Paikkasin eilen pulkkaan tulleen reiän (rusautin suoraan ojassa olleeseen tappiin) ilmastointiteipillä ja hyvin kulkee. Alkuun piti tietysti muutaman kerran laskea että sai kynnettyä hyvät lasku-urat, mutta sen jälkeen pulkka kulki vähän liiankin lujaa. Päästiin iltapäivästä vielä ainakin tuplasti noin pitkälle pellolle mitä jäljet tässä kuvassa ovat. Rinnetontin etuja.
On muuten yllättävän rankkaa vetää lasta pulkassa mäkeä ylös umpihangessa. Kun päivän aikana on yhteensä pari tuntia mennyt mäkeä ylös ja alas niin voin sanoa että nyt illalla ei enää olisi pahemmin huvittanut lähteä koiran kanssa lenkille. Mutta tuli sekin hoidettua. Ei tarvitse ainakaan olla huolissaan siitä saako tarpeeksi liikuntaa. Ihanaa kun on talvi <3
Nyt kun on tullut lunta niin saattaa tulla liikuttua pulkan kanssa myös teitä pitkin ja jos retki venyy niin voi olla että tulee liikuttua myös hämärän aikaan. Minä olen tätä silmällä pitäen liimannut meidän pulkan perään pari heijastinta ja tänään ompelin heijastinnauhan kiinni vetonaruun. Molemmat ovat kestäneet hyvin vauhdissa mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti