Virtuaalisukellus elämään metsässä

Nyt tulin ihan vaan hehkuttamaan erästä toista blogia. Aleksi Kallioja oli minulle ihan uusi tuttavuus kun jotain kautta (luultavasti Facebookin) törmäsin hänen blogiinsa. Olen lopulta todella laiska seuraamaan blogeja. Lähiömutsia seuraan aktiivisesti ja muita aika pitkälti vain satunnaisesti. Aleksin Blogi kuitenkin tempaisi heti mukaansa. Blogi on minusta jotenkin sekava käyttää, mutta sisältö tempaa mukaansa.
Ensimmäinen päivitys alkaa näin

Tasan vuosi sitten jännitin tulevaa päivää enemmän kuin mitään mitä olin aiemmin elämässäni kohdannut. Olin suuren seikkailun kynnyksellä valmiina kohtaamaan itseni ja haasteet jotka odottivat Nuuksion siimeksessä. Tavoitteenani oli lähteä tutkimaan kuinka tapani nähdä ja kokea ympäröivää mailmaa muuttuu kun kaikki tuttu ja turvallinen riistetään ja oma mieli viedään kohti sietokykynsä äärirajoja. Vietin kuukauden metsässä asuen vain välttämättömimmät  tarvikkeet mukanani.  Vailla yhteyksiä ulkomaailmaan, ilman juoksevaa vettä, niukalla ravinnolla ja vain varusteilla jotka mukanani jaksoin kantaa.

Siinäpä tuon blogin idea. Upeita kuvauksia metsän tunnelmista, luontohavaintoja, kauniita kuvia, kuvausta ihmisen luonteesta ja yksinäisyydestä sekä ihan vaan tajunnan virtaa. Välillä aika synkkääkin, mutta omalla tavallaan upeaa.

Toisaalta kadehdin hurjasti tällaista hanketta, mutta toisaalta tiedän että minusta ei saman tasoiseen eräilyyn olisi. Tämä kuitenkin sytyttää kipinän ulkona yöpymiselle ja retkeilylle. Vaikka sitten vaan sinne omalle laavulle.
Nyt haaveilen siitä että joskus vuoden-parin päästä todella tehtäisiin perheenä yöretki jonnekin. Vanhempi lapsi on silloin tarpeeksi iso että voidaan hyvin kävellä jo vähän matkaa ja nuorempi tarpeeksi pieni (ainakin ensi kesänä) että hänet jaksaisi vielä kantaa sen pari kilometriä jonnekin sopivalle laavulle tai nuotiopaikalle.
Muistan itse vieläkin miten äitini kanssa retkeiltiin ihan talon vieressä metsässä. Etsittiin sopiva "tasainen" telttapaikka ja aamulla huomattiin että teltta oli kauniisti valunut jalkopäämme suuntaan jonkun matkaa. Se oli kiva yöretki ja haluan ehdottomasti tarjota omille lapsilleni samanlaisia kokemuksia ja ainakin kylvää siemenen josta toivon joskus kasvavan innon luontoon, uskalluksen liikkua siellä ja ymmärryksen erilaisista luonnon ilmiöistä. Ja etenkin suvaitsevaisuutta luontoa kohtaan. On hyttysiä ja öttiäisiä ja ne ovat kiusallisia, mutta ne kuuluvat asiaan, susia ja karhuja liikkuu metsissä, mutta ne pelkäävät enemmän meitä kuin me niitä ja ainakaan mitään yleistä vainoa ne eivät ansaitse vaikka toisaalta kuvittelen ymmärtäväni myös tuon pelon ja vihan näitä eläimiä kohtaan. Silti nekin ansaitsevat tilaa elää. Haluaisin myös että lapseni oppisivat minua paremmin näkemään kaikkien säiden ja vuodenaikojen kauneuden ja mahdollisuudet. On tässä tavoitetta kerrakseen. Ja silti lapset lopulta itse päättävät kuinka haluavat asennoitua asioihin.

Kiitos kesäkuu

Muovinen kasvihuone parvekkeella

Kesäkuu on todella ollut melkein kuin unelmien täyttymys. Juuri tätähän minä tilasin, lämpimiä päiviä ja sadetta öisin ja ehkä parina päivänä viikossa. Helteisiä päiviä on ollut vain pari, mutta oikeasti kylmä ei ole ollut kertaakaan eikä ulkokukkia ole pahemmin tarvinnut kastella. Nyt parin viileämmän päivän jälkeen kaipaan kuitenkin taas aurinkoa ja lämpöä. Tomaatit joille vihdoin sain parvekkeelle kasvihuoneen kaipailevat sitä varmasti myös. No huomiseksi on luvattu lämpimämpää vaikkakin pohjoistuulta, mikä tietysti kylmentää sään tuntua huomattavasti. Pohjoinen tuuli ei kuitenkaan satu meillä parvekkeelle eikä muutenkaan pahasti takapihalle, joten ehkä huomenna vietämme aikaa siellä :) Huomenna tulee myös lettukestivieraita. Pitää tänään vielä iltapuhteeksi ottaa rätti ja käydä pyyhkimässä siitepölyt laavulta sekä viedä sinne kärryllinen puita. Huomenna ei ehdi kaikkea.

Oman pihan villejä ja vähemmän villejä yrttejä vesimeloonin kanssa.

Nukuttiin tytön kanssa viikonloppuna yksi yö teltassa. Tilattiin teltta, koska heinäkuussa on eräs tapahtuma jonka aikana olisi tarkoitus yöpyä telttamajoituksessa. Toki sisälläkin olisi nukkumapaikkoja ja välillä pidän itseäni pähkähulluna kun lähden raskauden viimeisen kolmanneksen aikana nukkumaan telttaan, mutta lintujen laulu, aamujen raikkaus ja ylipäänsä ulkona vietetty yö houkuttelevat liikaa. Fyysisesti voi olla että vointi menee huonommaksi, mutta henkinen puoleni huutaa nyt juuri tällaisia kokemuksia ja aion yrittää. Pakkaan kuitenkin mukaan ihan oikean patjan ja kunnon tyynyn. Teen oloni teltassa mahdollisimman mukavaksi. Toivotaan että tulee poutaisia päiviä että telttakosteita petivaatteita saa kuivatella päiväsaikaan.

Pirja kukki komeasti. Nyt kukinta alkaa olla jo ohi.

Rivitalo koiratarhan aidassa kelpasi sinitiaiselle. On siellä poikasiakin ollut kun hurja piipitys alkaa aina kun avaa tai sulkee tarhan oven. Myös lentoliikenne talomme editse tälle pöntölle on ollut todella vilkasta. Ihan muutaman minuutin välein joku suhahta jompaankumpaan suuntaan.

 Kokeilin päästä mattojen pesussa helpommalla. Liitin suopapullon suoraan autonpesuun tarkoitettuun vaahdottimeen. Hyvin vaahtosi. Tällä sai levitettyä pesuaineen tasaisesti märän maton pintaan ja siinä se sai ripistä ja rapista kunnes enimmät kuplat olivat kadonneet ja sitten vaan painepesurilla pesuaineet pois ja kirkkaat matot kuivumaan.
Harjan kanssa olisi saanut paremman tuloksen ja vielä paremman jos olisi paikka missä mattoja voisi liottaa ennen pesua. Mutta paremman puutteessa tämä sai nyt kelvata. Eikä se lopputulos nyt kovin huono edes ollut ;)

Tulihan se kevät sieltä

Kun lämpimät lopulta saapuivat niin kevät on räjähtänyt ihan käsistä. Jos joku päivä vielä tulisi vähän vettä niin kohta saisi tehdä vihtoja. Ensimmäinen ruohonleikkuu suoritettiin viikko sitten.
Ihan kunnon helteisiä päiviä on ollut vain yksi, ehkä kaksi, mutta päivälämpötilat ovat silti pyörineet viikon verran siinä parinkymmenen asteen tuntumassa.

Minulta loppui nyt pitkä keikkaputki ja kun pikkuhiljaa alan taas laskeutua henkisestikin kotiin niin huomaan että jälleen kerran kevään kaikki kasvatustyöt ovat jääneet hoitamatta. Yhtään tainta en ole laittanut tulemaan ja joudun siis ostamaan valmiina kaiken. Tomaattia, kesäkurpitsaa ja auringonkukkia.
Herneet laitan tänään likoamaan ja kylvetään ne taas parvekelaatikoihin. Lapsi sai syntymäpäivälahjaksi retiisin siemeniä, joten retiisiä on myös tämän kesän kasvatuslistalla. Ja mikäpä sen helpompi kasvatettava :) Muistan itsekin kuinka lapsena kylvin omia retiisejä ja vaikka retiisi on aika kirkerä niin niitä syötiin kun olivat ihan itse kasvatettuja. Laitetaan perinteet kiertoon.

Tällä viikolla laitettiin jo takapihan riipputuoli paikoilleen ja ollaan lapsen kanssa annettu jalkapohjien maistaa auringon lämmittämää hiekkaa. Minulla on multaa kynsien alla ja mieli virkeä. Ihan saa ihmetellä miten lämpötilan nousu onkin saanut minut ihan toisenlaiseen vireeseen. Nautin kun saa kukkapenkin ohi kävellessään kitkeä muutaman vuodenputken ja ollaan levitelty uutta multaa kasveille. Uusia kukkapenkkejä tai kasvimaita ei tänä kesänä perusteta. Yritetään ottaa vähän kevyenpi kesä niiden suhteen. Minulla on tuolla vatsassa ihan oma kasvatusprojekti menossa ja vaikka pystynkin kantamaan vettä kasveille ja periaatteessa saan multasäkitkin liikkumaan ilman suurempia tuskia niin kyllähän se on jo hyvä alkaa ottaa vähän rauhallisemmin.

Nokkoset ovat jo ihan kerättävässä kunnossa.

Tänä keväänä oli tarkoitus panostaa tuohon meidän pieneen metsikköömme ja raivata sitä, mutta työkiireiden ja erilaisten reissujen takia se on jäänyt kokonaan. En ole pariin viikkoon edes käynyt laavulla katsomassa mikä siellä on meininki. Luultavasti alue on kielojen valloittama.

Pihan kielot ovat puskeneet itsensä maasta viikon aikana.

Kesän isoin istutusprojekti olkoon se että siirrettiin pala tuoksuvatusta alapihalta yläpihalle aidan viereen kasvamaan
näköesteeksi tielle ja naapurin pihaan. Ja onhan se kauniskatsella tiellä liikkujillekin.
Meillä kun aidan vierus on tupannut olemaan vähän ankea.

Toivotaan että puska viihtyy tuossakin vaikka on vähän
varjoisampi paikka (vaikka ei kuvasta uskoisi).

Sinililjojen kukinta alkaa olla loppusuoralla.

Pirjassa on jo hyvän kokoiset nuput.

Energian jakamista

Ehkä minun on nyt myönnettävä että työnteko ja blogin pitäminen eivät vaan molemmat mahdu jaksamiseni rajojen sisäpuolelle. Tässä parin kuukauden aikana on päässä pyörinyt useita hyviä aiheita ja kuviakin olen nappaillut, mutta kun ei vaan iltaisin jaksa ja viikonloppuna paikkaillaan kodin siisteydessä, laskujen maksamisessa, lapsen kanssa touhuamisessa ja omassa jaksamisessa olevia aukkoja. Ihan normaalia lapsiperhearkea siis, mutta on myönnettävä että jotenkin ehdin tottua siihen että minulla riittää aikaa ja energiaa jaettavaksi itseni lisäksi siivoukselle ja lapselle. Nyt tuntuu että hyvä jos sitä riittää lapselle sen verran että voidaan työpäivän jälkeen pelata yksi lautapeli ja sen jälkeen löhötä yhdessä katsomassa Areenasta pikkukakkosta.
Tästä syystä aion nyt lakata yrittämästäkään pitää blogia säännöllisesti. Kirjoittelen kyllä välillä ja aion pitää blogin hengissä, mutta en jaksa ottaa stressiä siitä jos tänne ei tule päivityksiä kuin kerran kuukaudessa. Jos taas joskun on enemmän energiaa niin aktivoidun paremmin.

Tämä tammikuu on pitänyt sisällään aikamoista lämpötilojen vuoristorataa. Vähän vuodenvaihteen jälkeen oli pari päivää siinä 25-27 astetta pakkasta, sitten yhtäkkiä seuraavana päivänä olikin vai seitsemän. Välillä käy plussalla ja sitten jäähtyy taas. Lunta satelee, mutta minusta sitä ei ole tarpeeksi, sillä pellosta töröttävät korret edelleen lumen läpi. Ne haittaavat kunnon hankikantoa jollaista jaksan edelleen toivoa helmikuussa näkeväni.

Tuntuu että aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Vasta äsken oli syksy ja nyt jo parin kuukauden päästä alkaa olla kevät. mihin tämä aika oikein katoaa? En ole saanut vielä kertaakaan kulkea lumikengillä (ei ole ollut tarvetta lumen vähäisyyden vuoksi), mäkeä on laskettu ihan liian vähän ja vaikka olenkin myös töissä päässyt luistelemaan, eli olen luistellut aika paljon enemmän kuin monena menneenä vuotena yhteensä niin en tunnu saavan siitä kyllikseni.
Ollaan pistetty meidän neitikin luistimille muutaman kerran. Tänään tyttö pääsi jo hienosti eteenpäin ihan ilman tukea. Ja hän HALUAA luistelemaan. Se on se mihin olen pyrkinyt tänä talvena. kaikki muu on plussaa. Nyt kuitenkin näyttää että ehkä ensi talvena voidaan jopa harjoitella vähän oikean tekniikan hakemista. Sen verran hyvin tyttö pysyy pystyssä.
Seuraavaksi on ollut harkinnassa kokeilla miten neiti hallitsisi sukset. Minulle ne ovat isompi mörkö kuin luistimet, joita taas mieheni kaihtaa. Toisaalta olen hiihdättänyt lapsia töissä ja homma on minulle tutta. Laskettelemaan en kuitenkaan suostu kuin kirveellä uhaten ja silloinkin lupaan tulla pyllymaassa rinteen alas. Mies haaveilee että veisi tytön laskettelemaan ensi talvena. Siitä vaan, kunhan minun ei tarvitse.

Sen verran eläinkuulumisia että meillä toinen koirista etsii nyt itselleen uutta kotia. Eddie ei ole sopeutunut kahdessa vuodessa lapsen tuloon. on raukka melkein jatkuvasti kuin viritetty jousi. Haikeaa luopua eläimestä jonka kanssa on yhteistä taivalta takana jo kymmenisen vuotta, mutta luulen että se on kaikille parempi. Kun vain löytyisi hyvä koti. Vanha  ja lapsia ja muita koiria kaihtava koira ei ole niitä helpoimmin sijoitettavia.

Eddie

Pippin

Hei, pitkästä aikaa

Tauko venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta teki hyvää. Tänään tuntuu taas hyvältä kirjoittaa.

Tänään aamulla oli 14 C pakkasta. Päivällä kävi kuudessa ja alkoi sitten taas hiljaksene kiristyä. Nyt n. seitsemän pakkasastetta, pilviä kulkee, kuu on melkein täysi ja taivaalta satelee hiljaa suurehkoja lumihiutaleita.

Mukavan pakkaslenkin jälkeen on hauska istua sisällä villasukat jalassa. Poskia kihelmöi vielä pakkasen jäljiltä ja mielessä on kuun hohde pilvien läpi (siellä ei todellakaan ollut pimeää) ja kuuran kimallus punamultaisen ladon seinässä.

Muutenkin tämä syksy ja alkutalvi on hellinyt meitä. Välissä oli sateinen ja vähän kurjemman oloinen (minun mielestäni, jollekin muulle se saattoi olla mukavaa) jakso kun satoi vettä, lumet sulivat ja oli aika synkkää ja pimeää, mutta väliin on aina mahtunut aurinkoisia päiviä. Tuntuu ettei aurinko tänä synkynä ole ollut ollenkaan harvinainen valoilmiö. Silti varsinkin kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla tullessa on pimeää alkaa mieli vetää jotenkin matalaksi. Tajusin tänään että en viikolla huomaa ollenkaan samalla tavalla seurata lintulaudan tilannetta kun sitä ei näe valoisassa. Ei myöskään tule nähtyä lintulaudan vieraita. Tämä ongelma on parina viime talvena ollut minulle ihan vieras enkä ole samalla tavalla kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Nyt huomaan taas joinain päivinä että pimeä tuntuu raskaalta kun ei ehdi olla valoisan aikaan ollenkaan kotona.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta töitä aika aktiivisesti. Ihanaa päästä metsäretkille ja pihapuuhiin lasten kanssa. Tänään oli hieno hetki kun tutkimme erään lapsen kanssa leikkitelineen kylkeen muodostuneita kuurankukkia. Miten sitä itse tulee niin sokeaksi tällaisille hienouksille vaikka kuinka yrittää ylläpitää omaa lapsen uteliaisuuttaan. Kyseinen lapsi sanoi että jää on arvokasta ja minä olen siitä kyllä samaa mieltä. Sen arvo ei ole rahassa vaan sen ainutlaatuisuudessa ja kauneudessa. Kun jää kerran sulee niin ei se koskaan jäädy uudestaan täysin samalla tavalla. Sitä paitsi monessa paikassa tällä pallolla ei ikinä ole jäätä.

Luin juuri YLE:n jutun siitä miten ihmiset mieltyvät eri vuodenaikoihin. Perus ajatus tässä on se että ne vuodenajat joista ihmisellä on positiivisia kokemuksia ovat ne joista pidetään. Käy järkeen. Minä ainakin muistelen aina mitä tein samaan aikaan vuodesta lapsena.
Minulla on oikeasti todella paljon hyviä muistoja monista vuodenajoista. Jopa siitä nykyisin inhoamastani loskapaskasäästä kun lumi sulaa, kaikkialla on märkää ja liukastumatta käveleminen vaatii taitoa. Tällä hetkellä tuntuu että jokainen vuodenaika voi kuitenkin olla kaunis ja hieno, mutta yhtä lailla kurja ja masentava. Se riippuu niin paljon säästä, mutta myös omasta mielentilasta. Olisi hienoa jos voisin paremmin hallita sitä miten katson eri vuodenaikoja. Sehän oli osaltaan tarkoitus tämän blogin myötä ja sitä tässä edelleen enemmän taikka vähemmän aktiivisesti opetellaan.

Erityisen kaunis lokakuu

Ihana lokakuu ollut tähän asti. Aurinkoa, lämmintä, kuuraisia ja sumuisia aamuja ja ennekaikkea kuivia ja valoisia päiviä.

Selityksenä hiljaiselolleni voin kertoa että olin taas pitkästä aikaa töissä ja jostain syystä nukuin koko kuluneen viikon niin huonosti että minusta ei työpäivän jälkeen ollut muuhun kuin joko makaamaan ajattelematta mitään tai kiukuttelemaan pahemmin kuin kaksivuotias. On töissä silti myös ihan tosi hauskaa! Juuri nyt se vaan jostain syystä saa aikaan tiedostamatonta stressiä joka valvottaa. Töitä on luvassa myös tulevalla viikolla, joten en uskalla luvata postaustahdin vilkastuvan vielä silloin. Pitäkää kuitenkin peukkuja parempien unien toivossa. Pyrkimykseni olisi joka tapauksessa saada Tunne sää -sarja käytyä läpi ennen katseluajan loppumista. Katsotaan kuinka käy :)

Tunne sää: Sään ennustaminen

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Viidennessä jaksossa puhutaan sään ennustamisesta. Oikea ennuste, väärä sää.

Minun on nykyään aika vaikea luottaa sääennustuksiin. Olen tässä suhteessa aikamoinen pessimisti. Odotan aina että ennusteet kääntyvät huonompaan tai sää on huonompaa kuin on ennustettu. Jos on kesä ja luvataan kaunista ja kuumaa niin odotan että lämpötila on ainakin 5 astetta viileämpi ja luultavasti vähintään tuulee niin että korvat heiluu. Jos taas on pitkään kuivaa ja luvataan sadetta niin odotan sen kastelevan suunnilleen yhtä paljon kuin hiiren pissa. Kun syksyllä tai alkutalvesta luvataan lunta niin minun on vaikea uskoa siihen.
Ehkä tämä johtuu siitä että ne ennusteet joihin tahtoisi uskoa, mutta jotka jäävät toteutumatta ovat niitä jotka jäävät mieleen ja siksi tuntuu etteivät ennusteet ole koskaan oikeassa. Olen sitäpaitsi oppinut että keskustassa voi hyvinkin sataa vettä ja meillä paistaa aurinko tai lämpötilaero voi olla useamman asteen. Näin paikallista säätä lienee mahdotonta ennustaa.

Minusta olisi oikeastaan aika hauska joskus lukea erilaisista perinteisistä sään ennustustavoista. Päivistä, eläimistä, pihlajanmarjoista yms. ja ihan seurata ja kokeilla huvikseni ennustaa niiden mukaan. Luottamus näihin ennustuksiin ei ole kovin vahva, mutta kun kaikki isoäidin aikainen ja sitä vanhempi kiinnostaa niin se olisi hauska kokeilu.

Tunne sää: Lumi

Ylen Areenasta on katsottavissa dokumenttisarja nimeltään Tunne sää. Katseluaikaa on noin kuukauden verran. Ajattelin katsella sarjan läpi ja naputella jokaisesta jaksosta vähän omia ajatuksia.
Ensimmäisen jakson aiheena on lumi.

Minä olen aina pitänyt lumesta. Lapsuuden talvimuistoihin liittyy hyvin vahvasti luminen luonto. Kuljettiin metsissä tiputtelemassa kuusenoksille tarttunutta lunta, juostiin hankikannolla pitkin metsiä, laskettiin mäkeä, rakennettiin lumesta.

Tuota jaksoa katsellessa oikein jäin miettimään onko minulla minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia tai ajatuksia lumesta. Keksin vain pari. Keväällä kun odottaa jo kovasti kesää, lumien sulaminen on hyvässä vauhdissa ja sitten tulee hirmuinen pyry. Uusi lumi on vanhan surma, mutta silti se jotenkin vaan ottaa päähän.
Toinen on auton kaivaminen lumen alta aamulla kun on kylmä, väsyttää ja olisi jo kiire. Silloinkin jää on yleensä lunta pahempi ja pakkasella en yleensä edes harjaa autoa illalla valmiiksi, sillä kevyt pakkaslumi suojaa ikkunaa pahemmalta jäätymiseltä yön yli.
Minua eivät haittaa lumityöt. Kyllähän niihin menee aikaa ja aina ei huvita tai millään ei jaksaisi. Kun kuumeessa työntää raskasta nuoskalunta kolalla saappaat lipsuen niin voi päästä muutama kirosana, mutta en muista edes tuolloin tunteneeni että lumi olisi jotenkin huono asia. Minä yksinkertaisesti nautin lumesta. Se on kaunista, siinä on kiva kieriä, siitä on kiva rakentaa, sen avulla saa hyvää arkiliikuntaa.

Lumella on kaksi piirrettä jotka nostan ylitse kaikkien muiden. Kaksi lempijuttuani lumeen liittyen. Ensimmäinen on sen tuoma valo. Kun on pimein vuodenaika marras-joulukuussa ja sitten sataakin ohut kerros valkeaa lunta maahan. Se miten paljon lisää valoa ihan ohutkin lumikerros tuo on uskomatonta. Minua ei haittaa talven pimeys jos on lunta. Jos ei ole niin jossain vaiheessa ahdistun ja masennun, mutta lumi tuo maisemaan hehkuvaa taikaa.
Täysikuinen myöhäisilta ja pakkanen. Aavat pellot, lumen narahtelu lumikenkien alla tai kovan hankiaisen tuntu jalkaan. Puiden pitkät varjot ja se miten lumi kertaa kuun valon. Tuntuu melkein kuin maa itsekin loistaisi valoa.
Toinen ominaisuus jota olen alkanut erityisesti arvostaa viime vuosina on lumen tuoma hiljaisuus. Dokumentissa sokealla oli hyvä pointti siitä että lumen ääntä vaimentava ominaisuus voi olla myös huono juttu, mutta minä rakasta sitä. Kun sataa oikein isoja lumihiutaleita ja puut peittyvät pöpperöiseen lumeen tulee ihanan rauhallista ja hiljaista. Minua rasittavat liikenteen äänet. Ihan todella tunnen väsyväni niihin. Kun lumi peittää maan saa seisoa vaan keskellä pihaa silmät kiinni ja kuunnella sitä ihanaa hiljaisuutta. Jos jossain meneekin auto niin äänestä katoaa terävyys ja se on enemmän vain matalaa huminaa hurinan ja suhinan sijaan. Tällaiset hetket ovat minulle terapiaa. Silloin mieli lepää.

Lapasia ja kumppareita

Ilmat viilenee. Lämpötilat ovat monena päivänä olleet aamusta siellä +10C kieppeillä ja päivälläkin nousseet vain +15-16C. Tällä hetkellä on +13C.
Mukavan poutainen viikko takana. Haravointia on riittänyt.
Hirvikärpäsiä on niin tiheään että jopa mieän pikkumetsiköstä niitä ropisee niskaan. Tämä on varsin ikävää siksikin että nyt, kuten joka syksy minulle tulee hirmuinen hinku päästä metsään. Nyt kun lapsikin jaksaa jo kävellä ihan mukavasti voisi olla hauska käydä Suurisuolla, Laurinmäellä ja muutenkin kulkea metsissä, mutta hirvikärpästen takia ei viitsi lähteä.

 Ensimmäisiä kertoja on pitänyt aamukävelylle pukea lapaset käteen. lapsi on ihan innoissaan lapasista. ja pakko myöntää että niin olen minäkin sormikkaistani. Ostin itselleni merinovillasormikkaat ja ihan asiaa ajattelematta ovat samaa vriä kuin uudet saappaani. Vanhoista saappaista piti joitain vuosia sitten leikata varret poikki kun sääret eivät enää mahtuneet saappaaseen. Haisaappaisiin sääret mahtuvat, mutta olen ehkä liiaksikin tottunut paljasjalkailuun kun jopa näissä tuntuu olevan niin paljon korkoa että pitää opetella ihan uudestaan kävelemään.

 Lapsellekin pitää ostaa uudet saappaat. Hunterit jälleen, vaikka on kallismerkki. En halua vieläkään ostaa hänelle jäykkäpohjaisia jalkineita (huopikkaita lukuunottamatta).

Jo syyskuu

Syyskuu. Syksy. +17C. Monena päivänä ollut tätäkin lämpöisempää. Viimeksi tänään luin että meteorologien mielestä ei vielä ole syksy. Terminen syksy alkaa vasta kun vuorokauden keskilämpötila tipahtaa alle +10C. Minulle syksyn määritelmä on kyllä vähän toisenlainen.

Syksyn tuntee tuoksuista, lämpimänäkin päivänä tuntuvasta viileästä pohjavireestä ja pelloilla touhuoavista puimureista ja traktoreista. Sen näkee kellastuvista, rusehtuvista ja punertuvista puista, siitä kun ei enää jaksa laittaa kukkapenkkejä ja pihakalusteet keräävät kaikenlaista roskaa kun niitä ei tule käytettyä yhtä ahkerasti kuin kesällä. Siitä kun pitää kaivaa villapaita päälle ja aamulla kuudelta on vielä hämärää ja illalla nukkumaan mennessä oikeasti pimeää. Sitä on minusta syksy ja se on täällä. Mutta ihanaa kun on lämmin syksy.

Haravoimista on jo riittänyt, mutta onneksi on apulainen.

Ollaan päästy vielä syyskuun puolella syömään terassille, vaikka takit
pitikin pitää päällä että tarkeni.

Keväällä ei vielä ollut toivoakaan yltää, mutta nyt on vähän treenailtu potkupyöräilyä.
Pois alta koirat!

Tänä syksynä en ota valokuvaseurantaa. Toivottavasti se pääsee kuvioihin taas keväällä. Nyt tuntuu kuitenkin että niin paljon asioita on auki ja minulla valtava stressi kaikesta ettei energiaa riitä blogille samalla tavalla kuin joskus. En halua blogista stressin aihetta, vaan haluan pitää tätä hyvillä mielin. Päivityksiä tulee kun tulee, mutta niitä varmasti tulee. Haaveilen vielä yhdestä päivävaelluksesta jonnekin tänä syksynä. Jos ei muualle niin mentäisiin nyt EDES sinne takametsikön laavulle ja kokattaisiin avotulella. Onhan tässä lähellä Evo sekä Iso Melkutin ja vaikka Mallinkaisten järvi. Tuonne viimeisen rannalle olen tänä syksynä varmasti menossa, mutta en osaa sanoa ehditäänkö kierrellä luonnossa. Toivottavasti. Sinne en kuitenkaan lähde perheen kanssa ja tahtoisin nimenomaan käydä päiväretken perheen parissa. Nyt kun pikkuneitikin kävelee jo ainakin kilometrin matkoja verkkaiseen, mutta varmasti niin olisi ihana lähteä jonnekin helppokulkuiselle reitille. Toki Wompat mukaan kun väsy jossain kohtaa iskee.
Nyt kuitenkin parantelen kotona flunssaa ja odottelen tietoa siitä saisinko osa-aikaisia töitä jostain.