Päivän mittaan pilvet lisääntyivät ja lämpötila nousi joitakin asteita. Samalla tuuli yltyi. Muutamia epätarkkoja kuvia otin pihan linnuista. Nyt illalla mies kaivoi kolmijalkansa esiin ja antoi sen min ulle ihan omaksi. Voin siis parkkeerata terassille sen kanssa ja toivottavasti saan vähän vähemmän tärähtäneitä kuvia. pitää testata vaikka heti huomenna jos vaan ehdin.
Kuuden aikaan lähdettiin koko perhe pihalle pyörimään. Minulla oli kamera mukana. Kovasti odottelin sitä sankkaa lumipyryä mitä oli lupailtu, mutta se menikin etelämpää kuin odotin ja ainakaan toistaiseksi meille ei ole tullut kuin ihan kevyt vaalea harso pihaan. Minä niin odotin oikein kunnon tuprutusta ja että saisi ottaa lumipyrykuvia, mutta se jäi nyt toiseen kertaan. kun sade pikkuhiljaa alkoi piti meidän jo siirtyä sisälle laittamaan lapselle iltapuuroa. Onneksi kuitenkin edes sateiden pohjoisreuna hipoo meitä. Vähäkin lumi on parempi kuin ei mitään.
Koiratarhalla ja katajalla on yhteiset valot. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti