Herätys talviunesta

Lämpötila on keikkunut jo pitkään nollan tuntumassa, mutta nyt keittiön mittari näyttää yli viittä plusastetta. Välillä on saatu aurinkoa, väliin räntää tai lunta ja pilvisiäkin päiviä on mahtunut joukkoon. Aamulla oli sumua, mutta nyt aurinko paistaa ohuen pilviverhon läpi.

Olen viime päivinä sunnannut energiaani kävelyn lisäämiseen. Olen oikein panostanut siihen että kartutan taas askelia mittariin. Syksyllä otin mittarin pois kun luvut olivat niin masentavia. No niinhän asiat ratkaistaan että lakaistaa ongelma piiloon eikä tehdä niille mitään. Mutta nyt taas tehdään. Kai se oli jonkinlainen talvihorros. Aika surkeita lukemia on mittariin nytkin kertynyt, mutta koko ajan lisääntyvässä määrin kuitenkin.

Viime torstaina oli se ratkaiseva päivä kun päätin että saa riittää nököttäminen. Kaivoin lumikengät kaapista ja jäin arpomaan otanko tytön mukaan pulkassa vai kantorepussa. Pulkka olisi vähemmän raskas kun sen kiinnittää koirien talutusvyöhön, mutta päädyin reppuun, koska halusin päästä kulkemaan myös ojien yli ja metsään.
Olihan sekin yhdenlainen miniseikkailu. Ensinnäkin lumikengät olivat melko turhat kun pellossa sänki pisti läpi hangen. Tunsin itseni aika tyhmäksi kenkineni, mutta kun nyt kerran oli lähdetty niin sitten mentiin. Metsän puolella lunta oli vielä vähemmän. Oli ihana huomata miten metsän sisälle päästyä äänimaailma muuttui. Pellolle kantoi autojen hurina ja kaikenlainen ihmisten aiheuttama taustahäly. Metsän sisältä näki kyllä miten autot menivät tiellä, mutta niiden ääni oli tuskin kuuluva. Hukkui tuulen ääniin lähes täysin. Autojen sijasta kuului lintujen sirpatusta ja oksilta putoilevan lumen humpsahduksia ja kahahduksia. Haahuilin siellä kuuntelemassa hiljaisuutta ja nuuskimassa ja silittelemässä puita. Puun pinta on aina ollut minulle jotenkin rauhoittava koskettaa. Lapsena jo tykkäsin kosketella kaarnaa. Aistien herättelyä ja mielen hoitoa yhdessä paketissa.
Paluureittiä valitessa piti tietysti mennä vaikeimman kautta. Metsän laidassa oli aika iso oja jonka yli minun oli itseppäisenä pakko päästä. Tietysti, koska vaihtoehtona olisi ollut kiertää pidempi tie sillan kautta, ja palata omia jälkiään kotiin tai ylittää toinen yhtä syvä, mutta vähän leveämpi oja. Paikoittain oja oli sula, mutta löysin kohdan missä se oli vähän kapeampi, yli jäätynyt ja siinä oli jotain puskaa. Puskia lumikengän alle taivuttamalla ja hyvin varovaisin askelin pääsin kuivana ojan yli. Lapsi nauraa räkätti selässä. Noiden kenkien ja selkäkyytiläisen kanssa jyrkkää penkkaa ylös kapuaminen oli myös ihan mielenkiintoinen operaatio. Tuli vähän sauvoja ikävä ja lapsella oli entistä hauskempaa kun ähisin ja puhisin kaikkia neljää raajaani käyttäen ja lumikengät lipsuen hitaasti, mutta melko varmasti ylöspäin.
Joka tapauksessa hikisenä ja ihan naattina lumikengät kainalossa tienviertä kotiin päin taapertaessa oli aika voittajatunnelmat. Sitä ei aina laiskuudessaan muista miten hyvä olo tulee kun haastaa kroppansa.

Tuon reissun jälkeen olen taas kävellyt joka päivä, paitsi tänään. Vielähän tässä on aikaa lähteä. Tosin pukeutuminen noihin lämpötiloihin voi olla jo vähän haastavaa. Minulle tuottaa aina hankaluuksia nämä vuodenaikojen vaihdokset. Esillä on tällä hetkellä vaan talvitamineita ja ne myös pitävät parhaiten vettä ja kosteutta. Niissä tulee kuitenkin ihan varmasti auttamattomasti hiki. Mutta toisaalta lumi hohkaa kylmää. Kuomakopiotkin pitää varmaan vaihtaa vaelluskenkiin, jotka pitävät vettä ja ehkä toppatakin vaihtaminen sarkatakkiin olisi hyvä idea.
Odotan jo todella malttamattomana sitä kun saan ottaa käyttöön paljasjalkakenkäni. Kaipaan sitä keveyttä ja vapautta jonka niiden avulla saa kävelyyn. Oikeastaan voisin iltapäivällä ottaakin ne testikäyttöön. Katsoa miten ne villasukan kanssa menevät lumessa jos pysyy liikkeessä. Voivat kyllä olla auttamattoman liukkaat, mutta eihän sitä tiedä jos ei kokeile. Mitkään talvikengät nuo eivät kyllä ole, mutta sittenpähän tietää.

Talvi kauneimmillaan, mutta kevättä jo ilmassa.

Helmikuun loppu ja maaliskuun alku ovat olleet nyt sitä mitä kevättalvelta odotan. Kauniita päiviä, pikkupakkasta joka auringossa on varmasti plussan puolella, kevyitä tuulia ja silmiä kirvelevää kirkkautta hangen toistaessa auringon valoa. Kun sopivana päivänä oikeaan aikaan on liikenteessä niin tuntee jo tuulessa keväisen tuoksun. En osaa eritellä mikä siinä tuoksuu, mutta on helppoa hengittää ja ilma on selkeästi kosteampi ja jotenkin lempeämpi. Tosin meidän pihassa tuoksuun sekoittuu komposti, joka innostui pöyhinnästä niin että tohottaa nyt täyttä päätä. Ei toimiva komposti niin pahalta haise, mutta ei se minusta kaikista hehkeimpiäkään tuoksuja ole.
Pulkkamäki on parhaimmillaan, linnut laulavat innoissaan ja tänään talitintitkin lauloivat "titityy", yleisemmän "tityy" sijasta. Syksyn ja talven pimeydestä ei ole enää tietoakaan. Pilvisetkään päivät eivät ole synkkiä ja harmaita. Ajatukset alkavat askaroida jo keväässä, kasvimaassa, kompostissa ja kukkapenkissä. Halu elvyttää pimeimpään aikaa katkenneet kävelylenkit on voimakas ja innostuin tässä eräänä päivänä ajatuksesta hankkia ensimmäistä kertaa vuosiin polkupyörä ja ruveta kulkemaan sillä jos on keskustaan asiaa. Tätä jarruttaa kuitenkin se että pyörät ovat varsin hintavia ja aikaisemmat yritykset pyöräilystä ovat lähinnä hengenahdistus ja tuska. Ei ehkä tässä kohtaa elämää. Mutta katsotaan vaikka vuoden tai kahden päästä miltä tuntuu.

Se mihin pitäisi oikeasti saada nyt panostettua on linnunpöntöt. Otimme vanhat pöntöt alas ja heitimme suosiolla roskiin kun niiden siivoaminen on joka kerta taistelua. Pöntöt aukesivat liu'uttamalla uraa pitkin pohja pois ja joka vuosi pohja on ollut niin turvoksissa että saa käyttää aikaa, voimaa ja kärsivällisyyttä eikä silti ole takeita onnistumisesta. Lisäksi parista pöntöstä oli katto jo halki ja paikattu. Tekisi mieli rakentaa pöntöt itse, mutta en tiedä riittääkö aika ja kärsivällisyys taaperon kanssa. Siksi luultavasti päädytään kaikesta huolimatta tilaamaan pöntöt jostakin tai ostamaan valmiit.

Tässä kuussa käynnistyy/käynnistyi Miljoona linnunpönttöä -kampanja. En ole ihan perillä siitä kuka kampanjan aloitti, mutta tarkoituksena olisi lisätä pesimäpaikkoja linnuille sekä tehdä kuntakohtaista kartoitusta ripustetuista pöntöistä. Mukana kampanjassa ainakin seuraavat tahot (lainattu suoraan hankkeen sivuilta) Metsähallitus, BirdLife Suomi, WWF Suomi,Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, Suomen ympäristökeskus SYKE, Suomen Partiolaiset, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus
Ajattelin tutustua juttuun vähän tarkemmin ja melko varmastu osallistuakin. Tiedä vaikka innostuisin mainostamaan kylälläkin asiaa.
Vaikka nykyään on kaikenmoista kampanjaa, projektia ja teemapäivää jatkuvalla syötöllä ja moni niistä tuntuu täysin turhalta niin onhan jokaisella omat kannattajansa ja on se hyvä muistutella ihmisiä asioista. Yhdessä tekeminen ja eräänlainen talkoohenki netin yli tuntuu olevan varsin suosittua nykyään.

"Koska lasketaan kelkkamäkeä. Kun maassa on lunta ja pakkasta."

Pari pakkasastetta. Aamu alkoi lumipyryllä joka muuttui hämmentäväksi myrskyksi. Suunnittelin että ulkoillaan taas reippaana aamupäivä, mutta kun ikkuna alkoi muurautua umpeen joka suuntaan yhtäaikaa sinkoilevista hiutaleista päätinkin että on parempi ajatus jäädä vaan sisälle katselemaan areenasta lastenohjelmia ja kokoamaan 1000 palan palapeliä taaperon kanssa.

Kohta kun tästä saadaan syödyksi niin lähdetään kyllä pihalle. Vaikka siellä edelleen tuulee niin nyt myös paistelee aurinko ja on aika kauniin näköistä.

Oltiin tuossa viikonloppuna ja alkuviikosta ipanan kanssa Kaakkoissuomen lomalla. Juuri sopivasti päästiin näkemään ja kokemaan ne pahimmat lumipyryt ihan paikanpäälle. Ja ensimmäistä kertaa tuntui että nyt talvi ihan todella ja kunnolla tuli.

Päiviin mahtui mäenlaskua, kuutamokävelyitä, pulkkalenkkejä, lumikenkäilyä, seinäkiipeilyä, lumilinnoja ja lumikoiria. Ja yksi ihan oikeakin koira.
Oli sitä hiljaisuuttakin jota olen kaivannut. Yhdellä kenkäilyreissulla kun ilta alkoi jo hämärtyä ja lopulta taittua ihan pimeän puolelle oli niin tyyntä ja hiljaista ettei pysähtyessään kuullut muuta kuin omat sydämenlyöntinsä ja veren kohinan korvissa. Se on oikeaa lomaa. On mukava hakea vaihtelua, elämyksiä ja kokemuksia erilaisista paikoista, mutta jos oikeasti haluaa levätä niin pitää mennä paikkaan jossa ei kuulu autojen tai tietokoneiden hurina. Jonnekin missä äänimaailma on niinsanotusti puhdas.

Päästiin myös kokemaan menneiden vuosien elämää kun veden kanssa tuli ongelmia. Voin kertoa että puinen ulkohuussin reuna on pakkasella KYLMÄ. Ja että peseytymiseen tarvittavan veden määrä on aika vähäinen kun lämmin vesi keitetään puuhellalla ja kylmä nostetaan käsipelillä kaivosta. Minä tietysti keskityin pääasiassa taaperon kanssa puuhailuun ja muut hoitivat rankan työn, mutta pääsin silti osaksi tunnelmaa. Pieni arjen seikkailu ja osoitus siitä että niin paljon vähemmälläkin pärjäisi jos vaan olisi aikaa kotona tehdä ne vaadittavat askareet. Mikä edellyttäisi toki sitä ettei olisi näin pahasti tietokonekoukussa että tuntuu ettei päivissä riitä tunnit mihinkään vaikka ei tekisiyhtään mitään.

3. väittämän purku: Lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos.

Rohkenin väittää että lapsen kanssa tulee helpommin lähdettyä ulos kuin ilman lasta. Tiesin jo väittäessäni moista että siihen sisältyy omat riskinsä. Vaatteiden pukeminen, vaatteiden riisuminen, vaatteiden kuivatus. Suurimmat huolet ja harmit liittyvät lapsen kanssa ulkoilussa ehdottomasti vaatteisiin. Meillä siis näin. Tiedän myös saman ikäisiä lapsia jotka heittävät pihalla maahan, muuttuvat jalattomiksi, vinkuviksi, nariseviksi ja huutaviksi pötkylöiksi jotka sopivalla säällä ovat vielä päästä jalkoihin mutaisia maattuaan vesilätäkössä huutamassa. Meidän ulkoilusta nauttivan lapsen kanssa lähtökohdat ovat siis olleet paljon paremmat.

No miten meillä on mennyt? Sellaisia päiviä kun ei olla ulkoiltu kuin sen verran että on avattu makuuhuoneen ikkuna tai nostettu roskapussi pihalle on mahtunut joukkoon, mutta vaikka en alkanut niitä laskemaan niin uskon että ne saisi helposti laskettua sormin. Moniin tällaisiin päiviin liittyy toki myös menoja, jotka ovat vieneet tuota parasta ulkoiluaikaa ja ulkoilu onkin jäänyt siihen että kuljetaan auton ja ulko-oven väliä.

Tuleeko sinne ulos tosiaan lähdettyä helpommin kun on lapsi motivoimassa?
No ei kyllä tule. Ulkoilu on erilaista, mutta enää en usko että ulkoilua tulisi enemmän. Säännöllinen päivärytmi johon mahtuu omat hetket ulkoilulle takaa sen ettei aika samalla tavalla lipsahda käsistä vaan pihalle tulee mentyä ajallaan. Mutta jos yhtään väsyttää, ulkona on loskakakkaa piha täynnä ja lapsikin huonolla tuulella niin motivaatio alkaa itse pahantuulisena pukemaan kiukuttelevaa nyyttiä on aika olematon. Ulos pukeutuminen onkin niitä asioita joiden johdosta saan eniten pienimuotoisia hermoromahduksia ja epätoivon puuskia tuon ipanan kanssa. Syksyn puolella johtui pukemiseen liittyvästä kiukuttelusta ja vastustelusta. Nyt se on vaihtunut ilkikuriseen karkuun juoksemiseen ja pelleilyyn. Päiväunien siirryttyä sisälle ei tule edes korvattua yhteistä ulkoilua sillä että työntelee vaunuja pihassa edestakaisin. Toisaalta kun lapsi nukkui ulkona niin ei ollut päiviä etteikö olisi väkisin tullut edes sitä nukutusulkoilua.

Ilman lasta oli todella helppo lähteä ulos. Pakkasi vaan itselleen sään mukaiset varusteet, otti koiran/koirat mukaan ja lähti tallaamaan tienviertä ja olemaan itsekseen ajatustensa kanssa. Mieli sai askaroida tärkeissä tai mietityttävissä jutuissa samalla kun kroppa teki töitä ja itse sai raitista ilmaa. Minusta oli ihanaa lähteä syksyn kaatosateessa kävelylle. Kun vesi virtasi valtoimenaan sadetakin hupulta, saappaat porskuttivat läpi lätäköiden ja koirat olivat sisään tullessa kuin uitettuja. Mutta ilma on tuolloin niin ihanan raikas ja sitä on helppo hengittää. Tuollaisessa säässä saa myös yleensä ulkoilla rauhassa. Harvemmin on tullut muita ulkoilijoita vastaan. koiratkin ovat siis rauhallisempia. Tällaisia kävelyitä ei tule kyllä lapsen kanssa tehtyä.
Nykyään oikeastaan tulee tehtyä todella vähän kävelyitä lapsen kanssa. Viime viikolla kävin kantorepun kanssa pellolla ja vähän aikaisemmin on lähdetty pari kertaa pulkan kanssa. Mutta ei vaan tule näin talvisäällä lähdettyä. Polkupyörä on varastossa ja vaunutkin laitettiin talteen kun lapsi nukkuu päikkärit sisällä eikä niille ollut pariin kuukauteen mitään käyttöä. Tässä yksi päivä pohdinkin että millä ihmeellä me kuljetaan tuonne kylille kun oli oikeaa asiaa ja tiet oli hiekoitettu niin ettei pulkalla päässyt. Minulla oli niska turkasen kipeä ja lapsi piti topata paksuun haalariin kun tarkoitus oli jäädä pihalle reissun jälkeen niin reppu ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Sitten tajusin että onhan meillä rattaat!

Toinen puoli ulkoilussa on nykyään se että lapsen kanssa ulkoilu on ehdottomasti hauskempaa. Sateella on hauska seurata miten lapsi rakastaa kahlata lätäköissä, kerätä vettä ämpäriin ja tehdä mutakakkuja. Lumessa lapsi on mitä mainioin syy lähteä pulkkamäkeen tai rakentaa lumilinnoja ja lumiukkoja. Kyllähän minä näitä viimeisiä asioita tein ilman lastakin, mutta nyt minua ei pidättele mikään. Meillä on pihassa kaksi pientä lumilinnaa liukumäkineen, lumiukko ja lumikoira ovat sulaneet, mutta niitä oli hauska tehdä. Nyt kun lapsi on innostunut tutkimusretkiin pihallakin on metsikössä kuljeskelu saanut ihan uusia piirteitä.
Ennen minusta oli tylsää kun mies ei ole niin innokas ulkoilemaan ja sain aina lähteä yksin tai miehellä oli kiire sisälle kun minä olisin mieluusti touhujen jälkeenkin jäänyt vielä oleskelemaan pihalle vuodenajasta riippumatta. Nyt minulla on kaveri ulkoiluihin. Kaveri joka tekee ulkoiluista hankalampia ja rajoittaa tiettyjä juttuja, mutta joka myös innostaa, inspiroi ja saa nauttimaan ulkoilusta ihan eri tavalla.

Yhteenvetona, en ulkoile juurikaan enempää ja tiettyjä ulkojuttuja ei viitsi edes lähteä yrittämään lapsen kanssa kahdestaan, mutta lapsi tuo ulkoiluun rutiineja ja ihan erilaista sisältöä.

Muuttuva posliinimaisema

-10C ja luonto on kuin posliinimaalaus. En ole seurannut sääennustuksia viimeaikoina ja tämä pakkanen pääsi yllättämään. Koiratarhan ovi on jäätynyt kiinni, postilaatikko on jäätynyt kiinni ja ennen neuvolalle lähtöä pitää raapata auto tuon jäätyneen lumikuoren alta. Mutta on tuolla vaan kaunista.

Taivaan yläosa on harmahtavan sininen. Sen alapuolella tulee kapea kaistale persikkaa joka liukuu pikkuhiljaa vaaleanpunaisen ja violetin sävyihin. Kontrastina tummanharmaa pilvi vaalean värin päällä. Valkea lumi tietysti alimpana ja siinä välissä tummamvihreitä ja selvärajaisia puiden hahmoja joiden alaosa peittyy sumuun.
Ja maiseman kuvaamisen haaste on siinä että se muuttuu jatkuvasti. Nyt väripaletti on jo ihan erilainen kuin aloittaessani kirjoittamaan.

Talventaikaa

Viime lauantai oli sellainen talvipäivä josta nauttii kaikin aistein. Yleensä niitä helmikuulle mahtuu useampiakin, mutta nyt oli kyllä tälle talvelle harvinaista herkkua.

Aamupäivällä satoi lunta oikein pyryttämällä. Yritettiin koko remmi lähteä kävelylle, mutta todettiin jossain vaiheessa (aika lähellä kotia) että ei kannat enää pidemmälle jatkaa. Kotipiha tarjosi onneksi liukumäet ja hauskan aamupäivälle.

Iltapäivällä luonto näyttikin kaunimpansa. Linnut sirpattivat, aurinko paistoi ja oli vaan niin ihanaa ettei olisi malttanut ollenkaan lähteä sisälle.

Elossa ollaan.

Lunta oli niinkin paljon että tehtiin lumiukko
ja siihen viereen lumikoira.

Pitkä hiljaisuus takana. Ihan hyvä välillä pitää taukoa blogistakin, vaikka myös sen kirjoittaminen on hauskaa.
Ulkona +3,5C ja aamulla satoi vettä. On tässä välissä ehtinyt olla luntakin, mutta nyt sitä on vähemmän kuin taas vähään aikaan. Motivaatio ulkoiluun on ollut vaihtelevaa. Vähän säidenkin mukaan. Tähän aiheeseen palaan kun puran viimeisimmän väittämäni tässä lähiaikoina.
Nyt ajattelin kuitenkin huikata että hengissä ollaan :)

Tammikuun lopussa piha oli kuin luistinrata.

Jäätaiteesta on jäljellä enää tämä

ja lumiveistoksetkin näyttävät aika surkeilta.

Mutta on tässä säässä se hyvä puoli että lapsi pääsee taas puljaamaan lätäköissä eikä mikään ole hauskempaa kuin heittäytyä selälleen jäiselle tielle ja odottaa että äiti kiskaisee jalasta vauhtia ja sitten liukua hurjaa kyytiä kieppuen pitkin jäistä renkaanjälkeä.