Hei, pitkästä aikaa

Tauko venyi pidemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta teki hyvää. Tänään tuntuu taas hyvältä kirjoittaa.

Tänään aamulla oli 14 C pakkasta. Päivällä kävi kuudessa ja alkoi sitten taas hiljaksene kiristyä. Nyt n. seitsemän pakkasastetta, pilviä kulkee, kuu on melkein täysi ja taivaalta satelee hiljaa suurehkoja lumihiutaleita.

Mukavan pakkaslenkin jälkeen on hauska istua sisällä villasukat jalassa. Poskia kihelmöi vielä pakkasen jäljiltä ja mielessä on kuun hohde pilvien läpi (siellä ei todellakaan ollut pimeää) ja kuuran kimallus punamultaisen ladon seinässä.

Muutenkin tämä syksy ja alkutalvi on hellinyt meitä. Välissä oli sateinen ja vähän kurjemman oloinen (minun mielestäni, jollekin muulle se saattoi olla mukavaa) jakso kun satoi vettä, lumet sulivat ja oli aika synkkää ja pimeää, mutta väliin on aina mahtunut aurinkoisia päiviä. Tuntuu ettei aurinko tänä synkynä ole ollut ollenkaan harvinainen valoilmiö. Silti varsinkin kun aamulla lähtiessä on pimeää ja illalla tullessa on pimeää alkaa mieli vetää jotenkin matalaksi. Tajusin tänään että en viikolla huomaa ollenkaan samalla tavalla seurata lintulaudan tilannetta kun sitä ei näe valoisassa. Ei myöskään tule nähtyä lintulaudan vieraita. Tämä ongelma on parina viime talvena ollut minulle ihan vieras enkä ole samalla tavalla kärsinyt pimeästä vuodenajasta. Nyt huomaan taas joinain päivinä että pimeä tuntuu raskaalta kun ei ehdi olla valoisan aikaan ollenkaan kotona.

Olen nyt tehnyt pari kuukautta töitä aika aktiivisesti. Ihanaa päästä metsäretkille ja pihapuuhiin lasten kanssa. Tänään oli hieno hetki kun tutkimme erään lapsen kanssa leikkitelineen kylkeen muodostuneita kuurankukkia. Miten sitä itse tulee niin sokeaksi tällaisille hienouksille vaikka kuinka yrittää ylläpitää omaa lapsen uteliaisuuttaan. Kyseinen lapsi sanoi että jää on arvokasta ja minä olen siitä kyllä samaa mieltä. Sen arvo ei ole rahassa vaan sen ainutlaatuisuudessa ja kauneudessa. Kun jää kerran sulee niin ei se koskaan jäädy uudestaan täysin samalla tavalla. Sitä paitsi monessa paikassa tällä pallolla ei ikinä ole jäätä.

Luin juuri YLE:n jutun siitä miten ihmiset mieltyvät eri vuodenaikoihin. Perus ajatus tässä on se että ne vuodenajat joista ihmisellä on positiivisia kokemuksia ovat ne joista pidetään. Käy järkeen. Minä ainakin muistelen aina mitä tein samaan aikaan vuodesta lapsena.
Minulla on oikeasti todella paljon hyviä muistoja monista vuodenajoista. Jopa siitä nykyisin inhoamastani loskapaskasäästä kun lumi sulaa, kaikkialla on märkää ja liukastumatta käveleminen vaatii taitoa. Tällä hetkellä tuntuu että jokainen vuodenaika voi kuitenkin olla kaunis ja hieno, mutta yhtä lailla kurja ja masentava. Se riippuu niin paljon säästä, mutta myös omasta mielentilasta. Olisi hienoa jos voisin paremmin hallita sitä miten katson eri vuodenaikoja. Sehän oli osaltaan tarkoitus tämän blogin myötä ja sitä tässä edelleen enemmän taikka vähemmän aktiivisesti opetellaan.