Ensimmäiset lumet

Tänään ne satoivat. Syksyn ensimmäiset kunnon lumet. Viime viikolla joku päivä tuli vähän hiutaleita ja auton päällä oli ohut huntu, mutta tänään satoi niin että lapset tekivät päiväkodin pihalla lumipalloja. Ilta olikin ihan erinäköinen. olen varmaan ennenkin ihastellut täällä sitä miten ohutkin lumikerros vaikuttaa valoon jopa sisällä. Vaikka taivas oli paksussa pilvessä niin ulkona ei näyttänyt synkältä ja selin ikkunaan istuessakin jostain seinän kautta heijastui erilainen valo kuin vielä eilen.

Toisena puolena tänään oli syksyn ensimmäinen päivä kun pääsin taas osalliseksi oikein kunnon kuravaaterumbaan. Kun tuntuu että kaikki ihohuokoset, nenä, silmät ja suukin on täynnä hiakkpölyä joka irtoaa kuivatetuista kuriksista ja nenässä tuntuu vielä jonkun aikaa kuivurissa muhivien märkien rukkasten haju. Mutta on se silti sen arvoista. Kun näkee lasten innon ja energian kun luonto muuttuu taas ihan eri näköiseksi. Ja kun saa itse nauttia tästä lisääntyneestä valosta <3 Antaa sataa vaan lisää lunta! Tosin talvirenkaat saan vasta perjantaina. Tänä vuonna päätin tavoistani poiketen viedä auton ihan huoltamolle renkaiden vaihtoon. Saavat samalla vaihtaa parkkivaloihin polttimon kun olen itse vaihtanut vain ajovaloja enkä edes tiedä miten parkkivaloihin pääsisi käsiksi. Valot ja renkaat on hyvä katsoa kuntoon viimeistään nyt.

Erityisen kaunis lokakuu

Ihana lokakuu ollut tähän asti. Aurinkoa, lämmintä, kuuraisia ja sumuisia aamuja ja ennekaikkea kuivia ja valoisia päiviä.

Selityksenä hiljaiselolleni voin kertoa että olin taas pitkästä aikaa töissä ja jostain syystä nukuin koko kuluneen viikon niin huonosti että minusta ei työpäivän jälkeen ollut muuhun kuin joko makaamaan ajattelematta mitään tai kiukuttelemaan pahemmin kuin kaksivuotias. On töissä silti myös ihan tosi hauskaa! Juuri nyt se vaan jostain syystä saa aikaan tiedostamatonta stressiä joka valvottaa. Töitä on luvassa myös tulevalla viikolla, joten en uskalla luvata postaustahdin vilkastuvan vielä silloin. Pitäkää kuitenkin peukkuja parempien unien toivossa. Pyrkimykseni olisi joka tapauksessa saada Tunne sää -sarja käytyä läpi ennen katseluajan loppumista. Katsotaan kuinka käy :)

Syksyn merkkejä

Aamulla +3C ja iltapäivällä +17C. Nyt on taas se aika vuodesta kun ei tiedä mitä pukisi lapselle päiväkotiin. Kerrospukeutuminen kunniaan aina tähän vuodenaikaan. Ohuehko veden pitävä haalari on aika näppärä vaatekappale tuollaiselle pienelle. Se sopii useammallekin säälle. Pieni sade ei haittaa, jos alla on vain ohut paita niin ei ole ainakaan pahasti liian kuuma, mutta alle voi laittaa tarvittaessa enemmän vaatetta. Lapsella on ollut saappaissa villasukat tällä viikolla ja ihan kaiken varalta myös villapuku hoitokassissa, mutta sitä ei ilmeisesti ole tarvinnut vielä käyttää. Ja onhan se varmasti vähän liioittelua kun ottaa huomioon ettei lapsi ole herkästi palelevaa tyyppiä.
Eilen illalla totesin että alkoi olla sen verran viileää että laitoin keittiön ikkunan kiinni. makuuhuoneen ikkuna saa luultavasti olla auki vielä ainakin kuukauden.
Kannoin myös kesän ulkonaviettäneet sisäkukat tänään takaisin sisätiloihin. Harmittelen vähän tomaattiani, joka on liian iso sisälle siirrettäväksi, mutta jossa on paljon vihreitä raakileita. Onneksi se on parvekkeella mihin ei halla käy niin herkästi.

Olen parin päivän aikana huomannut että pikkuhiljaa alkaa olla haravoinnin kiireisintä aikaa. Joka päivälle on haravoitavaa jos vaan energiaa riittää. haapa pudottaa lehtiä aika reilusti, vaahtera on myös hyvässä vauhdissa. Kun haavat alkavat olla valmiita niin pajut ja lepät pääsevät vauhtiin.

Huomenna on syyspäivätasaus. Sen jälkeen päivät ovat lyhyempiä kuin yöt. Oikeastaan on ihan mukavaa odotella hämärtyviä iltoja kun sää on ollut selkeää. Tosin ensi viikolle vähän lupailtiin sateita. Sen näkee sitten. Pääseepähän lapsi leikkimään lätäköihin jos tulee vettä :)

Ps. Tunne sää -postauksiin tulee muutaman päivän tauko, mutta jatkan niitä taas viikonloppuna tai alkuviikosta.

Lapasia ja kumppareita

Ilmat viilenee. Lämpötilat ovat monena päivänä olleet aamusta siellä +10C kieppeillä ja päivälläkin nousseet vain +15-16C. Tällä hetkellä on +13C.
Mukavan poutainen viikko takana. Haravointia on riittänyt.
Hirvikärpäsiä on niin tiheään että jopa mieän pikkumetsiköstä niitä ropisee niskaan. Tämä on varsin ikävää siksikin että nyt, kuten joka syksy minulle tulee hirmuinen hinku päästä metsään. Nyt kun lapsikin jaksaa jo kävellä ihan mukavasti voisi olla hauska käydä Suurisuolla, Laurinmäellä ja muutenkin kulkea metsissä, mutta hirvikärpästen takia ei viitsi lähteä.

 Ensimmäisiä kertoja on pitänyt aamukävelylle pukea lapaset käteen. lapsi on ihan innoissaan lapasista. ja pakko myöntää että niin olen minäkin sormikkaistani. Ostin itselleni merinovillasormikkaat ja ihan asiaa ajattelematta ovat samaa vriä kuin uudet saappaani. Vanhoista saappaista piti joitain vuosia sitten leikata varret poikki kun sääret eivät enää mahtuneet saappaaseen. Haisaappaisiin sääret mahtuvat, mutta olen ehkä liiaksikin tottunut paljasjalkailuun kun jopa näissä tuntuu olevan niin paljon korkoa että pitää opetella ihan uudestaan kävelemään.

 Lapsellekin pitää ostaa uudet saappaat. Hunterit jälleen, vaikka on kallismerkki. En halua vieläkään ostaa hänelle jäykkäpohjaisia jalkineita (huopikkaita lukuunottamatta).

Jo syyskuu

Syyskuu. Syksy. +17C. Monena päivänä ollut tätäkin lämpöisempää. Viimeksi tänään luin että meteorologien mielestä ei vielä ole syksy. Terminen syksy alkaa vasta kun vuorokauden keskilämpötila tipahtaa alle +10C. Minulle syksyn määritelmä on kyllä vähän toisenlainen.

Syksyn tuntee tuoksuista, lämpimänäkin päivänä tuntuvasta viileästä pohjavireestä ja pelloilla touhuoavista puimureista ja traktoreista. Sen näkee kellastuvista, rusehtuvista ja punertuvista puista, siitä kun ei enää jaksa laittaa kukkapenkkejä ja pihakalusteet keräävät kaikenlaista roskaa kun niitä ei tule käytettyä yhtä ahkerasti kuin kesällä. Siitä kun pitää kaivaa villapaita päälle ja aamulla kuudelta on vielä hämärää ja illalla nukkumaan mennessä oikeasti pimeää. Sitä on minusta syksy ja se on täällä. Mutta ihanaa kun on lämmin syksy.

Haravoimista on jo riittänyt, mutta onneksi on apulainen.

Ollaan päästy vielä syyskuun puolella syömään terassille, vaikka takit
pitikin pitää päällä että tarkeni.

Keväällä ei vielä ollut toivoakaan yltää, mutta nyt on vähän treenailtu potkupyöräilyä.
Pois alta koirat!

Tänä syksynä en ota valokuvaseurantaa. Toivottavasti se pääsee kuvioihin taas keväällä. Nyt tuntuu kuitenkin että niin paljon asioita on auki ja minulla valtava stressi kaikesta ettei energiaa riitä blogille samalla tavalla kuin joskus. En halua blogista stressin aihetta, vaan haluan pitää tätä hyvillä mielin. Päivityksiä tulee kun tulee, mutta niitä varmasti tulee. Haaveilen vielä yhdestä päivävaelluksesta jonnekin tänä syksynä. Jos ei muualle niin mentäisiin nyt EDES sinne takametsikön laavulle ja kokattaisiin avotulella. Onhan tässä lähellä Evo sekä Iso Melkutin ja vaikka Mallinkaisten järvi. Tuonne viimeisen rannalle olen tänä syksynä varmasti menossa, mutta en osaa sanoa ehditäänkö kierrellä luonnossa. Toivottavasti. Sinne en kuitenkaan lähde perheen kanssa ja tahtoisin nimenomaan käydä päiväretken perheen parissa. Nyt kun pikkuneitikin kävelee jo ainakin kilometrin matkoja verkkaiseen, mutta varmasti niin olisi ihana lähteä jonnekin helppokulkuiselle reitille. Toki Wompat mukaan kun väsy jossain kohtaa iskee.
Nyt kuitenkin parantelen kotona flunssaa ja odottelen tietoa siitä saisinko osa-aikaisia töitä jostain.

Verlassa

Ilmassa on jo kovasti syksyn tuntu. Lämpötila pysyttelee hyvin tukevasti alle 20 asteen läpi päivän ja tuuli ei ole kovin lämmin. Silti vielä tarkenee seisoskella T-paidassa auringossa poimimassa viinimarjoja.

Viimepäiväiset kovat tuulet ovat repineet ouista lehtiä niin että pihakin näyttää aika roskaiselta ja se on yksi tekijä lisää syksyiseen tunnelmaan.

Taisi olla tähän asti viimisiä lämpimiä päiviä kun kävimme Verlan-aika tapahtumassa Verlan pahvitehtaalla. Hieno keskiaikatapahtuma musiikkiesityksineen, tansseineen, turnajaisineen ja myyntikojuineen. Ostin sieltä jo vähän aikaa himoitsemani lehmänsarvesta tehdyn torven ja alan jopa päästä vähän jyvälle sen soittamisen saloista.
Suurin harmi olivat kiukkuiset ampiaiset joita oli joka paikassa. Tunkivat lettuihin, pullaan, korvaan ja hyvä ettei varpaiden väliinkin.

Rehellisyyden nimissä on sanottava että vaikka tapahtuma oli oikeasti tosi hieno ja viihdyin ja nautin niin ei se silti mitään tajunnan räjäyttävää ollut. Eniten nautin kun pääsin tanssahtelemaan yhden keskiaikatanssin. Tosin tyttö selkärepussa oli aika hikistä puuhaa, mutta olen löytänyt selvästi itselleni sopivia tansseja. En kaipaa paritansseja tai sellaisia tansseja joissa ollaan tosi lähellä paria. Rivitanssit ja piiritanssit sopivat minulle parhaiten ja nautin niistä. Kojujen valikoima oli vähän laajempi ja parempi mihin olen tottunut, mutta myös samalla melko perus kamaa. Paljon käsitöitä, hiottuja kiviä, puisia leikkiaseita, keskiaikapukuja yms.
Rohanin tallien turnajaiset oli kyllä hieno. En ole ennen päässyt näkemään ja ensikertalaisena kyllä tykkäsin tosi paljon. Jotkut tutut jotka kiertävät paljon keskiaikamarkkinoita ovat sanoneet että se on nähty jo vähän liian monta kertaa. Oli se silti hieno.

Verlassa voi päästä käymään markkinatapahtumien ulkopuolellakin. Siellä järjestetään opastettuja kierroksia vanhaan pahvitehtaaseen. Siitä on vuosia kun olen tuolla kierroksella käynyt, mutta muistan että ainakin silloin se oli hurjan mielenkiintoinen ja käymisen arvoinen juttu.
Sitäpaitsi, onhan Verla kuitenkin Unescon maailmanperintökohde.

(Kuvat otti mieheni.)

Puske pois pilvet auringon edestä

Puhalla tuulen pakana, puhalla
Puske pois pilvet auringon edestä.
(Anime-muumisarjan noita)

Tänään oli tämän syksyn kovimmat tuulet (sanon syksy, koska minusta talvi ei ole vielä alkanut kun luntakaan ei ole ja lämpötila huitelee alimmillaan 5 plusasteen tienoilla).  Lapsen päivän havainnnot ja ihmetyksen aiheet olivat heiluvat puut ja liikkuvat pilvet. Niissä riitti ihmettelemistä.
Yleensä inhoan tuulta, mutta tänään jotenkin oikein nautin säästä. kai se kun oli pitkästä aikaa kirjasta ja kaunista. Aurinko pääsi paistelemaan aina välillä pilven raosta. Mikä tärkeintä tänään oli kuivaa!

Pimeä marraskuun päivä ja hiljaisuutta

+1. Lunta on sadellut eri muodoissaan pitkin päivää. Välillä suuria ja märkiä rättejä, sitten pientä vedensekaista, sitten hiljaa leijuvia pieniä hiutaleita jotka muuttuvat pikkuhiljaa suuremmiksi. Harmi vaan että nuo sulavat sitä mukaa kun osuvat märkään maahan. Ihan puhdasta vettä on onneksi tullut vain vähän. Sisällä on pimeää kuin iltamyöhällä.

Varikset ovat taas jo jonkun aikaa kerääntyneet parviksi kylälle. Niiden lisäksi illan hämärtyessä on kuulunut miten suuriakin joutsenparvia on liikenteessä. Tänään vielä oli pellolla suuri parvi joutsenia. Milloin lienevät aikeissa muuttaa...
Yle uutisoi joutsenten muutosta.

Siinä on lämpöpussin päällä muutama hiutale!

Risto Sulkava kirjoitti Suomen Luonnon blogissa hiljaisuudesta. Niin paljon ja kovasti olen sitä peräänkuuluttanut ja toivonut menneiden vuosien aikana että oikein lämmittää lukea tällaisia kuvauksia hiljaisuudesta. Joku tajuaa sen mitä minäkin olen niin paljon kaivannut! Minä metsien ja maaseudun kasvattina olen pienestä oppinut jonkinlaiseen hiljaisuuteen. Ehkä siksi tiedostan metelin, hälinän ja ylimääräiset ärsykkeet aika helposti. Tulen levottomaksi ja väsyn vaikka en tekisi muuta kuin kävelen hiljakseen kaupungilla. Huomaan jokaisen ihmisen, tiedostan taustahälyn ja olen levoton.
Me asumme maalla. Joku sanoisi että hiljaisessa paikassa, mutta minulle tämä ei ole hiljainen. Lähellä kulkee kohtalaisen vilkas maantie. Kohtalaisen vilkkaalla tarkoitan nyt sitä että kun yhden auton ääni on vaiennut niin harvoin väliin mahtuu paria minuuttia pidempää aikaa kun jo kuuluu seuraava. Jos sille päälle satun niin tämä autojen huminakin on välillä tehdä minut hulluksi. Joskus taas onnistun unohtamaan sen ja keskittymään johonkin muuhun. Minulta ei ole pois jos joku muu tahtoo asua vilkkaissa paikoissa missä on paljon virikkeitä ja menoa ja meininkiä, mutta itse etsin aina hiljaisempia ja rauhallisempia paikkoja.

Tämä ei ole yöllinen taivas vaan marraskuun kesikäpivän lumisade. Valotusaika mahdollisimman lyhyeksi ja salama käyttöön niin lumisateen saa kuvattua varsin viehättävällä tavalla.

Lämpenee

Aamulla -7C, tyyntä ja ihanaa. Pari tuntia oltiin pulkkamäessä ja pihalla pyörimässä. Lumi ja sammal pöllysi, minua hirvitti ja lapsi nauroi onnellisena.

Nyt +1C, minä sisällä itse maustetun glögin kanssa olen katsellut Hovimäkeä, lukenut blogeja ja pohdin pitäisikö imuroida kun vielä ehtisi lapsen nukkuessa pihalla päikkäreitään. Ehkä.

Vettä, räntää ja milloin lunta?

Kotimittari näyttää +1,5C ja vettä tulee. On tullut koko aamun ja oikeastaan jo pari päivää on satanut tauotta.

Vielä yksi sinnikäs orvokki kukkii

Syksy onkin tähän asti ollut ihana ja kuiva. Lapselle joka nyt alkaa olla puolitoista vuotta nämä ovat oikeastaan olleet ensimmäisiä sateita jotka hän saattaa kunnolla muistaa. Alkukesän sateista hänellä ei varmasti ole mitään mielikuvia. On tästä vedestä otettukin ilo irti. Tyttö vietti toissapäivänä pitkän tovin juosten tienvieressä olevaa lätäkkö päästä päähän ja kerran oli siellä naamallaankin. Hän on myös oppinut keräämään rännistä vettä.
Tuota pientä ei ainakaan sade tunnu haittaavan. Lapsen intoa katsellessa sitä jaksaa itsekin paremmin näitä sateisen harmaita päiviä. Ei sillä että oikeasti en sateesta pitäisi. Minähän olin ihan innoissani kun tämä sadekeli alkoi! Luultavasti kuitenkin eniten siksi että lapselle sai pukea saappaat ja sai katsella miten hän ottaa ilon irti. Muutenkin olen aina välillä tykännyt lähteä kävelemään kaatosateeseen. En osaa sanoa mikä siinä on niin hauskaa, mutta joku taika siinäkin on. Kunhan sade ei jatku viikkokausia.
Nyt sadetta on saatu muutama päivä putkeen ja alkaa vähän jo kyllästyttää. Viitaten edelliseen väittämääni, ei kyllä varmasti tulisi lähdettyä kahta-kolmea kertaa päivässä ulos jos ei tuota pientä töttiäistä olisi. Luultavasti kerran päivässä yrittäisin vähän ulkoilla, mutta tuskin sen enempää. Lapsi kuitenkin haluaa ulos ja minäkin haluan nähdä miten lapsi nauttii ulkoilusta. Vaikka on kyllä tunnustettava että en joka kerta todellakaan lähde innosta kihisten tuonne vesisateeseen. Päivän ensimmäinen ulkoilu on aina ihan mukava, mutta kun puolenpäivän aikaan lähden nukuttamaan lasta tai iltapäivällä tämän kanssa pihalle niin vaatteet saattavat olla vielä edellisestä kerrasta vähän kosteat ja ikävät eikä pimeään iltaan olekaan lopulta niin hauska lähteä rämpimään.

Lapsen Hunterit

Lapsella on kyllä varusteet hyvinkin viimisen päälle. Keväällä ostettu Lotta & Kassi kurapuku on toiminut todella hyvin. Pitää vettä ja sadettakin ja vaikka on pari kestaa pesty niin tuntuu edelleen olevan iskussaan. Joskus halvallakin voi siis saada hyvää. Saman merkin kurahanskat ovat olleet nyt näillä sadekeleillä käytössä ja ainakin toistaiseksi vaikuttaa hyvältä. Minulla kun on päiväkodilta kokemuksia kurahanskoista jotka yhden tai kahden käyttökerran jälkeen alkavat vuotaa. Toki tuo pieni ei ihan samalla tavalla niitä vielä kuluta kuin pari vuotta vanhempi.
Ostettiin tytölle myös Hunterin saappaat. Niitä kun vääntelee käsissään niin on niin lötkö että on melkein kuin sukka. ja sehän sopii meille kun olen sitä mieltä että terve jalka ei tarvitse turhaa tukea vaan enemmänkin vapautta kehittää ja ylläpitää lihaksia. Samalla ajatuksella lähdettiin hakemaan talvikenkiä. Ihan yhtä lötköjä ei löydetty, mutta Superfitiltä löytyi koossa 20 hyvät tarralla suljettavat Goretex kengät. Pohja taipuu ja ei ole piilokorkoja. Verrattuna saman merkin kesäkenkiin jotka jouduttiin vähän pakolla ostamaan kun tarve iski niin äkkiä nämä ovat ihanat. Minulla oli oikeastaan aina vähän huono omatunto kun puin ne kesäkengät tytön jalkaan. Korkopohjallinen, ylös kaartuva varvasosa ja kenkä muutenkin tuntuu turhan jäykältä.

Tänään on Hämeenlinnassa jo satanut jotain lumen ja rännän väliltä. Olen kuunnellut koko aamun paikallisradiota ja sieltä tämä tietokin on minulle kantautunut. Meillä tuli hetken aikaa veden seassa valkoisia rättejä, mutta sekin loppui nopeasti. Radiossa lupailtiin kovasti että illan ja yön aikana pitäisi tulla lunta. Olen toiveikas, mutta samalla en uskalla vielä innostua etten pettyisi liikaa.
Huomenna on Laurinmäellä joulunavajaiset. Vuosi takaperin tuli ihanasti lunta juuri tuoksi päiväksi ja tapahtuma oli todella tunnelmallinen. Olisi ihanaa saada nytkin lunta veden sijaan. Paikan 50-vuotis juhlat kun mentiin niin sateisissa merkeissä ja väkeäkään ei sen takia ollut kovin paljon. Pidetään siis peukkuja. meiltä ollaan lähdössä satoi tai paistoi.

Laurinmäen joulunavaus 2014

Maailma pysähtyi

Pitkästä aikaa pakkasaamu. Seitsemän jälkee oli -1C ja yhdeksän maissa kun lähdettiin ulos n'ytti nollaa. Maa oli kuurassa, lehdet jäässä, tien pinta jäässä ja taivaalla sumua.
Maailma oli muuttunut harmaaksi. Mutta ei synkän harmaaksi vaan ikään kuin haalistuneeksi. Kesän ja syksyn kirkkaat värit olivat saaneet liikaa aurinkoa, kuin muovilelu joka jää koko kesäksi suoraan auringonpaisteeseen. Kuura teki kaikesta harmaata ja sumu jonka läpi aurinko yritti urheasti valaista lisäsi vaikutelmaa. Oli täysin tyyntä ja maailma tuntui pysähtyneen meditoimaan tai odottamaan. Ainoastaan pari varista lensi tien yli. Tien kohdalla oli hyvinkin kuulasta ja kirkasta. Tuntui kuin olisi saanut uudet silmälasit (tosin en käytä laseja, joten tämä pohjautuu vain mielikuvaan siitä miltä se voisi tuntua), mutta peltojen takana puut häipyivät sumuun. Taianomaista.
Nyt on sitten synkänharmaata, plussaa ja ankean kosteaa. Voihan syksy.

Ja kuvia ei taaskaan tullut. En jaksanut ottaa kameraa mukaan. Ehkä se olisi jopa osittain pilannut tunnelmasta nauttimisen. Enkä varmaan olisi saanut vangittua sitä pysähtynyttä tunnelmaa kameralla kuitenkaan. Voi miten odotan lumen toumaa valoa ja hiljaisuutta. Marraskuu on niin kova, kylmä, arvaamaton ja ikävä.
Rännit on tyhjäämättä, viimiset lehtikasat pihasta siivoamatta ja myyrä oli tehnyt linnakkeen keskelle takapihaa.
Minulla on valmiina postaus lintujen talviruokinnasta, mutta sitä varten otetut kuvat katosivat samassa kasassa seurantakuvien kanssa...

Kaivoin toiveikkaana tytölle lämpöpussin kun laitoin ulos vaunuihin nukkumaan. Olisi niin helppo kun laittaisi vaan villasukat, lapaset ja myssyn ja sujauttaisi paketin pussiin. Mutta luulen että kun kohta herättelen neidin niin hän on aivan hikinen. Tuo pussi kumminkin riittää sinne yli (vai pitäisikö sanoa alle, jos tarkoittaa kylmempää?) 10 asteen pakkasiinkin.

Onkohan minulla lievää kaamosmasennusta kun tuntuu etten saa itsestäni irti mitään.

Kuuta kuvaamassa

Ilmat viilenevät. Tai niin meille lupaillaan. Nyt kun puista on lehdet pudonneet ja illat pimenneet niin alan kaivata sitä raikastas pikkupakkasta joka näin syksyllä nipistää nenää, mutta jolle helmikuussa vaan naureskellaan kun ei tunnu missään.

Ulkoilu on ollut viimepäivinä työn takana. Pari viikkoa on ollut niin paljon menemistä ja tekemistä että nyt kotiin päästyä huomasin olevani kyllä henkisesti ja fyysisesti virkeämpi, mutta samalla niin väsynyt ettei ole tosikaan. Yhden päivän möllötin sisällä aamusta iltaan ja tänäänkin pääsin pihalle vasta puolenpäivän aikaan. Lapsi reagoi kun ei olla ulkoiltu ja kiukuttelee. Tahtoo selkeästi ulos leikkimään. Ja minäkin kaipaan jo raitista ilmaa. Kuu on kaunis ja kulkee väärään suuntaan. En ole kovin hyvin perillä taivaankappaleiden liikkeistä, mutta minusta kuu meni tänään ihan väärään suuntaan ja se nousikin ihan väärästä paikasta.
Päivällä lämpötila kävi +7C-asteessa, mutta heti kun aurinko lähti laskuun romahti lämpötilakin kahteen. Ajasti sähkökynttilät valaisemaan eteistä ja pitää ruveta hamstraamaan öljykynttilöitä pihan valaisia ajatellen.

Paluu vuoteen 2008

Kun minulle nyt on iskenyt joku blokki valokuvauksessa niin palataanpa ajassa taaksepäin syksyyn 2008. Asuin silloin vielä yksin Eddien kanssa rivitalon päätyasunnossa ja kamerana toimi pieni pokkari. Mutta kylläpä silläkin sai aika hienoja kuvia. Tuo oli sitä aikaa kun ensimmäisiä kertoja innostuin yksityiskohtien kuvaamisesta.

Silloisella pihallani viihti tuoksuherne.

Eddiekin oli niin nuoren näköinen.