaikka puusta, kukkapenkistä pitää kaivaa kuollut köynnösruusu pois (talvi 2015-2016 vei sen) ja katsoa mitä tilalle laittaisi.

Kesä tulee olemaan erilainen siinäkin mielessä että ensi kesänä meillä on vain yksi koira. Eddie, vanhaherra joka ei oikein osaa asettua ja rauhoittua lapsiperheen keskellä muuttaa toivottavasti muutaman viikon päästä etelänaapuriin Narvaan, missä se saa viettää eläkepäivänsä yhden miehen koirana. Matkustaminen käy helpommaksi yhden koiran kanssa ja voikin olla että tulee reissattua enemmän mökeillä ja ehkä tämä sopuisampi tapaus pärjäisi jopa mukana Kymenlaakson reissuilla. Uskon että muutenkin koko perheen stressitaso laskee. Vaikka luopuminen onkin haikeaa ja Eddieä tullaan ikävöimään hurjasti niin silti odotan jopa hiukan innoissani vain yhden koiran tuomia mahdollisuuksia. Toinen koira pääsee paremmin mukaan perheen juttuihin ja sille ehditään ja pystytään antamaan sen kaipaamaa ja tarvitsemaa huomiota enemmän.

Kevään traileri

Pellot sulana ja sumua ilmassa.

No nythän se kevät oikein rysähti päälle. Tekee vaan mieli olla ulkona kun on niin kaunista, tuoksuu keväältä ja touhua riittäisi. Ennusteiden mukaan huominen kuitenkin palauttaa räntäsateineen minut takaisin maan pinnalle. Joka tapauksessa tänään on ollut +11C ja aurinkoista. Olen laittanut kukkapenkkejä kevätkuntoon, raivannut, haravoinut ja rakentanut lapselle todella ruman, mutta mieluisan leikkipaikan pihan perälle. Käveltyäkin on tullut viime päivinä enemmän kuin moneen kuukauteen. Tämä on varmaan nyt se kevään traileri joka näyttää mitä on tulossa, mutta vielä ei ole virallisen ensi-illan aika :)

Tässä vielä valokuvaseurantakuva kahden päivän takaa.
Tuli muuten valittua vähän huono kohde. Lehdetön puu metsään vasten on tietynlaisessa valaistuksessa aika haasteellinen kuvattava. Ja tuo kaunis sininen kompostitynnyri toimii katseenvengitsijana :P No tällä mennään kun alettiin. Pitäisi siellä ehkä jonkun ajan päästä näkyä taustalla kun valkovuokot alkaa kasvaa ja kukkia.

Joutsenista on kuultu ensimmäiset tööttäykset jo pari viikkoa sitten, mutta ensimmäiset näköhavainnot reilun viikon takaa. Nyt niitä näkee jo useita kertoja päivässä.

Käytiin viikonloppuna Janakkalan Suurisuolla. Sunnuntaina sinne vielä pääsi kun oli veden pitävät kengät, mutta paluumatkalla mies upposi jäiden läpi. Pitkospuiden päällä oli parhaimmillaan arviolta parikymmentä senttiä vettä ja pinnalla sohjoinen jää. Mutta pääsi vielä yli eikä edes oltu ainoat jotka oli liikkeellä. Nyt sinne ei varmasti ole mitään asiaa ilman sellaista kalastajien käyttämää haalaria minkä kanssa voi kahlata vaikka koskeen.
Enpä ole aikaisemmin täöhän vuodenaikaan suolla käynyt enkä oikein osannut odottaa moista vesimäärää, mutta kyllä se näin jälkeenpäin ajateltuna käy järkeen. Nyt vaan osotellaan että jäät sulaa ja vesi vähän laskee.

Suurisuon näkötornista. Vähän on puut kasvaneet eteen.

Tuosta yli vaan.

Kevät keikuttelee ja uusi valokuvaseuranta pyörähtää käyntiin.

Eilen oli aikamoinen päivä sään puolesta. +8C. Reipas, mutta lämmin tuuli kuljetteli lapsen leluja pitkin pihaa. Hakkasin jäätä rautalapiolla ja tuuli kuljetti lapsen muovisen hiekkalapion siihen alle. Onneksi ei mennyt ihan poikki, mutta lovi lapioon kyllä tuli.
Piha suli päivän aikana niin paljon että kaivoin iltapäivällä lapsen kolmipyörän varastosta ja käytiin pienellä kävelyllä. Lähtiessä paistoi aurinko, kävelyllä satoi vettä ja palatessa taas aurinko kurkki pilvien välistä. Tänä aamuna oli satanut lunta.
Kevät se keikkuen tulevi.

Tässä uusi valokuvaseurantakuva. Kohde on vaihtunut peltomaisemasta kotipihaan. Meidän pihavaahtera on pääosassa, mutta myös omenapuun oksat pääsevät varmasti moneen kuvaan ja taustalla näkyy kotimetsikkö.

Toteutan valokuvaseuraantaa nyt rennommalla otteella ja otan VÄHINTÄÄN yhden kuvan viikossa. Kuvauspäivä on su-ma, mutta saatan ottaa enemmänkin kuvia jos kevät etenee hurinalla ja tulee oltua kameran kanssa ulkona.

17.3.2016

Kävely 1 (kengät)

Plussaa 6,5C, aurinko paistaa ja lumet sulavat ihan silmissä. Linnut laulavat ja varis kantoi jo isoa risua nokassaan. Ilmeisesti pesän tekopuuhat mielessä. Minäkin sain linnunpöntöt puuhun viikonvaihteessa.

Viimeksi otinkin kävelemistä vähän puheeksi, mutta nyt omistan sille ihan oman postauksensa. Tai oikeastaan kaksi. Tarkoitukseni oli ensin kirjoittaa yleisesti kävelystä ja sivuta vähän kenkiä sekä askelmittaria, mutta kengistä tulikin niin paljon asiaa että kirjoitan askelmittarista myöhemmin erikseen.


Kävely on minulle omin liikunnan muoto. Olen todella huono pyöräilemään, ala-asteella tapettiin hiihtointo, en ole joukkupelaaja tai salilla rehkijä. Kävellessä ehtii katsella, kuunnella ja haistella ympäristöään ihan eritavalla (hyvässä ja pahassa).
Maalla asumisen hyvä puoli on se että ympäristö on kaunis ja siellä on kiva liikkua. Vapaata lääniä on viljelyajan ulkopuolella enemmän kuin riittävästi. Huonona puolena on se että jos täältä tahtoo päästä asioille on kyllä melkein oltava se oma auto. Täältä keskustaan on ihan inhimillinen kävelymatka, mutta jos pitäisi vielä jaksaa kävellä takaisinkin niin aika ja kunto kyllä loppuuvat kesken. Minulla on kuitenkin tavoitteena tämän vuoden aikana kävellä keskustaan asti. Ehkä mies voi hakea sieltä sitten autolla ;) Katsotaan miten käy.
Minä uskallan väittää että kaupungissa asuvilla kertyy yleisesti enemmän asekelia kuin minulla. Ja että jos asuisin kaupungissa niin minunkin askelmääräni olisivat suurempia. Välimatkat ovat sen verran lyhyitä että kävely on ihan varteenotettava vaihtoehto siirryttäessä paikasta toiseen. Autolla kulkeminen on ruuhkien ja risteyksien verkossa ja parkkipaikkapulassa sen verran työlästä että kävely varmasti houkuttelee aina sään sitä suosiessa.

Olen viikon aikana tehnyt useampia tunnin lenkkejä ja todella nopeasti kroppa on taas tottunut kulkemiseen. Lapsi selässä tuo 10 kiloa lisäpainoa ja estää turhan hötkyilyn. Ja hyvä niin. Jos kävelen ilman lisäpainoa jaksan kaahottaa paljon pidemmälle, mutta tytön kanssa väsähdän todella nopeasti ellen ota rauhallisesti. Rauhallisella tahdiolla ehtii ajatella paremmin ja nähdä enemmän. Juuri asioiden huomaaminen on yksi suuri syy miksi kävely voittaa kaikki nopeammat liikkumistavat.
Yksi todella tärkeä tekijä kävelymukavuudessa on kengät. En puhu nyt tutkimuksista, vaikka niistä olenkin tietoa imenyt, vaan ihan omasta kokemuksesta. Joku muu voi kokea nämä jutut toisin.
Minulla on ollut tällä viikolla käytössä kolmet eri kengät. Numeroa liian suuret kuomakopiot, omaan jalkaan sopivat jäykät vaelluskengät ja ne minulle rakkaimmat, Feelmaxit.

Kuoma-tyyppiset kengät ovat aina olleet suuri suosikkini talvikengissä. Pitkä varsi ja lämmin kenkä tekevät lumessa möyrimisestä ja kahlaamisesta helppoa ja mukavaa. Niillä tarkenee myös seistä töissä pihalla lapsia valvomassa. Kenkä sujahtaa nopeasti jalkaan ja sen saa helposti potkaistua pois. Niiden vika on kuitenkin se että ne lonksuvat jaloissa. Ainakin jos koko ei ole juuri oikea. Olen oikein asiakseni seurannut ja jos kenkäni on liian suuri niin kipristän varpailla pitääkseni kengän jalassa. Se rasittaa jalkaa ja tekee kävelystä aika epämiellyttävää. Toinen iso juttu on se että vähänkään pidemmän matkan kävelyssä löysä kenkä hankaa ja se kuluttaa sukkaa sekä jalkaa. Rakkoja en ole saanut enkä usko noilla kengillä saavanikaan, mutta hankauksesta jää kyllä tunne kantapäähän. Näille kengille on se oma paikkansa lapsen kanssa peuhatessa ja päiväkodin pihalla seistessä, mutta kävelykengiksi niistä ei oikein ole.

Tällainen kaveri yllätti lentämällä ihan pään yli kun oltiin koko perhe kävelyllä viikonloppuna.

Vaelluskengät ovat yhden villasukan kanssa tai jopa ilman ihan riittävän lämpöiset talvikävelyyn. Ne pitävät vettä ja ne saa sidottua hyvin jalkaan. Tykkään niistäkin, mutta niiden kanssa joudun kiinnittämään paljon huomiota kävelytekniikkaan. Olen huomannut että kävely on paljon miellyttävämpää kun muistaa rentouttaa varpaat eikä jysäytä kantapäätä maahan. Varmaan liian suurien kenkien takia minulla on todellakin paha tapa kipristää varpaita. Joudun usein ihan tietoisesti rentouttamaan niitä kesken kävelyn. Vaelluskengillä isompi ongelma on kuitenkin tuo kantapään iskeminen ja jalan painopiste astuessa. Jäykkä pohja saa minut helposti iskemään jalan maahan suuremmalla voimalla ja kävelemään paino enemmän jalan ulkosyrjällä.
Kun olin kävelyllä vaelluskengät jalassa olin ihan ihmeissäni miten jalat väsyivät jo ennen puoltaväliä, mutta kun rupesin kiinnittämään huomiota siihen miten astun muuttui kävely huomattavasti kevyemmäksi. Jalkaa ei tarvitse jäykälläkään kengällä hakata maata vasten. Ei se varmasti ole terveellistäkään. Näilläkin kengillä voi kävellä niin että paino siirtyy askeleen aikana kantapäältä kohti ukkovarvasta. Sillä tyylillä kävelystä tulee miellyttävää ja jaksan kävellä paljon pidempiä matkoja.
Vaikka kenkä ohjaa tietyn tyyppiseen kävelyyn niin minusta jäykkäkään kenkä ei estä kävelemästä myös hyvin. Vaikka ilman kenkää/taipuisalla kengällä varmasti kävelisi paremmin. Olen aika fanaattinen paljasjalkaisuuden kannattaja.

Hattu päähän!

Feelmaxin paljasjalkakengätkin ovat olleet jo käytössä. Ne eivät ole talvikengät, mutta kun vaihtaa merinosukan paksuun villasukkaan eikä jää seisoskelemaan niin niilläkin tarkenee lumessa. Ainakin nyt kun lämpötila on liikkunut nollassa ja siitä ylöspäin. Suurin vika näissä on tällä kelillä liukkaus. Tänään oli kylätie jo sula ja Feelmaxit olivat juuri oikea ratkaisu, mutta kotitie oli vielä jäinen. Kannankin mukanani liukuesteitä jos näillä keleillä valitsen paljasjalkakengät. Tuossa yhdistelmässä huono puoli on se että kenkä taipuu nastan mukaan ja nastat tuntee koko ajan jalan alla. Niillä ei oikein olekaan hyvä kävellä kovalla alustalla. Jäisellä ja sohjoisella lumella ne ovat suuri apu ja minua ei lyhytaikaisessa käytössä haittaa nastan tuntu. Mieluummin nastat kuin se että lennän takamukselleni. Ja mieluummin Feelmaxit jos on vara kengissä valita. Kesän paljasjalkaisuutta odotellessa.
Säät suosivat nyt ulkoilua ja ainakin täällä päin tiet alkavat olla ihan mukavassa kävelykunnossa. Siispä tossua toisen eteen ;)

Herätys talviunesta

Lämpötila on keikkunut jo pitkään nollan tuntumassa, mutta nyt keittiön mittari näyttää yli viittä plusastetta. Välillä on saatu aurinkoa, väliin räntää tai lunta ja pilvisiäkin päiviä on mahtunut joukkoon. Aamulla oli sumua, mutta nyt aurinko paistaa ohuen pilviverhon läpi.

Olen viime päivinä sunnannut energiaani kävelyn lisäämiseen. Olen oikein panostanut siihen että kartutan taas askelia mittariin. Syksyllä otin mittarin pois kun luvut olivat niin masentavia. No niinhän asiat ratkaistaan että lakaistaa ongelma piiloon eikä tehdä niille mitään. Mutta nyt taas tehdään. Kai se oli jonkinlainen talvihorros. Aika surkeita lukemia on mittariin nytkin kertynyt, mutta koko ajan lisääntyvässä määrin kuitenkin.

Viime torstaina oli se ratkaiseva päivä kun päätin että saa riittää nököttäminen. Kaivoin lumikengät kaapista ja jäin arpomaan otanko tytön mukaan pulkassa vai kantorepussa. Pulkka olisi vähemmän raskas kun sen kiinnittää koirien talutusvyöhön, mutta päädyin reppuun, koska halusin päästä kulkemaan myös ojien yli ja metsään.
Olihan sekin yhdenlainen miniseikkailu. Ensinnäkin lumikengät olivat melko turhat kun pellossa sänki pisti läpi hangen. Tunsin itseni aika tyhmäksi kenkineni, mutta kun nyt kerran oli lähdetty niin sitten mentiin. Metsän puolella lunta oli vielä vähemmän. Oli ihana huomata miten metsän sisälle päästyä äänimaailma muuttui. Pellolle kantoi autojen hurina ja kaikenlainen ihmisten aiheuttama taustahäly. Metsän sisältä näki kyllä miten autot menivät tiellä, mutta niiden ääni oli tuskin kuuluva. Hukkui tuulen ääniin lähes täysin. Autojen sijasta kuului lintujen sirpatusta ja oksilta putoilevan lumen humpsahduksia ja kahahduksia. Haahuilin siellä kuuntelemassa hiljaisuutta ja nuuskimassa ja silittelemässä puita. Puun pinta on aina ollut minulle jotenkin rauhoittava koskettaa. Lapsena jo tykkäsin kosketella kaarnaa. Aistien herättelyä ja mielen hoitoa yhdessä paketissa.
Paluureittiä valitessa piti tietysti mennä vaikeimman kautta. Metsän laidassa oli aika iso oja jonka yli minun oli itseppäisenä pakko päästä. Tietysti, koska vaihtoehtona olisi ollut kiertää pidempi tie sillan kautta, ja palata omia jälkiään kotiin tai ylittää toinen yhtä syvä, mutta vähän leveämpi oja. Paikoittain oja oli sula, mutta löysin kohdan missä se oli vähän kapeampi, yli jäätynyt ja siinä oli jotain puskaa. Puskia lumikengän alle taivuttamalla ja hyvin varovaisin askelin pääsin kuivana ojan yli. Lapsi nauraa räkätti selässä. Noiden kenkien ja selkäkyytiläisen kanssa jyrkkää penkkaa ylös kapuaminen oli myös ihan mielenkiintoinen operaatio. Tuli vähän sauvoja ikävä ja lapsella oli entistä hauskempaa kun ähisin ja puhisin kaikkia neljää raajaani käyttäen ja lumikengät lipsuen hitaasti, mutta melko varmasti ylöspäin.
Joka tapauksessa hikisenä ja ihan naattina lumikengät kainalossa tienviertä kotiin päin taapertaessa oli aika voittajatunnelmat. Sitä ei aina laiskuudessaan muista miten hyvä olo tulee kun haastaa kroppansa.

Tuon reissun jälkeen olen taas kävellyt joka päivä, paitsi tänään. Vielähän tässä on aikaa lähteä. Tosin pukeutuminen noihin lämpötiloihin voi olla jo vähän haastavaa. Minulle tuottaa aina hankaluuksia nämä vuodenaikojen vaihdokset. Esillä on tällä hetkellä vaan talvitamineita ja ne myös pitävät parhaiten vettä ja kosteutta. Niissä tulee kuitenkin ihan varmasti auttamattomasti hiki. Mutta toisaalta lumi hohkaa kylmää. Kuomakopiotkin pitää varmaan vaihtaa vaelluskenkiin, jotka pitävät vettä ja ehkä toppatakin vaihtaminen sarkatakkiin olisi hyvä idea.
Odotan jo todella malttamattomana sitä kun saan ottaa käyttöön paljasjalkakenkäni. Kaipaan sitä keveyttä ja vapautta jonka niiden avulla saa kävelyyn. Oikeastaan voisin iltapäivällä ottaakin ne testikäyttöön. Katsoa miten ne villasukan kanssa menevät lumessa jos pysyy liikkeessä. Voivat kyllä olla auttamattoman liukkaat, mutta eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Mitkään talvikengät nuo eivät kyllä ole, mutta sittenpähän tietää.

Talvi kauneimmillaan, mutta kevättä jo ilmassa.

Helmikuun loppu ja maaliskuun alku ovat olleet nyt sitä mitä kevättalvelta odotan. Kauniita päiviä, pikkupakkasta joka auringossa on varmasti plussan puolella, kevyitä tuulia ja silmiä kirvelevää kirkkautta hangen toistaessa auringon valoa. Kun sopivana päivänä oikeaan aikaan on liikenteessä niin tuntee jo tuulessa keväisen tuoksun. En osaa eritellä mikä siinä tuoksuu, mutta on helppoa hengittää ja ilma on selkeästi kosteampi ja jotenkin lempeämpi. Tosin meidän pihassa tuoksuun sekoittuu komposti, joka innostui pöyhinnästä niin että tohottaa nyt täyttä päätä. Ei toimiva komposti niin pahalta haise, mutta ei se minusta kaikista hehkeimpiäkään tuoksuja ole.
Pulkkamäki on parhaimmillaan, linnut laulavat innoissaan ja tänään talitintitkin lauloivat "titityy", yleisemmän "tityy" sijasta. Syksyn ja talven pimeydestä ei ole enää tietoakaan. Pilvisetkään päivät eivät ole synkkiä ja harmaita. Ajatukset alkavat askaroida jo keväässä, kasvimaassa, kompostissa ja kukkapenkissä. Halu elvyttää pimeimpään aikaa katkenneet kävelylenkit on voimakas ja innostuin tässä eräänä päivänä ajatuksesta hankkia ensimmäistä kertaa vuosiin polkupyörä ja ruveta kulkemaan sillä jos on keskustaan asiaa. Tätä jarruttaa kuitenkin se että pyörät ovat varsin hintavia ja aikaisemmat yritykset pyöräilystä ovat lähinnä hengenahdistus ja tuska. Ei ehkä tässä kohtaa elämää. Mutta katsotaan vaikka vuoden tai kahden päästä miltä tuntuu.

Se mihin pitäisi oikeasti saada nyt panostettua on linnunpöntöt. Otimme vanhat pöntöt alas ja heitimme suosiolla roskiin kun niiden siivoaminen on joka kerta taistelua. Pöntöt aukesivat liu'uttamalla uraa pitkin pohja pois ja joka vuosi pohja on ollut niin turvoksissa että saa käyttää aikaa, voimaa ja kärsivällisyyttä eikä silti ole takeita onnistumisesta. Lisäksi parista pöntöstä oli katto jo halki ja paikattu. Tekisi mieli rakentaa pöntöt itse, mutta en tiedä riittääkö aika ja kärsivällisyys taaperon kanssa. Siksi luultavasti päädytään kaikesta huolimatta tilaamaan pöntöt jostakin tai ostamaan valmiit.

Tässä kuussa käynnistyy/käynnistyi Miljoona linnunpönttöä -kampanja. En ole ihan perillä siitä kuka kampanjan aloitti, mutta tarkoituksena olisi lisätä pesimäpaikkoja linnuille sekä tehdä kuntakohtaista kartoitusta ripustetuista pöntöistä. Mukana kampanjassa ainakin seuraavat tahot (lainattu suoraan hankkeen sivuilta) Metsähallitus, BirdLife Suomi, WWF Suomi,Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, Suomen ympäristökeskus SYKE, Suomen Partiolaiset, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus
Ajattelin tutustua juttuun vähän tarkemmin ja melko varmastu osallistuakin. Tiedä vaikka innostuisin mainostamaan kylälläkin asiaa.
Vaikka nykyään on kaikenmoista kampanjaa, projektia ja teemapäivää jatkuvalla syötöllä ja moni niistä tuntuu täysin turhalta niin onhan jokaisella omat kannattajansa ja on se hyvä muistutella ihmisiä asioista. Yhdessä tekeminen ja eräänlainen talkoohenki netin yli tuntuu olevan varsin suosittua nykyään.

Kyselyä pystyyn

Tuulista, lumi- ja räntäsadetta ja iltapäivästä asteen verran plussa. Todella kalsa ja kostea sää. Ikävä ulkoiluilma. Ehkä siksi askeltavoitteet näyttävät tänään saavuttamattoman etäisiltä.

Mustaherukan oksa.

Lumi maassa tänä aamuna.

Eilisestä väittämän avauksesta innostuneena tekaisin tänään pienen kyselyn siitä miten ihmiset noin yleensä suhtautuvat säähän tai siihen jos säästä valitetaan. Olen elänyt siinä perusolettamuksessa että pääosin ihmiset pitävät lämpimästä ja aurinkoisesta, mutta vuosien myötä on tuttavapiiristä paljastunut yllättävän monia jotka nauttivat enemmän viileästä tai jopa sateisen harmaasta säästä. Haluan siis vähän kartoittaa millainen on mielipidejakauma ja onko esim. maalaisten tai kaupunkilaisten ulkoilutottumuksissa eroja. Lähtevätkö jommatkummat herkemmin ulkoilemaan. Äkkiseltään luulisi että maalla tulee enemmän liikuntaa ja ulkoilua, mutta maalla asuvana huomaan että kun kaikki matkat kauppaan tai kavereille tai minne tahansa on kuljettava autolla niin tällaisesta siirtymisestä ei tulekaan ulkoilua. Ulkoilu tulee joko oman pihan hoidosta tai sitten pitää lähteä ihan asiakseen lenkille. Eli voisivatko kaupunkilaiset ulkoillakin maalaisia enemmän?
Poraudun myös siihen ikuiseen kysymykseen että onko sää koskaan huono ja saako säästä valittaa. Käy siis kertomassa mielipiteesi! Linkki kyselyyn on tässä http://goo.gl/forms/wbDEdrEh6r
Palaan aiheeseen kunhan olen saanut kerätyksi edes jonkimoisen läjän vastauksia että niistä pystyisi jotakin päättelemään.

Kevään ensimmäiset tulokkaat. Oletan että ovat sinililjoja, mutta katsotaan.

2. väittämän purku

Pari plusastetta. Aamulla satoi lunta. Kylmää, synkkää ja harmaata. Sen kunniaksi lopultakin väittämän purku. Ei se olekaan kuin kuukauden myöhässä siitä mitä lupasin.

2. Väittämä: Ulkoilu ei ole säästä kiinni vaan varusteista

Rakas karvareuhkani talvella 2011
(Muistaakseni jotain -25C kun kuvailtiin)

Ajatuksena hieno ja ihanteellinen. Ja periaatteessa myös ihan paikkansapitävä. Ainakin näin kylmissä oloissa. Ja miksi ei tietty lämpimissäkin. Väljä vaate voi hyvin viilentää oloa. Vaalea vaate blokkaa lämpösäteilyä ulospäin, mutta se tekee sitä myös ihmisen kehon tuottamalle lämmölle. Eli lämpö ei liiku kumpaankaan suuntaan vaatteen läpi. Tumma vaate taas imee lämpöä molemmista suunnista. Eli hyvin väljä tumma vaate on itseasiassa viileämpi kuin vaalea. En kyllä muista mistä tämän väitteen kuulin tai luin, mutta näin olen antanut itselleni kertoa ja kyllä se ihan järkevältä kuulostaa. No joo, sivuraiteille eksyin minä nyt.

Jos on kylmä niin vaatetta voi aina lisätä. Jos tuulee voi hankkia tuulenpitävää ja jos sataa voi hankkia vedenpitävää. Mutta sitten herää se kysymys miten paljon pystyy ja haluaa panostaa. Minulla on aika hyvä talvivaatearsenaali jo ihan päiväkotityön puolesta. Pitää olla lämmintä päällä. Mutta haluaako joku sisätiloissa työskentelevä ihminen joka ei harrasta ulkolajeja välttämättä panostaa satoja euroja ulkoiluvaatteisiin? Veikkaan että ei.

Minä tykkään ulkoilla ja uskon hyvin vakaasti siihen että ulkoilu on hyväksi kaikille ja sisällä nököttäminen laiskistaa. Siitä huolimatta minun on huonolla säällä aika vaikea saada raahattua persukseni pihalle. Tai ei se ehkä ole vaikeaa, mutta se on epämukavaa. On kylmää ja kosteaa ja ikävää ja mar mar mar. Ja tarvitseeko sitä joka säällä haluta ulos? Minä piristyn ja virkistyn ja tuuletun pihalla ja kuten olen moneen kertaan toitottanut, tulee tunkkainen ja nyhjyinen olo jos ei pääse yhtään ulos. Mutta silti joskus on kiva käydä pihalla vaan 15-30 min ja loppupäivä nyhjöttää sisällä. Aina ei vaan viitsi ja jaksa.

Minun ulkovaatearsenaalini heikko kohta on tuuli. Minulla on hyviä toppavaatteita ja kerronpukeutumalla myös syys- ja kevätvarustetta. Ulkoiluun minulta löytyy aina sopivat jalkineet (juhlatilaisuuksiin taas ei millään). Tuulisella säällä minulla on kuitenkin pukeutumisvaikeuksia. Varsinkin jos muuten on lämmintä, mutta tuulee kylmästi. Kun paahdan tuolla vaunujen kanssa menemään niin pitäisi olla kohtuu kevyttä, mutta tuulen pitävää vaatetta. Minulla on nimenomaan sellaista pakkasen ja ulkona seisoskelun tai hangessa möyrimisen kestävää vaatetta, mutta lenkillä ne ovat ihan liian lämpimiä. Korvaläpät pelastavat korvat pahimmalta (silloin kun eivät ole hukassa). Enkä tiedä olisinko juuri nyt valmis hankkimaan uutta talvivaatetta. taloudellisesti en taida, mutta noin muutenkaan. Kun on kaappi täynnä niin tuntuisi hölmöltä ostaa uutta.

Eli lopullinen päätelmä ja testailun tulos on että teoriassa ulkoilu on ihan ääriolosuhteita lukuunottamatta (esim. myrskytuuli tai ukonilma) varustelukysymys, mutta käytännössä aina ei vaan ole kiva olla ulkona.

Tässä vielä muutamia ajatuksia joita olen tässä kulumeiden kuukausien aikana aiheesta kirjoitellut.

13.1.
Heti alkoi tosi hyvin tämän väittämän testaaminen... Heti aamusta tuuli puhalti lunta jokasuuntaan yhtäaikaa. Miesoli aamulla laittanut koirat tarhaan ja siellä ne kurkistelivat varovasti kopista miten myllersi.
Kävin armahtamassa raukat, mutta lasta en uskaltanut viedä pihalle nukkumaan enkä sitten itsekään päässyt pihalle ennen iltaa.

16.1.
 +0,5C. Kerrankin varustus osui nappiin pientä pihapuuhailua ajatellen. Kulahtaneet kevyttoppahousut, jalkaan kuomat (nopeat vetää) ohuiden sukkien päälle. Kaulaan ohut putkihuivi ja päähän pipo. Toppatakin alle vain T-paita.

18.1.
Liukasta. Peilijäällä eivät meinaa nastatkaan pitää, mutta aina voi yrittää astua lumisiin paikkoihin. Tänään hyvä ulkoilu oli varusteista kiinni.

27.1.
Näin kirjoitin tämänpäiväiseen päivitykseeni

Lämpötila on -1C ja aamulla näytti satavan jotain veden tapaista, mutta nyt tulee lunta.
Sellainen sää missä on hyvä tehdä kevyt lompostelukävely jonnekin, mutta mikä tahansa ulkoliikunta saa hien nousemaan pintaan.
Tai no... Vika lienee varusteissa.

9.2.
Jos pipolla ja hupulla voikin suojautua tuulelta niin tarpeeksi kova puhuri vaikeuttaa hengittämistä ja aiheuttaa tukehtumisen tunteen. Ei kiva. Happipullolla ja maskillako pitäisi varustautua? Onko se ihan todella varustelukysymys? Kai se pohjimmiltaan on, mutta tässä menee jo minullakin raja. Kun tuulee tarpeeksi niin ulkona ei ole kivaa vaikka olisi mitä päällä. Sitäpaitsi voi saada jonkun lentävän objektin päähänsä.

Etelä-Karjalassa

Huh että on taukoa pidellyt. Josko sitä uusin voimin taas puskisi blogia eteenpäin. Kuten kerroinkin niin aiheideoita on vaikka millä mitalla, mutta tuntuu että aikaa ei vaan ole naputella.

Tänään on todella kauniin näköinen kevätpäivä. Koululaiset keräävät pajunoksia (herranen aika, joko nyt on pääsiäinen ovella!?) ja aurinko paistaa poutapilviseltä taivaalta. Parisen pakkasastetta näytti mittari kun lähdettiin lapsen ja koirien kanssa reippaana tallustamaan.
Se reippaus kuitenkin karisi aika pikaisesti kun tultiin tielle ja tuuli iski päin kasvoja. Se siitä pitkästä lenkistä. Tuuli oli kuin Pakkasukon pieru. Liekö päättänyt pyllistää vielä viimeisiä kertoja yli Suomen. Ihan vaan muistutuksena siitä että vaikka kesä on tulossa niin hänen jalkojensa juuressa täällä asutaan.
No, ei anneta sen liiaksi lannistaa. Tuuli kuuluu kevääseen, mutta taitaa jäädä tänään pitkät lenkit tekemättä. Jos sitä iltapäivästä vaikka innostuisi typykän kanssa pihaleikkeihin kun nyt kuitenkaan ei sada.

Oltiin viikko sitten viikonloppuna tytön kanssa minun vanhempieni luona Etelä-Karjalassa. Sieltä tämän postauksen kuvatkin on otettu. Minut yllätti se miten paljon pidemmällä kevät on täällä. Tietysti tiedän että siellä on yleensä enemmän lunta ja jäätä, mutta en silti osannut yhtään varautua. Minulla oli vaelluskengät, jotka sopivat märälle, mutta eivät jäälle ja tuulipuvun housut joita pitkään arvoin kun tiesin että on viilenemässä, mutta toppahousut vievät niin paljon tilaa. Pienten jäänhakkaustoimenpiteiden jälkeen kuitenikin pääsi aika hyvin kulkemaan yli pihan ja äiti lainasi toppahousuja sen yhden kerran kun niitä tarvittiin. Ihanat hankikannos oli, mitä täällä en ole vielä kertaakaan kunnolla kokenut ja veljen koiran kanssa tallattiin yhtenä päivänä kaksistaan pitkin metsiä. Jäällekin uskaltautui kun ei mennyt kovin pitkälle. Jotkut urheat pilkkimiehet siellä kyllä olivat kyykkysellään.

Vaikka ei varsinaisesti ulkoiluun liitykään niin veljeni vei minut sunnuntaina Lappeenrantaan kokeilemaan seinäkiipeilyä. https://vimeo.com/108120194
Oli kyllä ihan minun juttuni. Lapsena jo haaveilin että tontilla olisi kunnollinen kiipeilypuu. Ala-asteen pihassa oli pari puuta joihin oli tosi hyvä kiivetä ja vaikka se oli kiellettyä niin siellähän sitä oltiin melkein jokainen välitunti. Kotipihassa oli suuria kiviä joilla veljen kanssa kiipeiltiin ja hypittiin lapsena. Nyt sain uudestaan kauan kadoksissa olleen kiipeilykärpäsen pureman ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Hämeenlinnaan katsastamaan millainen on paikallinen kiipeilypaikka. Lappeenrannassa tykkäsin kun oli sopivan pieni ja viihtyisä halli missä palvelu oli ihan tosi ystävällistä. Minä aina pelkään että minua katsotaan vähän nenänvartta pitkin kun menen uusiin juttuihin. Oli kiva kokemus ja voin kyllä suositella kokeilemaan jos ei ole mitään hyvää syytä olla kokeilematta. Lievä korkeanpaikankammo ei ole tässä tapauksessa hyvä syy, sillä boulderoinnissa mennään ilman valjaita, omaan tahtiin ja omien kykyjen mukaan juuri niin ylös kun itse uskaltaa ja tahtoo. Ja avasi muuten tehokkaasti jumisen kropan. Varmaan melkein kaikki lihakset käytössä kun tuolla seinällä roikkui. Nyt vaan pitäisi vielä saada pidettyä päänsä ja käysyä säännöllisesti niin saisin jättää hyvästit jumiselle kropalleni ja minulla olisi lopulta ihan oikea ja järkevä harrastus!

Lenkkiseuraa

Jää näyttää ihan vedeltä

Joku oli syönyt ravun.

Lintuja

Samanlainen aurinkoinen sää jatkuu edelleen. Myökin kaikista uhkailuista huolimatta Foreca ainakin näyttää 10 päivän ennusteessaan että kauniit säät jatkuisivat täällä Janakkalassa. Torstaina olisi vähän pilvisempää ja yksi lumihiutale, mutta muuten aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa. No se ehtii vieä muuttua moneen kertaan.

Tintti lauloi sydämensäkyllyydestä.

Tähän talouteen on taas hiipimässä flunssa. Pienellä oli yöllä lämpöä ja tänään on räkäinen. Myös suuremmat osapuolet tuntevat lieviä flunssan oireita. Ei nyt kiitos. Haluan ottaa kaiken irti kauniista säästä!

Eilen näin ensimmäistä kertaa täällä korppeja. Olin iloisesti yllättynyt, sillä pidän korpeista. Älykkäitä ja komeita lintuja. Kaksi yksilöä lensi yli pihan raakottaen.

Pienestä flunsaisuudesta huolimatta pakkasin tytön lämpöisesti vaunuihin ja lähdin lampsimaan. Paitsi että oma pää kaipasi ulkoilua tyttö nukkuu paremmin vaunuissa. Niissä saa päätyäkin nostettua helposti ylemmäs.

Tuskin raitis ilma pahaa tekee kunhan pitää lapsen lämpöisenä.
Kamera kulki taas matkassa mukana ja napsin kuvia tinteistä jotka sirpattivat kuusikossa kuin viimeistä päivää. Ihana lintujen liverrys ja kilpalaulanta. Muita bongattuja lajeja oli käpytikka, kaksi varista, kaksi joutsenta, pari harakkaa (tai sama useampaan kertaan) ja joukko tunnistamattomia pikkulintuja. Kameraan kertyi tuolla reilun tunnin reissulla tasan 80 kuvaa. Eipä olisi ennenvanhaan näin huolettomasti uskallettu räpsiä. Tuohon kuvamäärään olisi jo tarvittu aika monta rullaa filmiä.
Sen opin kantapään kautta että aina kuvatessa pitää ottaa aurinkolasit pois päästä. Muuten on valotus poikkeuksetta pielessä. Sekä sen minkä olen joskus aikaisemmin jo huomannut että vaikka automaattiasetuksilla on helpompi kuvata niin jos kohde odottaa aloillaan niin kannattaa käyttää vähän aikaa ja vaivaa ja säätää manuaalilla. Ainakin tuossa valossa manuaali antoi PALJON parempia kuvia.

Ehdin saada vain tämän yhden kuvan.

Joutsenista en ehtinyt saada kovin hyvää kuvaa.

Se joku ihmeellinen veto sähkölinjojen kuvaamiseen.