Aamupäivä kävelyt ovat joulun jälkeen jääneet melkein tyystin. Sääli sillä ennen joulua kävelin lähes päivittäin ja pitkähköjä lenkkejä. No tämän päivän lenkki oli hyvä muistutus siitä miksi en ole aikoihin käynyt kävelyllä.
Otetaan vajailla unilla nukutun yön (viikon, kuukauden ja kohta vuoden) jälkeinen päivä. Yhdistetään siihen terrieri joka ei ole käynyt aikoihin kunnon lenkillä ja jonka luonto vaatii lenkillä jatkuvasti koettelemaan hihnan rajoja ja joka räyhää vastaatulijoille. Lisätään siihen toinen koira joka on ilmeisesti elämänsä alkutaipaleen asunut tarhakoirana vailla suurempia kokemuksia ihmisen kanssa asumisesta. Tästä johtuen tämä tapaus ei kiinnitä lenkittäjään mitään huomiota vaan kulkee kuononsa perässä ja sen huomion saa vain pukkaamalla koiraa kylkeen tai ärähtämällä sille ihan tosisissaan. Mistä johtuen tämä hiukan hermoiluun taipuvainen eläin alkaa madella jaloissa ja pyöriä ympyrää niin että hihnat ovat solmussa. Kirsikkana kakun päällä on lastenvaunut jotka vähänväliä vajoavat pientareen hankeen kun en voi keskittyä niiden työntämiseen vaan kaikki huomio menee koiriin. Yritä siinä sitten ihailla maisemia ja nauttia luonnosta ja raittiista ilmasta kun päässä kiehuu ja hiki valuu liian lämpimän pipon alta. Siksi siis lenkit ovat jääneet.
Toinen syy on se että neidin aamupäiväunien aikaan minulla on uuden kotityöjaon myötä tiskikoneen tyhjennys ja mahdollisesti pyykkääminen. Haluan siis mahdollisimman nopeasti tytön nukahdettua päästä sisään jotta ehtisin näiden toimien lisäksi myös syödä itse ennen vaunuista kuuluvaa vaativaa parkaisua. Tuntuu liian suurelta vaivalta pakata lapsi ja koirat matkaan ja lähteä tallaamaan vain tajutakseen että juuri kun on saanut koirat jonkinlaiseen järjestykseen neiti nukahtaa ja pitäisi kääntyä jo takaisin että ehtii tehdä jotakin. *huoh*. Koti pyörii paremmin, mutta minä pyörin vain paikallaan kun en pääse kunnon kävelylenkille.
Tänäänkin pihalle päästyä tajusin että jos lähden haaveideni mukaisesti vain lapsen kanssa rauhalliselle vaunukävelylle missä on tilaa ajatuksille ja tytön kanssa seurustelulle niin huomioni vie monen kilometrin päähänkin kaikuva ulvonta ja ulina joka on lähtöisin meidän pihasta. Lyhyen hetken mietin jättäisinkö sikseen ja tallaisin taas pihassa ympyrää. Kuitenkin päätin olla reipas ja hain myös talutusvyön ja hihnat.Monta päivää vain kotiympyröissä pyörineet koirat kävivät tietysti kierroksilla ja oma stressitaso nousi jo ennen kuin sain karvakaverit hihnanpäähän. Ei hyvä ollenkaan. Mutta kun olen jotain päättänyt niin perääntyminen ottaisi vaan entistä pahemmin päähän.
Päästiin joitakin kymmeniä metrejä pihasta kun päädyin jo ottamaan molemmat kimpoilevat koirat lyhyeen hihnaan. Mikä tietysti tarkoitti että vaunun ohjaamiseen jää vain yksi vapaa käsi. Risteyksessä pyysin koiria odottamaan, mutta siellä olikin jonkun koiran jättämä maailman tärkein viesti ja koirien kiinnostus minua ja toiveitani kohtaan lensi lepikkoon. Tietysti kärsivällinen ja hyvä koiranomistaja olisi antanut koirien nuuskia loppuun ja rauhallisesti käskenyt ne sitten odottamaan ja luovinut tilanteen tyylikkäästi. Minä tyydyin räyhäämään ja vaatimaan. Kun lopulta päästiin lähtemään niin testaaminen alkoi ja jatkuikin seuraavat puolisen kilometriä ennen kuin päätin että nyt riittää ja käännyin kotiin.
Pakko koirien puolesta sanoa että kotimatka meni huomattavasti paremmin ja molemmat olivat itseasiassa aika esimerkillisiä (kun vastaan ei tullut yhtään kevyttäliikennettä), mutta minun päässäni keitti edelleen. Hyvä lenkki oli pilalla. Kiukutti. Mutta enpäs purkanut sitä siinä vaan tyydyin kihisemään itsekseni ja kotiin päästyä tulin vuodattamaan ärtymystäni tänne blogin puolelle.
Ehkä olemme vaan tuon terrierin kanssa liian samanlaisia. Samanmoisia remmiräyhääjiä kumpikin.
Tiedän kyllä että yleensä syy koirien huonoon käytökseen löytyy omistajasta. Kurja myöntää että en ole se täydellinen, taitava ja ikuisesti kärsivällinen koiranomistaja, jollainen tahtoisin olla.Tuolla aikaisemmi linkitin blogiin Kuinka puhutaan koiraa missä kirjoitettiin remmiräyhääjistä. Teksti kertoi sen minkä jo tiesin. Koira stressaa ja hermoilee ja yrittää suojella laumaansa. Siellä kerrottiin myös siitä että ihmisen pitää olla johtaja ja yrittää viestiä että hän suojelee laumaa eikä se ole koiran tehtävä. Tämä selvä. Jotain teen silti väärin.
Kääntymistäkin ollaan kokeiltu, mutta takaapäin tuleva uhka ei ole yhtään sen vähempää uhka kuin edestä tuleva. Ja tuommoisen köörin kanssa edestakaisin suhaaminen kuulostaa painajaiselta.
Pakko kai myöntää että ehkä minun ei vaan pitäisi väsyneenä yrittää lähteä lenkille kaikkien kanssa. Voisin tyytyä vaan pyörimään pihassa jos tuntuu ettei oma hermo pidä. Silloin luultavasti loppupeileissä kaikki olisivat tyytyväisempiä vaikka kokemus jäisikin vähän laimeaksi. Tämä vaan on loputon kierre. Kun en kävele niin koirille tulee paineita ja ne käyttäytyvät huonosti ja siksi en kävele mikä taas lisää painetta ja vähentää lenkkeilyhalujani.
Joskus sitten kun on virkeä ja positiivinen olo heti aamusta niin voisi päättää ottaa positiivisen asenteen ja lähteä siitä kynsin ja hampain kiinni pitäen tallaamaan.
Kerrottakoon nyt vielä että meillä on isohko piha missä on ihan oikeasti aika paljon erilaista maastoa ja virikkeitä koirille. Että eivät ne vain nökötä sisällä tai tarhassa vaan oikeasti puuhailevat ja juoksentelevat päivittäin. Minä vaan niin kovasti tahtoisin antaa niille sekä itselleni jotain enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti