Eräs keskiviikkoaamu

Leikkasin orvokit matalaksi joitakin viikkoja sitten niin nyt saadaan taas nauttia syksyn kukkaloistosta.

Keskiviikkona oli kylmä aamu. Kaivoin ensimmäistä kertaa tänä syksynä lapselle lapaset kaapista kun lähdettiin ja lämpötila oli alle +10C.

Jälleen kerran totesin että on se ihan todella jo syksy. Vilja näyttää näin maallikon silmään kypsältä, maitohorsmat loistavat punaisina ja ohdakkeet ovat siementäneet jo pitkän aikaa.

Kävellessä tuolla peltojen keskellä suorassa auringonpaisteessa tuli kuitenkin äkkiä hiki ja piti vähän vähentää vaatetta ja lapsenkin lapaset päätyibät kolmipyörän takakoriin.

On muuten kävelylenkkeihin tullut ihan uusi ulottuvuus nyt kun lapsi on alkanut kävellä itse ja jaksaa aika pitkiä matkoja. Vielä istuu ihan tyytyväisenä kyydissä, mutta jos nostan kävelemään niin hymy on korvasta korvaan. Ja sitten matka taittuukin hitaasti. Jokaisen auton kohdalla pitää pysähtyä, selän takana saattaa haukkua tosi mielenkiintoinen koira tai tienpenkalla olla joku hyvin tärkeä kukka, joka pitää ehdottomasti poimia matkaan mukaan.

Ihastuin tähän värimaailmaan.

 Meille on muuten yksi ihan välttämätön väline (josta lienen maininnut joskus kauan sitten, mutta jos niin on niin toistan itsenäni) on talutusvyö. Ilman sitä en voisi kuvitellakaan liikkuvani tuolla lapsen ja kahden koiran kanssa.
Alunperin se hankittiin kun hartiani olivat niin huonossa kunnossa että vetävän koiran kanssa kävely oli tuskaa. No nyt on korjaantunut niin hartiat kuin vetäminenkin, mutta vyöstä en luovu. Kädet jäävät vapaaksi ja vaikka tulisi joki tilanne niin koirat eivät pääse vahingossa kiskaisemaan hihnaa kädestäni.