torstai 2. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen hellepäivä

+28C oli ylin bongattu lämpötila tänään.

Linnunpoikaset eilen. Tänään oli kuoriutunut yksi lisää.

Tornionjokilaakson ruusu.
Mehitähti tekee kukkaa.

Juhannusruusun kukinta alkaa olla kohta lopuillaan.



Kesävarpaat.

Vasut täynnä.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Lintuja

Sateinen, mutta lämmin päivä takana. Vettä tullut yhteensä 16mm ja lämpötila käynyt siinä +20C tietämissä.

Aamulla lensi taivaanvuohi pihan yli mäkättäen mennessää ja iltasella huutelivat kurjet. Leikkimökin terassilla pesivän linnun poikaset kuoriutuivat muutama tunti sitten. En muuten tietäisi, mutta tarvitsin leikkimökistä tavaraa ja satuin menemään ohi ja kurkistamaan samalla pesään juuri oikealla hekellä. Emo oli aika kiukkuinen ja en jäänyt sitten viipymään. Nyt kun kävin pihalla ja kuljin tuosta ohi niin emo ei lähtenyt edes pesästä. Joko on oppinut nyt luottamaan tai sitten on niin viileää että ei halua jättää vasta kuoriutuneita poikasiaan. En mennyt häiritsemään. Yritän katsoa olisiko huomenna tilaisuutta napata paria kuvaa asukkaista.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesän kunniaksi puutarhaterapiaa

Nyt se kesä sitten alkoi. On sitä odotettukin. Eilen lämpötila nousi reippaasti yli +20 C-asteen ja nyt on jo karvan laille +25C. Tuulee jonkun verran ja eilen kun liikkui pilviä ja tuuli oli vilakka se tuntui vähän kurjalta kun olin jo innoissaan kaivanut kesämekon kaapista, mutta tänään leuto kesätuuli on ihan pisristävä lisä.
Tuoksuvadelma kukkii, juhannusruusu on nyt ihan täydessä kukassaan ja ruoho pitäisi TAAS leikata. Eilen laitettiin lapselle uima-allas takapihalle ja syötiin vuoden ensimmäinen parvekeateria. Se on hei kesä ;)





Kesävarpaat


Törmäsin Facebookissa juttuun puutarhaterapiasta. En ollut koskaan kuullutkaan, mutta nimikin jo kertoi kaiken. Lyhyttä juttua lukiessani en voinut kuin nyökytellä. Kyllähän sen huomaa jo ihan itsekin kun pääsee ulos ja saa puuhastella kasvimaalla tai vaan kiertää pihaa ja katsella mikä on kasvanut minkäkin verran eilisestä niin tulee tyyni ja rauhallinen olo. Kasvien katselu ja hypistely vaan on rauhoittavaa ja terapeuttista. Voin lämpimästi suositella myös puiden halailua. En tiedä miksi, mutta siitäkin tulee jotenkin hyvä olo.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kaunis kesä vaihtelevassa säässä

Vaihteleva sää... No todellakin. Juhannusta edeltävänä torstaina oli sateista ja kalsaa. Juhannusaattona puolestaan sateli aamupäivästä ja vähän ripsi iltasellakin, mutta noin pääosin oli poutaa ja kohtalaisen kaunista. Pienessä tummavetisessä järvessä veden lämpötila oli +16C. Tänään sain kuulla että myös Näsijärvessä oli ollut +16C. Tuuli on onneksi ollut ihan siedettävä jo useamman päivän. Eilen oli suorastaan melkein tyyntä!
Juhannuksen jälkeinen sunnuntai olikin todella kaunis ja lämmin, mutta silloin istuttiin autossa... No ei sentään koko päivää. Aamulla ehdittiin kävelemään ja iltasella kotona leikkasin ruohon.

Linnunpesä kaatuneessa puussa.
Tänään on lämpötila noussut +21C. Eilen illalla alkoisataa ja sade jatkui tämän päivän puolella puolillepäivin asti. Sitten tuli ehkä n. tunnin tauko ja sitten kunnon ukkoskuuro. Oli muuten vuoden ensimmäinen ukkonen. Vuorokauden sisään on vettä tullut 20,5mm.

Luontohavainnoista, tällä viikolla olen bongannut pari pikkulintua hätyyttämässä oravaa puusta puuhun. Olisiko orava yrittänyt munavarkaisiin vaiko vain harhaillut liian lähelle pesää.
Kielojen kukinta alkaa olla lopuillaan, mutta eilen aukesivat ensimmäiset juhannusruusut. Tuoksuvattu ava kukkansa ihan lähipäivinä. Lumipalloheisi on parhaimmassa kukassaan ja ukonhatussa on pienet vihreät nuput. Toissapäivänä pihassaistui ihan valtava jänis (olisiko sama jonka jäljet löysin kasvimaalta kun palattiin juhannusreissulta kotiin) ja tänään todella kaunis ja terveen näköinen kettu tuli ihan pihan reinalle pellon puolelle.
Joku pikkulintu on tehnyt pesän leikkimökin terassille. Arvelen että on sama joka toissakesänä pesi ikkunalaudalla.
Kymenlaakson puolella riitti hyttysiä vaikka koko muulle maalle jaettavaksi, mutta meillä kotona niitä on vain muutamia yksittäisiä yksilöitä illassa.
Sisälle oli jostain eksynyt tuhatjalkainen ja lapsi oli ihan hilkulla syödä sen (hyi).

Hyötykasvipuolella muutama peruna on nostanut päänsä ja tänään huomasin ensimmäisessä herneruukussa parvekkeella jotain pientä ja vihreää.
Vesimittari


Vaikka yleensä jäiriinnyn liikenteen äänistä niin jotenkin työssä olevan traktorin ääni vaan kuuluu asiaan.
Kotimetsän on vallannut kukkaloisto kun metsää on muutaman vuoden aikana harvennettu ja raivattu.

Juhannusruusu toissapäivänä


Lumipalloheisi
Siellä se perunamaa on. Ei järin kaunis, mutta toimiva. Onhan tässä aikaa parannella vuosien mittaan.


Linnun (harmaasieppo?) pesä leikkimökin terassilla.

Osa kuvista on veljen tyttöystävän ottamia.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannusajatuksia

Niin se sää vaan jatkuu epävakaisena. Lämpötila on keikkunut 10-15 plusasteen tienoilla. Välillä tuulettomassa paikassa on hyvinkin lämmin ja sitten taas pilvisenä hetkenä tai tuulen armoilla kaipaisi melkein lapasia käteen. On ollut sadetta ja on ollut paistetta. Pihakukkia en ole pahemmin kastellut kun tuntuvat olevan jo sateen ansiosta hyvin kosteassa mullassa muutenkin. Muutaman kerran viikossa olen kiertänyt niitä ja antanut vettä tarpeen mukaan.
Tänä keväänä en ole tuskastunut sateesta vaan tuosta tuulesta. Olette ehkä huomanneetkin... Sadetta ei ole ollut liikaa ja se on nostanut kesän tuoksuja esiin ja raikastanut ilmaa. Oikeastaan olen nauttinut viimeaikaisista sadepäivistä. Se varmaan tekee paljon kun sadepäiviä ei ole ollut montaa putkeen. On ollut yksi tai kaksi märempää päivää ja sitten taas kaunista.

Liekö aika kullannut muistot kun minusta juhannuksen aikaan oli lapsena aina jo talviturkki heitetty ja ihan kesä päällä. Nyt parina vuonna on tuntunut että juhannus on vietetty enemmänkin toukokuun alkupuolen säässä. Ei tulisi mieleenkään että vuodentakaisessa +4C asteessa olisi lähtenyt kieriskelemään alasti viljapeltoon (en tosin tehnyt tätä lapsenakaan, mutta juhannustaikoihin se liittyi jotenkin).
J. P. Ahosen Villimpi pohjola

Juhannuksen aikaan on vanhankansan mukaan ollut syytä välttää aloittamasta töitä joiden pitäisi edistyä pitkäkestoisella puurtamisella. Myöskään monet juhannuksen aikaan istutetut kasvit eivät kasva kunnolla. Lukuunottamatta kaaleja, lanttua ja tupakkaa. Kaskinauriitkin on istutettu juhannuksen alla niin on saatu hyöty juhannuksen elinvoimaisesta kasteesta. Ettäs tiedätte.

Minulla juhannukseen kuuluu vahvasti koivuvihdat, sauna (savusauna jos mahdollista) ja yhdessä olo sukulaisten kanssa. Joulua vietän mieluusti pienelläkin porukalla oman perheen kesken, mutta juhannus ei jotenkin tunnu juhannukselta jos on vaan oma perhe paikalla ja ollaan kotona tai mökillä.
Lapsesta asti olen pitänyt juhannuksesta. Kokolla on paistettu makkaraa ja joskus on nukuttu vaarin latoon pystytetyssä teltassa (olisiko luvattu sadetta ja suojakangasta ei ollut vai miksi teltta mahtoi olla ladossa?) ja silloin on nähnyt sukulaisia. Minusta oli lapsena hauskaa kun tuli ihmisiä ja aikuisetkin tekivät yhdessä lasten kanssa hauskoja juttuja (kuten olivat kokolla tai uimassa ja veneilemässä). Jos pitäisi valita vain yksi juhla jota vuoden aikana juhlisi niin saattaisin jopa valita juhannuksen ja panostaa siihen sitten oikein kunnolla. Joulusta luopuminen voisi kyllä olla myös aika hankalaa, mutta se on niin vahvasti kristinuskon värittämä lauluineen ja tähtineen. Juhannus on enemmän minua viehättävä pakanajuhla.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Hakoisten linnavuori

Eilen nousi lämpötila sitten karvan vajaaseen +25C. Pilviä riitti koko päivän. Välillä vähemmän ja välillä enemmän. Se ei kuitenkaan lämpötilaa tuntunut paljon hetkauttavan suuntaan tai toiseen (paitsi tietysti suorassa auringonpaisteessa). Sitä ei tehnyt myöskään tuuli, joka puhalteli aika reippaana, mutta lämpimänä.
Tehtiin hyvän sään kunniaksi pitkästä aikaa retki Janakkalan Suurisuolle. En kuitenkaan ottanut kameraa mukaan, vaan halusin nauttia suosta nyt ihan ilman että uhraisin ajatustakaan blogitekstille siitä. On kuitenkin ihan käymisen arvoinen paikka jos soista pitää. Mitään hirmuisen pitkiä reittejä siellä ei ole, mutta sinne on saatu pieni opaslehtinen josta voi lukea tietoa eri lajeista sekä suotyypeistä mitä tuolla esiintyy. Eli rauhalliseen lomposteluun varsin mainio paikka. Kirjoitan siitä ihan oman tekstinsä myöhemmin.

Tänään on sitten ollut aika sateinen päivä. Sopii näin vaihteen vuoksi. Ei tarvitse kastella ulkokukkia ja saa hyvällä omallatunnolla roikkua myös sisällä. Mitä nyt kävin vähän keräämässä nokkosia raviolin täytteeksi ja lapsi sai puuhata terassilla (siitä tulee mahdoton riiviö jos ei pääse ulos). Lämpötila nyt puolenpäivän jälkeen +16C.
______________________________________________________
Ulomman varustuksen alueelta otettu kuva vuoresta.
Käytiin toukokuun puolenvälin tienoilla retkeilemässä Hakoisten linnavuorella. Linnavuori on tasalakinen ja jyrkkäreunainen kalliomuodostelma joka näkyy hyvin myös Helsinki-Tampere moorritielle. Vuorelle on keskiajalla rakennettu puinen linnoitus. Vuoren alaosassa on ollut ulompi varustus, jonka sisäpuolella on ollut ainakin kaivo. Vaikka kaivon paikka onkin tiedossa ja löydettävissä niin ei tuolla paikalla ole enää juurikaan nähtävissä merkkejä linnoituksesta. Mutta on silti hienoa ajatella millaista siellä on ehkä ennen ollut. Ja jo ihan ulkoilupaikkana on hieno.

Ennen vuorelle nousua kävimme kuitenkin hakemassa juomista läheisestä Laurinlähteestä Laurinmäeltä.

Hakoisten linnavuori sijaitsee Hakoisten kartanon yksityisillä mailla ja sinne ajetaan kartanon tietä myöten. Suora puiden reunustama hiekkatie on sen näköinen että sinne on helppo kuvitella hienot herrat ja neidit kärryineen ja hevosineen.

Vuorelle vievä polku on jyrkkä ja hyvin kapea. Sinne ei kannata lähteä kovin pienten lasten kanssa. Ainakaan niin että lapset saavat vapaasti kulkea. Nousu voi olla myös melko raska lapselle joka ei ole tottunut liikkumaan jyrkässä maastossa. Toisaalta liikkuvalle lapselle se voi olla jopa helpompi kuin aikuisille. Mutta kosteana kallio on liukas ja petollinen, eikä pahimmassa paikassa oleva kaide täysin suojaa putoamiselta. Se enemmänkin antaa tukea ja auttaa jos tasapaino meinaa horjua. Meillä tyttö oli repussa ja vaikka minulta meinasikin kunto loppua lisäpainon kanssa niin nousu kyllä kannattaa.
Orvokkeja ja voikukkia nousun varrella.
Huippu häämöttää jo.
Vuoren laki on tosiaan hyvin tasainen ja näyttää juuri siltä että sinne tekisi mieli levittää viltti ja istahtaa nauttimaan eväistä ja huikeista maisemista. Ehkä joku kesä teemmekin eväsretken vuorelle, kunhan tyttö on tarpeeksi suuri että jaksaa kiivetä ja ymmärtää olla menemättä ihan reunalle.
Vuori nousee n 50m ympäristöään korkeammalle ja sieltä pitäisi näkyä Hämeenlinnan Aulangolle ja jopa Riihimäelle asti. Vuorta ympäröivät viljelysmaat ovat kartanon omistuksessa. Alue on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla ja siellä ei saa tehdä suuria muutoksia, poimia kasveja tai muutenkaan vahingoittaa ympäristöä.
Kernaalanjärvi sekä kartanon kattoa.
Vuoren huipun kelopuut.
 Vuorella ja sen juurella kasvaa paljon erilaisia kasveja. Nyt bongattuja olivat ainakin saniaiset vuoren kyljessä, keväiset orvokit ja voikukat sekä valkovuokot. En ole mikään kasviasiantuntija ja retkestä on jo sen verran aikaa etten valitettavasti osaa luetella teille enempää, mutta jos kasvit kiinnostavat niin varmasti tuolla on katseltavaa.

Pyhän Laurin kirkko
http://www.janakkalanseurakunta.fi/tilat/pyhan_laurin_kirkko/


Vain keväällä voi nähdä näin montaa eri vihreän sävyä.

Vaahtera kukki
Hiidenkirnu vuoren huipulla.
Jos tulee yhtään pidemmän matkan takaa ja kunto vaan kestää niin suosittelen liittämään vuorireissuun myös käynnin Laurinmäellä. Siellä voi pistäytyä ainakin jo mainitsemallani Laurin lähteellä, joka on vanha uhrilähde, nähdä vanhan kievarin rauniot, Janakkalan suurimman männyn ja kiivetä näköalapaikalle josta on näkymä linnavuorelle. Lisäksi voi vierailla torpparimuseossa. Opastetuista käynneistä kannattaa katsoa kunnan nettisivuilta. Ilman opasta rakennukset on lukittu ellei menellään ole jokin tapahtuma. On paikka idyllinen vaikka rakennuksiin ei pääsisikään.

Teen jossain vaiheessa myös Laurinmäestä ihan oman postauksensa.
Vuoren juurella oli ötököiden tekemää taidetta kaatuneen puun rungossa.