Vähän vihreää

Viimeksi yllätyin keväästä ja lämmöstä. Sen jälkeen kevät onkin näöyttänyt taas todelliset karvansa. On ollut kylmää pohjoista tuulta, on tullut lumipyryjä ja kaatosadetta. Silti tuntuu että kevät etenee. Nyt kun katsoo ulos ikkunasta niin näyttää harmaalta ja synkältä. Kaikkea muuta kuin houkuttelevalta. Silti tiedän että siellä tuoksuu kevät. Ollaan kannettu kalusteita ja tavaroita talviteloilta kesäpaikoilleen. Lumikolat ja lapiot vielä nojailevat terassin pieleen, mutta kohta nekin saavat siirtyä varaston puolelle.
Rairuoho kasvaa ikkunalla ja toin tänään koivun ja mustaherukan oksia sisälle maljakkoon, että saadaan pieni pala kevättä sisällekin.

Kohta askarrellaan tytön kanssa virpomaoksia ja pitäisi suunnitella vähän metsänsiivoustalkoitakin.
Meillä on muodostunut viime vuosina tavaksi panostaa jokatoinen vuosi pihaan ja jokatoinen vuosi metsikköön. Nyt on metsikön vuoro vaikka pihaakin varten on suunnitelmia.
Kyllä se kevät ja kesä sieltä keikuttelee. Olen harvinaisen toiveikkaalla mielellä tänä keväänä.

Viimeisiä jäitä.

Kesäportti jo paikoillaan.

Kevättunnelmissa

Kohta on jo takana hyvin keväinen viikonloppu. Eilen kuopsuttelin takapihalla talon seinustalla olevan kivikkokukkapenkin kuolleista varsista ja pahimmasta roskasta, askartelin varpusille paritalon (katsotaan kelpaako se kenellekään) ja muutenkin ulkoiltiin pariinkin otteeseen ihan kunnolla. Iltapäivällä keittiön mittari varjon puolella näytti +5C. Oli ihana istahtaa takaterassille aurinkoon ja seurailla kun tyttö puuhasteli jääpalojen kanssa.
Tänään tuuli pöllytti menneen kesän lehtiä hangella, maa tuoksui ja aurinkokin tervehti meitä vaikka nyt vetäytyikin pilvien taakse.

Yle luonto muistutteli että nyt alkaa olla ihan viimiset hetket puhdistaa linnunpöntöt, sillä tiaiset ovat jo soitimella. Kova liikenne on meilläkin käynyt ainakin etupihan tintinpöntössä. Ensin kävi sinitiainen kurkkimassa ja talitintti odotti jo jonossa vuoroaan.
Lisäksi olen aika varma että kuulin joutsenten huutoja ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Yhtään yksilöä ei kuitenkaan tullut näytille.

 Kevätsuunnitelmissa on että saisin parvekkeelle kevyen kasvihuoneen tomaateille. Tuntuu että ne ovat alkaneet kunnolla kypsyä vasta kun olen saanut ne syksyllä sisälle, joten ehkä paikka on aurinkoisuudestaan huolimatta liian tuulinen. Lisäksi lapselle pitäisi tehdä uusi hiekkalaatikko kun nykyinen jää ikävästi keinun alle jos ottaa kovemmat vauhdit.
Isoja kasvihankintoja en ajatellut tänä kesänä tehdä. Ihan petus kesäkukat. Krookuksia kyllä haluaisin edelleen saada, mutta tuntuu että ehkä myyrät tekevät työnsä kun täällä ei tunnu missään krookus kasvavan.

Kuvat viimeviikonlopulta

Talviulkoilua

Olipas ihana päivä. +4C ja aurinko paistoi. Töiden puitteissa minut heivattiin suksille ensimmäistä kertaa vuosiin ja ihan yllätyin miten kiva on mennä rauhallista tahtia lasten perässä, kuunnella kun talitintti sanoo ti ti tyy ti tyy ti tyy ja haistella sulavasta lumesta kostean ilman keväistä tuoksua (HELMIKUUSSA!). Voisin melkein uskaltaa sanoa että ala-asteen liikuntatunneilta saatu hiihtoinho alkaa ehkä pikkuhiljaa todella rapista pois ja alan ymmärtää tuon lajin viehätyksen.

Viikko sitten oli ihan toisenlainen keli. Pakkasta oli parikymmentä astetta ja kun viikolla oli kaksi vapaapäivää niin toisena niistä päätin lähteä kamera kaulassa koluamaan omaa tonttia lapsen kanssa. Kummasti tämäkin talvi vaan on hurahtanut töitä tehdessä enkä ole ehtinyt ihastelemaan kaunista vuodenaikaa vaikka joka päivä ulkoilen töissäkin.

Lapasia ja kumppareita

Ilmat viilenee. Lämpötilat ovat monena päivänä olleet aamusta siellä +10C kieppeillä ja päivälläkin nousseet vain +15-16C. Tällä hetkellä on +13C.
Mukavan poutainen viikko takana. Haravointia on riittänyt.
Hirvikärpäsiä on niin tiheään että jopa mieän pikkumetsiköstä niitä ropisee niskaan. Tämä on varsin ikävää siksikin että nyt, kuten joka syksy minulle tulee hirmuinen hinku päästä metsään. Nyt kun lapsikin jaksaa jo kävellä ihan mukavasti voisi olla hauska käydä Suurisuolla, Laurinmäellä ja muutenkin kulkea metsissä, mutta hirvikärpästen takia ei viitsi lähteä.

 Ensimmäisiä kertoja on pitänyt aamukävelylle pukea lapaset käteen. lapsi on ihan innoissaan lapasista. ja pakko myöntää että niin olen minäkin sormikkaistani. Ostin itselleni merinovillasormikkaat ja ihan asiaa ajattelematta ovat samaa vriä kuin uudet saappaani. Vanhoista saappaista piti joitain vuosia sitten leikata varret poikki kun sääret eivät enää mahtuneet saappaaseen. Haisaappaisiin sääret mahtuvat, mutta olen ehkä liiaksikin tottunut paljasjalkailuun kun jopa näissä tuntuu olevan niin paljon korkoa että pitää opetella ihan uudestaan kävelemään.

 Lapsellekin pitää ostaa uudet saappaat. Hunterit jälleen, vaikka on kallismerkki. En halua vieläkään ostaa hänelle jäykkäpohjaisia jalkineita (huopikkaita lukuunottamatta).

Jo syyskuu

Syyskuu. Syksy. +17C. Monena päivänä ollut tätäkin lämpöisempää. Viimeksi tänään luin että meteorologien mielestä ei vielä ole syksy. Terminen syksy alkaa vasta kun vuorokauden keskilämpötila tipahtaa alle +10C. Minulle syksyn määritelmä on kyllä vähän toisenlainen.

Syksyn tuntee tuoksuista, lämpimänäkin päivänä tuntuvasta viileästä pohjavireestä ja pelloilla touhuoavista puimureista ja traktoreista. Sen näkee kellastuvista, rusehtuvista ja punertuvista puista, siitä kun ei enää jaksa laittaa kukkapenkkejä ja pihakalusteet keräävät kaikenlaista roskaa kun niitä ei tule käytettyä yhtä ahkerasti kuin kesällä. Siitä kun pitää kaivaa villapaita päälle ja aamulla kuudelta on vielä hämärää ja illalla nukkumaan mennessä oikeasti pimeää. Sitä on minusta syksy ja se on täällä. Mutta ihanaa kun on lämmin syksy.

Haravoimista on jo riittänyt, mutta onneksi on apulainen.

Ollaan päästy vielä syyskuun puolella syömään terassille, vaikka takit
pitikin pitää päällä että tarkeni.

Keväällä ei vielä ollut toivoakaan yltää, mutta nyt on vähän treenailtu potkupyöräilyä.
Pois alta koirat!

Tänä syksynä en ota valokuvaseurantaa. Toivottavasti se pääsee kuvioihin taas keväällä. Nyt tuntuu kuitenkin että niin paljon asioita on auki ja minulla valtava stressi kaikesta ettei energiaa riitä blogille samalla tavalla kuin joskus. En halua blogista stressin aihetta, vaan haluan pitää tätä hyvillä mielin. Päivityksiä tulee kun tulee, mutta niitä varmasti tulee. Haaveilen vielä yhdestä päivävaelluksesta jonnekin tänä syksynä. Jos ei muualle niin mentäisiin nyt EDES sinne takametsikön laavulle ja kokattaisiin avotulella. Onhan tässä lähellä Evo sekä Iso Melkutin ja vaikka Mallinkaisten järvi. Tuonne viimeisen rannalle olen tänä syksynä varmasti menossa, mutta en osaa sanoa ehditäänkö kierrellä luonnossa. Toivottavasti. Sinne en kuitenkaan lähde perheen kanssa ja tahtoisin nimenomaan käydä päiväretken perheen parissa. Nyt kun pikkuneitikin kävelee jo ainakin kilometrin matkoja verkkaiseen, mutta varmasti niin olisi ihana lähteä jonnekin helppokulkuiselle reitille. Toki Wompat mukaan kun väsy jossain kohtaa iskee.
Nyt kuitenkin parantelen kotona flunssaa ja odottelen tietoa siitä saisinko osa-aikaisia töitä jostain.

Laavuyö

Eilen oli aika kaunis päivä ja lupailtiin että tänä aamunakaan ei pitäisi sataa. Päätettiin siis viimeinkin toteuttaa jo pari vuotta suunnitelmissa ollut yö omalla laavulla.
Se on siitä mukavaa retkeilyä että kaikki tarvittava on helposti saavutettavissa eikä tuota suuria vaikeuksia tuoda vähän luksusta retkeilyyn kunnon patjoilla ja untuvapeitoilla. Yksi iso bonus oli päästä tarvittaessa juoksemaan ihan sisävessaan. Sen verran matkaa että yöpissit hoitaa mieluummin puskassa, mutta illalla tai isomman hädän tullen vessa on kumminkin saavutettavissa.

Lapsi nukkui omassa retkisängyssään (Deryan Peuter Luxe), jonka saa suljettua niin ettei sänkyyn pääse ötökät kiusaamaan. Ostettiin tuo sänky muistaakseni noin vuosi sitten kun vanhasta sängystä hajosi mekanismi. Olisi se ollut vielä ihan käyttökuntoinen, vaikkakin vähän kallellaa, mutta haluttiin muutenkin ostaa kevyt ja helppo matkasänky ja sitä tuo oikeasti on. Plussana vielä tuo ulkona nukkumisen mahdollisuus.
Lähiömutsilta löysin vinkin että lapsi voi nukkua talvihaalarissaan. Hän on tosin ilmeisesti käyttänyt sitä pienempien lasten kanssa, mutta meidän neiti ei suostu nukkumaan makuupussissa, joten otyettiin tämä keino testiin. Hyvin meni yö eikä lapsi ollut yhtään vilpoinen. Pikemminkin ehkä jopa liian lämmin. Kun yöllä oli villasukka lähtenyt jalasta (ties miten kauan aikaa ennen kuin huomasin) niin jalka oli ihan kuuma.

Ennen yöpymistä rakennettiin laavuun vielä vähän matkaa seiniä sivulle. Helpottaa laavun käyttöä ja suojaa ehkä hiukan tuulelta ja sateelta. Ne pitäisi vielä öljytä sään kestävämmiksi.

Minä puolestani otin käyttöön taitettavan patjan, ohuen makuupussin ja untuvapeiton. Makuupussi oli lähinnä jos peitto lähtee päältä sekä lakanan korvikkeena.
Mies nukkui riippumatossa hyttyssuojan ja laavukankaan kanssa.
Minkäänlaisia hyttyssuojia ei kuitenkaan olisi tarvittu, sillä yhtään inisevää ei bongattu koko illan tai yön aikana. Oli siis minulta oikea päätös jättää virittelemättä hankala hyttysverkko laavuun. Suunnitelmissa olisi kumminkin toteuttaa jonkunlainen kattoon kiinnitettävä hyttysverkkosysteemi tuonne laavulle.

Laavuyöhön kuului iltapala laavulla. Tietysti on mukavampi myös viettää laavulla hetki aikaa ennen kuin painuu pehkuihin. Ruokalistalla oli muurikkalettuja vadelmilla täydennetyn mansikkasoseen kanssa. Vesi tuotiin kannettavassa ämpärissä ja siitä saatiin niin juomavesi kuin hampaidenpesuvesikin. Tarvittaessa se olisi toiminut myös sammutusvetenä jos tuli olisi päässyt hyppäämään padastaan pois.
Viriteltiin iltasella vielä minun sadeviittani laavun pellonpuoleiseen päähän sadesuojaksi, sillä yöksi oli luvattu jonkun verran sadetta.

Valittiin varmasti oikea yö tälle retkelle. Ilta oli mitä kaunein. Aurinko paistoi ja lämmitti. Kun alettiin kantaa tavaraa laavulle oli varjossa +17C. Kun pellon reunasta kaadettiin talvella puskaa ja puuta pois (ei meidän toimesta) niin nyt ilta-aurinko pääsee juuri sopivasti paistamaan laavulle. Siinä oli mukava paistella lettuja miehen vasta rasvaamalla muurikalla. Yhtään ei yrittänytkään tarttua kiinni. Tyttö oli saanut laittaa suolan taikinaan ja täytyy sanoa että oli ehkä parhaiten suolatut letut mitä olen ikinä syönyt. Usein letuissa on minun makuuni liikaa suolaa, mutta kun itse suolaan niin laitan aina varovaisuuttani liian vähän.
Lettujen jälkeen pestiin hampaat ja laitoin tytön nukkumaan. Vaikka neiti kävikin ylikierroksilla niin sammui silti kuin saunalyhty kun lakkasin kiinnittämästä pyörimiseen ja pelleilyyn huomiota. Saatiin juoda miehen kanssa iltateet termarista katsellen kun ilta hämärtyi. Auringon laskettua ilma alkoi nopeasti viiletä ja se houkuttelikin kaivautumaan kohtalaisen aikaisin lämpimään peiton alle.
Oli hienoa maata untuvapeitto nenää myöten vedettynä ja katsella kun tuli valaisi lähimpiä puunrunkoja. Oikein tunnelmallista.

Ainut miinus oli se että koirat hermoilivat alkuyöstä jokaista rapsahdusta. Pellon laidassa liikkui joku eläin ja sitä piti murista ja haukkua, mutta onneksi mokomat rauhoittuivat aikanaan.
No oli siellä toinenkin pieni miinus. Laavu viettää ulospäin. En ole huomannut sitä aikaisemmin, mutta nyt kun nukuin siellä niin se oli selvästi kalteva. Joka tapauksessa etureunaan pitäisi lisätä yksi tukipylväs jossain vaiheessa niin ehkä laavua voi samalla kokeilla pönkätä vähän suorempaan. Mutta kyllä se noinkin kelpasi. Yllättävän hyvät unet laavussa sai. Ottaen huomioon että olen aina vähän huono nukkumaan vieraissa paikoissa. Heräilin yöllä koirien ääniin, sateen alkuun, siihen kun toinen koira oli kiertänyt hihnansa niin ettei päässyt sateensuojaan ja aamulla siihen kun oli liian valoisaa. Tästä huolimatta sain silti nukuttua useita tunteja ihan hyvän tuntuista unta.

Aamu oli aika kostea ja vilakka. Tässä kohtaa olisi ollut hienoa jos majapaikka olisi ollut kauempana. Olisin voinut laittaa aamulla tulet pataan kun odottelin muiden heräämistä. Nyt en viitsinyt kun tiesin kaikkien (minä mukaan lukien) tahtovan siirtyä sisätiloihin kunhan saadaan herättyä ja leiri purettua. Kaivauduin sitten vielä peiton alle ja nukahdinkin tunniksi, kunnes laavuun tullut koira ja siihen herännyt tyttö herättivät.
Kyllä oli hauskaa ja ihan varmasti tullaan yöpymään jatkossakin tuolla. Laavu on tähän asti ollut aika vähällä käytöllä, mutta suurilla suunnitelmilla. Ehkä tästä alkaa nyt todellinen käyttö. Ehkä jopa joskus uskaltaudun toteuttamaan haaveni yöpymisestä ulkona talviaikaan.

Kävelylle

Maanantain seurantakuva

Paljon on taas vilissyt päässä aiheita joista olisi voinut jotain tänne näpytellä tai laittaa vaikka vain sääpäivityksiä, mutta eipäs ole tullut tehtyä.
Esimerkiksi se myrsky jonka piti olla valtava ja kaataa puita, mutta joka komeasta tuulesta huolimatta jäi aika kesyksi tai reissu Kymenlaaksoon ja sen hiljaisuuteen. Paikkaan jossa autojen ääni tai ilmastoinnin humina (tietokoneista puhumattakaan) ei häiritse. Sauna, vihdat, kalastus jne. Tuolla reissulle en ottanut kameraa mukaan. Paljon olisi ollut kovattavaa, mutta oikeasti kameran läpi katsottuna ei ehdi kokea kaikkea. Tulee liian kiire tallentaa muistot kuviksi muistojen sijaan.
Huomaa että minulla on taas vähän kameran vieroksumiskausi. Kuitenkin jos lähtee liikkeelle ihan sillä ajatuksella että mennään kuvausreissulle niin tilanne on ihan eri. Kuten vaikkapa viikonloppuinen Suurisuon reissu, josta taidan laittaa ihan erillisen kuvapostauksen. kuvia nimittäin kertyi aika paljon.

Tuulen kuvaaminen on minulle usein haaste, mutta saipas pari ihan onnistunutta otosta,
joissa on muutakin kuin taipuvat puunlatvat.

Nyt ajattelin kuitenkin kirjoitella ihan tästä päivästä ja Ylen uudesta sarjasta Metsien kätkemä.
Eilen katselin parin jakson verran sarjaa Areenasta (missä se on katseltavissa kokonaisuudessaan vielä aika monen vuoden ajan). Tänään aamusta katselin vielä jakson ja mietin miten taas olen luisunut tähän etytä istun päivästä useamman tunnin koneen ääressä. Jotenkin se aina hivuttautuu pikkuhiljaa siihen suuntaan. Tietokone on melkein kuin jonkinlainen magneetti joka vetää puoleensa kun on kotona eikä ole juuri sillä hetkellä jotain akuuttia tehtävää. Tuon sarjan innoittamana päätin nyt taas repäistä itseni koneelta ja lähteä koirien kanssa kävelemään.
Alkumatkasta pohdin sitä miksi se lähteminen onkin nykyään taas niin vaikeaa. Päädyin siihen että tietokone ja sosiaalinen media vaan vetää minua taas liikaa puoleensa. Jos lähden niin tulee jonkunlainan huoli siitä että nyt jään jostain paitsi tai joku yrittää tavoittaa minua juuri nyt netin kautta. Ihan tyhmä ajatus. Jos joku tahtoo minut tavoittaa niin kännykällä saa kiinni ja mikä asia voisi olla niin akuutti että se vaatisi reagointia heti ja jota ei älyttäisi hoitaa puhelimitse? En näin äkkiseltään keksi sellaista.

Juhannusruusu täydessä kukassa.

Heti ulos astuessa tuoksut iskivät vahvoina. Naapurin sireeni, oma juhannusruusu ja varmaan iso kirjo kaikenlaisia muitakin kukkia. Vadelma ja raparperi kukkivat ja molemmat houkuttelevat paljon kimalaisia. Pölyttäjien määrä on tällä hetkellä aika huima. Joka paikassa pörrää ja surisee. Tuuli tuoksui kostealta ja raikkaalta vaikka ilma oli lämmin ja lähdin ihan tippo päällä liikenteeseen.
Myöhemmin kävellessä tuli kuivan kangasmetsän tuoksu, kuuma asfalttikin hohkaa jonkinlaista tuoksua ja hiekkatie myös. Lammen rannalla oli oma kostea ja raikas tuoksu ja kuumalla peltoaukealla omansa. Kesäisin pitää liikkua kaikki aistit avoinna tai jää paljon kokematta.

Minulla on tapana usein kävellä katse maahan luotuna ja katsoa mihin astun. Nyt ajattelin ihan tietoisesti kokeilla vähän toisenlaista lähestymistapaa. Asahista olen oppinut ns. maastovalppauden. Eli että katse on suunnattuna kauas, mutta tietoisesti avaa koko näkökentän ja katsoo laajaa maisemaa ykdellä kertaa. Näkee mitä silmänurkassa tapahtuu ja myös ylös ja alas (kuten nyt huomasin). Metsäisellä polulla missä oli vähän juuria ja maastonmuotoja nostin katseeni maasta ja luotin siihen että kun katson polkua pidemmälle ja voin näin nähdä isommat esteet ja möykyt ja luoten paljasjalkakenkien tuomaan tuntumaan pystyn kävelemään ilman että tuijotan jatkuvasti varpaitani. Ja kyllä se vaan onnistui. Kerran varvas nappasi jostain risusta vähän kiinni, mutta muuten ei tuottanut vaikeuksia.
Se minkä huomasin oli että noin kulkiessa näkee paljon enemmän, mutta samaan aikaan paljon vähemmän. Maisemasta näkee kokonaiskuvan, mutta yksityiskohdat, kuten lahoavan oksan muodot, kivien väri ja rakenne, muurahaiset ja kävyt sekä pienet kukkaset jäävät täysin huomiotta. En varmaan tule koskaan täysin oppimaan siihen etten luonnostani laskisi katsetta maahan, mutta aion kyllä jatkossakin sillointällöin harrastaa tietoista kauemmas katsomista.

Kesken metkan meidät yllätti iso jänis. Se joikki hiljakseen tietä pitkin vastaan eikä ilmeisesti heti huomannut meitä. Koiratkaan eivät pitkään aikaan huomanneet jänistä. Lopulta se pysähtyi tielle ja jäi nuuskimaan meidän suunnalta puhaltavaa tuulta, mutta tuli silti vielä vähän lähemmäksi. Juttelinkin sille että ollaan tulossa siihen suuntaan ja kohta kun koirat huomaavat sinut niin tulee meteli. Jänis istuskeli hetken ja lähti sitten rauhallisesti loikkimaan tietä pitkin takaisin siihen suuntaan mistä tulikin. Vasta tässä vaiheessa koirat huomasivat ja alkoivat elämöidä.

Varustuksesta sen verran että en ole vielä aikaisemmin kokeillut noita feelmaxejani tai merinosukkia ihan näin lämpimässä säässä ja täytyy todeta että yllättäen ei ahdistanut jalkoja ollenkaan. Voisi kuvitella että kun keikutaan kuitenkin lähellä hellelukemia olisi tuollainen umpinainen kenkä ja paksuhko sukka ehdottomasti liikaa. Olo ei kuitenkaan käynyt yhtään tukalaksi. Kyllä kenkiä riisuessa sukka oli hikinen, mutta kosteus ei tuntunut mitenkään kurjalta. Sukka siirsi sen hyvin ja tuntui jalkaa vasten kuivalta.